En oo älykkö, en nero - mut rakkauteni polttaa ku habanero

Koirat ovat Umeåssa ja minä Oulussa, mitä on tapahtunut?

 

  

1. Sisko lellii koirat pilalle.. / 2. Kake sovittelemassa vauhtivaljaita, nämä oli aika hyvät.

3. & 4. Rekku ja Kake valvoivat vuorotellen siskoni unta, kun lääkärisisko oli päivystänyt koko edellisen yön. <3

Me mentiin viikko sitten maanantaina Uumajaan siskoni luokse ja oltiin siellä kokonainen viikko. Koska ihana isosiskoni on oma-aloitteisesti ilmoittanut Reskopterin Vännäsin näyttelyihin ensi sunnuntaiksi, ajateltiin että no jätän Reskon sinne kun tulen itse täksi viikoksi (maanantaista torstaihin) Ouluun ratsastusleirilleni. Otan Kaken vaan mukaan. .. Juu-u. Sinne jäivät sitten molemmat :D en ole ikinä jättänyt koiriani näin öö vapautuneesti minnekkään, ihan vaan koska voin tehdä niin. Tänään on keskiviikko ja ratsastusta on jäljellä enää huominen aamu, ja olen jo varannut bussilipun huomenna illalla Tornioon, josta hyppään sitten perjantaina Haaparannan puolelta bussiin ja matkustan Uumajaan siskon ja snautsereiden luokse. Hirveä ikävä!

Ja miten jännää tämä onkaan ollut.. Tiedättekö, kun sinulla on koira jonka tunnet niin että tiedät mitä se tekee sinun kanssasi, mutta et voi luvata että se käyttäytyy yhtä siedettävästi myös muissa käsissä. Sellainen on Resko. Resko on tämän lisäksi myös vähän mammanpoika, ja reagoi ikäviin asioihin vatsan lorinoilla ja syömälakoilla. Onneksi sisko oli keksinyt viedä Rekun pitämään illaksi kunnolla kivaa kun Rekku oli mököttänyt vatsa kippuralla kylppärin nurkassa, ja samana iltana snautseri olikin alkanut jo syömään. Ja syönyt samalla vauhdilla myös Kaken ruoat - koska olihan sillä nälkä kun oli päivän paastonnut ja mököttänyt! Reppana.. Rekku on reaktiivinen, liikkeissään valoakin nopeampi ja sen kanssa saa aina pitää silmät auki, mutta osaa se olla myös maailman hellyyttävin kainaloinen. Kokoonsa nähden siinä on todella paljon koiraa, ja omaa äitiäni lainatakseni "Resko on hyvin tuntuva koira". Tulin niin onnelliseksi kun sisko lähetti mulle videon jossa Rekku noutaa palloa isolla niityllä auringonlaskussa 15 metrin liina perässään. Rekku näytti siinä niin onnelliselta. Ja se tekee minutkin onnelliseksi.

Sitten on Kake, ja Kake on vaan niin Kake. 

Jos kuvailin Amoria peruskalliokseni, niin Kake on sitten joku kehitysvaiheessa oleva peruskivikökkäre. Se on niin pikkuvanha ja hauska tyyppi, että vaikeaa edes sanoiksi pukea. Kuulemma lähtöni jälkeen Resko oli vähän nyyhkytellyt eteisessä ja Kake oli lopulta mennyt kärisemään sen sieltä liikkeelle, että hei haloo jatketaampa jo tätä elämää. Kake on SuperKasko, se on minun muruseni ja kaikkein tempperamenttisin ärripurri. Se tuijottaa pienillä mustilla (porsaan) silmillään suoraan silmiini ja näkee ja tuntee kaiken. Ja se haluaa aina hengittää samaa ilmaa - mitä likemmäs pääsee, sitä parempi. Mielellään ihan naama naamaa vasten ja sitten vaan tuijotellaan. Ja vaikka se on oikea lähihoitaja ja likikoira ja rakkaista rakkain, on se silti myös ihan omilla jaloillaan seisova aito käppänä, joskus rasittavankin itsepäinen kärmätti.

 

 

1. Resko ja Kasko päiväkävelyllä / 2. Kake, lelu ja sisko rannalla

3. Mahaongelmaisen Rekun eettiset lihat... / 4. Pojat rötvää sohvalla

Onnekseni pojat ovat käyttäytyneet kerrostalossa hyvin. Kuulemma audacity ei ole kertaakaan paljastanut mitään pahempia mölyämisiä (Rekku ilmoittaa postin tulon, mutta ei huutele siitä), eivätkä koirat ole pistäneet siskon kotiakaan uuteen uskoon (Reskon likaisia tassunjälkiä tai oksennusta olohuoneen matolla ei lasketa!).
Mikä helpotus.
Kasko ei ole muuten tätä ennen edes koskaan käynyt siskoni luona Uumajassa. Hyvä pojat ja kiitos sisko!!

Nämä koirattomat kolme päivää ovat olleet vuoden 2016 hiljaisimmat ja oudoimmat päivät. En ole ikinä elämäni aikana ollut koiraton ja pisin koiristani erossa viettämäni aika on 2 viikkoa tammikuussa 2015. Oon miettinyt paljon tätä "vapautta", minkä koiraton arki tuo tullessaan. Voit tosiaan lähteä tallille koska haluat ja tulla koska haluat ja voit käydä kotona vaan vaihtamassa vaatteet ja lähteä kaupunkiin ja kauppareissulle. Kukaan ei ole kotona vastassa, eikä kukaan siten oikeastaan tarvi sinua - niin pöljältä kuin se ääneen sanottuna kuulostaakin. Tiedän ihmisiä jotka laittavat koirat joskus hoitoon tämän vapauden vuoksi. Itse en voi kuvitellakaan lukeutuvani siihen joukkoon. Kun on 22 vuotta elänyt koiraperheessä ja ne koirat kuuluvat arkeen niin täysivaltaisesti, tuntuu koirattomuus hyvin tyhjältä.

Onneksi nämä viisi koiratonta päivää päättyvät pian ja niitä seuraa taas huisi Ruotsin reissu! :D

Koiratta on kuonoa
ja kahta luppakorvaa yksinäisempi.
Yö on toista hengitystä vajaa.
En pelkää - ikävöin.  (Eeva Kilpi)

ps.
Kasko alkoi uimaan! Ihan itse, ja ihan omasta tahdostaan! Ostettiin sille sitten omat pinkit Hurtan pelastusliivit ja uimatyyli rauhoittui kunnolliseksi koiraksi, eikä ollut enää videolla näkyvää pystyasentoista pärskyttelyä. En tiennytkään miten hauskaa on omistaa kaksi uimisesta tykkäävää koiraa..

pps.
Kasko kävi toukokuun lopussa rokotuksilla ja samalla eläinlääkäri tutki ja pyöritteli sen polvet: 0/0 !! Tulos ei näy koiranetissä koska mulla ei ollut Kakelle papereita mukana ja pelkällä passilla tulosta ei kuulemma saanut viralliseksi :( Katselin sitten että tulos ei olisi pysynytkään virallisena kauaa kun Kake on vielä niin nuori.
Mutta virallista tai ei, niin aivan huippu tieto! Kunhan Kasko tuosta vanhenee niin se läpivalaistaan vielä virallisesti nenästä hännänpäähän. Nyt pitää vaan iloita priimoista polvista! 

"Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun"

 

Naamakuvan Kakesta nappasi Jonna H, kiitti!

21. syyskuuta me käytiin Oulun HundSpassa pentu-uinnissa, kun kerkesin meille sellaiseen varata paikan. Kasko ei ollut hommasta aivan niin innoissaan - sen mielestä uintiharrastuksen voi vastaisuudessakin jättää Reskolle. Ensimmäisen kierroksen Kake porskutti ja pärskytti ja huohotti ja huitoi, seuraavat pari kierrosta meininki oli jo paljon parempaa. Se oikeasti näytti välillä ihan uimiselta. Viimeinen, eli neljäs kierros paljasti Kakkiaisen väsyneen - rytmi ei pysynyt enää niin hyvin kuin parilla edellisellä kierroksella.

Vaikka uiminen ei Kaskon mieleen ollutkaan, unohti pentu äkkiä inhonsa. Aina kun se nousi altaasta rampille seisomaan, rupesi häntä heilumaan ja elämä oli taas hauskaa. Hyvä mutta lyhyt muisti on siis Kaskelotin onni. 

Seuraavalla viikolla syyskuu vaihtui lokakuuksi, ja me vaihdoimme osoitetta. Hyvästi kerrostaloelämä, tervetuloa kotoinen luhtitalo takapihoineen. Tähän mennessä on päästy kulkemaan uusia lenkkireittejä sen verran, että voin sanoa olevani aika haltioissani. Metsää, metsää, metsää, pururataa, pieniä polkuja, ja kivenheiton päässä koirahalli. Aika bueno juttu! (Ja varovainen hehkutus heti perään: koirien yksinolot ovat jatkuneet yhtä hienosti kuin ennenkin.)

6.10 osallistuin kepon kanssa Animagin järjestämälle Liikettä Niveliin! -luennolle ja iPhoneni halasi heti sitä seuraavana päivänä turhan kovasti asfalttia. On nimittäin aika vaarallista kerätä koirankakkaa, puhua puhelimessa ja pidellä samalla kahta innoissaan olevaa snautseria. *Kops* *kräks* ja muutama kirosana siihen perään. Meneillään ollut puhelu ei sentään katkennut. 

Kaikkein rakkain ja pienin Mäkärä 2003 - 2015

 

Puhelimen hajotusta seurannut aika onkin mennyt sumussa, tai jossain hyvin harmaalla alueella, mutta ei suinkaan minkään materian vuoksi. Tai en tiedä, ehkä tämä on joku musta aukko - tai pikemminkin tumma ja raskas möykky, joka löysi tiensä minunkin sisälleni. Siskoni (ja koko perheen ja kaikkien tuon pienen koiraystävän lähimmäisten) kohtaamalle surulle ei ole löytynyt loppua. Amorin lempparikämppis ja meidän ihmissisarusten koko koiralauman kiistaton kuningatar Mäkärä nukkui pois. Tilanne tuli eteen niin yllättäen, ettei ainakaan minun pääni ole pysynyt ihan kaikessa mukana. Ajoin viikko sitten keskiviikkoiltana tänne Ruotsin puolelle siskoa ja kipeäksi tullutta Mäkkistä katsomaan, kun jo seuraavana aamuna heräsimme yöllisen päivystysreissun jäljiltä ensimmäistä kertaa yli 12 vuoteen ilman Mäkärää.
Ei tällaiselle kai ole olemassakaan oikeita sanoja.

Kiitos rakas pieni Mäkkis. Siitä että olit olemassa. Ja että mekin Amorin (ja sittemmin näiden nykyisten) kanssa saatiin olla olemassa sulle, ja että meillä oli välillä aika yhteinenkin elämä. Toivottavasti veit Ampuherralle ja Aatukaapelille terveisiä mennessäsi. Yksi aikakausi on päättynyt. Heihei Mäkkis, olet aina myös mulle ihan valtavan rakas.

Amor, Mäkärä & Aapeli - 2010

"Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään. Eniten se tuntuu vaatteiden sisällä, mutta minä en tarkalleen tiedä missä. Joskus se sattuu kurkkuun ja korviinkin. Kurkusta tulee jotenkin paksu ja korviin pistelee niin kuin olisi pakosta juossut oikein kovaa vaikka ei olisi yhtään jaksanut. Kukaan ei näe siihen paikkaan, jossa ikävä eniten tuntuu.
Muistoa ei unohda, vaikka sitä ei kokoajan ajattelisikaan. Se elää minun sisälläni ja kulkee mukana. Muisto ei koskaan lopu." (Tyttö ja naakkapuu, Riitta Jalonen 2004)

Otan koko show’n, oli mitä vaan, koko paketin mitä siihen kuulukin

Pääsiäisen kunniaksi kevätloikka!

Tapakasvatuskurssia on käyty kaksi viikkoa ja Resko on osoittanut parhautensa hyvin selvästi, ainakin minun puolueettomissa silmissäni. Maailman paras pentu. Sen lisäksi viimeisimpinä uutisina mainittakoon tällä viikolla tehty Ruotsinreissu Uumajaan siskoni luo! Siellä herkuteltiin siskon ostamilla kaninkorvilla (hyi hemmetti sitä hajua..) ja katseltiin Suuren Maailman Meininkejä. Reskon ja Ampun mielestä se oli kivaa, ihmiset, uudet pikaiset koiratuttavuudet, nähtävyydet ja postinjakajien kulkuneuvot. Kivaa jee! 

Niin ja Oulussakin käytiin jossain välissä ennen Uumajaa. Rällättiin koko rahan edestä ensimmäisenä päivänä Reco-veljen kanssa Mäntylän koirapuistossa ja illemmalla Manta-snautserin kanssa haaveiltiin jo perheen perustamisesta (siis koirat, koska neiti Mantalla oli juoksut..). Toisena päivänä treffattiin porokoiraa ja vielä ikibestistä eli TORSTIA! Poikien tulevaisuutta suunniteltiin jo öisten Nallikariin suuntautuvien yhteislenkkien muodossa kunhan mekin päästäis rantautumaan Ouluun asumaan ja muuta mukavaa :-)

Raunioradalla seikkailemassa aurinkoisena kevätpäivänä

Välillä pulahdettiin jääsohjoon, sitten matka jatkui hepulin vallassa!

Mantan kanssa aijotaan kyllä olla hyviä kavereita sitten kivassa tulevaisuudessa

So that's where my money went!

Amor on Umeåssa, Resko painoi tänään 7.4 kiloa Mustin ja Mirrin puntarilla kun käytiin lohtuostoksilla. Siskoni kävi Umeåsta kylässä ja Ampu aloitti jo eilen lähtövalmistelut - pisti nukkumaan siskon laukkuun ja istui aina eteisessä päivystämässä lähtöä varten. Siinä jo siskon kans vitsailtiin että pappa on näköjään lähdössä Ruotsiin ja se sisko tais vähän mieltyä ajatukseen. No en tietenkään oikeasti ajatellut antaa tärkeintäni lainaan, mutta kun se tänään hyvästellessä hyppäsi siskolle syliin autoon ja kieltäytyi tulemasta pois (alkoi vain kakomaan kun käskin ja vedin hihnasta :D hyi, paha mie!) niin sydän käpristellen hain sille mukaan ruokaa, passin, Rita-lelun, sadetakin ja varmuuden varalta Rimadylit ja annoin sen lähteä reissuun. Toisaalta kurkkua kuristaa ajatuskin Amorista siellä jossain ilman minua, mutta toisaalta on ihanaa tietää ettei se ole niin tärkeä vain mulle itselleni. Maailman paras Herraparta, pidä lippu korkealla!

Reskon kans käytiin sitten mieltä nostattaaksemme M&Mssä muka vaan katsomassa - ja kuinka ollakkaan liikkeestä lähdettiin uus panta kaulassa ja nalle-lelua kantaen. Resko kulki keskustan läpi häntä heiluen ja nalleaan kantaen. Yksikään vastaantullut ei näyttänyt hapanta naamaa, iloinen vesseli lelu suussaan sai kurttuisimmankin vanhuksen hymähtämään ja pysähtymään :) Yllämainittu siskoni toi tullessaan tuliaisina pinkin röhköpossun ja lihaisan luun, sittemmin tässä eilisen ja tämän päivän aikana huomaamatta hukkasin useamman setelin edestä rahaa Haaparannan puolelle Hund&Jaktiin ja muutamaan muuhun kauppaan. Pitihän penskan saada uus karvanen patukka ja luita!! Niimpä niin, se ostohinta on vain murto-osa siitä mitä pentuun saa muuten uppoamaan. 

Kun kävin toissaviikon lauantaina kuuntelemassa koiraseminaaria Pellossa, puhui Tuire Kaimio siellä pennuilla olevista kehitysikkunoista jotka aukeavat jossain vaiheessa ja kestävät pari viikkoa ja niiden aikana avautuu uusia käytöstapoja tai toimintoja. Reskolla on nyt varmasti meneillään jonkin sortin pöhinäikkuna. Niin hanakasti se pöhähtelee ja saattaa haukahtaa yksittäisille vastaantulijoille. Sitten kuitenkin häntä hurjana heiluen se liero yrittää kiemurrella vieraiden luo.. En edes yritä ymmärtää. Ollaan kuin ei oltaiskaan ja kuljetaan vaan, jospa se lähtis yhtä hämärästi kuin tulikin kun tulee kunnolla rutiinia kummajaisten näkemiseen. Joku kysyi tänään, että "onko se vihanen?" ja totesi heti perään "no eiiii voi olla! ihan pentu!". Niimpä niin. Ei se vihainen, kunhan kommentoi satunnaisesti kaikkea poikkeavaa. Saan sen kyllä istumaan pyynnöstä niissäkin tilanteissa, mutta taitaa olla fiksumpaa vaan kävellä läpi ja olla tekemättä siitä sen suurempaa. Sekuntia myöhemmin tuo ei kuitenkaan enää muista mitä vasta tapahtui, kuten viimeksi sen istuessani eteeni ja pissatessa siitä kengilleni metsässä. Ihana höntti, kaikkine omituisuuksineenkin.

Oulu - Umeå - Oulu, HundSpa ja Huusarinpuiston koira-aitaus

Paljon on mahtunut kuukauteen! On käyty Oulussa Jonnaa ja kissoja katsomassa, Umeåssa Mäkärän kanssa (matte kävi myös kissanäyttelyissä!) ja juuri tänään kotiuduttiin jo toisen kerran Oulusta melko lyhyen ajan sisään. Ollaan kotiutettu uusi Hurtan lämpötakki ja kokeiltu erilaisia virtsakivistä kärsivälle koiralle sopivia ruokia. Ensilumi satoi viikko sitten ja suli pois, mutta pakkasta on riittänyt. Maa on nytkin valkeana, lunta tupruttelee välillä enemmän ja välillä vähemmän. Syksyn aikana ehdittiin käydä aktivointikurssillakin kolmesti, siitä ei ole tullut ainakaan vielä mainittua blogin puolella paljoa. Mukava kurssi se kyllä oli, opeteltiin uusia juttuja ja kerrattiin vanhaa.

Hyppään suoraan uusimpiin kuulumisiin - "joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään" ;)

Eilen sunnuntaina matkattiin Amorin kanssa Ouluun, koska siskoni pyysi meitä mukaan koirauimalaan! Liian houkutteleva tarjous ohitettavaksi (kiitos Kata tätäkin kautta!) ja niimpä pakattiin tavarat laukkuun ja koira kainaloon ja mentiin jo illalla Ouluun. Tänään aamulla yhdeltätoista saavuttiin HundSpa:n pihalle (mukana oli siis myös "uimamaisteri" Aapeli, jo aiemmin uimalassa käynyt apinapinseripoika) ja lähdettiin katsomaan mitä tapahtuu. Aapeli pääsi altaaseen ensin ja hyppäsikin rampilta heti uimaan, ilmeisen mieleistä hommaa apinan mielestä? Amor kuunteli nurkan takaa kuuluvia loiskahduksia ja Aapelin puhinaa korvat hörössä ja tassutteli malttamattomana odotusvuoronsa ajan. Melko pian matte sai pistää kumpparit jalkaansa ja pukea essun päälleen tassu- ja mahapesun ajaksi ja kohta oltiin jo Amorin kanssa sovittelemassa sille sopivia liivejä (/kellukkeita).

Kun tuli altaaseen laskeutumisen aika, ei Amor ollutkaan enää niin innoissaan :D Mullakin oli aika kovat ennakkoluulot herraparran pinnalla pysymisestä, ehdin jo uittajallekkin sanoa ettei koirani uintiasento ole ideaalein mahdollinen, eikä ainakaan tyylipisteitä taida irrota. Rampilta päästiin kuitenkin altaaseen ja alkupärskyttelyn jälkeen uimamestari Amor muisti myös takajalkojensa olemassaolon ja ui altaan monesti ympäri! Toki käytössä oli liivit ja uittaja oli kokoajan lähellä, mutta olin iloisesti yllättynyt Amorin uimataidoista. Ilmeisesti lämmitetty vesi ja rauhallinen ympäristö saivat Amorin sisäisen majavanpoikasen heräämään horroksesta ja poika ui menemään vaikka kuinka hienosti :) välillä pidettiin lepotauko ja Amor ui vielä muutaman kerran ympäri ennen altaasta nousua. Uittaja kehui kovasti molempien poikien uimista ja me ehdittiin siskon kanssa jo harkita seuraavaakin uintireissua vielä tämän vuoden puolelle.

Uintireissun jälkeen mentiin kotiin huilaamaan ja syömään aamupala (koska uimaan suositeltiin menemään tyhjin vatsoin) ja iltapäivällä lähdettiin vielä käymään koirapuistossa. Paikalla olikin enemmän porukkaa ja Amor vetäisi dramaqueen-kortin hihasta ja huusi kuin tapettava possu aina kun joku isompi koira yritti tulla haistelemaan.. Heheh. Yhdet kuolajäljet saatiin häntään, kun isompikokoinen paimenkoiran pentu nappasi Amorin saparosta kiinni snautserin kiljuessa järkytystään kaikille. Kolme koiraa kuitenkin lähti puistosta pian meidän saapumisen jälkeen ja saatiin olla sielä Amorin ja Aapelin ja kahden corgin kanssa rauhassa. Amor on kyllä siitä hauska otus, että vaikka se usein hihnassa aukoo päätään vastaantuleville koirille, niin irtiollessaan se ei tee olemassaolostaan suurta numeroa ja antaa vieraiden koirien olla ihan rauhassa. Corgit viilettivät pitkin metsäistä puistoa ja yritin selittää Amorille ja Aapelillekkin että nyt olis mahtava tilaisuus nauttia vapaudesta, mutta mustat pojat keskittyivät tutustumaan hajuihin rauhalliseen tahtiin. Tylsiä koirapuistokoiria..

Illalla tultiin bussilla kotiin (taas! t. Amor, joka on viettänyt kuluneen kuukauden aikana aivan tolkuttoman monta tuntia julkisissa liikennevälineissä) ja täällä meitä odotti uusi Hurtta Lämpötakki. Siinä missä koko 35 on aina ennen ollut juuri passeli, on se nykyään aavistuksen suuri. Vatsakappaletta kiristämällä takki istuu kuitenkin hyvin ja onhan se varsinkin etuosasta ihan erilailla suojaava kuin meidän muut talvitakit. Vaikka Amor talvesta tuntuukin nauttivan, niin lisälämpöä se tarvii nykyään jo ennen pakkaskelejä. Pappakoiran korvat jäätyvät melkein heti kesän loputtua ja tutina alkaa jo ensimmäisten syystuulien puhaltaessa niskaan. Vanhuus ei tule yksin. Vaan onneksi nykyään on kaikenlaisia takkeja ja tossuja ja myssyjä, joita materialistiomistaja voi haalia koiralleen niin että pidemmätkin lenkit onnistuvat myös pakkasella.

Pattijalka @ Umeå

Viikon aikana on ehditty matkustaa bussilla semmoiset 7 tuntia (ja sama edessä huomenna uudestaan), elellä kaupunkilaiskoiran elämää ja matkustettu paljon hissillä. Ja käyty tassu- ja partapesulla kylpyammeessa, mikä loukkasi Amorin mielestä herraparran oikeuksia enemmän kuin pahasti.

Viimeviikolla huomasin Amorin vasemmassa etutassussa patin ja ehdin jo miettiä mitä Amor haluaa viimeiseksi ateriakseen ja katua sitä etten ole ottanut toista koiraa kun nyt jään yksin ja kuolen ikävään (pessimistit..) Eläinlääkäri kuitenkin oli sitä mieltä että ei kannata vielä hätääntyä ja tulkaa sitte näyttämään sitä kun ootte Suomessa. Samalle reissulle kaavailen hampaitten poistoa - Amor saanee yhtä nätin hymyn kuin parhaat jääkiekkoilijat. Kultahampaisiin meillä ei tosin ole varaa, joten hymyyn jää aukko.

Haluan uskoa että kyseessä on vain harmiton rasvapatti, koska ensiviikolle on suunnitelmissa reissu Jonnan ja poikien luokse, enkä ilman koiraa tai kipeän koiran kanssa halua lähteä. Patin huomasin kun koiraa rapsuttelin sängyllä - ensin mietin ääneen että onko kyseessä punkki, mutta kun se ihan kiinteä pahkura on, niin ei se punkki oo.. Hermostuneena olen sitä tarkkaillut, mutta ei se onneksi ole enää kasvanut. Ihan parin päivän aikana se vain ilmestyi, noin sentti kannuskynnen yläpuolelle. Inhottava, ällöttävä patti, eikä Amor edes ole vielä siinä iässä että vanhuudenvaivat voi tulla noin vaan, kysymättä. Kymmenvuotissynttäreitä Amor sitten varmaan viettää pelkkänä pattikasana, kuvissakin näkyy vain muutama partakarva pattien välistä. Yäk ja hyi!

♥ x ääretön

Tänään oltiin Oulussa, tai siis minä, siskoni ja Selma-yorkki oltiin (Selma ROP, SERT, CACIB). Amor vietti aikaansa yorkkien kanssa siskon kotona.

Olimme lähdössä näyttelyistä, kun parkkipaikalta bongasin p&s snautserin ja menin juttelemaan omistajalle. Hänen asuntoautostaan sain lopulta syliini n. 3kk vanhan mustan snautserin.. Tähän tarvisi ehdottomasti hymiön joka lakkaisi hengittämästä ihastuksessaan!!
Jos omistaja lukee tämän kirjoituksen joskus, niin suuret kiitokset vielä tätäkin kautta!
Rakastuin tosiaan korviani myöten tähän hurmuripoikaan, joka osasi jo muutamia temppuja ja teki kaiken iloisesti häntä heiluen. Ei jäänyt epäselväksi, että mikä on sitten tavoitteeni seuraavat kaksi vuotta - yo-lakki ja oma parrakas pentu!

Ai pentukuumetta? Heheh, lievästi sanottuna!

Hyökkäys kelluvan raksun perässä!

Niin, ja Umeån reissusta lyhyesti:
Lähdimme 30.6 ja palasimme 6.7. Menomatka kesti yli seitsemän tuntia ja tullessa oltiin linkkarissa yli kahdeksan tuntia! Amor oli superhieno, nukkui vain ja pidemmillä pysähdyksillä käytiin vähän kävelemässä. Viikko Umeåssa meni nopeasti, ilmat oli hyviä ja ruotsalaisilta kanavilta tuli jatkuvasti Simpsoneita tai muita laatuohjelmia! :D Ei ehkä oteta tuota yli kahdeksan tunnin istuntoa ihan heti uusiksi, vaikka aika tuntuikin kuluvan nopeasti, niin kyllähän se istumalihaksissa tuntui..

Kuulumiset yorkkilauman keskeltä

Meille kuuluu hyvää, ulkona on pakkaseet pysyneet päälle kahdessakymmenessä ja pahempaa vaan luvataan.. onneksi Amorin karva on kasvanut paksuksi, lämmittää edes vähän paremmin. Huomenna (perjantaina) minä lähden Uumajaan viikonlopuksi, mutta ensimmäistä kertaa aion jättää koiran kotiin vanhemmille hoidettavaksi - myönnettäköön, että hieman jänskättää.. olen aina niin harhaluuloinen ja kehitän mielessäni valmiiksi kaikki kauhukuvat Amorista, joka veti päänsä pannasta äidin kanssa ulkoillessaan ja juoksi auton alle.

Näen siis nyt viikonloppuna myös Mäkärää, olenkin ehtinyt pariin kertaan sen naurua ikävöidä! Toivottavasti ei tule montaa hiljaista hetkeä, muutenhan alan taatusti ikävöidä mustiaistani ihan liikaa. Välillä tuntuukin, että se olen minä joka on enemmän riippuvainen koiran seurasta, kuin koira minusta.

ps. kirpparilta löytyi 3 eurolla täysin uutta vastaava (lapussa luki "uusi ja käyttämätön") siisti ja hyvän kokoinen kuristava nahkapanta - klik kuva

Jouluhössötykset ohi - suuntana Umeå

Lähden Amorin kanssa siskon mukaan Uumajaan pariksi päiväksi.. siskolla on töitä parina päivänä ja me lähdetään mukaan (Umeån välipäivien alennusmyynnit..!;)).

Amor sai jouluna lahjaksi kolme uutta tennispalloa (edellisjoulun lahjapallot hukattiin kesän aikana pihalle ja rannalle), joita se on nyt onnellisena suussaan kantanut ja sohvien alle vieritellyt - ja saanut sitten huomiota kun koiraa on autettu liian kauas vierineiden pallojen kanssa. Tämä oli minun ja Amorin kuudes yhteinen joulu!

Muutama kuva kuluneiden päivien tunnelmista:

Aattoiltana kävin viemässä pystisten ja Eetun haudalle kynttilän, se paloi sielä vielä seuraavanakin iltana. Pakkaset on pyörineet parissakymmenessä asteessa ja meidän lenkkeilyt on painottuneet vapaana tapahtuvaan omavaltaiseen liikkumiseen, jonka Amor on saanut suorittaa itse valitsemaansa suuntaan toppavaatteidensa ja tossujensa kanssa möngertäen.

Tekstejä kirjoitteleva on tyytynyt nauttimaan lomasta, ei herätyskelloja nukkua saa melkein iltaan asti, tai ainakin niin kauan kun se Amor-herralle sopii. Kun pitkästä aikaa laitoin huoneeni lattialle maton, otti Amor tilanteesta hyödyt heti irti - sängylle pääsee taas hyppäämään (kuten viimeisestä kuvasta voi huomata)! Voi miten tyytyväisenä se onkaan sitten siellä nukkunut, minun istuessa tietokoneen ääressä (yleensä Amor nukkuu lattialla tai omalla pedillään).

7.1.2010 jatkuu lukiohommat.

Viikonloppuun mahtuu 16 tuntia linkkarissa

Olipa viikonloppu..!

Perjantaina oltiin 8 tuntia linkkarissa, sunnuntaina toiset kahdeksan. Amor ylitti jälleen itsensä käyttäytymisellään, kanssamatkustajina olleet kissat ja koirat todettiin murahtamalla mutta annettiin asian olla sitten.. Umeåssa ollessa Amor ei edes merkannut kertaakaan siskon asuntoon, vaikka siellä oli taas uudet hajut. Kerrassaan olen tyytyväinen viikonlopun kulkuun.

Täällä satoi eilen lunta (=puolisulaa räntää...)! Aamulla on jo pakkasta ja jäätä.. Autoihin vaihdettu talvirenkaat jne. Talvi tulee, jes jes!

Koeviikko on ohi ja kakkosjakso alkoi tänään.

Huomenna lähtö kotiin..

Huomenaamun klo 5:30 vuoron linkkariin (Ruotsin aikaa) olisi tarkoitus jaksaa herätä ja lähteä sillä kotiin. Toivon ettei kovin moni muu jaksa herätä sunnuntai aamuna siihen aikaan siihen linkkariin jotta ei tarvisi istua täydessä linja-autossa koirien kanssa.

Mukaan lähtee siis Amor, minä ja Mäkärä. Koirat pakataan isohkoon kevythäkkiin jonka kanssa saattaa tulla ongelma - se kun ei välttämättä mahdu jalkatilaan... Huoh, olisipa tämän tajunnut ajatella aikasemmin kuin nyt. Mutta no, mennään sillä mitä on annettu ja toivotaan vaan ettei linkkari ole täynnä. Ja että jaksan herätä niin aikasten, koska jos en siihen linkkariin ehdi niin pitää mennä puolenpäivän aikoihin lähtevällä jossa sitten ihan taatusti on porukkaa...

Sääli ottaa Mäkärää täältä, se on niin kotonaan täällä siskoni kanssa. Voin vain kuvitella miten inhottavalta tuntuisi, jos minun pitäisi jättää Amor tänne. Mutta toisaalta, siskoni työn vuoksi Mäkärällä tulisi pitkät päivät yksin täällä.. Sääli. Ja seki vielä että sisko jää tänne yksin. Onneksi elokuun alussa kuulemma työt hellittää hetkeksi.

Me ollaan muuten jopa ohitettu pikkupikkulapsia (joista osa haukkui, osa kiljui, osa muutenvain oli tavanomaista kummallisempia..), koiria ja vaikkas mitä ilman huutoa ja rähinää. Olkootkin että yks päivä nurkan takaa hyppäs eteen jämtlanilainen(?) iso koiraneiti, joka piti tietenki huutaa pystyyn kun innostu oikein kunnolla äänen avaamisesta.. Muuten ohitukset on menny hienosti.

Umeåssa siis edelleenkin

Sunnuntaina me lähdetään täältä, arvatkaa hirvittääkö - linkkarimatka n. 7 tuntia kahden koiran kanssa muuten yksin :D Ei se ehkä hirvitä, jännittää lienee parempi sana.

Amor ja Mäkkis viettelee täällä rentoja lomapäiviä, nytkin ne molemmat vain nukkuu täällä asunnossa sikin sokin joka jalka erisuuntaan. Että hienosti menee. Ulkona paistaa aurinko.

Eilen oli maanantai, maanantaisin on agility. Joten se jäi nyt (taas) meiltä välistä, vaan ei voi mitään - se oli tietonen ratkasu lähteä tänne viikoksi. Onneksi täällä on ollut niin paljon muuta tekemistä että ei jaksa eikä ehi harmitella tuollaista asiaa.

Mutta joo, pitää tässä irroittautua tästä ihanan koneen lumoavan vetovoiman läheisyydestä, sulkea kone ja alkaa valmistautua lähtemään. :)

Päivää Umeåsta

Tulin tänne siis perjantaina :)

On taas ollut laiskuuskausi, ei ole yhtään jaksanut kirjoitella blogiin, huomaatte varmaan. Jokatapauksessa, täällä Umeåssa me ollaan (taas) lomaa kuluttamassa. Mukavaa nähdä ihmisiä ja elämää, kotipaikkakunnalla kun on hieman hiljaisempaa.

Urho ja Sylvi kävi lauantaina näyttelyissä, ja meni oikein kivasti, Sylvi oli peräti VSP. Amor oli mukana tietenkin turistikoirana ja käytiin me moikkaamassa kasvattajaakin kun hän oli paikalla käppänöidensä kanssa, hänen koira muuten oli sitten mustien käpsyjen paras ;) AM (=kasvattaja) hiplaili sielä vähän Amoria ja sitten juteltiin siitä Haukiputaan tulevasta näyttelystä minne Amor on ilmoitettu, ja AM tulee onneksi sinne myös ja siistii Amoria vielä vähän paikanpäällä sinä aamuna. Ottaa vähän päähän kun Amorin karvat ei vain kasva, kerrankin niistä vois olla jotain hyötyäkin. Sielä lauantaina näyttelyissäkin niin olisittepa nähneet millaisia puudelikäppänöitä siellä oli! Siis millaset jalkakarvat. Ja arvatkaa vaan, onko Amorilla edes sadasosaa siitä jalkakarvamäärästä? NO EI. :D

Amorilla on muuten lihotuskuuri, se on laihtunut kahdeksasta kilosta seitsemään piste neljään! Hyi minua ko en ole antanu sille ruokaa.. ja sen lisäksi Ampalle pitää saada lihaksia ettei poitsu näyttäis ihan tytöltä sitten näyttelyissä, kun kaikki pojat ainakin lauantain näyttelyissä oli isompia ja silleen.

Hiljaiseloa

Niin. Jotain lupasin kertoa Umeån matkasta?
No matkoihin meni linja-autossa istuen yhteensä n.14 tuntia, perillä oltiin neljä päivää ja oli kyllä huippu hiihtoloma

Meillä on muutenki menny oikein hyvin täällä kai? Amor on pariin kertaan merkannut sisälle (!!:@) mutta se on jääny niihin kertoihin (koputtaa puuta).

Paluu kotiin.

Istuttiin taas toiset 7 tuntia linkkarissa ja nyt ollaan kotona. Tuntuu siltä että voisin nukahtaa tähän nyt.

Umeåsta päivää, iltaa, mitälie

Tulipa istuttua eilen 7 tuntia linja-autossa. 

Nyt yhden päivän täällä oltua voi vain todeta että ohoh. Pieni ero sieltä korven keskeltä Umeån vilinään.
Amorkin on vähän kummaksissaan, himoaa jokaiseen hajuläiskään haistelemaan ja vetää hihnassa ja öhisee kaikelle. Muuten on kyllä pakko kehua Aata, se oli niin hienosti bussissa koko pitkän matkan! Osan matkasta kopassa jalkatilassa ja kun linkkarissa vähän tiivistys helpotti ja saatiin vallata kaks penkkiä kokonaan omaan käyttöön niin otin Amorin nukkumaan penkille. Moni ihasteli Amoria, ja Amor kyllä yllätti minut ja kaikki muutkin rauhallisuudellaan.. Koira joka joskus murisee pikkulapsille, ei välittänyt mitään vaikka viereisellä penkillä istui monet lapset matkan aikana, kiljuvia ja härnääviä, tuijottavia ja ylivilkkaita tapauksia. Ja Amor vain heilutti häntää omalta paikaltaan.
Loppumatkasta minäkin nukuin (noin puolituntia) levittäytyneenä penkeille. Vähän oli ahdasta kun A meinasi viedä suurimman osan tilasta levittäytymällä koko pituuteensa. Sopuun päästiin kun Amor pääsi penkkien selkänojan ja minun vatsan väliin nukkumaan (nukuin tosiaan kyljellään penkeillä). Jälkeenpäin huomasin että olikohan niin fiksu veto - koirahan olisi voinut lähteä vetämään minun nukkuessa ja mennä huitelemaan pitkin linkkarin yläkertaa.