Ampun ell-keikka ja rakas Resko..

Paljon on taas kerennyt tapahtua. Vappu oltiin Joensuussa häävieraana ja Resko majoittui siellä yhdeksi yöksi kasvattajansa Martinan luo. Kaikki meni tosi hyvin - Rekku sai käskyn alkaa lihomaan ja olihan se kiva nähdä kasvattajaa ja jutella vähän syvällisemmin kuin facebookin chatissa :-)

Tapakasvatuskurssilla Resko loisti viime maanantaina! Se oli niin super ettei ikinä, olin varmaan yhtä hymyä pakatessani koiraa autoon ja ajaessani kotiin. Resko on niin ahne ja kontaktinhakuinen, että sen kanssa on ilo treenata. Se taistelee leluista ja pystyy keskittymään vaikka vieressä häseltäisi toinen koirakko. Se vaan on ihan loistava pikkumies ja kokoajan paranee. Iloinen, reipas, huoleton.  Minun rakas kakkospoika.

Amor kävi viimeviikolla eläinlääkärissä tiputeltuaan verta. Veikkaus eturauhasvaivoista osui oikeaan ja rtg-kuvien katsomisen jälkeen saatiin kotiinviemisiksi ab-kuuri ja niskaan pistettiin hormoonipiikki. Sais Ampullin turha innostus Reskoa kohtaan laantua.. Hölmö vanha ruottalaispappa!

Lauantaina kävin snautsereiden kans mätsäreissä, joissa Rekku sai punaisen nauhan(!!) ja Amor sinisen. Kenties vähän turhan nakuksi nypityn käppänän vieminen sadesäässä ulkomätsäreihin ei ollut se fiksuin idea, mutta Resko yllätti minut ja muut ravaamalla sievästi ympyrää ja seisomalla kärsivällisesti paikallaan. Miestuomari ei pelottanut yhtään, hampaat näytettiin helposti ja koko snautseri oli muutenkin yhtä heiluvaa häntää ja ilosta siristyviä silmiä. Hyvä reissu :) Viikonloppuna käytiin myös kokeilemassa Reskon kans peltojälkeä tutussa porukassa ja vaikka homma oli aika hakusessa, niin nenä silti toimii! Poika on aika rauhallinen tekijä, katsotaan vaan mitä tästä tulee.

Tänäaamuna tuli kasvattajalta ikävää viestiä - vuoden alussa tuli markkinoille dna-testit DCM:lle ja Reskon emä todettiin kantajaksi. Se uutinen ei huolestuttanut koska Reskon isän puolella ei suvussa tätä taipumusta kuitenkaan ole. Tai siihen oli ainakin vahva usko ja luotto.

Nyt kuitenkin myös Rekun isä oli todettu kantajaksi, joten Resko tullaan myös testaamaan. Kasvattaja on tilannut testit koko W-pentueelle, joten seuraavien kuukausien aikana saan tietää Reskon kohtalon. Ihan sanattoman suuri pettymys kun vain ajattelenkin asiaa.. Iso kiitos silti Martina-kasvattajalle avoimuudesta asian suhteen ja halusta testata kaikki (omat ja vähän muidenkin..) jalostuskoirat. Iso harmi että tällainen testi saatiin markkinoille "meille liian myöhään", mutta tärkeintä että asia on tiedossa ja kasvattaja näkee vaivaa asian suhteen ja Rekullekkin on oma testi tulossa kasvattajan kautta postissa. Hetken jo ajattelin, että jos Resko todetaan sairaaksi niin itken silmät päästäni ja toivon ettei mulle pentua ikinä olis tullutkaan. Mutta ei se niinkään mene. En antaisi Reskoa pois mistään hinnasta - se on mulle niin monien unelmien täyttymys ja loistopentu, etten muuttaisi mitään.

Voi rakas pieni koirapoika.

Mitä odotimmekaan me huomiselta?

Vein tänään aamulla Ampun pissanäytteen eläinlääkärille ja se oli virtsakiteistä puhdas. Ei tulehdusta, ei kiteitä, ei mitään ylimääräistä. Seassa oli pienesti verta, mutta sille löytyy mahdollisesti syy lääkkeistä joita on jouduttu syömään. Noh, Amorin vointi oli muuten niin hyvä että sovittiin jatkosta torstaiksi. Ottaisin Amorin mukaan Reskon rokotuksille ja katsottaisiin sitä siinä samalla. Tuli myös ehdotus kipulääkkeen vähentämisestä/lopettamisesta, jos kyse oliskin ollut vaikka vaan revähtäneestä lihaksesta. Eihän näistä ikinä tiedä.

Lähdin eläinlääkäristä ja menin sen jälkeen koirien kanssa jäälle - oli niin täydellinen kevätpäiväkin meneillään ja Amor käyttäytyi ihan normaalisti. Aurinko paistoi ja hanget kimmelsi, jokainen voi varmaan kuvitella miten hyvillä mielin touhusin koirineni rannan tuntumassa. Ihmisiä käveli rantapolulla, mutta kumpikaan snautsereista ei lähtenyt harhailemaan niiden luokse vaan temmelsi kanssani jäällä hyväntuulisena. Pakkasin sieltä lähtiessäni sitten koirat autoon koppaan ja kerkesin ajaa ehkä 50 metriä kun kuului hyytävä kiljunta ja ulina. Ja heti perään toinen - joka vaimeni pieneksi ininäksi eikä loppunut vaikka pysäytin auton tien reunaan ja kiirehdin ottamaan Amorin kopasta syliini. Siinä se oli mulla sylissä, ulisi ja murisi. Soitin heti eläinlääkärille että nyt ei kyllä voida odottaa torstaihin joten menenkö päivystävälle vai mitä tässä tehdään ja menin kotiin antamaan koiralle lisää kipulääkettä.

Sain Heiskaselle ajan päivän loppuun (kiitos siitä!). Pieni helpotuksen huokaus pääsi, mutta ei se yhtään vähentänyt tietoa siitä että mulla oli sylissäni tosi oudosti käyttäytyvä ja kosketuksesta kiljuva pappakoira, joka apukuskin paikalla maatessaan tärisi kuin horkassa ja painui vaan matalaksi. Huoh :-( Yhtä hyvin se olisin voinut olla mie joka makasi täristen ja poissaolevana, niin pahalta se tuntui katsoa toisen oloa voimatta itse mitään. Surkeaa.

No, me sitten mentiin 16:45 kuulemaan mielipidettä viisaammilta. Kotiin lähdettiin tämän kanssa:

Että eipä ole hurraamista.. Vuosi sitten Amorilla oli aivoverenkiertohäiriö, joka johti neurologisiin oireisiin (mm. pään kallellaan pitäminen, silmän värve, tasapainon katoaminen, omissa maailmoissa oleminen, paha tärinä) ja jonka vuoksi käytiin Oulun Akuutista hakemassa ab-kuuri ja jäätiin odottelemaan saadaanko lisäaikaa vanhuksen kanssa. No me saatiin. Tosi hyvä vuosi. Nytkin ell mainitsi vaihtoehtona magneettikuvat ja neurologilla käymisen, mutta totesi että tässä tapauksessa suosittelee kipulääkkeillä jatkamista ja aikaa. Kun Amor juurikin syö jo ab-kuuria hammasongelmiinsa, niin ei sitäkään oikein vaikuta alkaa säätämään. Katsellaan miten käy, koira kuitenkin elää Rimadylin kanssa "normaalia" elämää ja häntä heiluu kuten ennenkin. Vähän saa tarkkailla missä maailmoissa Ampu elelee, reaktiot asioihin ei välttämättä ole loogisia kun koira ei ole ihan kartalla.

Joo, asiat vois olla paljon huonomminkin. Mutta vois ne olla paremminkin! Olisin taatusti mielumin ottanut diagnoosin virtsakiteistä ja hoidoksi sulatusruokaa ja ab-kuurin, enkä keskustelutuokiota siitä mikä on vielä hyvää elämää vanhuskoiralle. Ei me vielä mitään kuoppaa aleta kaivamaan, mutta odotetaan huomista pelonsekaisella jännityksellä. Ja toivotaan siitä huomisesta parempaa kuin tämä päivä.

Sisupussi kipuilee

Pappakoira on kipeä. Ihmettelin toissailtana sitä miten se murisi mulle. Eilen iltapäivällä se jäi jälkeen lenkillä ja mietin jo että joko siitä on nyt tullut noin vanha. Tosi vaikeaa välillä hahmottaa, että mikä menisi vanhuuden piikkiin ja mikä on jotain muuta. Mistä pitäisi tajuta huolestua.

Lenkiltä palatessa Amor nousi portaat kolmanteen kerrokseen, mutta kulki jokseenkin oudosti pää selkälinjan tasolla, ei yhtään ylempänä. Hmm - ei tyypillistä Amoria. Kotiin päästyämme tilanne sitten aukeni mulle koko kurjuudessaan: Amor oli tosi kipeä. Koira josta ei yleensä tihku yli tuntemuksia eikä kipuja. Nyt se makasi siinä edessäni kun istuin olohuoneen matolla ja sai tärinäkohtauksia. Pistin Reskon häkkiin syömään luuta ja kävin Ampun läpi sentti sentiltä, enkä tiennyt mikä mättää. En tiedä vieläkään. Hirveä pettymys, olen ollut niin iloinen kun on tuntunut koirien osalta, että mulla on "kaikki". Ja mullahan on. Amor ja Resko, ei enempää eikä vähempää. Kaksi loistavaa koiraa.

Sisko toi Amorille kipulääkettä että päästään viikonlopun yli. Ampu on nyt nukkunut aika paljon, se singuttelee kyllä mutta ei esim. ravistele. Kun pentu käveli sitä päin sisällä, pääsi papalta kiljaisu. Siis erottelin kämpän kahtia ja molemmilla on omat puolensa olla. Kymmenen yhteisen vuoden jälkeen se kiljaisu joka lähtee Amorista, sattuu myös minuun. Kouraisee sisältä. Eikä tietenkään pitäisi maalata piruja seinille, mutta mielessä on käynyt meneillään olevan ab-kuurin romuttamat munuaiset tms, pissavaivat, virtsakivet, vuosi sitten ollut aivoverenkiertohäiriö, mahdolliset lihasongelmat.. Kunpa se vaan olisi jotain minkä saa hoidettua. Sen olen luvannut jo ajat sitten ettei Ampun tarvi elää kipeänä, ei sellainen olisikaan mitään elämää herraparralle. Viikonloppu tuntuu pitkältä kun katselee nukkuvaa pappakoiraa ja odottaa maanantaiaamua. Paranethan vielä kultapoika, me tarvitaan sinua ♥.

Ongelmia paratiisissa..

Aivan, ei kannattaisi nuolaista ennen kuin tipahtaa! Eiköhän tänään ollut audacityn tallenteessa vaihtelevan sinnikästä rääkymistä useamman tunnin ajalta.. Kylläpäs kolahdettiin pää edellä maanpinnalle, pettymys karvastelee kipeästi ja koko tilanne ihmetyttää muitakin kuin minua. Mikä herne siellä pääkopassa vieri väärään koloon, kun harvinaisen siististi käyttäytyneestä herraparrasta tulikin ongelmakoira?

Kyllä, ärsyttää. (Todella paljon.) Kaikki lähtikin menemään luvattoman hyvin, joten kai tällainen välilasku pitikin kokea. Eniten huolestuttaa kaikki. Entä jos herraparta keksikin nyt, että ne yksinäiset tunnit voi kuluttaa myös kaikenlaiseen kiekumiseen ja naapureille huuteluun? Jos sillä onkin eroahdistusta? Tähän väliin ei taida saada mitään pikakelausta, ei ole ihmeparannusta tai paluuta loistavaan viimeviikkoon. Ärrh.. Voi Umpalumpa, mikä takapakki tämä nyt oikeen on? Ostan kohta kaikenmaailman Thundershirtit ja yrttipannat ja auringonkukkauutteet ja ostan vielä stressilelujakin. Aloitan kuitenkin dap-haihduttimella, netistä onneksi löytyi ja nyt odottelen vain lähetystä kotiutuvaksi. En oikein tiedä mitä ajatella - mikä tähän vaikutti vai vaikuttiko kaikki? Rutiinit ovat melko säntillisesti noudattaneet samaa kaavaa jokaisena aamuna, mutta ehkä viikonlopun yksinolemattomuus sitten sekoitti Amorin ajatukset. Mene ja tiedä.. Huoh. Kyllä vain voikin ottaa päähän ja harmittaa, mutta periksi en ole valmis antamaan. Toivottavasti naapureilla riittää ymmärrystä tulevaisuudessakin, en haluaisi törmätä kotiin tullessani postiluukun kautta myrkytettyyn kirppusäkkiin..