Lyhyet muistiinpanot rallytokotreeneistä

Käytiin tänään lauantaina taas rt-treeneissä ja ollaan päästy kurssilla siihen pisteeseen, että kokeillaan jo alo-luokan ratoja. Tänään teimme samaa 9 kyltin rataa kolmesti ja kaikki kerrat hyväksyttyjä pisteiden puolesta. Ensimmäisellä kerralla minä itse ryssin uusimalla tyhmän virheen (josta olisi tullut uusimatta vain -1 ja uusinnalla -3) ja jättämällä oikeasti pahan virheen uusimatta (-10p).. Eli jos minä osaisin, niin Rekkukin osaisi - mikä nyt ei sinänsä kauheasti yllätä..

On ollut tosi erilaista treenata hektisen, malttamattoman, monenlaista tarjoavan ja minua kovasti peilaavan koiran kanssa, kun ennestään minulla on mielessä rallytokon alkeiskurssi edesmenneen Amorin kanssa. Siinä missä Amor suoritti kaiken tasaisen varmasti, minun hermoiluistani hermostumatta, teki vain mitä pyydettiin.. no Resko tekee paljon ja vähän enemmän - ja jos ei osunut ensimmäisellä ideallaan oikeaan, niin se tarjoaa vielä vaikka mitä muutakin. Silmänräpäyksessä. Amorin kanssa en ollut huolissani siitä, että koira heittää voltin väärään suuntaan väärässä paikkaa tai siirtää pyllyään vähintään kahdesti yhden hengenvetoni aikana. Tai että se kokeilisi istua - maata - istua - haukahtaa - siirtyä sivulta eteeni istumaan. Häntä heiluen ja silmät loistaen. Hoputtaisi minua merkkaamaan oikean toiminnan. Amorin kanssa saatoin aikanaan saada hermoromahduksen autossa ennen agility-epiksiä ja itkeä silmät päästäni ennen rataan tutustumista, ja silti kanssani radalle lähti koira jonka ilmekään ei värähtänyt minun epävarmuudestani. Sellainen peruskallio minun ensimmäinen oma koirani oli. Resko taas - .. :D Noh. Jos minä hermostun, niin Resko siirtää pyllyään pari kertaa sivulle istumisessa, katsoo minua ensin korvat sivuille suunnattuina ja sitten hypähtää eteeni istumaan häntä heiluen ja hieman hämmentyneenä silmiini katsoen; miksi hermoilet mamma? Sano mitä tehdään!? Kai me tultiin tekemään jotain?

Tämänpäiväiset rallytokotreenit menivät kuitenkin ihan nappiin; Resko suoritti radat hyväksytysti läpi (kolmannella kerralla virheettä, kun minäkin uskalsin jo hengittää ennen kahdeksatta kylttiä jolla koira piti pyytää istumaan ja multa loppui ääni samalla kun ilma keuhkoista.. :D) ja päästiin kokeilemaan myös muutamaa avo-luokan liikettä; hyppyä, houkutusta ja liikkeestä sivulla pyörähdystä. Houkutus oli minulle iso musta mörkö; sanoinkin että voi ei, ei me voida. Mutta Rekku yllättikin kaikki paikalla olijat, kun se suoritti kahdeksikon muodossa täydellistä seuraamista tiputtamatta nokkaansa kertaakaan mattoon. Se ei vilkaissutkaan vinkulelua, narupalloa, tai kupissa olleita herkkuja. Olen ollut tosi yllättynyt siitä miten hyvin Resko pitää kontaktia tuolla treeneissä, annan sille ne muutamat maton haistelut anteeksi kunhan tekee ne sillä ajalla kun me ei treenata mitään liikettä. Radalla se ei onneksi ole haistellut, vaan pikemminkin singuttanut hermojani sietämättömällä innokkuudellaan. Sellainen on Resko.

Treenien jälkeen tarjosin rallisnautserilleni avokätisen nyrkillisen naturis-makkaraa ja luvan snautserihepuliin. Käytiin treenien jälkeen myös koko porukalla (sisältää minut, kepon ja 2 koiraa) ensimmäistä kertaa täällä Oulussa meren jäällä Oritkarissa. Koirat nauttivat aakeesta laakeesta, sääkin suosi. Käydään toistekkin.

Joskus sua tekis mieli tuuletella, nostaa seinälle ja ravistella.

Resko 24. maaliskuuta

Nojoo, seku jotain vaan otsikoksi. Meillä menee hienosti! Amor on palannut Ruotsinreissultaan ja Resko on kasvanut ainakin sata kiloa. :-) Pentu on niin iloinen ja reipas kaveri ettei mitään rajaa. Sisälle pissailukin on vähentynyt huomattavasti ja ne harvat vahingot sattuu yleensä kesken pahimman iltaränttäyksen tai aamuisin ennen minun heräämistä pissa-alustalle. Olen jo nyppinyt Reskon runkoturkkia enemmänkin ja koittanut pitää naaman siistinä. Hoitotoimenpiteet ei tuota meille sen kummempia ongelmia ja hyvä niin!

Ensimmäinen maitohammaskin lähti ja jo parin yön jälkeen sen paikalle oli ilmestynyt EKA oikea ison koiran hamppi. Hauska seurata miten koko junnun ilme muuttuu päivä päivältä aikuisempaan suuntaan.

Torsti-basenji kävi viihdyttämässä meitä Torniossa ja pojilla oli ainakin päällisin puolin ihan huippuhauskaa, ajatuksenjuoksu tuntuu olevan jokseenkin samalla tasolla ja leikit tasaisia.

Torstin lisäksi on oltu painimassa parsonrusselin ja porokoiran kanssa. Resko on ikäisekseen jotenkin tosi sulava- ja varmaliikkeinen ja saa kaikenlaiset pomput ja muut näyttämään niin helpolta. Oikea sähköjänis.

Nyt viimeisin seikkailupäivämme sisälsi hevosen kanssa lenkkeilyä ja suurpilkeissä turisteilua. Kumpikaan niistä ei aiheuttanut Reskolle juuri päänvaivaa - heppojen kanssa se toimii fiksusti ikäisekseen hömelöksi ja suurpilkkien väenpaljous kovaäänisine kuulutuksineen ja kiljuvine lapsineen (jne jne) oli Reskosta vaan kivalla tavalla jännää. 

Niin ja keskiviikkona mennään tosiaan uudestaan rokotettavaksi ja ensikuussa meillä alkaa tapakasvatuskurssi! Hihii jänskää. Yhdet mätsäritkin olen kalenteriin merkannut huhtikuun alkuun. Ja Ampun ajattelin kuskata rallytokoon kun kerran samalla rahalla (/vaivalla) sekin onnistuu. :-)

Käännän sun kasvot valoon, niin varjot jää taa.

Pala arkea. Käytiin päivällä markkinoilla (ja Resko rakasti kaikkia ja kaikkea ilmapalloista pikkulapsiin ja kettupuuhkista rinkelin jäämiin) ja illemmalla kuljettiin jäällä. Ja sivuhuomautuksena, että tänään pentu painaa 6.9 kg.

(Amorin huomio: Ooo - reikä maassa!)

(Omistajan huomio: Resko könyää siinä samassa reijässä.)

Koiranpentu lentää tuulen mukana? No ei, Resko(pteri) vaan rakastaa lumihippusia niin kovin paljon.

No matter where we're going, it starts from where we are

"En anna muitten sanoo mitä mä voin tehdä

Mä tiedän mistä tuun ja paikkani täällä

Mä nautin täysillä tästä päivästä

Se on jotain, mitä kukaan ei voi viedä

Mul on kaikki hyvin tänään"

Mahdollisimman kliseisesti ilmaistuna: meillä on kaikki hyvin. Amor on piristynyt vähintäänkin entiselleen, kenties vähän enemmänkin. Äitini kanssa totesimme Amorin riemuhepulointia katsellessamme, että papalta taisi kadota 9 vuotta kun aivoissa sylttäsi. Jokaisesta yhteisestä päivästä olen iloinen, remmirähjän kanssa ulkoillessa mietin miten mukava onkaan kuulla Amorin huutavan niin elossa (arvostaisin kyllä asiallisesti toisia koiria ohittavaa herrapartaa ihan yhtälailla, mutta nyt on näin).

Me asutaan Amorin kanssa nykyään kerrostalokaksiossa, kolmannessa kerroksessa. En ymmärrä miten ihmiset asuvat aivan yksin yksin, täällä elellessä korostuu koiran olemassaolo. Aina on joku läsnä, hengittämässä samaa ilmaa ja muistuttamassa siitä etten ole ainoa elollinen asia näiden seinien sisällä.
Ouluun asti ei olla vielä päästy, mutta en päästä irti haaveesta. Kaikki on mennyt paremmin kuin uskalsin toivoakkaan - fiksuna likkana luin netistä ns. kannustavia kokemuksia vanhuskoirien kerrostaloelämään sopeutumisesta, enkä kauhean suurilla odotuksilla pakannut koiraa mukaani. Periksi en kuitenkaan aikonut antaa vaikka tiesin muutoksen olevan iso juttu jo valmiiksi kovia kokeneelle maalaiskoiralle.

Äidiltä on päähäni iskostunut sanonta siitä, miten aina pitää ainakin yrittää. Niimpä latasin koneelleni audacityn, ostin Amorille vielä sadannen "aktivointipallon" ja vähensin aamuruoan iltaruoasta. Ensin koira oli illalla yksin pari minuuttia ja kun totesin sen vaikuttavan rauhalliselta, jätin sen seuraavana päivänä kolmeksi tunniksi. Audacityn äänitteen mukaan koira oli haukahdellyt melkoisen käskevään sävyyn joidenkin minuuttien ajan ja inissyt hermostuneena siinä välissä. Suurimman osan ajasta se kuitenkin otti lepoa. Niimpä se jäi seuraavanakin päivänä puoleksi tunniksi yksin, eikä ollut pitänyt yhtään ääntä sinä aikana. Sitten loppuikin viikonloppu ja edessä oli ihan normaalimittaiset koulupäivät! Amor oli yksin maanantaina n. 5 tuntia, joiden aikana oli haukkunut joitakin minuutteja ensimmäisen tunnin jälkeen ja ulvonut loppupäivästä hetken. Seuraavina päivinä sen ääntely pysyi samalla tasolla, mitä pidin kyllä ikänsä ok-talossa toisen koiran kanssa asuneelle täyttä kymppiä lähestyvälle kääpiösnautserille kiitettävänä suorituksena. Postin tipahtamista se ei ollut kommentoinut sanallakaan, eikä eilistä pihalla meluavaa auraa. Tunsi varmaan vaan olonsa kotoisaksi kun on tottunut että isä kolistelee pihalla lingon ja kauhan kanssa.. 

Tänään poika joutui olemaan yli 9 tuntia yksin, eikä ollut haukkunut kertaakaan - haikeasti vain päästänyt pari ulvontahenkäystä. Olin niinku ainakin nääääääääin ylpeä minun maalaiskoirasta, joka vaikuttaa tosiaan sopeutuvan mihin vaan kunhan on matte pitämässä tassusta vähän kiinni. Törmättiin illalla rapussa naapuriinkin jolta kyselin Amorin äänenkäytöstä. Ei ole kuulemma juuri mitään kuulunut, "eihän noin pienestä koirasta nyt voi isoa ääntä lähteäkkään!" (en kehdannut kertoa miten kovasti ääntä voi tällaisesta tiiviistä paketista irrota.. :D) Vakuutteli ettei ole häirinnyt yhtään ja sanoi vielä etteihän se nyt päivällä ketään voi haitata. Ymmärsi heti, että elämässä on meneillään isoja muutoksia. 

Nyt pitää varmasti koputtaa puuta (kop kop), mutta uskallan jo vähän hihkua helpotuksesta. Minun täysiverisestä metsäläisestä on kuoriutumassa aito kaupunkilaiskoira! <3 

Loppuun valittuja paloja puhelimen muistista.

Oulu-viikonlopun jälkeisellä kotimatkalla, lemmikkivaunussa ruuhkaa..

Amor ja Titi-kissa, Titin korvien asennosta päätellen Amor sai tämän lähentelyn jälkeen korvapuustin..

Reippaasti aamulenkillä jo ennen seitsemää, Amor katselee tarkkana 

Ties monennettako kertaa paikallisen vanhainkodin muistisairaita viihdyttämässä. Yllättävän moni muistamaton ihminen on ottanut koiraan kontaktia ja istunut silittelemässä. Osaston piheinkin tapaus on halunnut syöttää Amorille puolet kahvipullastaan. Ollaan kuultu koiramaisia muisteloita ja tarinoita yli 70 vuoden takaa ja vaan oltu läsnä. Joku on kävelyttänyt Amoria pitkin käytäviä ja toinen on tullut iloiseksi kun Amor on nukahtanut sohvalle pää hänen jalallaan. Tassuterapiaa parhaimmillaan.

Yhtenä kauniina päivänä joen jäällä, -18°C mutta tyyntä.

Kunnon lumimyräkässä keskellä metsää! Kun pakkanen tipahti paristakymmenestä lähelle nollaa, alkoi tynkäkarvaiseen snautseriinkin ottaa lumi kiinni kun teitä ei oltu aurattu (Amor oli kylkiä myöten hangessa). Taskulampun valossa tuttuja reittejä, nenäänsä pidemmälle ei lumisateen ja tuulen vuoksi nähnyt..

Muuton jälkeen läheisessä koirapuistossa, jonne poikettiin aamulenkillä. Lunta riittää!

Tänään on huominen, josta olit huolissasi eilen.

Me käytiin eräänä päivänä, ehkä noin viikko sitten, jäällä ja kotiin palatessa yksi kääpiösnautseri halusi vain piiloutua sänkyyni täkkien alle. Pakkasta oli auringosta huolimatta... mutta jospa se alkais kevättä kohti lämpeneen. Nyt viimeviikkojen ajan täällä on ollut ihan epäinhimmilliset olot ulkona, 25-35°C pakkasta vuorokauden ajasta riippumatta. Onneksi säätiedotuksissa on luvattu lauhempaa nyt alkavalle viikolle, ehkä päästäis Amorin kans taas jäälle (tai ihan sama minne, kunhan postilaatikkoa kauemmas ilman valtavaa vaatemäärää niin koiralla kuin ihmisellä). Aikamoista hiljaiseloa on ollut, mitään uutta ei kuulu. Yhtenä päivänä käytiin 25 asteen pakkasessa lenkillä, Amoria ei varmaan kukaan vastaantulija olisi tunnistanut koiraksi ja saatoin itsekin näyttää joltakin terroristilta kun vain silmät näkyi. Kotiin päästyä tippui multa ripsistä jääpaloja ja Amorin parta oli aivan tönkköjäässä.

Trimmasin Amoria muutama päivä sitten ja vaikkei karvaa paljoa lähtenytkään niin se näytti hetken taas niin pieneltä silmissäni. Perjantaina tulee taas yksi "vuosipäivä", kun Amorin meille muuttamisesta tulee kuluneeksi 7 vuotta. Niin se aika vaan menee, vaikkei mitään tehtäiskään.

Me käytiin jäällä!

Koeviikko ja kaikkea tekemistä, ja tietysti juuri silloin sattuu hyvät ilmat. Jokseenkin niin kovin tyypillistä.

Kävin tänään Amorin ja Aapelin kanssa jäällä, ilman sen suurempaa tarkoitusta. Kamera oli mukana ja taskut raksuista pinkeänä, jos Aapeli keksisikin juosta kotiin. Nyt mulla on jo oikeastaan kiire lukemaan psykologiaa, joten linttaan kuvat vaan tylsästi näin...

Käytiin jäällä

Heti kun lukiosta kotiin pääsin, me lähdettiin Amorin kanssa jäälle kävelemään! Ilma oli upea, noin kymmenen astetta pakkasta ja aurinko paistoi. Oikeasti, tarkoitan kun sanon upea. Amor sai taas vapaana mennä pitkin kelkkojen tekemiä reittejä ja ottikin ilon irti tilanteesta, kerran tosin nostin koiran syliin kun Ruotsin puolelta tuli kauheasti kiihdyttäen kolmen kelkan porukka - vaikkei Amor ikinä sellaisten perään ole lähtenyt, niin en tosiaan halua sitä ensimmäistäkään kertaa.

Kuulumisia taas kai?

Yleisiä kuulumisia siis, vähän päivitystä tylsään blogiin; Mäkärä on tullut takaisin! Pikkuneiti matkusti Norjan kautta takaisin kotiin. Ikävä helpottaa:) , kyllä oli talo tyhjä ja hiljainen ilman Mäkärää. Mäkärän ja Amorin lisäksi meillä asustelee Aapeli-affenpinseri. Aapeli on siskoni koira mutta työasioista johtuen asuu meillä jonkin aikaa.

Mulla on meneillään tet-viikko ja paikkana koulu. Opettajan elämä on ihan mielenkiintoista, tai ainakin työharjoittelijana mukana kulkeminen. Pidän lapsista :) ja pidän aikataulusta. Oikeasti kuljen 30 kilometrin päässä koulussa ja joudun lähtemään kotoa linkkaripysäkille ennen seitsemää ja kotona olen kolmen maissa. Tet-paikka-koulu on sama koulu missä kävin ala-asteen.  Tällä viikolla on riittänyt herääminen kahdeksan maissa ja kotona olen ollut viiden minuutin sisällä siitä kun työpäivä on päättynyt. Että reilua. Arvatkaa haluttaako lähteä oikeaan kouluun enää, varsinkaan nyt kun muistuu mieleen miten helppo oli kulkea tuossa pienessä kyläkoulussa. Mutta sieltä oli pakko lähteä, kaupunki säästää ja oppilaita tuputetaan isoihin kouluihin.

Amor voi karvaisesti, sen jalkakarvat ovat ennätysmittaiset. Me ollaan harjoiteltu uutta temppua, että kun menen hieman kumaraan niin Amor hyppää "selkä"-käskyllä selkääni. Tässä kannattaa olla paksu paita päällä, muuten kyseenlaiset raapimajäljet selässä.

Käytiin Amorin kanssa jäällä viime perjantaina, ilma oli mieletön mutta tajusin pikkusen liian myöhään että jää on jo aika olemattoman ohutta. Kävellessämme puolessavälissä jokea alkoi kuulumaan pelottavaa onttoa poksahtelua ja "maa" alkoi painua. Kävi siinä vaikka mikä mielessä, mutta onneksi tajusin että ei naurata ja käskytin koiran edeltä rantaan ja jalat täristen hipsin perässä. Rannalla, kivikasan päällä istuessa tuli vasta oikeasti se kauhu ja kaikki mahdollisuudet mieleen.