Meillä on mennyt viimeaikoina melko hyvin. Viikonloppureissut Ouluun Jonnan ja Taavin luo, sunnuntai Toppilansaaressa meren rannalla, metsäreissut Amorin kanssa kahdestaan mustikoita syöden, syksy♥, Aapeli vierailemassa, Mäkärän aamuiset kitinät aamupalan toivossa, Herraparran ylikasvanut niskareuhka.. Viimeisiä viedään lukion osalta, vaikka myönnettävä on että allekirjoittaneesta on tullut aikaansaamattomampi ja piittaamattomampi kuin koskaan. Ehkä en haluakkaan lopettaa lukiota vielä, pitäisi kai olla jo joku suunnitelma? Jospa jään vain vanhempieni nurkkiin asumaan loppuiäkseni, pikkukylän takaiset tutut metsäpolut ja maamerkit ovat alkaneet tuntua tärkeämmiltä kuin ennen. Amor kävi lammasaitauksessa eilen, ei haukkunut eikä ajattanut villaeläimiä - kävi nuuskimassa ja puhisi itsekseen. Kun lampaat uteliaina ottivat askeleita herrapartaa kohti, tuli snautserille kiire. Eihän niistä lampaista koskaan voi tietää, saattavat vaikka olla lihansyöjiä (tai ainakin saksalaisen rottakoiran makuun päässeinä melkoisia petoja).
Syksy on todellakin täällä. Joutsenet huutaa joella, se kuuluu meidän pihaan asti iltaisin. Vuoden jouduinkin niitä odottamaan, rakastan syksyä todella. Lenkin jälkeistä tassupyykkiä, viileää syksyn hajua metsässä, mustikoita, sumua pellolla, harmaita päiviä. Kuluneesta kesästä osasin nauttia enemmän kuin moneen vuoteen, mutta tätä mie oon odottanut. Syksyä.
Yksi yö muuten meni pitkästä aikaa kipeän koiran kanssa valvoessa, levottomuus alkoi myöhään illalla ja tuntui pahenevan yötä kohti. Ilmeisesti mäkäräiset olivat purreet pihalla, kun sai niin pahan allergisen reaktion. Silmät ja kuono turposi, kaulanahkaan ja mahaan nousi ryhmyjä. Koko koira tuntui kuumalta. Aamuun mennessä vieressäni nukkui onneksi normalisoitunut Herraparta, mutta kylläpä tuntui pahalta aamukolmelta silitellä kipeää koiraa.
Alla valittuja paloja puhelimen kautta talteen napattuina. Laadusta ei kannata edes puhua, mutta nämä hetket haluan muistaa. Canonia ei ole juuri ulkoilutettu..
