Muille se on viikonloppu, meillä menee koko loppuviikko

Snautserin onnea: pidennetty viikonloppu maalla, loputtomasti viljelysteitä ja peltoja. Hihna on vain kaukainen muisto. Plussakelit, ei palele varpaita eikä korvia. Ei vastaantulijoita, on vain me.

"Mummolassa" oli seitsemän koiraa, kun Thaimaassa lomailevan siskoni terrierit olivat siellä hoidossa. Resko ja Kasko käyttäytyivät niin hyvin, että mulla meni aikaa edes tajuta asiaa. 13-vuotiaan Urho-yorkin kanssa ne tulivat juttuun paremmin kuin Amor ikinä ja yhdellä viljelystie-reissulla koirakokoonpanoni koostui kahdesta yorkista ja omistani. Kaikilla näytti olevan hauskaa; tavoite saavutettu.

Bussilla mentiin ja junalla tultiin, ja koirat pistivät parastaan julkisen liikenteen käyttäjinä. Bussikuski seurasi meitä ulos autosta kehuakseen hiljaisia koiramatkustajia ja paluumatkan konnari teititteli snautsereitani. Kasko katsoi konnaria sen näköisenä, että "kiitos, kerrankin tulee arvoistani kohtelua".

Viikonlopun positiiviset: Pojat eivät ryysänneet kertaakaan ulos autosta, vaan odottivat lupaa vaikka en ollut niiden näkyvissä, Resko ohitti pimeässä kolme (3) hiihtäjää välittämättä niistä ollenkaan (ei saanut aikaan mitään reaktiota), ohitettiin yksi jääkiekkomailan kanssa maahan hakkaava lapsi hillitysti ja hallitusti ilman yhtään kurinaa tai PahaaKatsetta ja kaiken kruunasi ison koiran viisto ohitus (tulivat kevyenliikenteenväylällä vastaan ja me mentiin viistosti poispäin autotien yli) hihna löysällä ja mulla koira käskyn alla. Käskin Reskon kulkemaan sivulla ja se seurasi siinä kuten pitääkin, murahti toiselle koiralle mutta ei yrittänytkään rynnätä luokse tai mitään, käänsi vaan katseensa takaisin minuun ja käveli reippaasti kanssani pois tilanteesta. Näillä jaksaa taas useamman epäonnistumisen, tää viikonloppu onnistumisineen tuli NIIN hyvään saumaan.

Tapas olla vapaa, älä mieltäsi pilaa. Paratiisi kuitenkin vaan mielesi tila.

Tiistaina käytiin ensimmäistä kertaa tottistreeneissä. Resko näytti kaikki vinkeensä, mokoma puupäinen rontti :D Ensimmäiset 10min se oli täysillä mukana - kontaktissa, korvat tallella, tarjosi asioita, leikki, taisteli lelusta muristen ja lensi pitkin ilmoja patukkaa purren. No loppuajan mulla sitten olikin hihnan päässä kaikelle piippaava koira jolle minua ei edes ollut olemassa. Ei minua eikä minun nakkeja. Eikä leluja - ei narupalloa, patukoita, vinkuleluja, rättejä.. (Get a schnauzer they said - it'll be fun they said) Kun reilu vuosi sitten tammikuussa yllätin isäni kantamalla keittiöön kevythäkin josta Amorin perässä tassutteli ulos pikkuruinen snautserinpentu rinta rottingilla, käveli isäni ulos huoneesta todettuaan että "No siinä on sitten tekemistä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, huoh"(ei sanasta sanaan, mutta ymmärtänette pointin). Tiesin kyllä jo silloin, että nyt on näpeissä vähän erilainen tapaus kuin Amor koskaan. Mutta ei Rekullakaan mennyt montaa kuukautta isäni sydämen pehmittämisessä, joten jospa sillä omakin pää pehmenisi sopivasti treenaillessa. Tylsää ei ainakaan tule olemaan, mitään ei saa ilmaiseksi. Ja toisaalta - pienetkin onnistumiset tuntuvat niiiin makeilta.

Nojuu, eipä siinä voinut suuttuakkaan. Tutustuttiin vähän ryhmän vetäjään ja todettiin hänen kanssaan, että tämän koirapojan kans hakataan päätä seinään seuraavat 10 vuotta, Amorin kans oli erit ongelmat ja tämän kanssa tällaiset. Kannustavaan sävyyn meitä kuitenkin vakuuteltiin että "Vilkkaan koiran kanssa on parempi lähteä tekemään kuin passiivisen, hyvä siitä vielä tulee!" Jepjep. Helpompi muokata ja rajata jotain käytöstä, kuin tehdä tyhjästä? Klassinen "kyllä se kotona osaa..." lipsahti myös suusta, mutta kun se pitää paikkansa. Resko on vaan ollut puolisen vuotta ulkona oikeista koiraharrastuksista ja ottaa nyt tolkuttomasti häiriöitä toisista paikalla olevista karvapäällisistä. Homma tulee helpottumaan, kun se kykenee tekemään treeneissä saman kuin kotona. Oijoi, tuskin maltan odottaa! Henkeä ei silti kannata kenenkään pidättää odotellessaan.

Mutta näin ollen meillä on siis treenivuoro tiistaisin puoli kuudesta puoli seitsemään. Sanoin kyllä että tullaan varmaan käymään jotain alle puolen tunnin treenejä, kun ei Reskolla muuten riitä kiinnostus. Viisikin minuuttia tuntuu meille riittävältä ajalta, jos kaikki menee nappiin :) Haluan kuitenkin pitää Reskolle selvänä, että hallille mennään pitämään hauskaa ja tekemään töitä - ei haahuilemaan ja piippaamaan ja pullistelemaan lihaksiaan. Ryhmän vetäjä ihmetteli ääneen, että miten Resko voi olla niin vahva, vaikkei fyysisesti näytä isolta. Vaikka snautserin hihnan päässä oli aikuinen mies, se ei estänyt snautseria yrittämästä. Ja kyllähän se ihan älyttömän vahva on, ollakseen "vaan polvenkorkuinen". Mutta me kyllä käydäänkin vetolenkeillä 2-3 kertaa viikossa, hölkytellään menemään yleensä ainakin tunti ja Reskon askel ei ole vielä ikinä alkanut painaa. Ja pulkassa se vetää minua ihan ongelmitta (hurjaa vauhtia). Resko rakastaa liikkumista ja jos ei muuten pärjätä, niin sinnillä.

Tänään käytiin tsemppaamassa Torsti-bestistä sen ensimmäisessä virallisessa kehäkäynnissä! Vaikka kellon soidessa lauantaiaamuna ennen kuutta sitä mietti jonkin kerran onko tässä mitään järkeä, osoittautui päiväreissu Oulusta Seinäjoelle tosi huipuksi! Jonna sanoi Torstille ennen kehään menoa, että "nyt sit koko rahan eestä!" ja odotti kai julkista nöyryytystä ja kirppusirkusta. Sen sijaan Torsteeni pesi valioluokan uroksen ja sijoittui VSPksi saaden samalla ensimmäisen sertinsä! Ihan mahtavaa! Paljon onnea Torsti ja Jonna!!

Kuten jo aiemmin tässä postauksessa mainitsin, niin pienestä on toisinaan ilot revittävä koirallisessa arjessa. En läpeensä laiskana ihmisenä ole oikein jaksanut käyttää Reskolla kuonopantaa, mutta toissapäivänä ja eilen illalla saatiin meidän mittapuulla täydelliset ohitukset aikaan. Olin ihan että "???????" kun Resko ei vetänyt hihnassa eikä murissut eikä korissut, vaan katsoi toista koiraa ja sitten minua ja jatkoi matkaa kanssani. Toisaalta ollaan viimeaikoina lenkkeilty paljon isommalla alueella kuin ennen, joten voisko silläkin olla asian kanssa tekemistä? Menin ihan hämilleni kun hihnan päässä ei riekkunutkaan korvaton karvapallo, vaan jännittymättä toisen koiran ohittava koira. Tuli ihan sellanen fiilis, että tällaista koiran omistamisen pitäisikin parhaimmillaan olla, monen tunnin lenkkejä aurinkoisessa kevätsäässä ilman turhaa stressiä. Ja sitä se näyttää parhaimmillaan Reskon kanssa olevankin :)

 

An arrow can only be shot by pulling it backward. So just focus and keep aiming.

Resko räkäparta pääs lauantaina keskustakierrokselle! Bilisteltiin bussilla kaupunkiin ja takaisin - käytiin kiertelemässä ja kaartelemassa Oulun jännimmät korttelit, jutusteltiin mummojen kanssa ja kuljettiin täpötäydessä hississä ilman paheksuvia katseita. Resko osasi. - Ja koska Resko osasi, käytiin me myös Stockan lemmikkiosastolla valitsemassa uus puruluu (Resko valitsi itselleen hirvennahkaisen puruluun josta lähtee ihan kauhea kolina kun sitä paiskoo lattiaan..) ja kuljettiin ainakin miljoonan ihmisen joukossa hyvin sivistyneesti; ei edes nuuhkittu vieraita käsiä tai tuijotettu pahasti oudosti pukeutuneita heppuja. Bussissakin Resko osaa kulkea tosi hienosti, kirkuvat pikkulapset tai parhaat päivänsä nähneet känniset sedätkään ei pistäneet sen pasmoja sekaisin.
Reskon reagoi ainakin arkipäiväisissä yllättävissä tilanteissa (esim. tuulen mukana autosta repsahtava peitto tai roskasäiliön kansi tai nurkan takaa eteen hyppäävä ihminen) "pelottaviin" tilanteisiin kuten Amorkin: syöksähtää kohti uhkaa. Vielä ei oo tullut vastaan tilannetta, jossa se olisi valinnut paremmaksi vaihtoehdoksi paikalta pakenemisen tai minun taakseni peruuttamisen. Pysyy ainakin hihnan toinen pää hyvin hereillä tällaisen kans ulkoillessa.

Ollaan muuten nyt muutamalla lenkillä pistetty tuon veturin turvan ympäri kuonopanta ja sen käyttö on lisännyt lenkkeilymukavuutta aika huikeasti. Vielä se vetää itsensä vaihtelevasti melkoisille kierroksille vastaantulevista koirista, mutta pystyn narujen toisessa päässä ottamaan ne tilanteet rennommin ja hallitsemaan koiraa vähemmällä voimalla. Olen nyt vaan vienyt tuon ohituksista läpi lyhyessä hihnassa ja vaikkei se huuda, niin vetää ja ähisee kyllä senkin edestä. Yks päivä saatiin sopivassa tilanteessa luvan kans moikata pientä terrierineitiä ja Resko ähisi sillekkin kunnes pääsi haisteluetäisyydelle. Siihen loppui ähinä ja alkoi teatraaliset leikkiinkutsut. Ota tuostakin nyt sitten selvää? Toivottavasti päästäisiin pian eroon kuonopannasta, se kun ei kuitenkaan poista ongelmaa vaan vain helpottaa sen kanssa elämistä.

Sunnuntaina käytiin taas keskustassa ja jatkettiin siitä Torsti-basun luokse kyläilemään. Pahemman sortin asennevamma Reskolla kyllä on samassa asunnossa asuvia pikkukissoja kohtaan, en usko etteikö se pistäisi niitä päiviltä jos tilaisuuden saisi. Huoh - vaikka jotkut muut kissat ei aiheuta snautserissa ns mitään reaktiota, niin näitä se jää vaan tuijottamaan ja painuu ihan omiin maailmoihinsa joista sitä ei saa palautettua maanpinnalle kuiskaamalla, huutamalla, tönimällä, viheltämällä, eikä kyllä edes kurkussa roikkuva Torsti saanut sitä irroittamaan katsettaan katonrajassa olevista kissoista. Uskomaton keskittymiskyky. Saisimpa joskus tehtyä itsestäni Reskon silmissä yhtä kiinnostavan kohteen kuin nuo pikkukissat! (Vaikka en kyllä asiaa tarkemmin mietittyäni haluaisi täysin viettien viemän snautserin kanssa lähikontaktiin jos asia niin olisi..)

Ainiin vielä!

Iloisia uutisia harrastusrintamalta: pistin paikallisen koirakerhon pk-puolen vastaavalle pari viikkoa sitten s-postia ja tänään tipahti vastaus hotmailiini. Pk-tottisryhmään olis juuri vapautunut paikka ja se vois olla meidän. Houkutteleee, houkuttelee. Että kai tässä sitten revitään rahat vaikka kiven alta ja aletaan tiistaisin kulkemaan hallilla. :-) Ollaan varmaan oiva esimerkki muille siitä miten ei kannata käyttäytyä ja mitä virheitä ei kannata tehdä. Ja miksi ei kannata hommata itselleen snautseriurosta, jos haluaa nopeasti valmiin koiran jolle oma mamma on jumalasta seuraava. Voihan sitä maksaa itsensä kipeäksi vaikka vaan päästäkseen syöttämään snautserille nakkia kerran viikkoon hallin kauimmaisessa nurkassa. Ehkä se kontakti tulee jo ennen kuin lumet sulaa Oulun kaduilta, who knows...

Stockalla liukuportaita katselemassa - Resko kevätauringossa

R - niin kuin rakas

Resko. Rekku Reppuli Rontti Kakkiainen, rakas pieni poikanen. Korvan nipistelijä, partaelukka.

Millainen yksivuotias Resko on? Resko on muilta kuulemieni kommenttien mukaan iloinen hölmö, yksinkertainen, vähän tyhmä, itsepäinen, vilkas, atomipommi, vahva, hyvä hyppimään, kiltti, halaileva, isokirsuinen, ilmeikäs, moniääninen, karvainen, komea, keskeneräinen, ....
Suurimman osan ylläolevista allekirjoitan itsekin. Mutta siinä missä joku muu tulkitsee Reskon tyhmäksi ja itsepäiseksi, kuvailisin sitä mielumin oma-aloitteiseksi ja rohkeaksi. Ellei Resko näe syytä totella, se voi heittää koko homman läskiksi ja tehdä just niinkuin itse haluaa. Se myös keksii joka tilanteeseen omat juttunsa, eikä minulla omistajanakaan ole aina helppoa koittaa ennustaa sen aivoituksia. Jos erehdyn mielessäni vertaamaan Reskoa Amoriin, ajattelen helposti sen olevan keskittymiskyvytön ja tarpeettoman nopea ja rauhaton - mutta oikeastaan se on vain koira joka tarjoaa ihan kaikenlaisia juttuja jos ei ymmärrä mitä siltä pyydetään. Siinä missä Amor totes vaan että "perkele, nyt se makupala tänne niinku olis jo! JOS EN SAA NIIN HUUDAN!", niin Resko koittaa tulla sivulle ja mennä maahan ja istua ja kierähtää selälleen ja hakea pallon ja tökkiä kirsulla käteeni. On olemassa tosi paljon juttuja mitä Resko ei vielä ymmärrä, mutta ainakin se yrittää. Sellainen iloinen vesseli se on, aina osallistumassa kaikkeen. Aina Reskon tarjoama osallistuminen ei varsinaisesti auta, mutta onhan se aika hauskaa koittaa kasata uusia huonekaluja snautserin kanssa. ("Mitä teet? Mikä se on? Voinko tulla tähän? No istun jo tässä. Istun nyt tässä. Istun tässä. Haloo? Näätkö kuinka istun tässä? Minä istun tässä ja tuijotan. Istunko ohjeiden päällä? Voi että, minäpä siirryn. Istun nyt tässä vieressä, näätkö, huomaatko, ihan tässä vieressä. Mikä sulla on kädessä? Meisseli? Voinko auttaa? Mikä siitä tulee? Höhöö oottappas haen luun tähän, haluaisin syödä sitä luuta tässä teidän kanssa, ihan juuri tässä kaiken keskellä. Namskis.. Mikä liikahti?! Oooh onpa se todella jännittävän näköinen työkalu! Saanko kokeilla? ...")

Me painitaan edelleen hihnakäytöksen kanssa. Ajattelen välillä, että jos vaan asuttais jossain taajaman ulkopuolella ja käytössä olis kilometreittäin metsäpolkuja ja koskemattomia hankia tai kelkanjälkiä, ei meidän arjessa tökkis mikään. Resko on ihan parhaimmillaan vapaana kulkiessamme, koska se kyllä tutkii ja kartoittaa ympäristöä, mutta pääasiassa pysyttelee lähelläni. Se kaahottaa ja nuuskii ja tuijottaa ja kaivaa ja käy välillä tökkäämässä minua kirsulla käteen makupalan toivossa, mutta ei "etsi" jälkiä joiden perään lähteä eikä huutele kaikenmaailman risahduksille. Varmaan se ottaisi ritolat, jos nenän eteen sattuisi jänis tai hirvi tai orava, mutta muuten se on helppo metsäläinen. Ja pitkän vapaana tehdyn lenkin jälkeen se on tyytyväisempi kuin koskaan muulloin. Sen sijaan kaupungissa asuessamme meitä vastaan tulee päivittäin koiria, eikä Resko yhtään tykkää niiden ohittamisesta hihnassa.. Blaa. Se ei varsinaisesti rähise, mutta vetää kuin hinaaja ja pitää niin outoa ääntä etten itsekään ymmärrä. Snautserin kurkusta tulee ulos mölinää ja kurinaa ja se hinkuu ja huohottaa. Positiivista sentään se, että koira on mulla kuitenkin ihan hanskassa enkä sinänsä jännitä ohituksia enkä jätä lähtemättä lenkille sen vuoksi. Ja heti ohituksen jälkeen Resko palautuu. Tähän vaan ei ole auttanut oikein mikään muu kuin äkkikäännökset ja lyhyellä hihnalla ohitukset. En oikein ota selvää myöskään siitä, että haluaisiko se vain mennä leikkimään ja tutustumaan, vai antaa turpaan jokaiselle kaupunginosaamme asuttavalle uroskoiralle. Yksinolot sentään sujuu yhä (*kopkop*), vaikka pelkäsin paluuta Ouluun kuukauden maalla asustelun jälkeen. Jännitti ihan törkeästi jättää snautseri tiistaina yksin 8ksi tunniksi, kun se ei melkein kuukauteen ollut ollut yksin, ja ne kerrat kun se mökillä/mummolassa oli yksin, se kyllä huuteli ja valitti. Pitkän koulupäivän jälkeen Audacityn nauhaa katsoessani piti ihan selata se kauttaaltaan läpi, ennenkuin uskoin koiran tosiaan olleen ihan hiljaa koko päivän, eikä ollut tehnyt mitään piruuksiakaan. Uskomaton Resko. Taitava Resko! <3

Olin tammikuun alusta 2 viikkoa Teneriffalla ja vietin samalla koko elämäni ensimmäisiä viikkoja ilman koiraa. Tiivistän ne kaksi viikkoa tähän: ei enää koskaan uudestaan. Toki nautiskelin etelän lämmöstä ja uusista maisemista, mutta kaipasin koiraa liian monta kertaa päivässä. Onneksi Resko oli hoidossa äidilläni, joten Reskon osalta nämä viikot sujui hyvin - se söi, se lenkkeilytti itsensä lisäksi äitiäni ja se leikki. Ja ihan mahtavaa oli, kun isosiskoni kävi Umeåsta auttamassa äitiäni Reskon hoidossa! Resko sai uuden Hurtan takin (joka on kuin tehty Rekun päälle) ja varustemäärämme lisääntyi juoksuvyöllä. Yhdistelmä snautseri+potkuri+ihminen meni kuulemma lujaa. Ehkä liiankin lujaa..

Ajattelin listata jotain tavoitteita vuodelle 2015, koska niin oli tapana tehdä myös Amorin kanssa.

Reskon vuosi 2015

• käydään jokin toko-kurssi tms, ehkä aletaan kulkea viikottain ryhmässä
• agilityä!!
• näyttelyt
• kuvataan ehkä jo lonkat 
• pysytään terveinä
• nähdään paljon koirakavereita
• treenataan alo-luokan liikkeitä
• ohituksille voisi vielä koittaa tehdä jotain..