"Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle.."

Päätös joka tiedettiin oikeaksi, sai sydämet särkymään kuitenkin - toinen kahdesta mustasta on poissa. Kiitos kaikista muistoista Ossi-Aapeli, Katan rakas apinapoika. Juuri niin Ainutlaatuinen kuin vain pikkukoira voi olla.

"Pienillä koirilla on oma taivaanpelto, hyvin lähellä entistä maailmaa,  
yhden henkäyksen päässä, yksi sydämenlyönti täältä sinnepäin.

Aivan lähellä, ihmiseni, niin lähellä, että joskus minä käyn luonasi,
pelmahduksena hiekkakuopan reunalla, kosteana kosketuksena poskellasi,
lämpimänä välähdyksenä vieraissa koiransilmissä, hännän heilahduksena
näkökentän laitamilla, juoksevan koiran vapautuneessa riemussa.  

Enkä minä sure kuten sinä, ihmiseni, sillä kaipuun tuska ei voi koskea minuun täällä,
ei mikään maallinen kipu tavoita minua enää, vaan minä odotan sinua sellaisena,
kuin minut muistat parhaina vuosinani. Minä odotan sinua, joten älä huoli, ihmiseni,
me tapaamme vielä, maailman häviävissä hetkissä, pienten koirien taivaanpellolla. "


Kuvissa se elämää täynnä oleva Aapeli, jonka haluan muistaa.

Oulu - Umeå - Oulu, HundSpa ja Huusarinpuiston koira-aitaus

Paljon on mahtunut kuukauteen! On käyty Oulussa Jonnaa ja kissoja katsomassa, Umeåssa Mäkärän kanssa (matte kävi myös kissanäyttelyissä!) ja juuri tänään kotiuduttiin jo toisen kerran Oulusta melko lyhyen ajan sisään. Ollaan kotiutettu uusi Hurtan lämpötakki ja kokeiltu erilaisia virtsakivistä kärsivälle koiralle sopivia ruokia. Ensilumi satoi viikko sitten ja suli pois, mutta pakkasta on riittänyt. Maa on nytkin valkeana, lunta tupruttelee välillä enemmän ja välillä vähemmän. Syksyn aikana ehdittiin käydä aktivointikurssillakin kolmesti, siitä ei ole tullut ainakaan vielä mainittua blogin puolella paljoa. Mukava kurssi se kyllä oli, opeteltiin uusia juttuja ja kerrattiin vanhaa.

Hyppään suoraan uusimpiin kuulumisiin - "joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään" ;)

Eilen sunnuntaina matkattiin Amorin kanssa Ouluun, koska siskoni pyysi meitä mukaan koirauimalaan! Liian houkutteleva tarjous ohitettavaksi (kiitos Kata tätäkin kautta!) ja niimpä pakattiin tavarat laukkuun ja koira kainaloon ja mentiin jo illalla Ouluun. Tänään aamulla yhdeltätoista saavuttiin HundSpa:n pihalle (mukana oli siis myös "uimamaisteri" Aapeli, jo aiemmin uimalassa käynyt apinapinseripoika) ja lähdettiin katsomaan mitä tapahtuu. Aapeli pääsi altaaseen ensin ja hyppäsikin rampilta heti uimaan, ilmeisen mieleistä hommaa apinan mielestä? Amor kuunteli nurkan takaa kuuluvia loiskahduksia ja Aapelin puhinaa korvat hörössä ja tassutteli malttamattomana odotusvuoronsa ajan. Melko pian matte sai pistää kumpparit jalkaansa ja pukea essun päälleen tassu- ja mahapesun ajaksi ja kohta oltiin jo Amorin kanssa sovittelemassa sille sopivia liivejä (/kellukkeita).

Kun tuli altaaseen laskeutumisen aika, ei Amor ollutkaan enää niin innoissaan :D Mullakin oli aika kovat ennakkoluulot herraparran pinnalla pysymisestä, ehdin jo uittajallekkin sanoa ettei koirani uintiasento ole ideaalein mahdollinen, eikä ainakaan tyylipisteitä taida irrota. Rampilta päästiin kuitenkin altaaseen ja alkupärskyttelyn jälkeen uimamestari Amor muisti myös takajalkojensa olemassaolon ja ui altaan monesti ympäri! Toki käytössä oli liivit ja uittaja oli kokoajan lähellä, mutta olin iloisesti yllättynyt Amorin uimataidoista. Ilmeisesti lämmitetty vesi ja rauhallinen ympäristö saivat Amorin sisäisen majavanpoikasen heräämään horroksesta ja poika ui menemään vaikka kuinka hienosti :) välillä pidettiin lepotauko ja Amor ui vielä muutaman kerran ympäri ennen altaasta nousua. Uittaja kehui kovasti molempien poikien uimista ja me ehdittiin siskon kanssa jo harkita seuraavaakin uintireissua vielä tämän vuoden puolelle.

Uintireissun jälkeen mentiin kotiin huilaamaan ja syömään aamupala (koska uimaan suositeltiin menemään tyhjin vatsoin) ja iltapäivällä lähdettiin vielä käymään koirapuistossa. Paikalla olikin enemmän porukkaa ja Amor vetäisi dramaqueen-kortin hihasta ja huusi kuin tapettava possu aina kun joku isompi koira yritti tulla haistelemaan.. Heheh. Yhdet kuolajäljet saatiin häntään, kun isompikokoinen paimenkoiran pentu nappasi Amorin saparosta kiinni snautserin kiljuessa järkytystään kaikille. Kolme koiraa kuitenkin lähti puistosta pian meidän saapumisen jälkeen ja saatiin olla sielä Amorin ja Aapelin ja kahden corgin kanssa rauhassa. Amor on kyllä siitä hauska otus, että vaikka se usein hihnassa aukoo päätään vastaantuleville koirille, niin irtiollessaan se ei tee olemassaolostaan suurta numeroa ja antaa vieraiden koirien olla ihan rauhassa. Corgit viilettivät pitkin metsäistä puistoa ja yritin selittää Amorille ja Aapelillekkin että nyt olis mahtava tilaisuus nauttia vapaudesta, mutta mustat pojat keskittyivät tutustumaan hajuihin rauhalliseen tahtiin. Tylsiä koirapuistokoiria..

Illalla tultiin bussilla kotiin (taas! t. Amor, joka on viettänyt kuluneen kuukauden aikana aivan tolkuttoman monta tuntia julkisissa liikennevälineissä) ja täällä meitä odotti uusi Hurtta Lämpötakki. Siinä missä koko 35 on aina ennen ollut juuri passeli, on se nykyään aavistuksen suuri. Vatsakappaletta kiristämällä takki istuu kuitenkin hyvin ja onhan se varsinkin etuosasta ihan erilailla suojaava kuin meidän muut talvitakit. Vaikka Amor talvesta tuntuukin nauttivan, niin lisälämpöä se tarvii nykyään jo ennen pakkaskelejä. Pappakoiran korvat jäätyvät melkein heti kesän loputtua ja tutina alkaa jo ensimmäisten syystuulien puhaltaessa niskaan. Vanhuus ei tule yksin. Vaan onneksi nykyään on kaikenlaisia takkeja ja tossuja ja myssyjä, joita materialistiomistaja voi haalia koiralleen niin että pidemmätkin lenkit onnistuvat myös pakkasella.

Jos toiveet ois totta ne kauniita ois

Meillä on mennyt viimeaikoina melko hyvin. Viikonloppureissut Ouluun Jonnan ja Taavin luo, sunnuntai Toppilansaaressa meren rannalla, metsäreissut Amorin kanssa kahdestaan mustikoita syöden, syksy♥, Aapeli vierailemassa, Mäkärän aamuiset kitinät aamupalan toivossa, Herraparran ylikasvanut niskareuhka.. Viimeisiä viedään lukion osalta, vaikka myönnettävä on että allekirjoittaneesta on tullut aikaansaamattomampi ja piittaamattomampi kuin koskaan. Ehkä en haluakkaan lopettaa lukiota vielä, pitäisi kai olla jo joku suunnitelma? Jospa jään vain vanhempieni nurkkiin asumaan loppuiäkseni, pikkukylän takaiset tutut metsäpolut ja maamerkit ovat alkaneet tuntua tärkeämmiltä kuin ennen. Amor kävi lammasaitauksessa eilen, ei haukkunut eikä ajattanut villaeläimiä - kävi nuuskimassa ja puhisi itsekseen. Kun lampaat uteliaina ottivat askeleita herrapartaa kohti, tuli snautserille kiire. Eihän niistä lampaista koskaan voi tietää, saattavat vaikka olla lihansyöjiä (tai ainakin saksalaisen rottakoiran makuun päässeinä melkoisia petoja).

Syksy on todellakin täällä. Joutsenet huutaa joella, se kuuluu meidän pihaan asti iltaisin. Vuoden jouduinkin niitä odottamaan, rakastan syksyä todella. Lenkin jälkeistä tassupyykkiä, viileää syksyn hajua metsässä, mustikoita, sumua pellolla, harmaita päiviä. Kuluneesta kesästä osasin nauttia enemmän kuin moneen vuoteen, mutta tätä mie oon odottanut. Syksyä. 

Yksi yö muuten meni pitkästä aikaa kipeän koiran kanssa valvoessa, levottomuus alkoi myöhään illalla ja tuntui pahenevan yötä kohti. Ilmeisesti mäkäräiset olivat purreet pihalla, kun sai niin pahan allergisen reaktion. Silmät ja kuono turposi, kaulanahkaan ja mahaan nousi ryhmyjä. Koko koira tuntui kuumalta. Aamuun mennessä vieressäni nukkui onneksi normalisoitunut Herraparta, mutta kylläpä tuntui pahalta aamukolmelta silitellä kipeää koiraa. 

Alla valittuja paloja puhelimen kautta talteen napattuina. Laadusta ei kannata edes puhua, mutta nämä hetket haluan muistaa. Canonia ei ole juuri ulkoilutettu..

Aatukaapeli

Affenpinseripoika Aapeli on ollut meillä hoidossa noin viikon ja sairastellut nyt pari päivää.

Ensin meni maha sekaisin ja sitten oksennettiin, lopulta koira ei suostunut syömään mitään ja makasi vain pedillään masentuneena. Olo oli hankala ja koira oli kiukkuinen. Tänä aamuna kotihoidettiin parafiiniöljyllä ell:n neuvojen mukaan ja saatiin aika eläinlääkärille - ihme ja kumma vielä samalle päivälle, onneksi! Iltapäivällä lähdettiin lääkäriin kysymään viisaammilta apua.

Aapeli tutkittiin, juotettiin varjoaine ja kuvattiin kaikenkaikkiaan kolmesti! Pikku apina käyttäytyi mallikelpoisesti. Piikitettiinkin varmaan neljästi. Kuvauksissa ei paljastunut mitään hyvää.. joku köntti siellä oli tukkimassa uloskäynnin ja sisäänmenonkin. Eläinlääkäri ei osannut sanoa mikä kyseinen tulppa on, ja onko se ennen ollut siellä vai onko se syöty. Lääkäri näytti ensin vakavalta, puhui leikkauksesta ja siitä kuinka se pitäisi tehdä mahdollisimman pian, ja kysyessä leikkauksen luonteesta, kerrottiin että ainahan ne on vaarallisia kun joudutaan niin aukomaan.. Meitä pyydettiin odottamaan, kun oltiin saatu suolen toimintaa nopeuttava pistos ja neuvottiin liikuttamaan koiraa. Ulkona oli -25 astetta pakkasta, Aatun tassuthan jäätyi lähes välittömästi :/. Siinä sitten juostiin välillä pihalla ja istuttiin odotushuoneessa, kun muita koiria kävi välillä rokotuksissa. Odoteltiin vain josko lääke olisi saanut köntin liikkeelle.

Itku kurkussa odoteltiin ja mielessä ehti käydä kyllä kaikki. Lopulta meidät pyydettiin taas sisään ja kuvat otettiin jälleen, ja sitten menimme katsomaan kuvia. Viimeistään tässä vaiheessa allekirjoittanut itki, Aatu sylissään, kun eläinlääkäri hymyillen ilmoitti varjoaineen pääseen eteenpäin, tukos siis oli lähtenyt liikkeelle! Helpotuksen määrää tuskin voi sanoin kuvailla.

Kuinkahan monesti siinä vakuutin Aapelille kotimatkan aikana, että saa kakkia ihan minne haluaa ja kuinka paljon haluaa, kunhan synnyttää jouluyllärinsä pian ulos. Apteekista haettiin pahoinvointilääkkeet ja ell:n määräys oli niiden lisäksi paljon nesteytystä ja sopivasti liikuntaa, ja sitten voidaan vain odottaa.

Nyt ollaan kotiuduttu, Aapeli öljytty ja odotetaan. Kohta menen pukemaan mustat pojat ja käydään käveleskelemässä. Päivän päätteeksi ei voi kuin sanoa, että onneksi tämä on ohi.. Paras joululahja, kun kyseessä ei ollutkaan mitään NIIN vakavaa, mitään leikkausta vaativaa, mitään joka uhkaisi enää Aapelin henkeä.

Aatu toivottaa kaikille iloista joulumieltä ja parempaa vuotta 2011! Poika on piristynyt illan aikana huomattavasti ja ruokakin kelpaisi. Nyt tosiaan vaan odotetaan. Loppuun pari kuvaa viimetalvelta Aapelista.

Aapeliapinan suruiset kuulumiset

Mitä kaikkea hyvää ja huonoa ehtiikaan tapahtua kuukauden aikana.. Niimpä niin, huomasin että kirjoitusvälini ovat pitkät, kuukauden pituiset. Aatukaapelille elämä näytti varjoisan puolensa, etujalasta molemmat luut poikki. Kuinka todennäköistä edes on tippua maavajoumaan keskellä puistoaluetta?

Aatu on onneksi paranemassa tapahtuneesta täysin voimin ja on kokoajan parempana. Amorin kanssa ollaan käyty kävelemässä Hannan ja Fiia-flatin kanssa. Amor ja Urho tulevat jo todella hyvin toimeen keskinään, ei ole ollut tappeluita pitkään aikaan. Ollaan ehditty käydä molemmat uimassa, minä oikeastaan vain kahlasin vyötärölle asti. Amor sitä vastoin innostui hellepäivänä jopa uimaan. Viimekesänä se ui kerran vai kaksi ja muutoin vain kahloi.