maanantai 8. tammikuuta 2018

Vuodenvaihde Ylläksellä, katsaus kuulumisiin ja tavoitteisiin


Me oltiin taas joululoma töissä Ylläksellä. Töitä, töitä, töitä... Noh, palkkapäivää odotellessa! Koirat saivat lahjaksi Acanan ruokaa, päiväysvanhoja lehtipihvejä ja vinkulelun. 😋 Uusivuosi meni tosi hyvin, kerkesin aamuvuorosta kotiin ennen kuin raketit alkoivat paukkua ja kerrankin näin koirieni reaktion kokonaan. Siinä ei kauheasti ollut näkemistä - Resko katseli päätään kallistellen ensin ikkunoista uteliaana, Kaskoa ei kiinnostanut edes sen vertaa. Aina yhtä ihana asia.

Joululomalla kerkesin siis "lomailla" vain pari päivää. Ylitöissä istuessani mietin kuitenkin tulevaa vuotta ja mitä kaikkea haluaisin taas saada aikaan. Mitä kaikkea me ehditäänkään taas harrastaa ja kokea! Niin siistiä. Oon miettinyt viimeaikoina paljon sitä, miten ne ihmiset jotka eivät ole saaneet koiraharrastuksesta kovin paljoa, eivät varmaan ymmärrä tätä ollenkaan. Koirat ja koiraharrastukset eivät ole vain osa identiteettiäni, vaan myös erittäin suuri syy onnellisille asioille elämässäni. En sano että koko elämäni on (tai että haluaisinkaan sen olevan) pelkkiä koirajuttuja, mutta kyllä tämä vaan paljon antaa (ja ottaa) - ei kai tätä muuten tekisi. Vaikka Resko kävi riiureissulla Joensuussa ja sieltä voi olla tulossa pikkuRekkuja, tiedän etten ole ottamassa kolmatta koiraa. Näissä kahdessa on minulle aivan tarpeeksi - niissä on kaikki se, mitä haluan koirista elämääni. Odotan innolla tulevan kesän näyttelyreissuja hyvässä seurassa ja tulevia rally/tokokisoja, joissa saan koetella omaa hermorakennettani Reskon kanssa työskennellessä.

Resko oli muuten yksi kolmesta Koirakoulu Rallyhaukkujen palkitsemasta rallytokoilijasta. Tornion  kisojen 97/100 pistettä ja toinen sija toivat meille tsemppipalkinnon! Hyvä me!


Meidän kulunut vuosi oli huikea ja ylitti kaikki odotukset monella tapaa. 
Alla vuodelle 2017 listaamiani tavoitteita:

Resko 2017
– Terveys! Koira ehjänä ja terveenä! ✅
– Näyttelyistä Reskolla on jo 3xcacib Suomesta, eli tarvittais 1x cacib Ruotsista ja 1x cacib Norjasta -› C.I.B.  ❌ (Ruotsin cacib tuli Vännäsistä, Norja antaa yhä odottaa itseään...)
– Tammikuussa alkaa RT-kurssi ja mie jo toivon RTK1-tunnusta .. :D ✅
– Rekkua on kyselty jalostukseen, mutta saapa nähdä. Olen niin kovin kranttu. ✅

Kasko 2017
– Terveys! ✅
– Jos jostain jonkun sertin sais, vaikka missikisoista :D => FI MVA ✅
– Joku alkeiskurssi (rally)tokoon tms, ollaanhan me nyt kotonakin treenattu, mutta.. you know
agilitya? ✅

Vuodelle 2018 haluaisin taas kirjata muutaman toiveen ja tavoitteen molemmille koirille. Osittain ne toistavat kyllä aina samaa kaavaa, mutta..


Resko 2018
– Terveys! 
– Rallytokosta RTK2
– Tokosta tulos alo-luokasta
– Näyttelyistä viimeinen cacib → C.I.B. 
– Agilityn alkeet ja senkin kevyt harrastelu
– Jos pikkuRekkuja nyt oli tullakseen, toivottavasti niistä kasvaa yhtä ihania ja kotonaan rakastettuja perheenjäseniä kuin originaali Rekkukin on!
– Mikäli täällä järjestetään AD-koe, voisi sielläkin käydä
– Treeniä BH-kokeeseen!


Kasko 2018
– Terveys!
– Rallytokosta tulos alokasluokasta (pitäisi vaan saada seuraaminen kasaan)
– Näyttelyistä viimeinen cacib → C.I.B. 
– Terveystutkimukset (silmät, polvet, lonkat, kyynärät, selkä?)
– Agilityn harrastelua (leikin ajatuksella kisoihin asti pääsemisestä) 

Ei kommentteja: