The greatest gift of life is friendship, and I have received it.

Ihana Jonna kävi Torstin kanssa viikonloppuvierailulla. Tuli taas kovin nostalginen olo, kun mielessäni palailin entisiin aikoihin kun Jonna asui vielä Oulussa ja tavattiin milloin milläkin kentällä koirinemme treenien tai kuvailun merkeissä. Oi niitä aikoja. Haluttiin tai ei, aika juoksee hirveetä tahtia ja me ja koirat vanhenemme.

Onneksi nyt tapahtuu paljon kivoja asioita. Toinen vuoteni amk-opiskelijana starttasi viikko sitten ja sen jälkeen olen ehtinyt ilmoittaa toisen koiran rallytokokisoihin ja toisen kanssa aloitetaan agilityn alkeiskurssi tänään! Luvassa on myös "perinteinen" Norjan reissu lokakuussa. Arki on lähtenyt rullaamaan ihan kivasti ja motivaatio koiraharrastuksiin syttynyt. Kipinää. Tarvin aina jotain kipinää, jotain kivaa mitä odottaa, muuten kaikki alkaa maistua puulta.

Tällaisia mietteitä tähän maanantaihin. Josko seuraava päivitys koskisi Kaskon loisteliaasti alkanutta agilityuraa.

Tuhat kilometriä viikonlopussa, snautserin aivotärähdys..

No mepäs repästiin. Pitkään hauduteltu ja aijottu juttu toteutui viime viikonloppuna, kun nakkasin koirat ja kameran autoon ja ajelin perjantain ja lauantain välisenä yönä Oulusta Kiteelle. Perillä meitä odotti ihana jälleennäkeminen parhaan ystäväni kanssa, joskaan Torsti-herra ei riemusta hihkunut kun ovesta paukahti sisälle muutama musta snautseri ja mukana matkustanut äitini silmäterä, Selma-yorkki. Portin takaa kuultuja murinoita lukuunottamatta reissu meni aika sopuisasti, kolme nuorta urosta mahtui saman katon alle ja samoille pelloille juoksemaan tosi hienosti.

Lauantaina me käytiin mätsäreissä, joissa Kasko sijoittui nuorempien sinisen nauhan saaneiden koirien toiseksi ja Resko vanhempien sinisten kolmanneksi! Aika hyvin siis, kun ottaa huomioon että mukana oli vaan passit koirille eikä edes kampaa parran setvimiseksi :-D

Samana päivänä käytettiin koiria myös Rääkkylässä ihan valtavan isoilla pelloilla juoksemassa. Resko ja Kasko jättivät pelloilla olleet linnut rauhaan ja keskittyivät kirmailemaan basenjin kanssa, kunnes Rekun jarrut pettivät ja se lensi (kirjaimellisesti) tosi pahan näköisesti parimetrisen ojan pohjalle nurinniskoin. Pidätin henkeäni ja odotin että vieläkö koira nousee sieltä omin jaloin, vai menikö se rikki. Ylöshän se kiipesi ja hölkytteli luokseni, makasi hetken jaloissani ja kerkesin palpoa sen kauttaaltaan ja huolesta sekaisin diagnosoin sen käytöstä kaverini kanssa ja tarkastelin sen ikeniä ja puristelin sen jalkoja. Hetken kuluttua snautseri tokeni, nousi ylös, oksensi ruokansa ja jatkoi touhujaan. Lievä aivotärähdys, arveli eläinlääkärikasvattaja kun seuraavana päivänä kerroin kauhun hetkistämme. Vielä samalla reissulla Torsti kerkesi ottaa jalat alleen ja lähti nenä pystyssä karkuun ilmavainun perässä, ottaen ensin snautserit mukaansa. Onneksi omat koirani kääntyivät käskystä pois basenjin perästä ja sain ne kytkettyä. Hetken jouduimme odottelemaan paniikin sekaisin tuntein, että tuleekohan se villikoira vielä takaisin vai... (tuli se, hirveellä vauhdilla ihan toisesta suunnasta!)

Sunnuntaina käytettiin koirat taas pellolla juoksemassa, tällä kertaa vältyttiin vahingoilta. Aika meni niin kamalan nopeasti hyvässä seurassa, viikonlopussa on niin vähän tunteja... Ihan liian pian koitti se hetki, kun piti pakata koirat takaisin autoon ja kääntää keula kohti pohjoista. Kotimatkalla koettiin muuten muutamia veret seisauttavia hetkiä, kun kesärenkaat kohtasivat uskomattoman lumimyrskyn. Ajeltiin sitten kahtakymppiä, kun lunta tuli niin paljon ettei eteensä nähnyt ja tie hautautui kinokseen. Onneksi onnistuttiin väistämään vastaantullutta bussia ja täysperävaunurekkaa, vaikka auto päättikin sillä hetkellä itse suunnan ja minä vain vauhdin. Huhhui, eipä oo tullut ennen niin pelättyä liikenteessä. 

Paluumatkalla me poikettiin Joensuussa Reskon kasvattajan luona Kulhossa, Martina-kasvattaja trimmasi vähän Reskoa ja otettiin siitä uudet edustuskuvat (joissa se näyttää upealta). Sain myös pallutella pieniä 6-viikkoisia snautserin pentuja, jotka sulattivat kyllä sydämeni mutta eivät onneksi vieneet sitä mukanaan. Pentukuume ei kovin helposti iske, kun pitää jalat maassa ja miettii elämäntilannettaan. Vielä nelisen vuotta opiskelua jäljellä ja käsissä kaksi nuorta koiraa - kolmannen aika on vasta sitten kun nykyisissä on vähän vähemmän harrastusvuosia jäljellä (tai kun Resko löytää täydellisen tyttöystävän - sitä kun on nyt kyselty taas ulkomaita myöten jalostukseen..) 

FI & SE CH Wanhan Purolan Wallstreet "Resko" 3 vuotta ja 5 kuukautta

“You only live once, but if you do it right, once is enough.”

Loppukesän huikein viikonloppu takana.

Jonna ja Torsti olivat yli puoli vuotta poissa Oulusta - eikä ole kulunut päivääkään, etteikö paras ystävä olisi käynyt mielessäni. Torstin ja Reskon välit jäivät viime talven jälkeen aika epäselviksi, näytti siltä etteivät ne mahdu enää samoille hiekkakuopille juoksemaan vaan seurauksena on aina yhteenotto..

Pitkästä aikaa saatiin kuitenkin Jonna ja Torsti meille kylään nyt viikonloppuna. Ja tämä viikonloppu jää kyllä historiaan :D 

Lauantaina herättiin aikaisin näyttelypäivään. Torstin vuoro oli yhdeksän jälkeen, basenjeja oli ilmoitettu Kiimingin ryhmänäyttelyyn kaksi kappaletta. Jonna esitti Torstin todella kauniisti ja Torsti pisti liikkeissä parastaan - tuomari oli ihan myyty. Kuuntelin tuomarinteltan vieressä Torstin arvostelua: "Excellent..Excellent..Excellent..", tosi lupaavaa!

Torsti oli ROP, sai sertin ja VALIOITUI !! Näin ollen Torstista tuli viikon sisään tuplavalio; viikko sitten se oli juossut itsensä Hyvinkäällä maastovalioksi. Ihan mieletöntä, onnea Jonna ja Torsti! 

 

Käytettiin koiria viikonlopun aikana kahdesti Oulunsalon hiekkakuopilla juoksemassa ja olin meidän nuoriin poikiin niin tyytyväinen kuin olla voi; muutamaa ärähdystä lukuunottamatta Resko ja Torsti juoksivat sulassa sovussa ja jättivät talvella tutuksi käyneet rähinät rähisemättä. Sunnuntaina meillä oli myös Kasko mukana meiningeissä ja poikatrio pelasi täydellisen hienosti yhteen. Olen tosi ylpeä Reskosta, kun tiedän miten äkkiä sillä voi palaa pinna ja miten vihainen se voi vihaisena olla. Ihana rakas Resko, jospa sille alkaa kasvaa järki päähän <3

Lauantai-iltana käytiin lämpimässä ilta-auringossa ottamassa Torstista maastovaliokuvat Nallikarissa meren rannalla. Niistä tuli aika hyviä vaikka itse sanonkin - Jonna uusi objektiivi sai minunkin putkikuumeen taas heräämään, josko tässä jossain välissä kerkeäis taas päivittämään kuvauskalustoa.

Viikonloppu oli melko täydellinen. Oli ihanaa nähdä Jonnaa ja Torstia pitkästä aikaa ja huomata että meidän poikalauma tulee toimeen, vaikka kaikki ovat niin nuoria (Resko 2v 9kk, Torsti 2v 8kk ja Kasko 1v 4kk). Kiitos Jonna ja Torsti - toivottavasti seuraavaan tapaamiseen ei mene puolta vuotta!

Sinä olet minun alkuilta, loppupäivä, yöni kiireinen

Pysähdyin toissapäivänä ottamaan kuvaa puusta, joka oli jo pudottanut lehtensä. Syksy. Se on taas nurkan takana, ihan parin hetken päässä. Illat hämärtyy ja yölenkillä käydessä sai jo pistää hupparin päälle. Kohta ripustellaan heijastimia.
 
 

Kesätyöt loppui hyvissä tunnelmissa ja satunnaisia työvuorojakin lupailtiin samasta paikasta. En kuitenkaan enää asu siinä kaupungissa. Koulu jatkuu keskiviikkona vaikka monia asia on kevään jälkeen muuttunut. Jännittää aika paljon, mutta onneksi melkein vaan hyvällä tavalla. 47m2 muuttui 55 neliöön ja postiluukkuun pitäis laittaa kaksi sukunimeä yhden sijaan - iiks miten jännää. Toivottavasti kaikki palaset loksahtelis paikoilleen ja arki lähtis sujumaan yhtä kaksjalkasta suuremmalla porukalla niin hyvin kuin toivon sen sujuvan. Ainakaan koiria ei haittaa, että niiden lemppari-ihmiskaveri asuu saman katon alla. Ja yksinolot sujuu - äänitteistä kuuluu vain radion tasainen paapatus taustalla.

Otin viimisistä viikoista "pikkukaupungissa" kaiken irti mahdollisuuksien mukaan. Käytiin melkein päivittäin hiekkakuopilla ja uimassa ja metsissä, kun oli vielä autokin käytössä. Tuntuupa luksukselta nyt. Kolmannen kerroksen sijaan me tarkkaillaan maailmaa nyt viidennestä, mutta täälläpä on hissikin! Hihii. Ja Resko kun niin tottuneesti on aina menossa portaisiin. Mukavuudenhalu on voittanut, kylläpä niissä rapuissa tulikin rampattua - varsinkin tammikuun paukkupakkasilla pikkuruinen snautserinpentu kainalossa.

Oulu vaikuttaa hyvältä. Paljon on totuttelemista niin pojilla kuin mullakin, mutta eiköhän me totuta. Ihminen on sopeutuvainen ja niin on snautserikin. Vaikka jotkin huvitukset karsiutui asuinpaikan muutoksen myötä pois, saatiin me aika paljon tilallekin. Kaikessa on puolensa, kuten sanottua. :-)

 

[Resko sai passin ennen muuttoa, halusin välttämättä hakea sen meidän "omalta" eläinlääkäriltä..]

Uudet lenkkarit on hyvin sisäänajettu uusia lenkkireittejä etsiskellessä. Huomaamatta kuluu tunti jos toinenkin katuja talsien ja tuskin maltan odottaa että Resko Reipas pääsee rellestämään uuden "melkein naapurinsa" Torsti-basenjin kanssa! Samalla kenties lisääntyy myös minun ja Torsteenin omistajan Jonnan yhteisten juoruiluhetkien määrä, jihuu. Amor oli jotain 6-vuotias kun ruvettiin Jonnan kanssa haaveilemaan samassa kaupungissa asumisesta. Ennen meitä erotti noin 550 kilometriä, nyt vain parinkymmenen minuutin kävelymatka. Vaikeaa vielä aatella koko asiaa; muuttoa, koulua ja sitä etten enää elä vain kahden koirani kanssa. Aika mahtavaa silti. Jee!

Ja MUUTEN! Melkein unohtui se tärkein: Resko pyysi tänään ensimmäistä kertaa ihan selvästi itse ulos. Kypsässä 8 kuukauden iässä.. Kävi luonani, meni eteiseen ja sanoi että "piippiip" ja istui ulko-oven eteen. Voitonriemuinen tunne.

 

[Torsti ja Resko noutaa keppiä järvestä yhdessä, ihanat pojat! Ja viimeisessä kuvassa Resko ja terrierikaverinsa muuttopäivän aamuna vielä kerran hiekkakuoppien viereisillä peltoteillä hurjastelemassa.]

Reskon ensimmäinen pääsiäinen

Koska tästä pääsiäisestä kertominen menis pelkäksi hehkuttamiseksi ja ylistyssanoiksi parhaiden ystävien tärkeydestä ja koiranpentujen ihanuudesta, tyydyn suosiolla jakamaan vain kuvia. Torsti ja Jonna (ja kissat!) oli meillä pääsiäisen ja viikonloppu oli ihan super. Kiitti kun kävitte! Aurinko paistoi ja hiekkakuopilla kului yhteensä monta tuntia. Pappakoira-Ampukin innostui kiipeämään melkein kohtisuoraa soramontun seinämää ja kahlailemaan jäisessä vedessä. Oikeeta laatuaikaa niin koirille kuin omistajillekkin.

Reskon ja Amorin yksinolot menee hienosti, jätän ne nykyään samalle puolelle porttia olohuoneeseen olemaan ja lähtiessä viskon parit puruluut tai muut herkkutikut syötäväksi. Audacityn mukaan useamman tunnin yksinolon aikana kuuluu keskimäärin kerran tai kahdesti "HAU" tai "pöyh", mutta muuten pojat asettuu mahdottoman nätisti olemaan. Eikä nurkkiakaan ole enää maisteltu, saati sitten mitään muuta luvatonta. Öisin Resko kömpii käppänän viekkuun häkkiin nukkumaan. Vaikka välillä kahden noin eriluonteisen (ja ikäisen) koiran yhdessäolo näytti vähän takkuiselta, niin nykyään niistä on muotoutunut aika loistava tiimi :) 

Ylioppilasjuhlat ja kissavieraita

Ylppärit meni varmaankin niin hyvin kun ne saattoi mennä. Jonna ja kissat haettiin keskiviikkona bussipysäkiltä neljän aikoihin ja pian alkoi muitakin vieraita saapua paikalle. Alkuperäinen tarkoitus oli häkittää kissaneidit - siis säilyttää katollisessa kompostikehikossa. Myy osoitti varsin pian idean olevan ihan surkea, kun nippusiteiden ja sähköteipin määrästä riippumatta oli kissa aina väärällä puolella verkkoa. Lopulta itsepäinen pitkähäntä pusersi itsensä pinnojen välistä vapauteen - tässä vaiheessa oli pakko myöntää häviö ja purkaa häkkiviritelmä. Kissat ja Jonna lähtivät perjantaiaamuna ja paripäiväinen vierailu sujui kaikenkaikkiaan erittäin asiallisesti. Sielläpä nukuttiin kissat ja koirat ja ihmiset kaikki sulassa sovussa sekaisin :D Titi-kissalle täytyy kyllä antaa pisteet hurjasta rohkaistumisesta, ennen niin ujo kissaneiti oleskeli nyt Amorin kanssa vierekkäin niinkuin siinä ei olisi koskaan ollutkaan mitään epäilyttävää.

Juhlien edetessä ehti Amorkin käydä loppuillasta kiertelemässä vieraiden joukossa, koko vanhus näytti menevän palasiksi onnesta: ihmisiä kaikkialla ja herkkuja ja hajuja ja vapaita sylejä! Olin kyllä hurjan tyytyväinen kun katsoin Amorin käytöstä vieraan ihmisjoukon keskellä. Kenellekkään se ei ängennyt syliin, mutta rapsutuksia kyllä sateli joka suunnalta.

Juu ja ylioppilaskuvat käytiin ottamassa erittäin tiukan aikataulun mukaisesti kl 12 keskiviikkona. Amorin kanssa kiireen vilkkaa ajeltiin Tornioon ja siinähän jäi ruusut ja hihnat matkasta.. Onneksi ihana valokuvaaja sai tilattua läheisestä kukkakaupasta meille valkoisen ruusun ja Amorkin pysyi kurissa ilman kättä pidempiä apuvälineitä. Kuvista tosin en uskalla sanoa  vielä mitään, olen melko varma siitä että pahimmat kuvitelmani toteutuvat vihaisen näköisenä röhnöttävän korvattoman harmaaparran osalta..

 

Perjantaina käytiin tosiaan viemässä Jonna kissoineen pysäkille puoli seitsemältä ja kotiin ehdittyäni nappasin Amorin ja käytiin pitkästä aikaa aikaisella aamulenkillä. Koko kylä oli hiljaa, maassa oli uutta lunta ja tiellä näkyikin vain minun ja Ampun jäljet. Tossut jalassa ja takki päällä (pakkasta oli melkein -20°C) Herraparta viipotti menemään hajujen perässä. Kyllä sitä katsellessa väkisinkin alkoi päivä hyvin :)
 

Oulu - Umeå - Oulu, HundSpa ja Huusarinpuiston koira-aitaus

Paljon on mahtunut kuukauteen! On käyty Oulussa Jonnaa ja kissoja katsomassa, Umeåssa Mäkärän kanssa (matte kävi myös kissanäyttelyissä!) ja juuri tänään kotiuduttiin jo toisen kerran Oulusta melko lyhyen ajan sisään. Ollaan kotiutettu uusi Hurtan lämpötakki ja kokeiltu erilaisia virtsakivistä kärsivälle koiralle sopivia ruokia. Ensilumi satoi viikko sitten ja suli pois, mutta pakkasta on riittänyt. Maa on nytkin valkeana, lunta tupruttelee välillä enemmän ja välillä vähemmän. Syksyn aikana ehdittiin käydä aktivointikurssillakin kolmesti, siitä ei ole tullut ainakaan vielä mainittua blogin puolella paljoa. Mukava kurssi se kyllä oli, opeteltiin uusia juttuja ja kerrattiin vanhaa.

Hyppään suoraan uusimpiin kuulumisiin - "joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään" ;)

Eilen sunnuntaina matkattiin Amorin kanssa Ouluun, koska siskoni pyysi meitä mukaan koirauimalaan! Liian houkutteleva tarjous ohitettavaksi (kiitos Kata tätäkin kautta!) ja niimpä pakattiin tavarat laukkuun ja koira kainaloon ja mentiin jo illalla Ouluun. Tänään aamulla yhdeltätoista saavuttiin HundSpa:n pihalle (mukana oli siis myös "uimamaisteri" Aapeli, jo aiemmin uimalassa käynyt apinapinseripoika) ja lähdettiin katsomaan mitä tapahtuu. Aapeli pääsi altaaseen ensin ja hyppäsikin rampilta heti uimaan, ilmeisen mieleistä hommaa apinan mielestä? Amor kuunteli nurkan takaa kuuluvia loiskahduksia ja Aapelin puhinaa korvat hörössä ja tassutteli malttamattomana odotusvuoronsa ajan. Melko pian matte sai pistää kumpparit jalkaansa ja pukea essun päälleen tassu- ja mahapesun ajaksi ja kohta oltiin jo Amorin kanssa sovittelemassa sille sopivia liivejä (/kellukkeita).

Kun tuli altaaseen laskeutumisen aika, ei Amor ollutkaan enää niin innoissaan :D Mullakin oli aika kovat ennakkoluulot herraparran pinnalla pysymisestä, ehdin jo uittajallekkin sanoa ettei koirani uintiasento ole ideaalein mahdollinen, eikä ainakaan tyylipisteitä taida irrota. Rampilta päästiin kuitenkin altaaseen ja alkupärskyttelyn jälkeen uimamestari Amor muisti myös takajalkojensa olemassaolon ja ui altaan monesti ympäri! Toki käytössä oli liivit ja uittaja oli kokoajan lähellä, mutta olin iloisesti yllättynyt Amorin uimataidoista. Ilmeisesti lämmitetty vesi ja rauhallinen ympäristö saivat Amorin sisäisen majavanpoikasen heräämään horroksesta ja poika ui menemään vaikka kuinka hienosti :) välillä pidettiin lepotauko ja Amor ui vielä muutaman kerran ympäri ennen altaasta nousua. Uittaja kehui kovasti molempien poikien uimista ja me ehdittiin siskon kanssa jo harkita seuraavaakin uintireissua vielä tämän vuoden puolelle.

Uintireissun jälkeen mentiin kotiin huilaamaan ja syömään aamupala (koska uimaan suositeltiin menemään tyhjin vatsoin) ja iltapäivällä lähdettiin vielä käymään koirapuistossa. Paikalla olikin enemmän porukkaa ja Amor vetäisi dramaqueen-kortin hihasta ja huusi kuin tapettava possu aina kun joku isompi koira yritti tulla haistelemaan.. Heheh. Yhdet kuolajäljet saatiin häntään, kun isompikokoinen paimenkoiran pentu nappasi Amorin saparosta kiinni snautserin kiljuessa järkytystään kaikille. Kolme koiraa kuitenkin lähti puistosta pian meidän saapumisen jälkeen ja saatiin olla sielä Amorin ja Aapelin ja kahden corgin kanssa rauhassa. Amor on kyllä siitä hauska otus, että vaikka se usein hihnassa aukoo päätään vastaantuleville koirille, niin irtiollessaan se ei tee olemassaolostaan suurta numeroa ja antaa vieraiden koirien olla ihan rauhassa. Corgit viilettivät pitkin metsäistä puistoa ja yritin selittää Amorille ja Aapelillekkin että nyt olis mahtava tilaisuus nauttia vapaudesta, mutta mustat pojat keskittyivät tutustumaan hajuihin rauhalliseen tahtiin. Tylsiä koirapuistokoiria..

Illalla tultiin bussilla kotiin (taas! t. Amor, joka on viettänyt kuluneen kuukauden aikana aivan tolkuttoman monta tuntia julkisissa liikennevälineissä) ja täällä meitä odotti uusi Hurtta Lämpötakki. Siinä missä koko 35 on aina ennen ollut juuri passeli, on se nykyään aavistuksen suuri. Vatsakappaletta kiristämällä takki istuu kuitenkin hyvin ja onhan se varsinkin etuosasta ihan erilailla suojaava kuin meidän muut talvitakit. Vaikka Amor talvesta tuntuukin nauttivan, niin lisälämpöä se tarvii nykyään jo ennen pakkaskelejä. Pappakoiran korvat jäätyvät melkein heti kesän loputtua ja tutina alkaa jo ensimmäisten syystuulien puhaltaessa niskaan. Vanhuus ei tule yksin. Vaan onneksi nykyään on kaikenlaisia takkeja ja tossuja ja myssyjä, joita materialistiomistaja voi haalia koiralleen niin että pidemmätkin lenkit onnistuvat myös pakkasella.

Jos toiveet ois totta ne kauniita ois

Meillä on mennyt viimeaikoina melko hyvin. Viikonloppureissut Ouluun Jonnan ja Taavin luo, sunnuntai Toppilansaaressa meren rannalla, metsäreissut Amorin kanssa kahdestaan mustikoita syöden, syksy♥, Aapeli vierailemassa, Mäkärän aamuiset kitinät aamupalan toivossa, Herraparran ylikasvanut niskareuhka.. Viimeisiä viedään lukion osalta, vaikka myönnettävä on että allekirjoittaneesta on tullut aikaansaamattomampi ja piittaamattomampi kuin koskaan. Ehkä en haluakkaan lopettaa lukiota vielä, pitäisi kai olla jo joku suunnitelma? Jospa jään vain vanhempieni nurkkiin asumaan loppuiäkseni, pikkukylän takaiset tutut metsäpolut ja maamerkit ovat alkaneet tuntua tärkeämmiltä kuin ennen. Amor kävi lammasaitauksessa eilen, ei haukkunut eikä ajattanut villaeläimiä - kävi nuuskimassa ja puhisi itsekseen. Kun lampaat uteliaina ottivat askeleita herrapartaa kohti, tuli snautserille kiire. Eihän niistä lampaista koskaan voi tietää, saattavat vaikka olla lihansyöjiä (tai ainakin saksalaisen rottakoiran makuun päässeinä melkoisia petoja).

Syksy on todellakin täällä. Joutsenet huutaa joella, se kuuluu meidän pihaan asti iltaisin. Vuoden jouduinkin niitä odottamaan, rakastan syksyä todella. Lenkin jälkeistä tassupyykkiä, viileää syksyn hajua metsässä, mustikoita, sumua pellolla, harmaita päiviä. Kuluneesta kesästä osasin nauttia enemmän kuin moneen vuoteen, mutta tätä mie oon odottanut. Syksyä. 

Yksi yö muuten meni pitkästä aikaa kipeän koiran kanssa valvoessa, levottomuus alkoi myöhään illalla ja tuntui pahenevan yötä kohti. Ilmeisesti mäkäräiset olivat purreet pihalla, kun sai niin pahan allergisen reaktion. Silmät ja kuono turposi, kaulanahkaan ja mahaan nousi ryhmyjä. Koko koira tuntui kuumalta. Aamuun mennessä vieressäni nukkui onneksi normalisoitunut Herraparta, mutta kylläpä tuntui pahalta aamukolmelta silitellä kipeää koiraa. 

Alla valittuja paloja puhelimen kautta talteen napattuina. Laadusta ei kannata edes puhua, mutta nämä hetket haluan muistaa. Canonia ei ole juuri ulkoilutettu..