"Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu."

Meillä oli viikon ajan koti täynnä lainakoiria. Toisen siskoni apinapinseri Aapeli ja toisen siskon yorkit Selma ja Sylvi  (Sylvistä onkin kuva yllä, maailman veikein yorkkineiti!) <3

Syyskuun ensimmäinen päivä, parin hassun kuukauden päästä voidaan jo laskea päiviä jouluun. Aika menee aivan käsittämätöntä vauhtia.. Otsikko on peräisin Muumeilta, tämä kuukausi on nimittäin täynnä lukiojuttuja. Me ollaan viihdytty Amorin kanssa sateisissa metsissä, illat peittoon käpertyneinä ja tvtä katsellen. Se vaikuttaa niin tyytyväiseltä painautuessaan kylkeäni vasten peiton alla, rakas pikkukoira. Yhdeksäs yhteinen syksy - parempi ehkä jos ei ala miettimään, aika tosiaan menee vaan, sen suuremmin lupia kyselemättä.

Pitkästä aikaa myös jotain kuulumisia harrastusrintamalta - me ollaan nimittäin kenties tehty alustava varaus aktivointikurssille osallistumisesta! :D Kyseessä on sellainen pieni "tehokurssi", tapaamisia kertyisi neljä ja osallistujamäärät on pidetty pieninä (jos oikein muistan, niin jotain 6 koirakkoa?) ja hintaan kuuluu myös kurssimateriaalit. Olen aika innoissani, syksyllä 2009 me laitettiin agitreenit ns. tauolle, eikä olla sen jälkeen mitään varsinaisesti tehty. Tässähän saattaa vielä harrastuskärpänen puraista, jos aivan hullaannutaan - harmi että kolmessa vuodessa on tullut koirastakin veteraani ja paikallisesta kennelkerhosta valtava laitos! Hehe.

Jos toiveet ois totta ne kauniita ois

Meillä on mennyt viimeaikoina melko hyvin. Viikonloppureissut Ouluun Jonnan ja Taavin luo, sunnuntai Toppilansaaressa meren rannalla, metsäreissut Amorin kanssa kahdestaan mustikoita syöden, syksy♥, Aapeli vierailemassa, Mäkärän aamuiset kitinät aamupalan toivossa, Herraparran ylikasvanut niskareuhka.. Viimeisiä viedään lukion osalta, vaikka myönnettävä on että allekirjoittaneesta on tullut aikaansaamattomampi ja piittaamattomampi kuin koskaan. Ehkä en haluakkaan lopettaa lukiota vielä, pitäisi kai olla jo joku suunnitelma? Jospa jään vain vanhempieni nurkkiin asumaan loppuiäkseni, pikkukylän takaiset tutut metsäpolut ja maamerkit ovat alkaneet tuntua tärkeämmiltä kuin ennen. Amor kävi lammasaitauksessa eilen, ei haukkunut eikä ajattanut villaeläimiä - kävi nuuskimassa ja puhisi itsekseen. Kun lampaat uteliaina ottivat askeleita herrapartaa kohti, tuli snautserille kiire. Eihän niistä lampaista koskaan voi tietää, saattavat vaikka olla lihansyöjiä (tai ainakin saksalaisen rottakoiran makuun päässeinä melkoisia petoja).

Syksy on todellakin täällä. Joutsenet huutaa joella, se kuuluu meidän pihaan asti iltaisin. Vuoden jouduinkin niitä odottamaan, rakastan syksyä todella. Lenkin jälkeistä tassupyykkiä, viileää syksyn hajua metsässä, mustikoita, sumua pellolla, harmaita päiviä. Kuluneesta kesästä osasin nauttia enemmän kuin moneen vuoteen, mutta tätä mie oon odottanut. Syksyä. 

Yksi yö muuten meni pitkästä aikaa kipeän koiran kanssa valvoessa, levottomuus alkoi myöhään illalla ja tuntui pahenevan yötä kohti. Ilmeisesti mäkäräiset olivat purreet pihalla, kun sai niin pahan allergisen reaktion. Silmät ja kuono turposi, kaulanahkaan ja mahaan nousi ryhmyjä. Koko koira tuntui kuumalta. Aamuun mennessä vieressäni nukkui onneksi normalisoitunut Herraparta, mutta kylläpä tuntui pahalta aamukolmelta silitellä kipeää koiraa. 

Alla valittuja paloja puhelimen kautta talteen napattuina. Laadusta ei kannata edes puhua, mutta nämä hetket haluan muistaa. Canonia ei ole juuri ulkoilutettu..

Paljon iloa uudesta akusta

Kävin eilen Oulun Verkkokaupassa, lähdin muka vain katselemaan.. Tietäähän sen miten siinä käy! Joulukuussa messarissa EOS 50D heittäytyi hankalaksi, lakkasi toimimasta ja itku kurkussa odottelin ihmettä. Kamerahan kyllä toipui käyttökelpoiseksi, vaikka jokin ylimääräinen valo siinä aina palaakin ja akku esitti vähän huonoja merkkejä. Ennen niin pitkäikäinen akku kesti nyt noin 100 ruudun verran, eikä live viewin käyttöä kannattanut edes ajatella samassa huoneessa antiikkisen rungon kanssa. Olen puoli vuotta siis kituuttanut huonolla akulla, ja yhä useammin päätynyt valitsemaan rungoksi ensimmäisen eokseni - 400Dn. Vanhassa vara parempi, niin totta.

Eilen, seisoessani kameraosastolla uusi vara-akku kädessäni, järkeilin vähän. Koska rungossa oletettavasti on vielä ruutuja jäljellä, ostin sen uuden akun. Yllättävän paljon se maksoi, mutta huomattavasti kalliimmaksi olisi tullut uusi runko. Eihän vanhuus ole sairaus, 50D on jo niin tuttu ja sopiva kamera, että en haaveile uudesta rungosta vielä (toivottavasti!) pitkään aikaan :)

Maanantai-aamuna, ollessamme Joensuussa lähtötunnelmissa, Jonna vielä kysyi, että onhan mulla omat putket varmasti mukana. "Joojoo".... ja bussissa istuessani tajusin, että mulla on Jonnan 50/1.4 ja Jonnalla siis kamerassaan kiinni minun 20/1.8! Haha, Jonna saa nyt ottaa ilon irti paljon puhumastaan laajiksesta.. ja mulla on hyvin käyttöä kahdelle 50mm f/1.4:lle. Toivottavasti nähdään taas pian :)

"Minä haluan hieman huvia, seikkailuja, elokuvia.."

Mitä meille kuuluu? Hyvä kysymys esittää välillä itselleen. Ylihuomenna omistaja hyppää bussiin ja suunnistaa juhannukseksi Joensuuhun, jihuu! :) Sen reissun jälkeen palaan kotiin, pakkaan koirat ja tavarat uudestaan ja otan suunnaksi Umeån. Siis reissua reissun perään.

Ihan hyvää meille kuuluu. Amorin turkki on räjähtämässä taas aika reuhkaksi ja oikeastaan se on jo tapahtunut, mutta eipä juuri muuta. Tänään oli myös jonkinlaisen puolivuotishuollon aika, pesin Amorin kuonosta hännänpäähän, ja mietin että yllätyn aina yhtä paljon siitä miten hyvältä puhdas koira näyttää. Voisin kai yrittää pestä tuota vähän useammin kuin pari kertaa vuodessa.

Pari viikonloppua ollaan oltu yorkkivahteina, siskon uusin perheenjäsen Saimi (nyt 8 viikkoa) on ihan täystuho ja snautsereitten kauhu. Saimi ko vähän käskee, niin Amorilta tippuu lelutki suusta ja herraparta hyppää sohvalle turvaan. Jos sais käppänän samanlaisella luonteella niin en miettis kahta kertaa.. Saimi (aka Möykky) on ensimmäinen koira, jonka olen nähnyt niin pienestä pitäen. Vuorokauden ikäisenä se mahtui nukkumaan kämmenelle, nykyään se jo sujahtelee Amorin mahan alta niin nopeasti ja päättäväisesti, ettei snautseri ehdi edes reagoida. Syntyessään Saimi painoi vähemmän kuin minun puhelin, hankala enää muistaa miten pieni se tosiaan oli. Onneksi minun pentukuume on kesälomalla, saatan paijata kummipentua ihan hyvällä omallatunnolla ja olla sitten kiitollinen omasta aikuisesta koirasta. Amor on niin valmis mulle ja tunnen sen niin hyvin, etten vaihtaisi edes tuhanteen pentuun ♥

No mä en tiedä, ehkä kaikki on vielä mahdollista

Laimeita kuvia ja juttuja tässä postauksessa.

Kesälomaan ei ole enää edes yhtä kokonaista viikkoa, ja kesälle 2012 on jo suunniteltuna jos jonkinlaista menoa! Juhannus vietetään Joensuussa, jossain välissä matkustetaan Uumajaan ja heinäkuussa on ruotsin abikurssi. Olen yllättänyt itseni Kennelliiton sivuilta, katselemassa ensivuoden koiranäyttelyitä. Jos vain maltan kasvattaa Amorille karvaa (& jos se pysyy edes siinä kunnossa missä nyt on) ja niin edelleen.. Meinasin kyllä odottaa, että Herraparta täyttäis 10 vuotta, mutta koskaan ei tiedä paljonko aikaa on jäljellä! Tulosta ei lähdettäisi hakemaan kuitenkaan, arvostelu minua kiinnostaisi. Viimeksi oltiin kehässä kesällä 2008 (Amor oli silloin viisivuotias) ja sieltä saatiin mukaan ensimmäinen H. Johan tässä välissä on ehtiny näyttelysäännötki muuttua, mutta onhan koiranäyttelyt paljon muutakin kuin nauhojen jakamista :) Saa nähdä, tuttujen näyttelypäivityksiä seuranneena vain alkanut itseäkin pitkästä aikaa kiinnostaa.

4. kesäkuuta TorKK (Tornion kennelkerho) järjestää ev kerhonmestaruuskisat. "Lisäksi on Rölli-rata, johon saavat osallistua ne, jotka eivät harrasta agilityä. Koira saa olla minkä tasoinen vain. Rölli-luokassa ei tarvitse olla kerhon jäsen." Jihuu! Olen jo laittanut tuon ylös kalenteriin, olis aivan hauskaa nähdä mitä Ampupappa tekis esteitä nähdessään.

Mitään kummempaa meille ei varsinaisesti kuulu, täällä on ollut aika helteet tällä viikolla. Ollaan koirien kanssa loikoiltu terassilla, Amor ja Mäkärä nukkuu sängyllä tyytyväisinä kun on koko päivä oltu pihalla :)

You light up my world like nobody else

Amoria ei niin kauheasti innostanu poseeraaminen..

Lukion toiseksi viimistä jaksoa tässä lopetellaan, pari viikkoa koulua ja kesäloma! Töitä en ole kyselly ko parista paikkaa, ja tuntuu että olen taas puoli vuotta myöhässä. No, kärsitään sitten oman aikaansaamattomuuden seurauksista. 

Meille ei oo tapahtunut mitään, meinasin tässä yhtenä lauantaina raahata itseni ja koiran mätsäreihin, mutta aikanen herätys ja mätsäreiden sijainti sitten saivat minut jäämään peiton alle koko aamuksi. Ajatus harhailee. Ulkona paistaa aurinko vieläkin, kello tulee seitsemän. Viimisetkin lumet on katoamassa (mikä on ihan hyvä asia toukokuun loppupuolella!) ja joissakin puissa jo näkyy vihreää (siis muissakin kuin havupuissa). Puunasin Amoria tänään, yritin saada siitä asiallista kuvaa. En onnistunut. Takkuparta olis vain halunnut metsästää kiviä ja hevosia. Pari päivää kesäkuuhun. Ja toivottavasti kesään.

Alku aina hankalaa..

Mutta pidemmän tauon jälkeen on toisaalta mielestäni aina vaan helpompaa lykätä kirjoittamista. Laiskuutta vai mitä, en tiedä. Aikaansaamattomuus on toinen nimeni.

No, meille on kuitenkin kuukaudessa tapahtunut vaikka ja mitä. Käytiin maaliskuun lopulla viikon reissu Joensuussa, jälleen kerran(!) loistava reissu ja melko vastentahtoisesti survouduttiin paluumatkalla jo tutuksi käyneeseen bussiin. Matkoihin kuluvat tunnit eivät tunnu juuri miltään kun tietää mikä Joensuussa odottaa. Paljon ollaan kuitenkin reissattu, noin kymmenen tuntia suuntaansa! :)

Amor ja Lennart-kissakin tulivat vielä toimeen, vaikka välit olivat vähän kylmenneet. Herraparta ei enää katsonut sormien(/anturoiden) läpi kaikkia niitä kamikaze-syöksyjä, jotka Lennu kohdisti niihin kohtiin mustapartaa joiden ympäri kissapojan leuat ylsivät (Amorin takajalat ja häntä olivat edelleen Lennun mielestä ihan parhaita..).

Eilen kun oltiin lähdössä lenkille, meinasi meille tarttua mukaan nuori uroskoira kylältä. Harmi ettei kyseessä ollut kovin ystävällinen tapaus, lähti perään selkäkarvat pystyssä ja rähisi lapsille jotka yrittivät saada sen takaisin kotiin pannasta vetämällä. Yritin huudella jos joku vanhempi olisi ollut kotona, että tulkaa hakemaan koira ettei vaan jää auton alle kun rekat ajoi ohi parin metrin päästä kovalla vauhdilla. Pari kertaa yritettiin Amorin kanssa lähteä, mutta aina se jostakin tuli meille perään. Alkoi jo vähän ottamaan päähän kun jouduin nostamaan oman koiran syliin ja tönimään vierasta sekarotuista (nuorta ja voimakasta) kauemmas ja eihän siitä mitään tullut..
Lopulta päädyin irrottamaan Amorilta hihnan ja otin vieraan koiran kiinni siihen. Amor oikeassa kainalossani, rähisevä irtokoira vasemmassa kädessäni lyhyessä remmissä, mentiin sitten koko konkkaronkka sille pihalle josta koira meille lähti perään. Ne pienet pojat joita ajokoirasekoitus aiemmin veti perässään kuulostivat säikähtäneiltä, mutta sanoin kyllä että pääasia on ettei kenellekkään sattunut mitään eikä kenenkään koira jäänyt auton alle. Poikien äiti tuli paikalle sisältä, otti koiran ja kiitteli ja pahoitteli, pojat olivat kai luvattomasti ottaneet koiran irti pihalle. Jonkun kymmenen minuuttia kestäneen välikohtauksen jälkeen sain lopulta laskettua Amorin maahan (pelkäämättä että joku tulee kohta pistämään herraparran poskeensa) ja päästiin jatkamaan matkaa.

Käytiinkin hankikannon turvin pitkällä lenkillä viljelysteiden takana, Amorkin innostui juoksentelemaan ilman sen suurempaa syytä. Näitä lenkkejä ja maisemia kaipaan ehkä kesällä eniten :) (kuvat on taattua puhelin-laatua)

Huvin ja hyödyn vuoksi pesinkin Amorin perinpohjaisesti tässä joku viikko sitten, jos se on mainitsemisen arvoinen juttu. On tullut sen jälkeen nypittyäkin karvaturria, on siellä jossain omistajan laiskuuden alla oikeaturkkinen käppänä :P onneksi koira ei perusta trimmaussessioista, ei varmaan sen kummemmin erota tätä kauheutta meidän rapsutteluhetkistä.

Ensiviikolla jatkuu arki (pitkästä aikaa!), kun omistaja lähtee keräilemään viimeisiä kurssejaan lukiosta. Muut minun ikäiset on sieltä lähteneet, mutta mihinkäs mulla on kiire. En taida olla vielä tänäkään päivänä sen paremmin perillä siitä mitä haluan tehdä, kuin olin lukion valitsemisen aikoina. Ehtiihän tässä.
Ehtiihän.

En siis toivo et kasvaisit pumpulissa, ei elämä oo mitään ilman elämältä tuntumista

Amor täytti viimevuoden viimeisenä päivänä kahdeksan vuotta, ja siirtyi muka veteraanien sarjaan. Koira itse tuntuu kääntäneen kellonsa toiseen suuntaan, olen jo useamman kerran tämän vuoden aikana joutunut ihmettelemään papan vinkeitä. Aina oon saanut kertoa Amorin helposta pentuajasta, koska se ei varastellut tavaroita, saati sitten että olisi hajottanut niitä. No, pieni mies on päättänyt ottaa kaiken takaisin korkojen kera!

Pelkästään lattialta/laukuista löytämiään kyniä Amor on tuhonnut enemmän kuin ensimmäisten seitsemän vuoden aikana yhteensä. Vessapaperia se hakee vessasta/hyvällä tuurilla löytää huoneestani nenäliinapakkauksen, ja näpertää paperin tuhansiksi palasiksi ja tulee luokseni parta nöyhtässä. Roskiksesta se on varastanut mm. tomaattia (jäi kiinni oksennettuaan tomaatinjämät iltaruokansa mukana..), pari viinirypälettä (kyllä, ei hyvä idea koira), salaattia tehdessäni lattialle tipahtanut appelsiinin palanen upposi partaiseen naamaan niin nopeasti etten ehtinyt edes reagoida ja mitä vielä? Amorin löytää nykyään hyvin usein keittiöstä, nuohoamasta lattiaa ja samalla se tietysti kerää jokaisen löytämänsä murusen suuhunsa. Kenties tämä johtuu siitä, ettei Amor saa enää ylimääräisiä herkkuja virtsakiviensä vuoksi. Ehkä siitä, että sillä on joku viidenkympin villitys. Paha sanoa, tuon nahkakorvan aivotuksista ei ota enää kukaan selvää :D

Tänään käytiin kolmen tunnin lenkillä viljelysteillä. Vielä kuudeltakin oli ihan valoisaa - meidän onneksi. Käytiin kauempana kuin koskaan (jep, ollaan asuttu täällä aina ja vielä nykyäänkin löytyy tuntemattomia reittejä) ja nähtiin mm. tuoreita hirven jälkiä! Yhtään sarvipäätä ei onneksi kävelly vastaan, sen verran kapeita oli polut. On se kevät vain täälä, johan se haisee ilmassaki :) Kirjotuksetki on tällä viikolla, mutta viikon päästä tähän aikaan ollaan toivottavasti jo Joensuussa.

Sadan vuoden päästäkin muisteltais, kuinka me iloittiin niin

Takana vajaa viikko mökillä (Ylläksellä), käppänämiittinki, aurinkoisia lenkkeilysäitä ja Amorille yksi ilta siskoni nypittävänä. Tackar Karo! Siisti siitä tuli. Ylläksellä satuttiinkin huomaamaan, että entinen kirjekaveri on siellä myös. Amorin ollessa alle parivuotias tutustuin Eveliinaan, jolla silloin oli musta kääpiösnautseri Pipsa. No Pipsa oli meidän kanssa lenkillä, mutta mukana oli myös tuoreempaa sukupolvea edustava Merri. Käytiin kävellen tunturissa, kymmenen kilometriä käveltiin ja samalla vaihdettiin pitkästä aikaa kuulumisia ja juteltiin turhuuksista. Samaan aikaan todella outoa, mutta ihan hurjan mukavaa tavata Eveliina oikeasti. Ja käppänäneiditkin, Pipsa täyttää kesällä jo kymmenen vuotta! Voi ajankulua, vasta meillä oli molemmilla nuoret mustat parrakkaat ja kaikki edessä :)

Eilen Amor oli mulla mukana kun kävin tekemässä aamutallin. Aamu menikin tallilla, herraparta söi varmaan lapiollisen hevosen kakkaa ja vaikutti sangen tyytyväiseltä saadessaan taas olla mulla mukana. Isä yllättyi kyllä, kun aamulla ennen seitsemää (ja siis lauantaina!) kävelin keittiöön ja koiralla takki jo puettuna. Tiedossa oli kyllä että oon menossa tallille, mutta puettua koiraa ihmeteltiin.. "Tuota.. miksikä tuola koirallakin on rätti päällä" :D Luulisi jo huomanneen että mulla on koira mukana aina kun vaan voi! Takaisin kotiin kierrettiin viljelysteiden kautta, sai koira vähän riekkua hihnatta. Alkumatkasta Amor ontui/ei varannut painoa vasemmalle takajalalle, ja ehdin jo säikähtää kunnolla. Muistelin kuumeisesti, että kumpi jalka siltä oli pentuna rikki ja tutkin varpaanvälitkin pikkutarkasti. Jalkaongelma meni pian ohi, saattoihan johtua yksinkertaisesti siitäkin että ollaan käytetty ahkerasti tossuja tänä talvena kun Amorista on tullut varsinainen vilukissa vanhuuttaan. Pitää vähän katsoa ettei sama jalka osoita kipeyden merkkejä tms, koska vaikka vuonna 08 on kuvattu selkä ja lonkat ja todettu terveiksi niin voihan niitä muutoksia tulla.

"Sillä minä olen Pieniälyinen Karhu, jolle kummalliset sanat ovat Harmi."

Hyvää vuosipäivää mie ja Ampu! Kahdeksan vuotta sitten - melkoisen huonossa kelissä - lähdettiin illalla ajamaan Kalixiin. Kotiin palattiin parhaan mahdollisen sylimatkustajan kanssa. Toivottavasti meillä on vielä aikaa, mahdollisimman paljon! Olet olennainen osa minun elämää, Herraparta ♥.

Loppuun vielä turkkipäivitys.. meillä ollaan onnellisia siitä, etten ole vielä valmis kirjotusten kanssa. Vaihtoehtoedot olis a) poseerata kuvassa varsinaisen karvareuhkan kanssa, kiikkustuolissa kuvia katsellessa ihmettelisin minkä majavan olen ottanut yo-kuviin mukaan, tai b) harvayksilöinen saksalainen paikoitellen-karvaton-koira, jonka sinertävä nahka ja kapinen olemus ei korjaantuis edes suuhun laitetulla ruusulla. Huhhuh, katottaanpa tilannetta uusiksi sitten syksyllä tai vuoden päästä! (Harkitsin tähän toista kuvaa, jossa Ampulla on selässä keskijakaus. Oli vähän liian nolo. Amorin mielestä.)

Epämääräinen kooste tapahtuneesta

Tämä tapahtuu aina iltaruoan jälkeen, kun mahansa täyteen saanut Amor hakee Rita-huskyn ja alkaa hoitaa sitä..

Mitäpä me. Amorin turkki ainakin on vähän räjähtänyt käsiin (no onko enää edes yllätys, olen ehkä laiskoin rullailija mitä käppänäpiireissä nykyään pyörii), ja sen huomaa siitä että saan tehtyä koiralle jakauksia selkään.. Eh eh. Kuluneella viikolla löysin kirpparilta uutta vastaavan Hurtan kurahaalarin [kuva], mutta se on edestä sen verran ahdas, että päätyy varmaan siskon apinapinserin käyttöön (terveisiä Aapelille!).

Yhtenä iltana kauppareissun jälkeen laskin Amorin pihalle, kun samalla hengenvedolla tajusin naapurin tulevan juuri hevosen kanssa lenkiltä. Ehdin älähtää Ampulle paikka-käskyn, mutta olin ihan varma että joudun heittämään kauppakassit hankeen ja lähtemään ampuraketin perään. Vaan kuinka ollakkaan, käppänä jäi niille sijoilleen seisomaan jokainen selkäkarva taivasta kohti sojottaen :D mikä lie tilapäinen häiriö papan aivoissa.. Lenkillä ohitetaan heppoja useamminkin, eikä Amor enää tee siitä mitään ohjelmanumeroa. Tiellä liikkuvat hevoset saa pihalla hengailevan herraparran karkaamaan, tulee kyllä takaisin käytyään päästämässä parit kirosanat. Onneksi meidän naapurissa asuu kylmähermosimmat lämppärit mitä tiedän, eikä minun koira siellä nyt monesti ole onneksi ollut härkkimässä. Tammikuussahan Amor oli mulla kerran mukana ratsastustallilla, kun kävin tekemässä iltatallin. Joutui odottamaan satulahuoneessa sen aikaa, että sain hevoset otettua sisälle, mutta sen jälkeen kulki käytävällä vapaana kun jaoin iltaruoat ja tein muut jutut. Mukavaa huomata miten fiksu Amor on sellaisissa tilanteissa, kulkee minun vierellä kuin tottunut tallikoira, eikä välitä hevosista ollenkaan :) 

Amorista on kuoriutunut täysiverinen sisäkoira, karkeakarvainen sohvakoriste. Pakkasen paukkuessa pahimmillaan 37 asteessa, kuluu koiran pukemiseen moninkertaisesti se aika, minkä lopulta tarkenee ulkona edes olla. Mukavuudenhaluinen Herraparta ei ole tainnut käydä pihaa kauempana aika moneen päivään.. Auringon paistaessa voi jo kuvitella kevään olevan (vielä joskus) tulossa, vaikkei valo juuri lämpöä annakkaan. Pahin pimeys on silti väistynyt, aurinko nimittäin saattaa näkyä taivaalla vielä kolmenkin maissa! Huisia :)

Olen itsekin taas kipeänä (ja ns. lukulomalla), joten ollaan Ampun kanssa harrastettu lauantai-laiskottelua. Koska ulkona käydään vaan pari minuuttia kerrallaan (mutta toisaalta - useammin kuin yleensä!), loppuaika päivästä menee raksuja piilotellessa ja milloin missäkin loikoillen. Tällaisina aikoina oon hyvinkin tyytyväinen siihen, ettei mulla ole täällä nuorta tai muuten kovin aktiivista koirakaveria. Tietysti me ollaan aivoja vähän viritelty, mutta kovin vähän mihin vaan verrattuna. Toivottavasti pakkaset alkais pian jo hellittämään!

Kunpa elämä toimisi näin, veis' mut minne haluun eikä myrskyjä päin

Joulukuu on mennyt nopeasti. Lumi on maassa ja lisää tulee vaan. Lahjat on avattu ja jouluruoat syöty. Ihminen tekstien takana täytti 18 vuotta ja huomenna Herrapartaki liittyy vetskukerhoon.. Amor sai joululahjaksi herkkuja, erikoisen ruokakupin (joka estää ahmimisen) ja puruluita. Myös Pompan, jos se lasketaan ennalta käyttöönotettuihin lahjoihin. Joulua vietettiin taas isolla koirakokoonpanolla: yorkit Urho, Mäkärä, Sylvi & Selma ja sitten yksi mustiainen eli Amor. Blogi on kai kuollut pystyyn, siltä se ainakin näyttää. Oi aikoja kun kirjoittelin monta kertaa viikossa..

Kuulumisten puutteesta huolimatta toivotamme kaikille parempaa vuotta 2012, ja toivottavasti vältytään ongelmilta huomenna! Amor nyt ei yleensä pahemmin ole korvaansa heilauttanut raketeille ja toivon että tämä käytös jatkuu. Me vietetään uutta vuotta ainakin parhaassa mahdollisessa seurassa, kun Jonna tulee Joensuusta asti tänne Tornioon meidän seuraksi! ☺

näkymä takaovelta..

Imagination is more important than knowledge

Messari oli ja meni, mukaan tarttui paljon puhuttu ToppaPomppa (joka on vähän liian pitkä Amorille.. kuinka pieni käppänä mulla oikein on?) ja Mäyhkälle uusi nahkapanta. Siskon yorkista tuli lauantaina HeW11, ollen vieläpä molempina päivinä rop-vetsku. Go Urho! :)

En tiedä mikä paha karma messukeskuksessa on, mutta lauantaina multa meni 50d. Ja siis meni rikki, mitään ei varastettu tällä kertaa. Heitti erroria ja lopulta ei suostunut pysymään edes tajuissaan. Pariin kertaan tuli todettua, etten enää koskaan tule Helsinkiin kameran kanssa. Onneksi odottamaton ylösnousemus tapahtui sunnuntaina, kun uskollinen 50d palasi keskuuteemme ja ylimääräisenä palavasta sinisestä valosta huolimatta sain sillä kuvattua koko päivän! Helpotuksen määrää tuskin voi sanoin kuvata.

Meille on satanut lumi maahan, toistaiseksi on pysynytkin. Se taas johti perinteisesti siihen, että kohta 8 vuotias herraparta tipahti pentukoiran tasolle revitellessään ympäriinsä, lunta suuhunsa kauhoen ja käskyttäen minua heittelemään lumipalloja. Höpsö ♡

Yli 1000 kilometriä viikonlopussa

Me käytiin viikko sitten Joensuussa, mentiin torstaina junalla Ouluun ja perjantaina bussilla Joensuuhun. Jokunen tunti tuli taas viikonlopun aikana vietettyä julkisissa, mutta (kuten aiemminkin sanottua..) se oli jokaisen tunnin arvonen reissu! Olin varautunut Jonnan kissanpentuun kuonokopan kera - oletus kun oli että Ampu mielumin leikkii kissalla, kuin kissan kanssa. Ja kuinka sitten kävikään? No, multikiller Amor ystävystyi Lennart -kissan kanssa nopeasti ja pojat rallasi viikonlopun edestakaisin pitkin seiniä..

Taavi ja Eppukin nähtiin pitkästä aikaa, eli oikeastaan meillä oli ruoka-aikoihin neljän pojan lauma odottamassa annostaan. Onneksi aika sopuisa lauma. Viikonloppu oli ihan huippu, harmi vain että aika loppui kesken. Kiitos Jonna ihan parhaista päivistä! :-) Toivottavasti nähdään taas pian.

(Täytyy mainita, että Amorin kympin arvonen käyttäytyminen keräsi kehuja bussiasemien henkilökunnalta, bussikuskeilta (yksi kuski tuli tauolla vielä erikseen rapsuttamaan Amoria, kun epäili ettei herraparta ollut saanut tarpeeksi rapsutuksia reissun aikana:-D) ja kanssamatkustajilta. Joku bussiasemalla hengaillut mieskin yritti alkaa kertomaan snautsereiden parhaudesta ja oikean ruokinnan tärkeydestä kasvuiässä, kunnes hiljeni pullonsa seurassa. Amor on huippu reissukoira!)

(mustavalkoisen kuvan otti Jonna, vaikka vesileima muuta väittääkin..)
Ja joulukuu on ihan nurkan takana, mitäääh! :O 

Säikäytti..

Tulin tänään Amorin kans bussilla Torniosta kotiin ja kun jäätiin pysäkille kylällä, niin kaks rotikkaa odotti meitä sielä kävelytiellä.. kaks rotikkaa, ala-astelaisen tytön kanssa. Ne oli vielä keskenkasvusia (siis normaalin korkusia, mutta jalkavia) ja yhden hihnan päässä, hihnanjakajalla talutuksessa. Mie peitin Amorin silmät heti kun tultiin ulos bussista, ettei se huutais ja provosois nuoria rottweilereita yhtään enempää. Ei jäänyt epäselväksi, että kumpi vei kumpaa, kun tyttö alkoi vyöryä laumansa kanssa meitä kohti.
Pidin Amoria korkealla sylissä, puristin sitä itseäni vasten ja yritin ehtiä pois alta. Ikävä kyllä nuoret rotikat oli päättäneet tulla tarkastuskäynnille, toinen koirista hyppi ja rähisi ja yritti tarttua Amoria takajalasta. Varmaan ensimmäistä (ja toivottavasti viimistä) kertaa mulla pelotti olla tämmösessä tilanteessa, yleensä toinen osapuoli on saanut koiransa hallittua vaikka olis rähinää ollutkin. Peruutin poispäin, Amor sylissä ja vieraat koirat meitä vasten hyppien. Karjuin monta kertaa, että älä päästä niitä koiria, lopulta kirosanojen saattelemana huusin että älä oikeasti päästä niitä! Tyttöä ensin huvitti, mutta lopulta se ponnisteli naama punasena pitääkseen koirat sen aikaa paikallaan että päästäis Amorin kanssa pois tilanteesta.

Että ärsytti, moni asia! Kuka päästää tuommosen lauman kävelylle, kun koirat ei selvästikään ollut hallinnassa. Mistä mie olisin saanut apua jos joku näistä olis napannu minua kädestä tai Amoria jalasta. Onneksi päästiin ehjin nahoin kotiin, toivon vaan ettei törmätä tähän kolmikkoon enää koskaan! Harmi vaan ettei tämä paikka ei ole kovin iso ja samat koirat ja ihmiset täälä vain pyörii :@ ja mistähän saa alkunsa nää jutut tappajakoirista? Mm-m.

Ikävää etten usein päivittele ja sitten marraskuu alkaa tällasella jutulla. Ilonen puoli jutussa oli Amorin hienoin käytös bussissa ja bussiasemalla. Maailman fiksuin herraparta. ♥

Lokakuun loppu kuvin

Marraskuun puolelle käännytty, kesäajasta poistuttu, kylkikarvat tiputettu. Nyt ootellaan vaan lumen tuloa ja myös marraskuun kolmatta viikonloppua! :) Kiitos viime viikonloppuisesta lenkkiseurasta Nathalie ja Tenho, Amorkin tais alkuällötyksen jälkeen tykätä rotuisestaan pikkuveljestä. Toivottavasti seuraavalla sää suosis meitä paremmin!