Extempore on toinen nimeni

Yksi viikonloppu, 1200 kilometriä. Niin. Me kävästiin Espoossa. Siskoni lähti perjantaina vaihtamaan autoa Helsinkiin ja ilmoitti tuntia ennen lähtöä, että mitäs jos lähtisin poikien kans mukaan. Kahta kertaa ei tarvinnut miettiä - tottakai lähdetään! Menomatka sujui yöjunassa omassa hytissä mukavasti, en ole koskaan ennen tuollaista junamatkustusta kokenutkaan, olispa luksusta mennä esim. messariin tuolla tavalla.. Takaisin tultiin uudella autolla, pojat saivat heti kokeilla uuden farkkumersun takatilat, pisteitä antaisimme koirien matkustusmukavuudelle vähintään 6/5! Ai että, olisipa sitä itsekin jo työssäkäyvä aikuinen eikä kolikoita laskeva opiskelija 😝.. 

Huomasin jossain vaiheessa myös sen, ettei Kasko ole koskaan matkustanut pitkää matkaa junassa eikä käynyt niin etelässä. Tulipa sekin koettua. Ei tuosta kääpiöstä kyllä huomannut mitään, niin näppärästi se kulkee mukana ja ottaa uudet paikat haltuunsa. 

Vuoden 2016 loppu pähkinänkuoressa

Me on reissattu. Me on käyty päiväreissu Helsingissä junalla Kolarista (n. 30h junassa), koska Rekusta saattaa tulla julkkis - siitä lisää myöhemmin tämän vuoden aikana. Me on oltu kolme viikkoa Ylläksellä (allekirjoittanut oli töissä koko lomansa) ja tunnettu -42*C pakkaset ihollamme. On muuten niin hyytävän kylmää, että iPhonella ei oteta ensimmäistäkään kuvaa ulkona (se sammuu välittömästi). Mutta nyt me ollaan taas Oulussa, kotona.

Resko matkustaa junassa _niin hienosti_. Mitään valitettavaa mulla ei myöskään ole snautserin käytöksestä keskellä kiireistä Helsinkiä tai siinä bussissa johon nousimme Pasilassa ja joka täyttyi seuraavalta pysäkiltä ääriään myöten ihmisiä (Resko makasi edessä istuvan ihmisen alla, jaloissani maaten, eivätkä muut edes tienneet että heidän kanssaan tässä tonnikalapurkissa matkustaa hurja suojelusnautseri). Menomatkalla Kolarista Helsinkiin Resko takasi yöunet minulle ja toiselle yksin matkustaneelle nuorelle naishenkilölle, jota joku pervo oli tullut ravintolavaunussa ahdistelemaan. Konnari oli ohjannut hänet koiravaunuun ja sanonut että siellä on suojelukoira, voit mennä sinne nukkumaan! Ja Reskohan suojeli. Minun oma musta parrakas suojelusenkeli. (Toim. huom. Kasko oli tällä välin poikaystäväni kaverina Oulussa ja heilläkin oli mennyt tosi hienosti kahdestaan!)

Helsingin reissun jälkeen oltiinkin tiukasti kiinni työläisen arjessa ja koirat jäivät vähemmälle huomiolle. 10 tunnin työpäivien jälkeen ei varsinaisesti jaksa mitään ylimääräistä. Onneksi molemmat koirat ottavat myös lomailun ihan iisisti, eivätkä tule läpi mökin seinistä vaikka viettävätkin liian paljon aikaa vaan keskenään tylsästi oleskellen. 

Jouluna mökillämme oli monta ihmistä ja melkein yhtä monta koiraa. Joulu oli ihana ja se meni ohi hujauksessa. Siitä matka jatkui kohti uuttavuotta. Joka sekin meni hyvin. Kumpikaan koiristani ei ollut paukkeesta moksiskaan - Resko muutaman kerran koitti katsella että mistä pamahdukset tulevat, mutta sekin unohti mokomat epäilyttävät vandalistit pian. Kasko vietti uudenvuoden, kuten vuoden kaikki muutkin päivät, omassa suloisessa Kasko-kuplassaan, jonne ei rakettien pauke tai mikään mukaan kuolevaisten meteli yllä. Ja Kasko muuten törmäsi (melkein kirjaimellisesti) vapaana lenkkeillessään (Resko oli narun päässä onneksi) johonkin bordercollieen, mutta onneksi kerkesin käskeä sen takaisin niin Kake veti uukkarin ihan parin metrin päässä toisesta koirasta ja jätti sen sinne. Ja toisena päivänä Kaskon ollessa irti ilmestyi nurkan takaa kaksi ihmistä lumikenkineen, mutta Kake pomppi iloisena minun luokseni kun kutsuin sen lähelle kytkeäkseni hihnaan. Se on NIIN superhieno pieni käppänä, niin fiksu ja niin minun koirani.

Tänään oli onnistunut perjantai 13. pvä. Huomenna heräämme Kaskon kanssa viimeistään neljältä aamuyöstä, hyppäämme siskojeni kyytiin ja ajelemme porukalla Kajaaniin koiranäyttelemään. Kehässä on tosiaan vaan Kake Kakkiainen, koska Resko on aikalailla kerännyt Suomesta kaiken mitä kerätä voi. :-) (ps: laitan vielä erillisen postauksen vuoden 2017 tavoitteista..)

Ja ai niin! Huiputettiinhan me Kuertunturi vielä kolmannen kerran tälle vuodelle; siitä näkyi joku kuvakin tuossa yllä. Ja sain joululahjaksi omat lumikengät kepon vanhemmilta!!

Enkä mä tiedä minne tieni vie, mutta kanssasi voin mennä mihin vaan.

Nyt on sitten koettu kaksipäiväinen messari. Meidän toiveet ja tavoitteet täyttyivät ja ylittyivät niin menestyksen kuin Reskon käytöksenkin puolesta - snautseri oli molempina päivinä ERInomainen ja mahtava fiilis kantoi koko viikonlopun yli, vaikka minua jännittikin ihan liian paljon. Resko ei onneksi heijastellut minun jännityksiäni vaan oli oma superreipas ja rohkea oma ihana snautserimainen itsensä. 

Perjantaina hypättiin Oulussa junaan ja matkattiin istumapaikoilla Helsinkiin, perillä määränpäässä oltiin joskus kuuden aikaan illalla. Yövyttiin siskoni kotona Espoossa ja luotsittiin sinnekin taitavasti lähijunalla kulkien. Resko oli NIIN pätevä koko matkan, tuntui oikeasti että onko mulla edes oma koira hihnan päässä kun se otti kaiken vastaan niin coolisti eikä ees yrittänyt syödä ketään koko viikonlopun aikana. 

Lauantaina me oltiin kehässä heti aamulla, varmaan jo ennen kymmentä. Tuomarimme Maarte Nuijen arvosteli Reskopterin näin kauniisti; "Young guy 3 years old. Flat skull. Good paraller. Strong neck. Nice top & underline. Nice angulations overall. In front better than behind. Good forechest. Very good coat. Nice tail carry. I hope to see him back in future. Nice presentation." ERI AVK4

Resko esiintyi todella kauniisti, vaikka olin tavattoman hermostunut ja esitin sen omaan makuuni aika hektisesti ja jalat täristen :D Tuomari kiitteli erityisesti Reskon turkkia ja hampaita ja luonnetta, toivotti myös hyvät synttärit näin viikon myöhässä. Sen verran moni koira tuli ulos kehästä EH:n kanssa, että olin ihan onnesta soikeana kun tuomari arvosteli nuoren maalaiskoira-Reskon erinomaiseksi.

Kehien jälkeen shoppailin aika kohtuullisesti; Kaskolle uusi musta pk-nahkapanta ketjulla (Onegan ständiltä), Reskolle sininen fleecepaita kevyeen pakkassäähän/aluspaidaksi (Kepeätaipaleen ständiltä) ja molemmille koirille pussillinen puruluita (Bestfriend) ja uusi pullo shampoota (Findogs). 

Sunnuntaina oltiin kehässä vasta puolenpäivän jälkeen ja tuomarinamme oli Paula Heikkinen-Lehkonen. Tiesin hänen olevan tiukka ja olin lukenut netistä monenlaista palautetta tästä tuomarista. Ajattelin että kaikki h:ta paremmat on saavutuksia :D Kuulin myös hänen mittaavan kaikki koirat ja näin jo sieluni silmin, miten mitta näyttää 52cm ja Resko potkaistaan pois kehästä. Reskon arvostelu: "Lyhytrunkoinen tiivis uros. Pää voisi olla hieman pidempi. Tummat silmät ja hyvä ilme. Kiinteä suora selkä ja hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus. Raajojen kulmaukset voisivat olla hieman voimakkaammat. Vain hieman kärjestään kiertyvä häntä. Pikimusta karkea karva. Voisi liikkua ryhdikkäämmin." (mitattiin: koko 49,50 cm) ERI

Siis ihan huippu! Venytin Reskoa tosi matalaksi ja pitkäksi siinä mitatessa, enkä edes häpeä myöntää sitä. Koskaan sitä ei ole aikuisiällä mitattu noin pieneksi, mutta en valita! Huhhuijaa. Tuomari ei tykännyt kun syötin koiraa kehässä, mutta Rekku oli jo vähän väsynyt ja meidän kehä puoleenpäivään mennessä niin kustu, että Resko ei liikkunut. Se oli minulle pettymys - yksilöarvostelussa Resko vain raahusti eteenpäin hajuja noukkien, mutta onneksi sentään valioluokassa kun yhdessä kierrettiin kehää niin Resko lähti liikkeelle. Niin rankka viikonloppu meillä kuitenkin oli tässä vaiheessa jo alla, että alkuärsytyksen jälkeen annoin kaiken sen venkoilun Reskolle anteeksi. 

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli tosi rankka, mutta kokemus oli mahtava. Mukana kulkenut kepokin ihmetteli kanssani ääneen Reskon käytöstä, niin moitteetonta se oli. Ostimme kaksipäiväiset liput Helsingin julkisiin ja kävimme jo lauantaina katsastamassa Helsingin keskustan ja Kampin pahimman iltaruuhkan aikaan. Resko söi puruluuta keskellä ihmisvirtaa ja lepäsi maaten käytävällä - ja otin siitä monta kuvaa ja videota itselleni muistoksi, että voin joskus snautserin pelleilyyn ärsyyntyessäni muistella kuinka upeasti se käyttäytyi isossa maailmassa. ;) Ihmiset ihan pysähtyivät kehumaan Reskon käytöstä ja moni tunnisti rodunkin. Lähijunassa yksi mies kehui Reskon kampausta ja vertasi sitä Ronaldoon :D..

Molempina päivinä saatiin titteleitä omalle porukalle; lauantaina Jannen Regulus oli VSP ja sunnuntaina Heidin Zetka oli VSP. Ja ihan vilpitöntä onnea siinä koettiin ystävien puolesta vaikkei titteleitä omalle koiralle tullutkaan - niitä kun ei lähdetty hakemaankaan. Minulle nuo erit ovat varmaan samassa arvossa kuin jollekin muulle ne tittelit. Resko oli upea ja pisti parastaan koko viikonlopun ajan, en olisi uskonut.

Paluumatka Ouluun kesti 10 tuntia junassa. Onneksi Resko on niin tottunut matkustamiseen, että sekin taas vain nukkui koko matkan jaloissani vaikka vaunu oli täynnä porukkaa koirineen.

Kaskollakin oli viikonloppuna ollut harvinaisen hauskaa anoppilassa; se sai leikkiä koko viikonlopun ihanan belgitytön kanssa ilman että Resko tuli droppaamaan tunnelmaa. Lenkilläkin se oli kuvien perusteella kulkenut tervujen joukossa kuin olisi siellä aina ollut. Ja Kakea hakiessani sain kuulla sen käyttäytyneen niin hyvin, että on aina tervetullut hoitoon jatkossakin. On kuulemma niin hauska ja outo pieni koira ja ystävystyi talon kissankin kanssa kahdessa päivässä.

Tätä kirjoittaessani istunkin jo 1000 kilometrin päässä messarista; mökillämme sohvan pohjalla Ylläksellä. Kun maanantai-aamuna kotiuduimme Helsingistä, lähdin jo samana iltana jatkamaan matkaa Oulusta junalla kohti Yllästä. Täällä ollaan sitten ensi vuoteen asti, töitä on onneksi moneksi viikoksi!

Matkalla messariin!

Tätä kirjoittaessa on perjantai, kello on kohta puoli kolme iltapäivällä. Me hypättiin junaan Oulussa kahdentoista maissa ja suuntana on etelä. Kanssamme lemmikkivaunussa matkustaa PALJON koiria; on malinois, fieldspanieli, joku äänekäs terrieri, labradorinnoutaja, pitbull, cockeri.. Ja yksi juoksuinen kääkkänarttu! Resko on matkustanut tosi mallikelpoisesti enkä ole menettänyt hermojani siihen vielä kertaakaan - tosin viime yö oli vähän levoton kun Kasko lähti illalla vanhempieni mukana hoitoon ja Resko itkien etsiskeli sitä yöllä kaikkialta asunnosta. 

Huomenna ollaan kehässä jo aamusta ennen kymmentä ja sunnuntaina sitten puolen päivän aikoihin. Vielä ei jännitä. Onneksi on ilta aikaa vielä kriiseillä tuon trimminkin kanssa! 

Ajan tasalla

Me lähdetään huomenna Tornioon ja suksitaan siitä loppuvuodeksi oikeaan Lappiin Ylläkselle! Kaken korvakarvat rehottavat autuaina, ja annan niiden kasvaa Kajaani KV-näyttelyyn asti ihan rauhassa – vuosi sitten Ylläksellä pakkanen paukkui yli -30 asteessa.. Hrrrh.. 

Muutama suunnitelma on jo lyöty lukkoon vuodelle 2016: ainakin koiranäyttelyitä ja yksi luonnetesti. Mietin pitkään onko Resko vielä liian kakara testattavaksi, mutta uskon sen selviävän testistä hyvin Reskomaiseen tapaansa. En odota Amormaisia pisteitä (yhteensä 223p), mutta aavistelen kyllä missä tilanteissa Resko pistää shown pystyyn ja koska se saattaa hyytyä. Jos siis hyytyy ollenkaan. Silmätarkeissa haluaisin sen myös käyttää, mutta katsellaampa niitä juttuja lähempänä kesää. 

Mikäli Kakkis ei nyt kasva aivan vinoon, niin sitä haluaisin esitellä useammallekin tuomarille, vaan sekin juttu jää ajan näytettäväksi. Toistaiseksi oon vain superkiitollinen kahdesta terveestä ja helposta koirakaverista, joiden kanssa pakataan huomenna loputkin kamat laukkuihin ja lähdetään junailemaan pohjoiseen. Toivon meille mukavaa matkaa!

Elämä lupaa mulle, että teet tilaa jollekin paremmalle.

Resko rataharkoissa 19.08.2015, kuvan ottanut Heidi Koivula.

Kuluneet kaksi viikkoa isossa pähkinänkuoressa:
10.8. oli huono päivä - koirista johtumattomista syistä. Mutta kuten Lord Est sanailee "mitä huonompi päivä, sitä parempi yö" ja meidänkin päivä parani iltaa kohti. Ihana Jonna Torsteineen pyysi meidät mukaan treenailemaan läheiselle kentälle ja uskaltauduin ottamaan molemmat räkäparrat mukaan. Eihän se ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mennyt, mutta hauskaa oli! Resko oli kivasti mukana menossa ja kuunteli, vaikka Jonna pyöri basenjinsa kanssa vieressä. Kaskokin sai näyttää hampaansa narupallolle Reskon jälkeen ja se rotta kyllä taistelee! Ihanan hillittömät kiihdytykset lelun perässä ja tapporavistukset isojen äänitehosteiden kera. "MURRRRR!" Seuraavat kuvat otti Jonna, kiitos!

Seuraava muistamisen arvoinen asia on mätsärit Karungissa, 13.08. Siellä Resko sai sinisen nauhan ja sijoittui sinisten neljänneksi ja Kasko oli mukana taustajoukoissa. Mukava reissu, vaikka Reskolla ei paljon malttia kehässä ollutkaan. :)

14.08. Kasko kävi ottamassa toiset rokotukset niskaansa ja sai eläinlääkäriltä kehuja reippaudesta ja rohkeudesta. Painoa pojalla oli tuolloin tasan 5 kiloa ja kun piikkejä iskettiin käppänän nahkaan, niin Kake vaan pussaili kiinnipitäjää ja heilutteli häntäänsä. Ehkä sillä ei ole tuntoaistia ollenkaan - se selittäisi paljon..

Me vietettiin varmaan ainakin noin viikko elokuusta kotikotona ja koirien kanssa siellä on kyllä aina niin mukavaa olla. Ovesta pääsee suoraan omalle valtavalle pihalle ja snautserit saivat hyvällä ilmalla olla ulkona niin paljon kuin halusivat. Kävipä Resko yhden kissankin ajattamassa puuhun. Ja matka toiseen suuntaan taitettiin muuten taas junalla - erityisen ylpeä olin kun Resko kiipesi vaikeat ritiläportaat (melkein tikkaat..) vaunuun noustessamme. Hieno Rekku!

19.08. Jonna nappasi meidät taas mukaansa - tällä kertaa Virpiniemen vinttikoiraradalle! Kasko sai tyytyä katselemiseen, mutta Resko pääsi tositoimiin. Reskootteri oli neljäs koira käsivieheellä ja tarkoituksena oli juosta takasuoraa. Ja kyllähän se juoksikin! Kuulemma Reskon voisi koittaa laittaa jo kiskovieheen perään, koska se juoksee käsivieheen perässä niin hyvin. Meiltä myös kysyttiin, että ollaanko treenattu? "Nojoo, onhan me tuolla metsässä vastoin minun tahtoani treenattu elävillä vieheillä.. ja kissoilla.." Kaskokin käyttäytyi isojen vinttikoirien joukossa sievästi, se ei ole sellainen höselö kuin Resko, vaan todennäköisemmin seisoo tai istuskelee ihmetellen (olkootkin että ääntään se kyllä käyttää aika herkästi kohdatessaan vääryyksiä ja käppänänpennun räksytys on hirveetä kuunneltavaa)..

Kasko nykyään nostaa jalkaa aika pätevästi ulkoillessamme, mutta sisälle pissailu on jäänyt (*koputtaa puuta*). Viimeisin sisäpissa on tullut kalenterin mukaan elokuun ensimmäisellä viikolla, eikä se muitakaan tarpeitaan sisälle tee :)

Viikonloppuna muuten pakataan reput ja lähdetään käymään mutka Joensuussa. Koska Reskon kasvattaja on myös ihana eläinlääkäri, päätimme yhdistää huvin ja hyödyn ja lähteä katsomaan Reskon lapsuusmaisemia ja samalla Reskolta kuvataan lonkat, kyynärät ja selkä. Turhan optimistisena en ainakaan sen selän suhteen ole; koiranettiä selaamalla selviää, että viimeisen vuoden aikana kuvatuista kolmestatoista mustan snautserin selästä jopa kuudessa on ollut parantamisen varaa. Mutta etukäteen ei vaikuta itkeä, eikä Resko ole ainakaan tähänastisen elämänsä aikana oireillut mitenkään. Kumpa ei olisi ainakaan mitään sellaista, joka estää Reskon normaalin elämän tulevaisuudessakaan (sisältää ainakin säännöllistä riehumista ja hyppelyä, uimista, lelun perässä poukkoilua, metsissä ja viljelysteillä kirmailua, kavereiden kanssa leikkimistä, treenausta..)
No, seuraavan blogipäivityksen koittaessa ollaan varmaan vähän viisaampia!

Voi olla että eksyn elämään - tai voi olla, että tähän jään

Tittidii. Edellinen viikonloppu lomailtiin landella - käytiin "mummolassa" Torniossa ja lenkkeiltiin parin päivän aikana yhden viikon edestä. Viljelysteille kulutettuja tunteja en ees laske, jokainen niistä tuli niin tarpeeseen :-) Amorille reitit on elämän aikana käyneet tutuiksi, mutta Resko löysi aina jotain uutta ja jännää. Se on semmonen pieni seikkailija, ottaa joka hetkestä kaiken irti. Amorin kanssa välillä ihan katseet kohtasi ja pyöriteltiin silmiämme kakaran touhuille. Paskanhaju ei Reskon parrasta ole lähtenyt vieläkään - pelloille oli levitelty lehmänkakkaa.. Pari viikkoa sitten matkustettiin myös junalla ensimmäistä kertaa, ja matka meni juuri niin mukavasti kuin se saattoi mennä. Resko on kiva reissukaveri.

No tänään sitten käytiin (kiitos Jonnan ja Torstin!) Virpiniemessä radalla kokeilemassa snautserin menohaluja. Niitähän riitti! Resko veti menemään käsivieheen perässä etusuoraa suorastaan rutiinilla. Meidät toivotettiin moneen kertaan tervetulleeksi seuraaviin kiihdytyskisoihin - ilmeisesti satunnaiset lintujen perään sinkoilut on ollu tarpeeksi hyvää treeniä Reskon tulevalle uralle vinttikoirana. Alla vielä Jonnan ottamat kuvat pullukasta partahippetistä:

No matter where we're going, it starts from where we are

"En anna muitten sanoo mitä mä voin tehdä

Mä tiedän mistä tuun ja paikkani täällä

Mä nautin täysillä tästä päivästä

Se on jotain, mitä kukaan ei voi viedä

Mul on kaikki hyvin tänään"

Mahdollisimman kliseisesti ilmaistuna: meillä on kaikki hyvin. Amor on piristynyt vähintäänkin entiselleen, kenties vähän enemmänkin. Äitini kanssa totesimme Amorin riemuhepulointia katsellessamme, että papalta taisi kadota 9 vuotta kun aivoissa sylttäsi. Jokaisesta yhteisestä päivästä olen iloinen, remmirähjän kanssa ulkoillessa mietin miten mukava onkaan kuulla Amorin huutavan niin elossa (arvostaisin kyllä asiallisesti toisia koiria ohittavaa herrapartaa ihan yhtälailla, mutta nyt on näin).

Me asutaan Amorin kanssa nykyään kerrostalokaksiossa, kolmannessa kerroksessa. En ymmärrä miten ihmiset asuvat aivan yksin yksin, täällä elellessä korostuu koiran olemassaolo. Aina on joku läsnä, hengittämässä samaa ilmaa ja muistuttamassa siitä etten ole ainoa elollinen asia näiden seinien sisällä.
Ouluun asti ei olla vielä päästy, mutta en päästä irti haaveesta. Kaikki on mennyt paremmin kuin uskalsin toivoakkaan - fiksuna likkana luin netistä ns. kannustavia kokemuksia vanhuskoirien kerrostaloelämään sopeutumisesta, enkä kauhean suurilla odotuksilla pakannut koiraa mukaani. Periksi en kuitenkaan aikonut antaa vaikka tiesin muutoksen olevan iso juttu jo valmiiksi kovia kokeneelle maalaiskoiralle.

Äidiltä on päähäni iskostunut sanonta siitä, miten aina pitää ainakin yrittää. Niimpä latasin koneelleni audacityn, ostin Amorille vielä sadannen "aktivointipallon" ja vähensin aamuruoan iltaruoasta. Ensin koira oli illalla yksin pari minuuttia ja kun totesin sen vaikuttavan rauhalliselta, jätin sen seuraavana päivänä kolmeksi tunniksi. Audacityn äänitteen mukaan koira oli haukahdellyt melkoisen käskevään sävyyn joidenkin minuuttien ajan ja inissyt hermostuneena siinä välissä. Suurimman osan ajasta se kuitenkin otti lepoa. Niimpä se jäi seuraavanakin päivänä puoleksi tunniksi yksin, eikä ollut pitänyt yhtään ääntä sinä aikana. Sitten loppuikin viikonloppu ja edessä oli ihan normaalimittaiset koulupäivät! Amor oli yksin maanantaina n. 5 tuntia, joiden aikana oli haukkunut joitakin minuutteja ensimmäisen tunnin jälkeen ja ulvonut loppupäivästä hetken. Seuraavina päivinä sen ääntely pysyi samalla tasolla, mitä pidin kyllä ikänsä ok-talossa toisen koiran kanssa asuneelle täyttä kymppiä lähestyvälle kääpiösnautserille kiitettävänä suorituksena. Postin tipahtamista se ei ollut kommentoinut sanallakaan, eikä eilistä pihalla meluavaa auraa. Tunsi varmaan vaan olonsa kotoisaksi kun on tottunut että isä kolistelee pihalla lingon ja kauhan kanssa.. 

Tänään poika joutui olemaan yli 9 tuntia yksin, eikä ollut haukkunut kertaakaan - haikeasti vain päästänyt pari ulvontahenkäystä. Olin niinku ainakin nääääääääin ylpeä minun maalaiskoirasta, joka vaikuttaa tosiaan sopeutuvan mihin vaan kunhan on matte pitämässä tassusta vähän kiinni. Törmättiin illalla rapussa naapuriinkin jolta kyselin Amorin äänenkäytöstä. Ei ole kuulemma juuri mitään kuulunut, "eihän noin pienestä koirasta nyt voi isoa ääntä lähteäkkään!" (en kehdannut kertoa miten kovasti ääntä voi tällaisesta tiiviistä paketista irrota.. :D) Vakuutteli ettei ole häirinnyt yhtään ja sanoi vielä etteihän se nyt päivällä ketään voi haitata. Ymmärsi heti, että elämässä on meneillään isoja muutoksia. 

Nyt pitää varmasti koputtaa puuta (kop kop), mutta uskallan jo vähän hihkua helpotuksesta. Minun täysiverisestä metsäläisestä on kuoriutumassa aito kaupunkilaiskoira! <3 

Loppuun valittuja paloja puhelimen muistista.

Oulu-viikonlopun jälkeisellä kotimatkalla, lemmikkivaunussa ruuhkaa..

Amor ja Titi-kissa, Titin korvien asennosta päätellen Amor sai tämän lähentelyn jälkeen korvapuustin..

Reippaasti aamulenkillä jo ennen seitsemää, Amor katselee tarkkana 

Ties monennettako kertaa paikallisen vanhainkodin muistisairaita viihdyttämässä. Yllättävän moni muistamaton ihminen on ottanut koiraan kontaktia ja istunut silittelemässä. Osaston piheinkin tapaus on halunnut syöttää Amorille puolet kahvipullastaan. Ollaan kuultu koiramaisia muisteloita ja tarinoita yli 70 vuoden takaa ja vaan oltu läsnä. Joku on kävelyttänyt Amoria pitkin käytäviä ja toinen on tullut iloiseksi kun Amor on nukahtanut sohvalle pää hänen jalallaan. Tassuterapiaa parhaimmillaan.

Yhtenä kauniina päivänä joen jäällä, -18°C mutta tyyntä.

Kunnon lumimyräkässä keskellä metsää! Kun pakkanen tipahti paristakymmenestä lähelle nollaa, alkoi tynkäkarvaiseen snautseriinkin ottaa lumi kiinni kun teitä ei oltu aurattu (Amor oli kylkiä myöten hangessa). Taskulampun valossa tuttuja reittejä, nenäänsä pidemmälle ei lumisateen ja tuulen vuoksi nähnyt..

Muuton jälkeen läheisessä koirapuistossa, jonne poikettiin aamulenkillä. Lunta riittää!

Yli 1000 kilometriä viikonlopussa

Me käytiin viikko sitten Joensuussa, mentiin torstaina junalla Ouluun ja perjantaina bussilla Joensuuhun. Jokunen tunti tuli taas viikonlopun aikana vietettyä julkisissa, mutta (kuten aiemminkin sanottua..) se oli jokaisen tunnin arvonen reissu! Olin varautunut Jonnan kissanpentuun kuonokopan kera - oletus kun oli että Ampu mielumin leikkii kissalla, kuin kissan kanssa. Ja kuinka sitten kävikään? No, multikiller Amor ystävystyi Lennart -kissan kanssa nopeasti ja pojat rallasi viikonlopun edestakaisin pitkin seiniä..

Taavi ja Eppukin nähtiin pitkästä aikaa, eli oikeastaan meillä oli ruoka-aikoihin neljän pojan lauma odottamassa annostaan. Onneksi aika sopuisa lauma. Viikonloppu oli ihan huippu, harmi vain että aika loppui kesken. Kiitos Jonna ihan parhaista päivistä! :-) Toivottavasti nähdään taas pian.

(Täytyy mainita, että Amorin kympin arvonen käyttäytyminen keräsi kehuja bussiasemien henkilökunnalta, bussikuskeilta (yksi kuski tuli tauolla vielä erikseen rapsuttamaan Amoria, kun epäili ettei herraparta ollut saanut tarpeeksi rapsutuksia reissun aikana:-D) ja kanssamatkustajilta. Joku bussiasemalla hengaillut mieskin yritti alkaa kertomaan snautsereiden parhaudesta ja oikean ruokinnan tärkeydestä kasvuiässä, kunnes hiljeni pullonsa seurassa. Amor on huippu reissukoira!)

(mustavalkoisen kuvan otti Jonna, vaikka vesileima muuta väittääkin..)
Ja joulukuu on ihan nurkan takana, mitäääh! :O 

Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää, kun maailma antaa kaikkein parastaan..

Pahoittelen heti alkuun joidenkin kuvien kökköisyyttä, ISOt oli äärirajoillaan öisin.. Tämän merkinnän aihe ei kuitenkaan ole epäonnistuneet valokuvat vol. 20000, vaan Joensuu-reissun hehkuttaminen! Matkattiin Oulusta Joensuuhun bussilla viikko sitten maanantaina ja viimesunnuntaina tultiin Joensuu-Oulu-väli bussilla ja Oulusta Kemiin junassa. Olen laskeskellut tuntimäärää mikä ollaan viimeviikkoina kulutettu julkisissa ja se numero lähentelee neljääkymmentä.

Amppa on käyttäytynyt hienosti kuten yleensä -  nukkunut, herkutellut puruluulla, nukkunut lisää, kerännyt rapsutuksia kanssamatkustajilta, saanut positiivista palautetta kuskeilta, sietänyt viereisen istumapaikan raivokohtauksen vallassa ollutta pikkulasta lähes tunnin ajan ja nukkunut vähän lisää. Ja ettei luulla täydelliseksi niin saanut myös huutokohtauksen Oulun juna-asemalla, kun ovesta tuli sisälle huskynpentu joka ylitti olemassaolollaan kaikki Amorin sietokyvyn rajat, mutta jota siedettiin lopulta rauhoittumisen jälkeen hyvin. Pahoittelut nuoren koiran omistajalle, en onneksi edes muista koska Amor viimeksi olisi käyttäytynyt toisen koiran nähdessään niin rumasti.

Koko reissu oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen (kuten yleensä) ja lähteminen oli vaikeaa. Olen kirjoittanut tätä merkintää moneen otteeseen, ja oikeiden sanojen löytäminen tuntuu tavallistakin vaikeammalta. Meillä oli kesän paras viikko, parhaassa seurassa, enkä oikein osaisi toivoakkaan enempää. Viikko meni rikollisen nopeasti, vasta oltiin menomatkalla kun seuraavassa hetkessä Jonna palauttikin meidät tutuksi käyneelle Joensuun bussiasemalle ja kotimatka jo alkoi. Toivottavasti nähdään pian taas, mulla ainakin oli ikävä ennenkuin bussi oli edes ehtinyt pois Joensuusta. Kiitos Jonna kaikesta, lifeguard-panta on meidän uusi suosikki!

Hiihtolomaviikko ja takana jo 1400 kilometriä

Me palattiin eilen kotiin Joensuusta! Lähtö tuli vähän yllättäen, ei me oltu suunniteltu viettävämme lomaa etelässä mutta niin nyt vaan kävi. Jokainen bussissa ja junassa vietetty kilometri oli päämäärän arvoinen, nyt jäljellä on paljon kuvia ja ihania muistoja ja vähän ikävääkin. Kiitos (taas) Jonna ja pojat majoituksesta ja parhaasta seurasta ja ihan kaikesta! Toivottavasti me taas pian nähdään. :)

Joensuuhun siis lähdettiin perjantaina 4.3. ja torstaina tultiin takaisin. Kyläpaikassamme ohjelmanumeroihin kuului mm. parin tunnin lenkkeilyt metsässä ja jäällä - Amor ainakin piti hauskaa "koko rahan eestä". Kolmesta koirasta muodostui jo ihan pätevä lauma, jossa Amor toimi vaihtelevasti jarruna ja yllyttäjänä. Kleinspitz Taavi ei vieläkään antanut Amorin tunteille vastakaikua eikä näistä vanhuksista tullut siis tälläkään kertaa sydänystäviä, mutta koiratappeluilta vältyttiin. Lagotto Eppu sen sijaan yritti jopa leikkiä Amorin kanssa, harmi ettei pojat tuntuneet puhuvan samaa kieltä.. ja jos Amorilla ja Epulla olikin herkkä hetki menossa, niin natsitaavi kipaisi pian paikalle ja pisti toiset kuriin ja järjestykseen.

Bussissa ja junassa Amor keräsi rapsutuksia tuntemattomilta mummoilta ja lapsilta, jotkut kyselivät olenko välillä kuljettanut koiraani tavaratilassa kun sitä ei ole edes huomannut. Erityisen iloinen olin kun Amor sieti bussissa takanamme istuvan koiran murisematta ja junassa rauhottui pian omaksi itsekseen ja nukkui viereisellä penkillä ihan rentona vaikka vaunussa oli muita koiria näköetäisyydellä (ja joista osa räksytti vähän kaikelle liikkuvalle tai piippasi muuten vaan huvikseen..). Kokonaisuutena siis kertakaikkisen onnistunut lomareissu matkoineen ja määränpäineen. Nyt on jäljellä vielä viikonloppu ja sitten paluu arkeen. Pakkasta ei ole ollut juuri mainitsemisen arvoisesti ja vähitellen alkaa jo kevät haista ilmassa..