Rallytokokurssista on jäljellä enää loppukoe, johon lähden ilman mitään odotuksia. Amor on joinakin iltoina ihan super - täpinöissään mukana kaikessa ja hyvällä fiiliksellä, mutta joinakin päivinä on nenä vienyt miestä ihan täysin. Mutta hauskaa meillä on riittänyt, eli siltä osin odotukset ovat täyttyneet :) Ajateltiin jatkaa treenejä jatkoryhmässä, jihuu! Voi miten hyvältä on tuntunut palata koiran kanssa tutuille kentille, vaikka laji ja ajat ovat muuttuneet. Edellisen treenikerran jälkeen samassa ryhmässä treenaavat ihmiset kävivät jututtamassa minua ja Amoria. Puhuttiin vähän kaikesta ja eräs nainen sanoi katsoneensa jo ensimmäisillä kerroilla, että minun ja Amorin välissä on erityinen side. Niinhän se taitaa olla, kun on koiran omistanut kohta kymmenen vuotta eikä montaakaan päivää ole erossa oltu. Annoin yhden nuoren tytön teettää Amorilla joitakin temppuja, eikä tytön (saati että minunkaan) hymystä meinannut tulla loppua, kun yhdessä päästiin kehumaan herrapartaa.
Viimeviikko hujahti ohi kuin siivillä, olihan meillä kunniavieraana ystävämme
Tenho! Tepan oma ihminen lähti lomareissulle Roomaan ja niin me saatiin ihan suunnitelmien mukaan yksi mustahopea partapoika viikoksi lainaan. Tenho ylitti kaikkien odotukset ja ihastutti minun lisäkseni koko meidän perheen vanhempiani ja siskojani myöten. Tenhoa palauttaessani Rovaniemen Shellin parkkipaikalla totesinkin, että seuraavaksi varmaan pistän tilaukseen oman pikkutepan - niin hurmaavasta koirapersoonasta tässä siis puhutaan! Amorkin oli aivan lääpällään koko viikon, sai painia illat ja lenkkeillä hyvässä seurassa ja nukkua samassa kasassa yöt. Siis kiitos Nathalie luottamuksesta ja ihanasta lainapojasta! Tenho on taatusti tervetullut kyläilemään milloin vaan uudestaankin :)
Viimeisimpänä uutisena saatan ilokseni ilmoittaa, että meillä on nyt treenipaikka
agilityyn pistetty vetämään :) Nathalien aamuinen fb-päivitys (jossa siis mainittiin agility) oli viimeinen niitti, etsin samalta istumalta Tornion kennelkerhon agilityvastaavan nimen ja puhelinnumeron ja pistin hänelle viestiä. Nyt sitten selvitellään vaan, että löytyisikö meille paikka sopivasta ryhmästä. JEE! Amorista tuleekin oikea aktiivi-veteraani, me vielä valloitetaan agilitykentät ja rallytoko-kokeet kunhan vaan koira pysyy hyvässä kunnossa. Tammikuinen säikähdys ja menetyksenpelko pisti suunnitelmiin vähän vauhtia, olen aina vain aikonut ja aikonut tehdä jotain ja palata vielä treenikentille, mutta tosiasiahan on se että aika loppuu joskus - ja se hetki on lähempänä päivä päivältä. Amor on kuitenkin hyvässä kunnossa ja selvästi innoissaan aina koirahallille astellessamme, joten miksipä en ilostuttaisi omaa ja koirani elämää koittamalla keretä vielä moneen menoon mukaan. Tulen kuitenkin niin selittämättömän onnelliseksi saadessani touhuta elämäni koiran kanssa, etten näe enää mitään syytä siirtää suunnitelmia aina vain myöhemmäksi. Elämä on tässä ja nyt, ja sen arvostus on tainnut vain kasvaa jokaisen yhteisen vuoden myötä.
Kevätkin on täällä - meidän ensimmäinen kevät ihan kaksistaan ja kaukana yhdeksän vuoden aikana tutuiksi käyneistä peltoteistä ja metsäpoluista. En kuitenkaan koe sitä negatiivisena asiana, jokainen päivä on uusi ja erilainen ja me valloitetaan uusia kortteleita ja rantapolkuja ihan jossain muualla kuin siinä periferiassa jossa kasvettiin pennuista vähän aikuisemmiksi. Jopa herraparran tapa huudella vastaantuleville koirille aamulenkillä ennen seitsemää on lakannut ärsyttämästä minua, tiedän että tulee se päivä kun antaisin vaikka oikean käteni kuullakseni tutun haukun ja puhinan vielä kerran ja nähdäkseni pystyyn nousevan selkäharjaksen (jota ahvenen harjakseksi nimitämme..)
