Käytiin tänään lauantaina taas rt-treeneissä ja ollaan päästy kurssilla siihen pisteeseen, että kokeillaan jo alo-luokan ratoja. Tänään teimme samaa 9 kyltin rataa kolmesti ja kaikki kerrat hyväksyttyjä pisteiden puolesta. Ensimmäisellä kerralla minä itse ryssin uusimalla tyhmän virheen (josta olisi tullut uusimatta vain -1 ja uusinnalla -3) ja jättämällä oikeasti pahan virheen uusimatta (-10p).. Eli jos minä osaisin, niin Rekkukin osaisi - mikä nyt ei sinänsä kauheasti yllätä..
On ollut tosi erilaista treenata hektisen, malttamattoman, monenlaista tarjoavan ja minua kovasti peilaavan koiran kanssa, kun ennestään minulla on mielessä rallytokon alkeiskurssi edesmenneen Amorin kanssa. Siinä missä Amor suoritti kaiken tasaisen varmasti, minun hermoiluistani hermostumatta, teki vain mitä pyydettiin.. no Resko tekee paljon ja vähän enemmän - ja jos ei osunut ensimmäisellä ideallaan oikeaan, niin se tarjoaa vielä vaikka mitä muutakin. Silmänräpäyksessä. Amorin kanssa en ollut huolissani siitä, että koira heittää voltin väärään suuntaan väärässä paikkaa tai siirtää pyllyään vähintään kahdesti yhden hengenvetoni aikana. Tai että se kokeilisi istua - maata - istua - haukahtaa - siirtyä sivulta eteeni istumaan. Häntä heiluen ja silmät loistaen. Hoputtaisi minua merkkaamaan oikean toiminnan. Amorin kanssa saatoin aikanaan saada hermoromahduksen autossa ennen agility-epiksiä ja itkeä silmät päästäni ennen rataan tutustumista, ja silti kanssani radalle lähti koira jonka ilmekään ei värähtänyt minun epävarmuudestani. Sellainen peruskallio minun ensimmäinen oma koirani oli. Resko taas - .. :D Noh. Jos minä hermostun, niin Resko siirtää pyllyään pari kertaa sivulle istumisessa, katsoo minua ensin korvat sivuille suunnattuina ja sitten hypähtää eteeni istumaan häntä heiluen ja hieman hämmentyneenä silmiini katsoen; miksi hermoilet mamma? Sano mitä tehdään!? Kai me tultiin tekemään jotain?
Tämänpäiväiset rallytokotreenit menivät kuitenkin ihan nappiin; Resko suoritti radat hyväksytysti läpi (kolmannella kerralla virheettä, kun minäkin uskalsin jo hengittää ennen kahdeksatta kylttiä jolla koira piti pyytää istumaan ja multa loppui ääni samalla kun ilma keuhkoista.. :D) ja päästiin kokeilemaan myös muutamaa avo-luokan liikettä; hyppyä, houkutusta ja liikkeestä sivulla pyörähdystä. Houkutus oli minulle iso musta mörkö; sanoinkin että voi ei, ei me voida. Mutta Rekku yllättikin kaikki paikalla olijat, kun se suoritti kahdeksikon muodossa täydellistä seuraamista tiputtamatta nokkaansa kertaakaan mattoon. Se ei vilkaissutkaan vinkulelua, narupalloa, tai kupissa olleita herkkuja. Olen ollut tosi yllättynyt siitä miten hyvin Resko pitää kontaktia tuolla treeneissä, annan sille ne muutamat maton haistelut anteeksi kunhan tekee ne sillä ajalla kun me ei treenata mitään liikettä. Radalla se ei onneksi ole haistellut, vaan pikemminkin singuttanut hermojani sietämättömällä innokkuudellaan. Sellainen on Resko.
Treenien jälkeen tarjosin rallisnautserilleni avokätisen nyrkillisen naturis-makkaraa ja luvan snautserihepuliin. Käytiin treenien jälkeen myös koko porukalla (sisältää minut, kepon ja 2 koiraa) ensimmäistä kertaa täällä Oulussa meren jäällä Oritkarissa. Koirat nauttivat aakeesta laakeesta, sääkin suosi. Käydään toistekkin.
2 kommenttia:
Snautseri, tai siis keskari yllättää aina ;) Milloin mitenkin päin. Juuri tämä kyky yllättää on oleellinen osa keskarin rakastettavuutta, vaikka joskus voi kyllä omistajan huumorintaju joutua aika kovaankin testiin.
Onneksi niin <3 ei käy elämä tylsäksi.
Lähetä kommentti