Kakelitin alkeiskurssin viimeinen kerta

Meidän ihana alkeiskurssi päättyi maanantaina. Kaikki esteet on käyty läpi, eikä mikään niistä aiheuta Kaskossa negatiivisia tuntemuksia. Keinun kontaktia se paukuttelisi mielellään aivan sata lasissa ja muutkin kontaktiesteet vetävät hulluna puoleensa. Kasko on Amoriin verrattuna kiihkeä, iloinen ja kestää toistoja hyvin. Paljon meillä on vielä tekemistä että opin ohjaamaan tätä kiitäjää, on meinaan monta kertaa edeltäjäänsä nopeampi radalla! Puolensa ja puolensa kaikessa.. Ensvuoden puolella alkaa jatkokurssi, jonne me sitten mennään jatkamaan. Tarkoitus olisi maksaa myös hallin/ulkokentän käyttöoikeus ensvuodeksi, päästään sitten treenaamaan vähän useammin kuin kerran viikossa hetkeksi kerrallaan. Olen aika innoissani, koska Kaskon kanssa treeneissä touhutessa tunnen joka solullani, että mulla on käsissä kimpale jotain kultaakin kalliimpaa. 😍

Norja 2017

Norja oli (taas) upea. Aivan upea. En tiedä miten sitä kuvailisi sellaiselle joka ei ole nähnyt vastaavaa, mutta on se kyllä paikka jossa tuntee itsensä pieneksi ja luonnon mahtavaksi. Paikoin hyvinkin karua ja kaunista. On paikkoja joissa ei ole näkyvissä jälkeäkään ihmisestä, varsinkin sellaisissa tuntuu ihan henki salpautuvan. En kyllästy Norjaan varmaan ikinä.

Viikko meni luvattoman nopeasti. Olen vieläkin sen verran häkeltynyt kaikesta näkemästäni, että pitää vähän sulatella ennen kuin yrittää purkaa näitä juttuja järkevästi tänne blogiin.  Laittelen vaikka kuvia.

Reissumme päättyi Harstadin kansainväliseen koiranäyttelyyn sunnuntaina. Me oltiin lauantai-sunnuntaiyö Narvikissa Scandic-hotellissa ja se tuntui kyllä tosi luksukselta viikon eräjormailun jälkeen. Koiratkin nukkuivat sikeästi, vaikka käytävältä kuului välillä melua. Hotelli oli tosi siisti ja koiramyönteinen, joten sinne voisin helposti lähteä yöpymään toistekin. Sunnuntaiaamuna herättiin kuuden jälkeen, käytiin kasilta syömässä nopea aamiainen ja lähdettiin ajelemaan Harstadiin.

Näyttelypaikka oli jo vuoden takaa tutuksi käynyt lämmin halli, jossa on todella ahdasta sisällä ja kehät olivat verrattain pieniä. Katselin ennen Kaskon kehävuoroa tuomarimme touhuja ja sekös alkoi vähän jännittämään; kahdeksastatoista mustahopeasta kääpiösnautserista alle puolet sai ERI SA:n, eli mikään eriautomaatti ei tuomarimme Tomas Rohlin ollut! Onneksi Kasko oli mukana "vain maskottina", eli mitään odotuksia ei ollut. Paikalla oli todella hienoja koiria ja minua melkein nolotti viedä pikkuKaskoa kehään ainoana valioluokan uroksena, kun avoimessa luokassa oli hetkeä aiemmin niin komeita ja valmiin näköisiä uroksia. Tuomari tuntui kuitenkin tykkäävän Kakesta alusta asti. Tällä kertaa kääpiö esiintyikin todella kauniisti, eikä edes jupissut kun hampaita katsottiin. Tuomari syynäsi turkin ja rungon tosi tarkkaan ja seisotutti aika kauan, Kasko onneksi jaksoi tosi hienosti. Tuloksena Kaskolle ERI SA VAK1, joten matka jatkui pu-kehään. Olin niin onnessani siitä ERI SA:sta, että meinasin karata kehästä kun mulle viitottiin että nyt takaisin sieltä, valitaan paras uros. Kaskoa vastassa oli nuorten luokan uros, ja vasta tässä minulle selvisi että avoimen luokan urokset eivät olleet saaneet SA:ta. Jännittävä käänne :D Kaskoa nuorempi uros vei ansaitusti voiton (se oli todella hieno nuori käppänä) ja Kaskosta tuli PU2!! Kasko järjesti siis sellaisen yllärin, etten ollut pitänyt tällaista edes vaihtoehtona.

Lamigras Black Younger Panther -> ERI SA VAK1 PU2 vaSERT CACIB

Toisin sanoen pikkuKakkis teki täyden hattutempun, kun se kolmannesta peräkkäisestä KV-näyttelystään sai kolmannen cacibin. Kaikki eri maista vielä! Älytöntä. Minun pieni rääpisköni, jonka suhteen vielä kesän alussa vannotin ettei mitään cacibeja ole eikä tule, ei pikkuKakkiaiselle. Melkoinen saavutus.

Kaskon jälkeen kehässä kävi parikymmentä koiraa ennen Reskon vuoroa. Olin aika pessimistinen Reskon suhteen, kun näin miten tarkka tuomari oli. Ystävällinen, mutta tarkka. Ajattelin, että Reskon ahtaista takaliikkeistä tulee taatusti sanomista! Kun snautserikehät alkoivat, kehään meni avo-luokan uros. Me odoteltiin kehän ulkopuolella, kun sieltä tultiinkin huitomaan että tulkaa kehään. Olin että "öö, me ollaan valioluokassa", mutta käsky kävi kehään. Olin ihan pihalla, kun meidät ohjattiin sen pienen kehän vastakkaiseen nurkkaan Reskon kanssa esiintymään toiselle ihmiselle. No, esitin Reskoa siinä ja liikkeitä tämä tuomari halusi nähdä sen verran että "tee pikkuinen ympyrä niin ettet häiritse toisessa päässä esiintyvää koiraa". Tilaa oli säälittävän vähän, harmitti Reskon puolesta kun se ei päässyt kertaakaan etenemään Reskomaisella draivilla edelläni ravaten. No mutta. Sitten se arvostelu ohi ohi. Olin edelleen aika pihalla siitä että voiko tällaisen tuomarinvaihdoksen tosiaan tehdä noin vaan. Kysyin: "Anteeksi mutta mistä tässä on kyse, mitä täällä tapahtuu?" ja tuomari naurahti että hän opettelee tätä rotua, nyt menette oikeasti esiintymään oikealle tuomarille! Jahas! Vaihdoimme siis avo-uroksen kanssa paikkoja ja nyt esiinnyttiinkin vasta oikealle tuomarillemme. Sama homma. Resko esiintyi tosi sievästi, mutta liikuttaminen oli alle puolikkaan kehän kokoinen pyrähdys. Resko törmäsi minuun nyt kahdesti koittaessaan ottaa vauhtia, mutta jouduimme tekemään niin pientä kierrosta että pahkihan se juoksi minun jalkaani. Videolta näkyy kun Resko törmäyksen jälkeen on myös hämillään ja jää kipittelemään vierelleni, minua välillä katsoen. Arvostelussa tuomari löysi Reskosta samat ominaisuudet kuin itsekin ja tuomari oli muutenkin tosi mukava kokemus; rento ja ystävällinen niin koiralle kuin handlerillekin. Sanomista tuli riittämättömästä liikkeestä, ei paljon muusta. Jälkikäteen tämä liikkeiden arviointi ja puitteet koiran liikuttamiselle ovat harmittaneet enemmän ja vähemmän, mutta sellaista tämä on. Ehkä Reskon kanssa ei enää kannata lähteä ahtaisiin sisänäyttelyihin. Harstadin halli on jo itsessään tosi pieni ja ahdas, mutta jos vertaan mielessäni tätä meidän käytössä ollutta tilaa esimerkiksi Reskon edellisten näyttelyiden (Turku KV, Vännäs KV) kehiin, niin puhutaan todella isoista eroista. Turussa kehä oli enemmän kuin tuplasti isompi, Vännäsissäkin ainakin tuplakokoinen. Näissä näyttelyissä Reskon liikkeistä ei ole tullut sanomista (molemmista rop + cacib, Vännäsissä oli vielä tarkkaakin tarkempi kasvattajatuomari). 

Mutta joo, ehkä tässä on selitelty tarpeeksi 💁 Lopulta yksikään musta snautseri ei saanut SA:ta, ja se toinen uros sai EH:n. Kuulin muidenkin kiroavan kehän kokoa, joka tosiaan tämän tupla-arvostelun takia vielä puolittui. Tästä olen laittanut palautetta myös järjestäjille. Hetken se harmitti, mutta tämähän meinaa vaan että Reskon näyttelyura ei vielä päättynytkään ja ulkomaanreissuja on vielä edessä! Jihuu. Minneköhän lähdettäis seuraavaksi?

Wanhan Purolan Wallstreet -> ERI VAK1

Kaikista hulluintahan tässä nyt on se, että Norjaan lähtiessäni mulla oli yhtä cacibbia vaille inttivaliosnautseri ja sitten yksi tuollainen maskottikäppänä. Kotimatkalla minulla olikin yhtäkkiä autossa kaksi koiraa, joilta puuttuu enää se yksi cacib :D Niinkuin että mitäh? Mitä täällä tapahtuu. Hullunkurista ja odottamatonta. Pojat on nyt "samalla viivalla" tässä hullussa näyttelyharrastuksessa.

Kaskon agilitytkin sujuvat hienosti! Kakkiaisen lemppariesteiksi on selvästi osoittautunut puomi ja a, niille se menee aina täysiiii ja ne vetävät kovasti puoleensa. Agilitykärpänen on puraissut minun lisäkseni myös "kepoa" sen verran kovasti, että hänelläkin haluttaisi harrastamaan. Meillä molemmilla on agilitytaustaa yhden koiran verran, joten keposta on ollut apua myös treeneissä kun hän on hoksannut jotain minun mokia joita itse en huomaa. Tässä jo harkitaan, josko ostettaisiin fleksimit meidän hallille että päästäisiin treenaamaan myös itsenäisesti ja Reskonkin kanssa. Jee! Ja Reskohan lähtee kokeilemaan taas onneaan lauantaina rallytokokisoihin, saapa nähdä vetääkö uusi, vieras ja pieni halli snautserin pasmat kuinka sekaisin. En ole itsekään käynyt kertaakaan Kemkon hallilla, mutta kaverit ovat kyllä varoitelleet että se on ahdas. Mittojen perusteella se ei ole paljon meidän olkkaria isompi 😂😆.. 

Kauan eläköön kaunis kaaos

Kerrankin meillä on paljon kerrottavaa!

Kaskon toiset agilitytreenit menivät yhtä hyvin kuin ensimmäisetkin; uutuutena otettiin keppejä, mutkaputkea ja valssailtiin vähän. Kääpiöltä sujuu kaikki, paremmin kuin ohjaajaltaan :D. Kasko on niin luotettava ja helppo, mutkaton kaveri. Motivaatio ja tavoitteet ovat edelleen korkealla! Ostin myös ne uudet kengät ihan agilitya silmälläpitäen, kaupasta lähti mukaan Salomonin S-lab speedcrossit. Sovittelin useampaakin mallia jalkaani, mutta tämä erottui muista välittömästi. Kuin minua varten tehty!

Me ollaan kuluneella viikolla treffattu myös tosi paljon koirakavereita. Parhaiten samalla aaltopituudella snautserien kanssa on kaverini Lysti-staffi ja toisen kaverin käppänän pentu Väinö! Väinö on meillä itseasiassa tätä kirjoittaessani päivähoidossa, kun mammansa käy Ikeassa. Kumma kyllä pahimmalta pentukuumeelta olen säästynyt - uskon, että eniten tähän vaikuttaa se että mulla on jo käsissäni kaksi toiveeni täyttävää nuorta koiraa joiden kanssa on ilo elää ja harrastaa. Kolmannelle ei ole siis tarvetta. :)

Tämän viikon kuitenkin kruunasi eiliset rallytokokisat Reskon kanssa. Me ei olla treenattu huhtikuun jälkeen kuin pari kertaa, pääasiassa vaan yksittäisiä liikkeitä. Kun kaverini Jonna oli meillä käymässä, niin taidettiin tehdä jotain neljän kyltin "rataa" jossa Resko esitteli ihan omia kuvioitaan (täyskäännöksen jälkeen koira ilmestyikin seuraamaan jalkojeni väliin jne..). Tällä olemattomalla treenimäärällä lähdettiin kisoihin siis aika nöyrinä, vatsa kipeänä jännityksestä. Koitin toitottaa itselleni, että en voi odottaa ihmeitä kun ei olla treenattu ja koko häiriönsieto on taas aivan oma lukunsa snautserin kanssa (vrt. Kaskoon joka juoksentelee irti agilitytreeneissä ilman huolen häivää - Reskoa ei tulisi mieleenkään päästää irti samassa tilanteessa ja tilassa). Meillä oli ihana kannustusjoukko kentän laidalla; minun siskoni ja myös poikaystäväni äitinsä kanssa. 

Me kisattiin vain B-kisassa (tuomarina Tytti Lintenhofer) ja meidän startti oli ihan illan viimeisiä. Reskoa ennen näin miten radalla korkeammissa luokissa kisaavat koirat lähtivät haihattelemaan kesken kaiken ja nuuskuttelivat lattiaa kovasti. Jännitys kasvoi. Jos nuo tekevät tuollaista, niin ihan taatusti Reskokin! Tällä kertaa muistin kuitenkin hengittää jo ehkä neljännellä kyltillä, enkä hiihtänyt menemään puolta rataa ihan kooman rajamailla niin etten muistaisi jälkikäteen mitä on tapahtunut. Resko toimi tosi kivasti, en kertakaikkiaan keksi siitä mitään pahaa sanottavaa. Kerran meillä käännöksessä rintamasuunta vähän hajosi (Rekku ei muistanut enää miten sitä takapäätä käytetään, sitä pitäisi varmaan treenata) ja loppusuoralla Resko kävi nuuhkaisemassa kylttiä ja minulla kiristyi hihna kun pyysin sen pois kyltiltä. Näitä lukuunottamatta rata oli täydellinen ja tällä meidän treenimäärällä voin käsi sydämellä sanoa, että se oli parasta mitä Reskosta tällä pohjalla irtoaa. Tuloksena siis ALOHYV 97/100p ja meidän pisteillä me sijoituttiin lopulta toiseksi! Tuomarin kommentti: "Osaava koira, jolla ihana kontakti. Miellyttävä ohjaus."

RT-koe Torniossa 16.09.2017, tuomarina Tytti Lintenhofer

Wanhan Purolan Wallstreet ALOHYV 97/100p & 2. !!

videon kuvasi Aleksi B.

Ps. Tein myös pienen päivityksen kuvauskaluston suhteen; Sigman tele vaihtui Canonin 70-200/2.8L USM -putkeen. Toistaiseksi olen ollut vain aivan haltioissani kuvanlaadusta, piirrosta, tarkkuudesta, bokehista.. Ah. Materialismionnea parhaimmillaan! Pps. Onnea on koirahieroja-anoppi! Kasko ja Resko hierottiin molemmat päästä varpaisiin viikonloppuna. Reskossa ei kummempaa jumia, Kasko oikealta puolen jumissa (selitys löytyy keskiviikkoisesta hiekkakuoppareissusta kun kaverin rhodesiankoira runttasi Kaskon kenttään tosi tylysti.. niin tylysti, että tiedetään olla kokeilematta vapaana ulkoilua tällä kombolla toista kertaa..). 

Agilityn alkeiskurssi, osa 1

Seuraavaksi lyhyt kooste viime maanantaista. Kaikki alkoi koirien venyttelyllä, josta Kakkis jo tykkäsi. Minua jännitti. Ryhmäämme kuuluu seitsemän muuta koirakkoa ja vetäjiä on kaksi. Piti valita oma este, me valitsimme hypyn kentän reunalta. Harjoiteltiin koiran jättämistä odottamaan ja tavoitteena olikin, että koira jää "lähtöön" kun ohjaaja poistuu esteen toiselle puolelle. Koska Kakkiksessa tiettävästi asuu pieni pala edesmenneen Amor-papan sielua, se tiesi mistä on kyse ja istua pönötti esteen takana vaikka otin juoksupyrähdyksiä, pompin kuin heikkopäinen eteen ja taakse ja sivulle ja heiluttelin käsiäni naurettavalta näyttäen esteen toisella puolella. Kerran käppänällä nousi pylly maasta, mutta yhdellä lisäpyynnöllä se myös laskeutui takaisin tekonurmimattoon. Aika hieno alku siis. Ja koska pienestä pitää olla onnellinen, haluan korostaa sitä että tämä snautserin varjossa takapihalla kasvanut kääpiö oli irti hihnasta tämän ajan, siis vain yhden hepulikohtauksen päässä villikoirasta joka lähtee esittelemään itseään myös muille ryhmäläisille (mutta koska Kasko on Kasko, näin ei ole käynyt). Muutama irtokoira-episodi ensimmäisellä tunnilla toki koettiin, eikös se melkein kuulu asiaan? Ensin sk. collieuros otti ja lähti sekoittamaan pakkaa tosi näyttävästi ja äänekkäästi kun harjoiteltiin koiran jättämistä (huom. Kasko istui koko tämän ajan oman esteensä takana ja kommentoi koko härdelliä vain puoliääneen töhähtäen, ei edes aikonut liittyä villikoiralaumaan kentän keskelle - olin ehkä hiukan ylpeä mamma) ja sitten koikkerin pentu sai kahdesti riemuhepulin ja viiletti ympäriinsä hihna perässään ja pää viidentenä jalkana esteiden ja koirien joukossa.

Tämän jälkeen otettiinkin esiin pitkä suora putki. Yksitellen vetäjän kanssa sitten tutustuttiin siihen. Kaskon ensireaktio oli varovainen kurkistus putkeen ja heti perään kurkistus putken ohi kaukaisuuteen "miksi juosta putkeen, jos voin juosta putken vierestä?". Lupaavaa. Sanoinkin, että hän ei ole koskaan käynyt putkessa, nähtäväksi jää että onko hän käynyt siellä tämänkään tunnin jälkeen. Huoleni osoittautui kuitenkin seuraavassa vaiheessa turhaksi, kun vetäjä piti Kakkista kiinni putken toisessa päässä ja minä kipitin putken toiseen päähän ja sieltä kääpiötä huhuilemaan. Fiuh. Sinne sukelsi. Jes!

Muutaman toiston jälkeen Kasko osasi hakeutua putkeen jo vähän kauempaakin, eikä vetäjää enää tarvittu avuksi. Kasko odotti lähtölupaa kauempana putkesta ja sukelsi onnellisena putkeen aina uudelleen. Se siitä, suora putki näyttäisi maistuvan. Seuraavaksi lisätään radalle hyppy. Hyppy ja putkeen. Istutin koiran hypyn taakse rintamasuunta tarkasti eteenpäin ja kävelin putken suulle. Sitten pysähdyin, käännyin vetäjän puoleen ja kysyin että niin miten se koira pitäisi saada menemään tuonne? Tenkkapoo. Miten tätä pyörää ajettiinkaan? Lyhyen palaverin jälkeen päätin luottaa tuohon agiliitoKakkiaiseen ja ohjata sen vaan putkeen. Ja mitä teki kääpiö? No hyppäsi hypyn ja juoksi putkeen, aivan kuten ohjasinkin. Ihmeellistä. Oliko alku muka näin helppo Amor-vainaan kanssa vuonna 2005? No ei taatusti.. Pian me mentiin tätä huikeaa kahdesta esteestä muodostuvaa suoraa rataa niin lujaa, että mulla loppui kengistä pito. Ostoslistalle: uudet popot.

Kaiken kaikkiaan ekasta tunnista jäi tosi hyvä fiilis ja nälkä vaan kasvoi, vaikka ei me ihmeitä tehty. Rakkaus lajia kohtaan ei ole koskaan kuollut, agility on epäilemättä parasta mitä koiran kanssa voi yhdessä tehdä. Pesee näyttelyt ja tokoilut ihan heittämällä. Tämä laji oli yksi koirarodun valintaperusteista jo vuonna 2003, kun tekstin kirjoittaja oli nipinnapin 10-vuotias ja ihmeellisen aikakauden aloittanut Amor-kääpiösnautseri syntyi. Kiitos Amor, vaikutit elämääni niin suuresti yli kymmenen vuoden ajan, että seuraukset tuntuvat vielä tänäkin päivänä. Hassua. Jokin valinta elämässäsi yli kymmenen vuotta sitten, joka ei silloin edes tuntunut kovin merkittävältä. Se olikin merkittävä, todella merkittävä. Kippis sille. Ihanaa olla koiraharrastaja.

Ensimmäiset agilityepikset 26.08.2008: nollarata jolla tultiin neljänsiksi.