Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirauimalassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirauimalassa. Näytä kaikki tekstit
torstai 2. helmikuuta 2017
tiistai 13. lokakuuta 2015
"Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun"
Naamakuvan Kakesta nappasi Jonna H, kiitti!
21. syyskuuta me käytiin Oulun HundSpassa pentu-uinnissa, kun kerkesin meille sellaiseen varata paikan. Kasko ei ollut hommasta aivan niin innoissaan - sen mielestä uintiharrastuksen voi vastaisuudessakin jättää Reskolle. Ensimmäisen kierroksen Kake porskutti ja pärskytti ja huohotti ja huitoi, seuraavat pari kierrosta meininki oli jo paljon parempaa. Se oikeasti näytti välillä ihan uimiselta. Viimeinen, eli neljäs kierros paljasti Kakkiaisen väsyneen - rytmi ei pysynyt enää niin hyvin kuin parilla edellisellä kierroksella.
Vaikka uiminen ei Kaskon mieleen ollutkaan, unohti pentu äkkiä inhonsa. Aina kun se nousi altaasta rampille seisomaan, rupesi häntä heilumaan ja elämä oli taas hauskaa. Hyvä mutta lyhyt muisti on siis Kaskelotin onni.
Seuraavalla viikolla syyskuu vaihtui lokakuuksi, ja me vaihdoimme osoitetta. Hyvästi kerrostaloelämä, tervetuloa kotoinen luhtitalo takapihoineen. Tähän mennessä on päästy kulkemaan uusia lenkkireittejä sen verran, että voin sanoa olevani aika haltioissani. Metsää, metsää, metsää, pururataa, pieniä polkuja, ja kivenheiton päässä koirahalli. Aika bueno juttu! (Ja varovainen hehkutus heti perään: koirien yksinolot ovat jatkuneet yhtä hienosti kuin ennenkin.)
6.10 osallistuin kepon kanssa Animagin järjestämälle Liikettä Niveliin! -luennolle ja iPhoneni halasi heti sitä seuraavana päivänä turhan kovasti asfalttia. On nimittäin aika vaarallista kerätä koirankakkaa, puhua puhelimessa ja pidellä samalla kahta innoissaan olevaa snautseria. *Kops* *kräks* ja muutama kirosana siihen perään. Meneillään ollut puhelu ei sentään katkennut.
Kaikkein rakkain ja pienin Mäkärä 2003 - 2015
Puhelimen hajotusta seurannut aika onkin mennyt sumussa, tai jossain hyvin harmaalla alueella, mutta ei suinkaan minkään materian vuoksi. Tai en tiedä, ehkä tämä on joku musta aukko - tai pikemminkin tumma ja raskas möykky, joka löysi tiensä minunkin sisälleni. Siskoni (ja koko perheen ja kaikkien tuon pienen koiraystävän lähimmäisten) kohtaamalle surulle ei ole löytynyt loppua. Amorin lempparikämppis ja meidän ihmissisarusten koko koiralauman kiistaton kuningatar Mäkärä nukkui pois. Tilanne tuli eteen niin yllättäen, ettei ainakaan minun pääni ole pysynyt ihan kaikessa mukana. Ajoin viikko sitten keskiviikkoiltana tänne Ruotsin puolelle siskoa ja kipeäksi tullutta Mäkkistä katsomaan, kun jo seuraavana aamuna heräsimme yöllisen päivystysreissun jäljiltä ensimmäistä kertaa yli 12 vuoteen ilman Mäkärää.
Ei tällaiselle kai ole olemassakaan oikeita sanoja.
Kiitos rakas pieni Mäkkis. Siitä että olit olemassa. Ja että mekin Amorin (ja sittemmin näiden nykyisten) kanssa saatiin olla olemassa sulle, ja että meillä oli välillä aika yhteinenkin elämä. Toivottavasti veit Ampuherralle ja Aatukaapelille terveisiä mennessäsi. Yksi aikakausi on päättynyt. Heihei Mäkkis, olet aina myös mulle ihan valtavan rakas.
 |
| Amor, Mäkärä & Aapeli - 2010 |
"Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään. Eniten se tuntuu vaatteiden sisällä, mutta minä en tarkalleen tiedä missä. Joskus se sattuu kurkkuun ja korviinkin. Kurkusta tulee jotenkin paksu ja korviin pistelee niin kuin olisi pakosta juossut oikein kovaa vaikka ei olisi yhtään jaksanut. Kukaan ei näe siihen paikkaan, jossa ikävä eniten tuntuu.
Muistoa ei unohda, vaikka sitä ei kokoajan ajattelisikaan. Se elää minun sisälläni ja kulkee mukana. Muisto ei koskaan lopu." (Tyttö ja naakkapuu, Riitta Jalonen 2004)
torstai 19. maaliskuuta 2015
Koirauimala, rokotukset, sulaneet lenkkireitit
Resko sai isosiskoltani (kiitos Kata!) älyttömän hyvän joululahjan, nimittäin lahjakortin koirauimalaan! Viimeviikon lauantaina käytiin sitten HundSpassa ja Resko yllätti itsensä lisäksi kaikki muutkin. Kesällä Rekku osoittautui oikeaksi vesipedoksi, vaikka ei laiturilta uskaltautunutkaan hyppimään. Nyt uimalassa se teki sellaisia pellehyppyjä altaaseen, ettei snautserin pään ja katon väliin jäänyt montaa senttiä - hyvä kun ei kopsahdellut.
Viikonloppu sujui muutenkin tosi mukavasti kun aurinko paistoi ja Oulun pyörätiet sulivat. Kuivana päivänä katupöly pölähtelee, vähän märempänä päivänä palaan lenkiltä kotiin snautserin kans joka on korvia myöten ravassa ja hiekassa.
Tiistaina oli tottistreenit ja Resko oli mitäs muutakaan, kuin oma tekevä itsensä :) .. Vielä kun omistaja pysyis vauhdissa mukana. Koutsi kannusti muistuttaen, että on helpompi työstää vilkasta koiraa jolla on paloa tekemiseen, kuin koittaa harrastaa lahnan kanssa. Tosihan se on, mutta olen välillä niin myöhässä reaktioineni. Tässä siis parannettavaa!
Keskiviikkona käytiin eläinlääkärissä rokotuksilla. Koska me ollaan nyt Oulussa eikä päästy ns omalle lääkärillemme Heiskaselle, varasin ajan Lemmikkiin. Resko käyttäytyi vastaanotolla tosi kivasti, piippasi kyllä odotushuoneessa westielle, mutta tarkastuksen ja pistämisten ajan se oli oma reipas ja mutkaton itsensä. Ei reagoinut piikkeihin mitenkään, tuskin edes huomasi. Eläinlääkäri ihmetteli ääneen, kuinka keskareita on niin kovin vähän. Hymisin puoliääneen että "En ihmettele, kuka nyt haluaa tällaisen jonka kans hakataan ensin päätä seinään ensimmäiset kymmenen vuotta ja nautitaan sitten siitä jäljellä olevasta ajasta kun vois valita vähän helpomminkin..". Omistajana minua tietysti ilahdutti sitten suuresti, kun ell ennen lähtöämme vielä sanoi että olen hakannut päätä seinään tosi hyvin tämän ensimmäisen vuoden, kun Reskosta on kasvanut näin mukava ja hauska koirayksilö :) Vilkashan se on, mutta ehkä aika auttaa kasaamaan palasia vielä paremmin kokoon.
Muuten me on eletty aika rauhallista arkea. Resko ei ole päässyt kovin paljoa juoksemaan vapaana, mutta tänään kokeiltiin pyörän vieressä juoksemista. Resko ravasi sellaisella takapotkulla, etten muista ennen nähneeni vastaavaa - ihmettelin sitä aikani, kunnes tajusin että tosiaan kun juoksen itse ja Resko vetää, niin sehän aina laukkaa. Ja kävellessämme se lönkyttelee. Nyt näin pitkiä pätkiä todella tehokasta ravia, joten tiedämpä ainakin että Reskosta irtoaa kyllä liikettä oikeissa olosuhteissa. Toivottavasti Resko esittelee näitä liikkeitään sitten myös Oulu KVssa heinäkuussa.
Viikonloppu sujui muutenkin tosi mukavasti kun aurinko paistoi ja Oulun pyörätiet sulivat. Kuivana päivänä katupöly pölähtelee, vähän märempänä päivänä palaan lenkiltä kotiin snautserin kans joka on korvia myöten ravassa ja hiekassa.
Tiistaina oli tottistreenit ja Resko oli mitäs muutakaan, kuin oma tekevä itsensä :) .. Vielä kun omistaja pysyis vauhdissa mukana. Koutsi kannusti muistuttaen, että on helpompi työstää vilkasta koiraa jolla on paloa tekemiseen, kuin koittaa harrastaa lahnan kanssa. Tosihan se on, mutta olen välillä niin myöhässä reaktioineni. Tässä siis parannettavaa!
Keskiviikkona käytiin eläinlääkärissä rokotuksilla. Koska me ollaan nyt Oulussa eikä päästy ns omalle lääkärillemme Heiskaselle, varasin ajan Lemmikkiin. Resko käyttäytyi vastaanotolla tosi kivasti, piippasi kyllä odotushuoneessa westielle, mutta tarkastuksen ja pistämisten ajan se oli oma reipas ja mutkaton itsensä. Ei reagoinut piikkeihin mitenkään, tuskin edes huomasi. Eläinlääkäri ihmetteli ääneen, kuinka keskareita on niin kovin vähän. Hymisin puoliääneen että "En ihmettele, kuka nyt haluaa tällaisen jonka kans hakataan ensin päätä seinään ensimmäiset kymmenen vuotta ja nautitaan sitten siitä jäljellä olevasta ajasta kun vois valita vähän helpomminkin..". Omistajana minua tietysti ilahdutti sitten suuresti, kun ell ennen lähtöämme vielä sanoi että olen hakannut päätä seinään tosi hyvin tämän ensimmäisen vuoden, kun Reskosta on kasvanut näin mukava ja hauska koirayksilö :) Vilkashan se on, mutta ehkä aika auttaa kasaamaan palasia vielä paremmin kokoon.
Muuten me on eletty aika rauhallista arkea. Resko ei ole päässyt kovin paljoa juoksemaan vapaana, mutta tänään kokeiltiin pyörän vieressä juoksemista. Resko ravasi sellaisella takapotkulla, etten muista ennen nähneeni vastaavaa - ihmettelin sitä aikani, kunnes tajusin että tosiaan kun juoksen itse ja Resko vetää, niin sehän aina laukkaa. Ja kävellessämme se lönkyttelee. Nyt näin pitkiä pätkiä todella tehokasta ravia, joten tiedämpä ainakin että Reskosta irtoaa kyllä liikettä oikeissa olosuhteissa. Toivottavasti Resko esittelee näitä liikkeitään sitten myös Oulu KVssa heinäkuussa.
maanantai 22. lokakuuta 2012
Oulu - Umeå - Oulu, HundSpa ja Huusarinpuiston koira-aitaus
Paljon on mahtunut kuukauteen! On käyty Oulussa Jonnaa ja kissoja katsomassa, Umeåssa Mäkärän kanssa (matte kävi myös kissanäyttelyissä!) ja juuri tänään kotiuduttiin jo toisen kerran Oulusta melko lyhyen ajan sisään. Ollaan kotiutettu uusi Hurtan lämpötakki ja kokeiltu erilaisia virtsakivistä kärsivälle koiralle sopivia ruokia. Ensilumi satoi viikko sitten ja suli pois, mutta pakkasta on riittänyt. Maa on nytkin valkeana, lunta tupruttelee välillä enemmän ja välillä vähemmän. Syksyn aikana ehdittiin käydä aktivointikurssillakin kolmesti, siitä ei ole tullut ainakaan vielä mainittua blogin puolella paljoa. Mukava kurssi se kyllä oli, opeteltiin uusia juttuja ja kerrattiin vanhaa.
Hyppään suoraan uusimpiin kuulumisiin - "joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään" ;)
Eilen sunnuntaina matkattiin Amorin kanssa Ouluun, koska siskoni pyysi meitä mukaan koirauimalaan! Liian houkutteleva tarjous ohitettavaksi (kiitos Kata tätäkin kautta!) ja niimpä pakattiin tavarat laukkuun ja koira kainaloon ja mentiin jo illalla Ouluun. Tänään aamulla yhdeltätoista saavuttiin HundSpa:n pihalle (mukana oli siis myös "uimamaisteri" Aapeli, jo aiemmin uimalassa käynyt apinapinseripoika) ja lähdettiin katsomaan mitä tapahtuu. Aapeli pääsi altaaseen ensin ja hyppäsikin rampilta heti uimaan, ilmeisen mieleistä hommaa apinan mielestä? Amor kuunteli nurkan takaa kuuluvia loiskahduksia ja Aapelin puhinaa korvat hörössä ja tassutteli malttamattomana odotusvuoronsa ajan. Melko pian matte sai pistää kumpparit jalkaansa ja pukea essun päälleen tassu- ja mahapesun ajaksi ja kohta oltiin jo Amorin kanssa sovittelemassa sille sopivia liivejä (/kellukkeita).
Kun tuli altaaseen laskeutumisen aika, ei Amor ollutkaan enää niin innoissaan :D Mullakin oli aika kovat ennakkoluulot herraparran pinnalla pysymisestä, ehdin jo uittajallekkin sanoa ettei koirani uintiasento ole ideaalein mahdollinen, eikä ainakaan tyylipisteitä taida irrota. Rampilta päästiin kuitenkin altaaseen ja alkupärskyttelyn jälkeen uimamestari Amor muisti myös takajalkojensa olemassaolon ja ui altaan monesti ympäri! Toki käytössä oli liivit ja uittaja oli kokoajan lähellä, mutta olin iloisesti yllättynyt Amorin uimataidoista. Ilmeisesti lämmitetty vesi ja rauhallinen ympäristö saivat Amorin sisäisen majavanpoikasen heräämään horroksesta ja poika ui menemään vaikka kuinka hienosti :) välillä pidettiin lepotauko ja Amor ui vielä muutaman kerran ympäri ennen altaasta nousua. Uittaja kehui kovasti molempien poikien uimista ja me ehdittiin siskon kanssa jo harkita seuraavaakin uintireissua vielä tämän vuoden puolelle.
Uintireissun jälkeen mentiin kotiin huilaamaan ja syömään aamupala (koska uimaan suositeltiin menemään tyhjin vatsoin) ja iltapäivällä lähdettiin vielä käymään koirapuistossa. Paikalla olikin enemmän porukkaa ja Amor vetäisi dramaqueen-kortin hihasta ja huusi kuin tapettava possu aina kun joku isompi koira yritti tulla haistelemaan.. Heheh. Yhdet kuolajäljet saatiin häntään, kun isompikokoinen paimenkoiran pentu nappasi Amorin saparosta kiinni snautserin kiljuessa järkytystään kaikille. Kolme koiraa kuitenkin lähti puistosta pian meidän saapumisen jälkeen ja saatiin olla sielä Amorin ja Aapelin ja kahden corgin kanssa rauhassa. Amor on kyllä siitä hauska otus, että vaikka se usein hihnassa aukoo päätään vastaantuleville koirille, niin irtiollessaan se ei tee olemassaolostaan suurta numeroa ja antaa vieraiden koirien olla ihan rauhassa. Corgit viilettivät pitkin metsäistä puistoa ja yritin selittää Amorille ja Aapelillekkin että nyt olis mahtava tilaisuus nauttia vapaudesta, mutta mustat pojat keskittyivät tutustumaan hajuihin rauhalliseen tahtiin. Tylsiä koirapuistokoiria..
Illalla tultiin bussilla kotiin (taas! t. Amor, joka on viettänyt kuluneen kuukauden aikana aivan tolkuttoman monta tuntia julkisissa liikennevälineissä) ja täällä meitä odotti uusi Hurtta Lämpötakki. Siinä missä koko 35 on aina ennen ollut juuri passeli, on se nykyään aavistuksen suuri. Vatsakappaletta kiristämällä takki istuu kuitenkin hyvin ja onhan se varsinkin etuosasta ihan erilailla suojaava kuin meidän muut talvitakit. Vaikka Amor talvesta tuntuukin nauttivan, niin lisälämpöä se tarvii nykyään jo ennen pakkaskelejä. Pappakoiran korvat jäätyvät melkein heti kesän loputtua ja tutina alkaa jo ensimmäisten syystuulien puhaltaessa niskaan. Vanhuus ei tule yksin. Vaan onneksi nykyään on kaikenlaisia takkeja ja tossuja ja myssyjä, joita materialistiomistaja voi haalia koiralleen niin että pidemmätkin lenkit onnistuvat myös pakkasella.
Eilen sunnuntaina matkattiin Amorin kanssa Ouluun, koska siskoni pyysi meitä mukaan koirauimalaan! Liian houkutteleva tarjous ohitettavaksi (kiitos Kata tätäkin kautta!) ja niimpä pakattiin tavarat laukkuun ja koira kainaloon ja mentiin jo illalla Ouluun. Tänään aamulla yhdeltätoista saavuttiin HundSpa:n pihalle (mukana oli siis myös "uimamaisteri" Aapeli, jo aiemmin uimalassa käynyt apinapinseripoika) ja lähdettiin katsomaan mitä tapahtuu. Aapeli pääsi altaaseen ensin ja hyppäsikin rampilta heti uimaan, ilmeisen mieleistä hommaa apinan mielestä? Amor kuunteli nurkan takaa kuuluvia loiskahduksia ja Aapelin puhinaa korvat hörössä ja tassutteli malttamattomana odotusvuoronsa ajan. Melko pian matte sai pistää kumpparit jalkaansa ja pukea essun päälleen tassu- ja mahapesun ajaksi ja kohta oltiin jo Amorin kanssa sovittelemassa sille sopivia liivejä (/kellukkeita).
Kun tuli altaaseen laskeutumisen aika, ei Amor ollutkaan enää niin innoissaan :D Mullakin oli aika kovat ennakkoluulot herraparran pinnalla pysymisestä, ehdin jo uittajallekkin sanoa ettei koirani uintiasento ole ideaalein mahdollinen, eikä ainakaan tyylipisteitä taida irrota. Rampilta päästiin kuitenkin altaaseen ja alkupärskyttelyn jälkeen uimamestari Amor muisti myös takajalkojensa olemassaolon ja ui altaan monesti ympäri! Toki käytössä oli liivit ja uittaja oli kokoajan lähellä, mutta olin iloisesti yllättynyt Amorin uimataidoista. Ilmeisesti lämmitetty vesi ja rauhallinen ympäristö saivat Amorin sisäisen majavanpoikasen heräämään horroksesta ja poika ui menemään vaikka kuinka hienosti :) välillä pidettiin lepotauko ja Amor ui vielä muutaman kerran ympäri ennen altaasta nousua. Uittaja kehui kovasti molempien poikien uimista ja me ehdittiin siskon kanssa jo harkita seuraavaakin uintireissua vielä tämän vuoden puolelle.
Uintireissun jälkeen mentiin kotiin huilaamaan ja syömään aamupala (koska uimaan suositeltiin menemään tyhjin vatsoin) ja iltapäivällä lähdettiin vielä käymään koirapuistossa. Paikalla olikin enemmän porukkaa ja Amor vetäisi dramaqueen-kortin hihasta ja huusi kuin tapettava possu aina kun joku isompi koira yritti tulla haistelemaan.. Heheh. Yhdet kuolajäljet saatiin häntään, kun isompikokoinen paimenkoiran pentu nappasi Amorin saparosta kiinni snautserin kiljuessa järkytystään kaikille. Kolme koiraa kuitenkin lähti puistosta pian meidän saapumisen jälkeen ja saatiin olla sielä Amorin ja Aapelin ja kahden corgin kanssa rauhassa. Amor on kyllä siitä hauska otus, että vaikka se usein hihnassa aukoo päätään vastaantuleville koirille, niin irtiollessaan se ei tee olemassaolostaan suurta numeroa ja antaa vieraiden koirien olla ihan rauhassa. Corgit viilettivät pitkin metsäistä puistoa ja yritin selittää Amorille ja Aapelillekkin että nyt olis mahtava tilaisuus nauttia vapaudesta, mutta mustat pojat keskittyivät tutustumaan hajuihin rauhalliseen tahtiin. Tylsiä koirapuistokoiria..
Illalla tultiin bussilla kotiin (taas! t. Amor, joka on viettänyt kuluneen kuukauden aikana aivan tolkuttoman monta tuntia julkisissa liikennevälineissä) ja täällä meitä odotti uusi Hurtta Lämpötakki. Siinä missä koko 35 on aina ennen ollut juuri passeli, on se nykyään aavistuksen suuri. Vatsakappaletta kiristämällä takki istuu kuitenkin hyvin ja onhan se varsinkin etuosasta ihan erilailla suojaava kuin meidän muut talvitakit. Vaikka Amor talvesta tuntuukin nauttivan, niin lisälämpöä se tarvii nykyään jo ennen pakkaskelejä. Pappakoiran korvat jäätyvät melkein heti kesän loputtua ja tutina alkaa jo ensimmäisten syystuulien puhaltaessa niskaan. Vanhuus ei tule yksin. Vaan onneksi nykyään on kaikenlaisia takkeja ja tossuja ja myssyjä, joita materialistiomistaja voi haalia koiralleen niin että pidemmätkin lenkit onnistuvat myös pakkasella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)