Kauan eläköön kaunis kaaos

Kerrankin meillä on paljon kerrottavaa!

Kaskon toiset agilitytreenit menivät yhtä hyvin kuin ensimmäisetkin; uutuutena otettiin keppejä, mutkaputkea ja valssailtiin vähän. Kääpiöltä sujuu kaikki, paremmin kuin ohjaajaltaan :D. Kasko on niin luotettava ja helppo, mutkaton kaveri. Motivaatio ja tavoitteet ovat edelleen korkealla! Ostin myös ne uudet kengät ihan agilitya silmälläpitäen, kaupasta lähti mukaan Salomonin S-lab speedcrossit. Sovittelin useampaakin mallia jalkaani, mutta tämä erottui muista välittömästi. Kuin minua varten tehty!

Me ollaan kuluneella viikolla treffattu myös tosi paljon koirakavereita. Parhaiten samalla aaltopituudella snautserien kanssa on kaverini Lysti-staffi ja toisen kaverin käppänän pentu Väinö! Väinö on meillä itseasiassa tätä kirjoittaessani päivähoidossa, kun mammansa käy Ikeassa. Kumma kyllä pahimmalta pentukuumeelta olen säästynyt - uskon, että eniten tähän vaikuttaa se että mulla on jo käsissäni kaksi toiveeni täyttävää nuorta koiraa joiden kanssa on ilo elää ja harrastaa. Kolmannelle ei ole siis tarvetta. :)

Tämän viikon kuitenkin kruunasi eiliset rallytokokisat Reskon kanssa. Me ei olla treenattu huhtikuun jälkeen kuin pari kertaa, pääasiassa vaan yksittäisiä liikkeitä. Kun kaverini Jonna oli meillä käymässä, niin taidettiin tehdä jotain neljän kyltin "rataa" jossa Resko esitteli ihan omia kuvioitaan (täyskäännöksen jälkeen koira ilmestyikin seuraamaan jalkojeni väliin jne..). Tällä olemattomalla treenimäärällä lähdettiin kisoihin siis aika nöyrinä, vatsa kipeänä jännityksestä. Koitin toitottaa itselleni, että en voi odottaa ihmeitä kun ei olla treenattu ja koko häiriönsieto on taas aivan oma lukunsa snautserin kanssa (vrt. Kaskoon joka juoksentelee irti agilitytreeneissä ilman huolen häivää - Reskoa ei tulisi mieleenkään päästää irti samassa tilanteessa ja tilassa). Meillä oli ihana kannustusjoukko kentän laidalla; minun siskoni ja myös poikaystäväni äitinsä kanssa. 

Me kisattiin vain B-kisassa (tuomarina Tytti Lintenhofer) ja meidän startti oli ihan illan viimeisiä. Reskoa ennen näin miten radalla korkeammissa luokissa kisaavat koirat lähtivät haihattelemaan kesken kaiken ja nuuskuttelivat lattiaa kovasti. Jännitys kasvoi. Jos nuo tekevät tuollaista, niin ihan taatusti Reskokin! Tällä kertaa muistin kuitenkin hengittää jo ehkä neljännellä kyltillä, enkä hiihtänyt menemään puolta rataa ihan kooman rajamailla niin etten muistaisi jälkikäteen mitä on tapahtunut. Resko toimi tosi kivasti, en kertakaikkiaan keksi siitä mitään pahaa sanottavaa. Kerran meillä käännöksessä rintamasuunta vähän hajosi (Rekku ei muistanut enää miten sitä takapäätä käytetään, sitä pitäisi varmaan treenata) ja loppusuoralla Resko kävi nuuhkaisemassa kylttiä ja minulla kiristyi hihna kun pyysin sen pois kyltiltä. Näitä lukuunottamatta rata oli täydellinen ja tällä meidän treenimäärällä voin käsi sydämellä sanoa, että se oli parasta mitä Reskosta tällä pohjalla irtoaa. Tuloksena siis ALOHYV 97/100p ja meidän pisteillä me sijoituttiin lopulta toiseksi! Tuomarin kommentti: "Osaava koira, jolla ihana kontakti. Miellyttävä ohjaus."

RT-koe Torniossa 16.09.2017, tuomarina Tytti Lintenhofer

Wanhan Purolan Wallstreet ALOHYV 97/100p & 2. !!

videon kuvasi Aleksi B.

Ps. Tein myös pienen päivityksen kuvauskaluston suhteen; Sigman tele vaihtui Canonin 70-200/2.8L USM -putkeen. Toistaiseksi olen ollut vain aivan haltioissani kuvanlaadusta, piirrosta, tarkkuudesta, bokehista.. Ah. Materialismionnea parhaimmillaan! Pps. Onnea on koirahieroja-anoppi! Kasko ja Resko hierottiin molemmat päästä varpaisiin viikonloppuna. Reskossa ei kummempaa jumia, Kasko oikealta puolen jumissa (selitys löytyy keskiviikkoisesta hiekkakuoppareissusta kun kaverin rhodesiankoira runttasi Kaskon kenttään tosi tylysti.. niin tylysti, että tiedetään olla kokeilematta vapaana ulkoilua tällä kombolla toista kertaa..). 

Tuhat kilometriä viikonlopussa, snautserin aivotärähdys..

No mepäs repästiin. Pitkään hauduteltu ja aijottu juttu toteutui viime viikonloppuna, kun nakkasin koirat ja kameran autoon ja ajelin perjantain ja lauantain välisenä yönä Oulusta Kiteelle. Perillä meitä odotti ihana jälleennäkeminen parhaan ystäväni kanssa, joskaan Torsti-herra ei riemusta hihkunut kun ovesta paukahti sisälle muutama musta snautseri ja mukana matkustanut äitini silmäterä, Selma-yorkki. Portin takaa kuultuja murinoita lukuunottamatta reissu meni aika sopuisasti, kolme nuorta urosta mahtui saman katon alle ja samoille pelloille juoksemaan tosi hienosti.

Lauantaina me käytiin mätsäreissä, joissa Kasko sijoittui nuorempien sinisen nauhan saaneiden koirien toiseksi ja Resko vanhempien sinisten kolmanneksi! Aika hyvin siis, kun ottaa huomioon että mukana oli vaan passit koirille eikä edes kampaa parran setvimiseksi :-D

Samana päivänä käytettiin koiria myös Rääkkylässä ihan valtavan isoilla pelloilla juoksemassa. Resko ja Kasko jättivät pelloilla olleet linnut rauhaan ja keskittyivät kirmailemaan basenjin kanssa, kunnes Rekun jarrut pettivät ja se lensi (kirjaimellisesti) tosi pahan näköisesti parimetrisen ojan pohjalle nurinniskoin. Pidätin henkeäni ja odotin että vieläkö koira nousee sieltä omin jaloin, vai menikö se rikki. Ylöshän se kiipesi ja hölkytteli luokseni, makasi hetken jaloissani ja kerkesin palpoa sen kauttaaltaan ja huolesta sekaisin diagnosoin sen käytöstä kaverini kanssa ja tarkastelin sen ikeniä ja puristelin sen jalkoja. Hetken kuluttua snautseri tokeni, nousi ylös, oksensi ruokansa ja jatkoi touhujaan. Lievä aivotärähdys, arveli eläinlääkärikasvattaja kun seuraavana päivänä kerroin kauhun hetkistämme. Vielä samalla reissulla Torsti kerkesi ottaa jalat alleen ja lähti nenä pystyssä karkuun ilmavainun perässä, ottaen ensin snautserit mukaansa. Onneksi omat koirani kääntyivät käskystä pois basenjin perästä ja sain ne kytkettyä. Hetken jouduimme odottelemaan paniikin sekaisin tuntein, että tuleekohan se villikoira vielä takaisin vai... (tuli se, hirveellä vauhdilla ihan toisesta suunnasta!)

Sunnuntaina käytettiin koirat taas pellolla juoksemassa, tällä kertaa vältyttiin vahingoilta. Aika meni niin kamalan nopeasti hyvässä seurassa, viikonlopussa on niin vähän tunteja... Ihan liian pian koitti se hetki, kun piti pakata koirat takaisin autoon ja kääntää keula kohti pohjoista. Kotimatkalla koettiin muuten muutamia veret seisauttavia hetkiä, kun kesärenkaat kohtasivat uskomattoman lumimyrskyn. Ajeltiin sitten kahtakymppiä, kun lunta tuli niin paljon ettei eteensä nähnyt ja tie hautautui kinokseen. Onneksi onnistuttiin väistämään vastaantullutta bussia ja täysperävaunurekkaa, vaikka auto päättikin sillä hetkellä itse suunnan ja minä vain vauhdin. Huhhui, eipä oo tullut ennen niin pelättyä liikenteessä. 

Paluumatkalla me poikettiin Joensuussa Reskon kasvattajan luona Kulhossa, Martina-kasvattaja trimmasi vähän Reskoa ja otettiin siitä uudet edustuskuvat (joissa se näyttää upealta). Sain myös pallutella pieniä 6-viikkoisia snautserin pentuja, jotka sulattivat kyllä sydämeni mutta eivät onneksi vieneet sitä mukanaan. Pentukuume ei kovin helposti iske, kun pitää jalat maassa ja miettii elämäntilannettaan. Vielä nelisen vuotta opiskelua jäljellä ja käsissä kaksi nuorta koiraa - kolmannen aika on vasta sitten kun nykyisissä on vähän vähemmän harrastusvuosia jäljellä (tai kun Resko löytää täydellisen tyttöystävän - sitä kun on nyt kyselty taas ulkomaita myöten jalostukseen..) 

FI & SE CH Wanhan Purolan Wallstreet "Resko" 3 vuotta ja 5 kuukautta

“You only live once, but if you do it right, once is enough.”

Loppukesän huikein viikonloppu takana.

Jonna ja Torsti olivat yli puoli vuotta poissa Oulusta - eikä ole kulunut päivääkään, etteikö paras ystävä olisi käynyt mielessäni. Torstin ja Reskon välit jäivät viime talven jälkeen aika epäselviksi, näytti siltä etteivät ne mahdu enää samoille hiekkakuopille juoksemaan vaan seurauksena on aina yhteenotto..

Pitkästä aikaa saatiin kuitenkin Jonna ja Torsti meille kylään nyt viikonloppuna. Ja tämä viikonloppu jää kyllä historiaan :D 

Lauantaina herättiin aikaisin näyttelypäivään. Torstin vuoro oli yhdeksän jälkeen, basenjeja oli ilmoitettu Kiimingin ryhmänäyttelyyn kaksi kappaletta. Jonna esitti Torstin todella kauniisti ja Torsti pisti liikkeissä parastaan - tuomari oli ihan myyty. Kuuntelin tuomarinteltan vieressä Torstin arvostelua: "Excellent..Excellent..Excellent..", tosi lupaavaa!

Torsti oli ROP, sai sertin ja VALIOITUI !! Näin ollen Torstista tuli viikon sisään tuplavalio; viikko sitten se oli juossut itsensä Hyvinkäällä maastovalioksi. Ihan mieletöntä, onnea Jonna ja Torsti! 

 

Käytettiin koiria viikonlopun aikana kahdesti Oulunsalon hiekkakuopilla juoksemassa ja olin meidän nuoriin poikiin niin tyytyväinen kuin olla voi; muutamaa ärähdystä lukuunottamatta Resko ja Torsti juoksivat sulassa sovussa ja jättivät talvella tutuksi käyneet rähinät rähisemättä. Sunnuntaina meillä oli myös Kasko mukana meiningeissä ja poikatrio pelasi täydellisen hienosti yhteen. Olen tosi ylpeä Reskosta, kun tiedän miten äkkiä sillä voi palaa pinna ja miten vihainen se voi vihaisena olla. Ihana rakas Resko, jospa sille alkaa kasvaa järki päähän <3

Lauantai-iltana käytiin lämpimässä ilta-auringossa ottamassa Torstista maastovaliokuvat Nallikarissa meren rannalla. Niistä tuli aika hyviä vaikka itse sanonkin - Jonna uusi objektiivi sai minunkin putkikuumeen taas heräämään, josko tässä jossain välissä kerkeäis taas päivittämään kuvauskalustoa.

Viikonloppu oli melko täydellinen. Oli ihanaa nähdä Jonnaa ja Torstia pitkästä aikaa ja huomata että meidän poikalauma tulee toimeen, vaikka kaikki ovat niin nuoria (Resko 2v 9kk, Torsti 2v 8kk ja Kasko 1v 4kk). Kiitos Jonna ja Torsti - toivottavasti seuraavaan tapaamiseen ei mene puolta vuotta!

Heinäkuu, heinäkuu..

Me on uitu joessa jossa oli niin kova virta että snautserilla piti olla liiveissä vielä turvanaru..

Syöty raksuja ja lihapullia..

Ihasteltu Kaskon valkoisia hampaita..

Soviteltu belgien vaelluskamppeita..

Kuljeskeltu kuvan arvoinen iltalenkki poikaporukassa; Resko ei syönyt Kodaa, eikä Koda Reskoa - ja harvinaista kyllä kumpikaan ei edes yrittänyt haukata kilpakumppania kyljestä! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki molemmille. 

Käyty yöuinnilla Oulussa Valkiaisjärvellä.. 

Soviteltu SuperUrholle (13v) Amorin entistä Back on Track-verkkoloimea. Vähän oli liian suuri...

Oltu pentuvahteina siskon viidelle yorkkipennulle, joista kuvissa pienin ja äänekkäin koittaa hurmata Kaskoa (ei onnistunut). Saman katon alla koiria on tälläkin hetkellä 10: pienet pennut, siskon aikuiset yorkit Urho, Sylvi ja Selma ja minun snautserit Resko ja Kasko. Kukaan ei uskoisi miten rauhallista täällä on :)

Paluu toukokuuhun 2015

Oulussa on ihan mahdoton pääkallokeli - jokainen tie on peilijäässä ja olen ollut nastakengistäni todella kiitollinen. Kuka keksisi koirille samat varusteet? Hirvittää katsella poikien liukastelua.

Kurjasta jäisestä säästä intoutuneena tässä tulee #throwback vuoden takaiseen toukokuuhun. Oltiin Oulunsalon soramontuilla Jonnan kanssa ja Reskolle tuli hirrrvveeen kuuma Torsti-basenjin kanssa juostessa, vaikkei lämpöä ollut varmaan edes 15 astetta. Siksi Reskon pitikin kaivaa itselleen viilennyskuoppa ja asettua sinne jäähdyttelemään hetkeksi - hassu tapa! Tekeekö muut koirat viilennyskuoppia itselleen?

Ps. Omistajalle puhkesi viimeyönä ensimmäinen viisaudenhammas, jännittävää! Ja huomenna mennään taas katetriablaatioon - kävin samassa toimenpiteessä jo vuonna 2011, mutta lopputulos ei ollut ihan 5/5. Parempi onni tällä kertaa?

Joulukoirat

Joulu on ohi. Pojat saivat lahjaksi herkkuja, puruluita, leluja ja rapsutuksia. 

Koirakokoonpanoon kuuluivat tänä jouluna Resko, Kasko, Urho, Sylvi, Selma, Saimi ja Sissi. Nuorimmaisella sattui vielä tärppipäivät jouluksi, mutta Rekku ja Kake yllättivät kaikki(!) ja ovat käyttäytyneet äärimmäisen fiksusti. Ei sen kummempaa piippailua tai muutakaan - Resko tosin pissas kerran sisälle heti Sissin haistettuaan, mutta sen jälkeen kaikki on sujunut hyvin. Toki koirat ovat erotettuina toisistaan ihan aina, mutta hirmuisen ylpeä olen omistani kuitenkin. 

Nyt odotellaan sitten uuttavuotta ja ilotulituksia - saatiin esimakua jo yhdellä iltalenkillä, kun brittituristit pistivät taivaan täyteen valoa ja ääntä hotellin pihalta. Resko hätkähti (koska on omasta mielestään koko kylän sheriffi) ja rupesi tuijottamaan ilotulitusta muristen, kunnes jatkettiin matkaa häntä pystyssä ja rinta rottingilla. Kake on joko kuuro tai ei tajua mistään mitään - se ei reagoinut paukkuihin mitenkään. Ihan hyvä niin.

Meidän kanssa samalla tiellä asusteleva noutajauros meinasi yhdellä aamulenkillä tulla meidän päälle, kun omistajalla ei riittänyt kitka kengänpohjissaan. Seuraavanakin aamuna satuttiin lenkille samaan aikaan, ja noutaja pisti tielle makaamaan ja vaani, kunnes kohdallamme hyökkäsi ja huusi ja mulle tuli todella hoppu pois alta. Resko on ollut näistä sattumista lähtien sotajalalla ja olen saanut huomata, että kun ovesta mennään ulos niin Rekun missiona on käydä päästämässä toinen uros päiviltään. Ikävä tilanne. Snautseria ei lepytellä. Muutamaa muuta koiraa on moikattu ohimennen, mm. paria vuotiasta uroskoiraa, joiden kanssa Rekulla ei tuntunut olevan mitään ongelmaa. Noutajan kanssa ne ovat varmaan vihoissaan loppuikänsä - täytyy olla tosi tarkkana, ettei Resko pääse irti. Se ei harkitse kahta kertaa lähtiessään pöllyttämään karvoja..

Taikaviitat pimeässä ja soramonttuilemassa

Hyvä asia on ollut viimeaikoina paljon esillä kavereiden kanssa jutellessa, facebook-juttuja selatessa ja monissa (koira)blogeissa. Näkyminen pimeällä, eli heijastimet ja valot! Varsinkin nyt lumettomana aikana kahden pikimustan koiran kanssa ulkoillessa sitä kyllä muistaa ripustella lemmikkinsä yhden sortin joulukuusivarustukseen. Jo Amorin aikana kokeilussa oli monenlaista heijastinliiviä, takkia, vilkkuvaloa ja -pantaa. Kerron kuitenkin lyhyesti nykyisen laumani pimeävarustuksesta.
Molemmille koirille on Hurtan Lifeguard-heijastinhihnat, Hurtta Lifeguard-pikalukolliset pannat, Best Friend-merkkiset heijastinliivit (ja toisetkin heijastinliivit eriltä merkiltä) ja led-valot pantoihin/heijastinliiviin roikkumaan. Reskolle on lisäheijastimia hihnaan roikkumaan, punainen  valopanta ja Kaskolle uusimpana hankintana Nathalielta ostettu (kiitti Nasu!) Hurtta Lifeguard Storm-huppari kirkkaan keltaisena. Heijastinliivit on siitä hirveän käteviä, että ne voi pukea takinkin päälle. Toisaalta meidän Hurtta-merkkisissä koiranvaatteissa on kaikissa itsessään jo tosi hyvät heijastimet.. Haaveilen kuumeisesti Hurtan Lifeguard (ei, tää ei ole maksettu mainos vaikka toistankin saman sarjan nimeä kokoajan!) Polar-heijastinliiveistä pojille pinkkeinä. Toisaalta nykyisetkin heijastinliivit ovat siistit ja tosi toimivat, joten tarvetta Polar-liiveille ei oikeasti nyt ole. Enkä aijo ostaa niitä tänätalvena. Enkä Orbiloceja. Piste. (Ja samalla klikkaa koiratarvikenettikaupan kiinni välilehdestäni. Joku roti nyt Josefiina!)

Myönnän olevani vähän hifistelijä ja nautin uusista varustehankinnoista, jotka yleensä ovat kaikki tarpeeseen ostettuja ja järkeviä (myös Kakelle tänään ostettu vaaleenpunainen häkki oli ihan must have, koska meillä ei ole kuin iso metallihäkki joka ei mahdu autoon..). Ostan ison osan koirakamppeista alennuksista tai nykyään myös käytettynä - facebookin koirakirppis-ryhmät ovat heikko kohtani. Hyvällä tuurilla voi löytää uudenveroisia vermeitä puoleen hintaan ja reilusti edullisemminkin. Suosittelen.

Sitten aiheesta toiseen :)

Käytiin Jonnan ja Torstin kanssa soramontuilla tiistaina. Torstin (kuono)koppa unohtui kotiin, mutta Reskollapa oli kerrankin mukana - harmi vaan ettei se riittänyt. Olin aluksi aika vakuuttunut siitä että Resko koittaa pistää Torstin kylmäksi paljain tassuin, mutta väärässä olin. Pojat juoksivat melkein pari kierrosta keskenään, mutta sitten basenji joutui jo narunjatkeeksi kaivaessaan kokoajan verta nenästään. Resko oli hetkittäin jopa aivan leikkisänä ja kutsui Torstia leikkiin, mutta Torsteenia kiinnosti vain mennä kovaa ja korkealta ja nakertaa snautseria mennessään. Liikaa kierroksia.

Lopulta pojat juoksivat sitten joko Torsti/Kasko-kokoonpanolla tai Resko/Kasko-kokoonpanolla kolmannen pyörän ollessa hihnassa ja se sujuikin hyvin. Kasko huutaa kuin siltä revittäis raajoja irti, kun jää Torstista jälkeen.. ei pieni taisteluporsas vaan pysy Suomen menestyneimmän juoksijabasenjin perässä, ei vaikka antais kaikkensa ja enemmänkin. Yrityksen puutteesta ei Kakkista voi kuitenkaan syyttää.

Kasko ja Sissi

Kasko kasvaa

Juhannus 2015! Se oli ja meni. Me vietettiin juhannusta hyvällä porukalla täällä Oulussa; syötiin, kuljeskeltiin (muun muassa Rusko-tunturin huipulle), laiskoteltiin ja käytiin juhannuspäivänä Torstin ja Jonnan kanssa hiekkakuopilla. Torstilla ja Reskolla meinaa nykyään vähän huumori loppua kesken ja siinä joutuu omistajatkin korottaan ääntään ihan kunnolla kun pojat rupeaa kärhämöimään. Onneksi (*kopkop*) riidat ratkeaa näissä tilanteissa aika pian ja koirat pystyy jatkamaan leikkejään niiden jälkeenkin. Mutta pentuja ne eivät kyllä enää ole (ONNEKSI), eivätkä sulata toisiltaan kaikkea. Reskolla on vielä kokonsa puolesta selvä ylilyöntiasema, joten todennäköisesti isommin paikattavaksi näistä menisi Torsti-basenji... Resko haluaa olla porukan päällikkö, ja jos se ei sovi Torstille, meillä on ongelma.

 

Kuten kuvista näkyy, Reskolla oli alkuspurttien ajan valjaissaan kiinni poikaystäväni GoPro-kamera. Olipa hauska katsella videoita jälkeenpäin, Resko näkee maailmansa ihan eristä kuvakulmasta kuin ihmiset.. eikä sitä tule useinkaan ajatelleeksi.

Pikku kakkiainen 11 viikkoa

Kaskon kanssa käytiin sitten tänään reissu Oulun keskustassa. Kävin ostamassa Stockalta itselleni hopeashampoota ja koirille vähän herkkuja ja Kasko kävi itkettämässä ihmisiä. Eräs rouva ihan kirjaimellisesti kyyneleet silmissään tuli katsomaan Kakea, ja sanoi ettei ole nähnyt kauniimpaa koiraa ikinä. Heillä kuulemma olisi koiran paikka auki, mutta mies ei ole niin innostunut ajatuksesta.. Piti vähän itsekin nieleskellä, kun rupes miettimään. Jos minulla olisi poikaystävä joka ei hyväksy koiria..? Mulla ei varmaan olisi poikaystävää. Onneksi asiat on kuitenkin paremmin!

Kasko matkusti bussissa kuin missä tahansa muussakin kulkuvälineessä, siis kerälle käpertyneenä ja pieni kirsu tuhisten. Sitä ei paljoa kiinnosta, että missä ollaan nukkumassa milloinkin :D Pentu matkustaa tietenkin suurimman osan matkasta sylissä, kun ei sillä niitä rokotuksiakaan ole, mutta kiva nähdä että se vaikuttaa näin täyspäiseltä pikkukoiralta. Häntä ei laske vaikka ohi vilahtaa busseja ja vieressä kolisee tietyömaa, eikä silloinkaan kun samassa bussissa matkustava pikkulapsi rupeaa kirkumaan kiukkupäissään täydellä volyymilla. Ambulanssin piipaus lähinnä kiinnosti ja ihmetytti. Hetken aikaa pentu sai jaloitella keskustassa ihmisvilinän keskellä sellaisessa kohtaa, ettei kukaan kävele tai pyöräile päältä. Kake seisoi korvat höröllä ja häntä pystyssä ja katseli kaikkia ja kaikkea. Mututuntumalla sanoisin, että Kasko on ainakin tässä iässä hieman maltillisempi kuin Resko, eikä hötkyä samalla tavalla - mitä en pidä yhtään pahana asiana.

Kasko on myös harjoitellut yksinoloa monena päivänä, ja suunta on tähän asti ollut ihan hyvä. Olo on toiveikas. Ensimmäisenä päivänä Kasko oli karjunut (!!!!!!IHAN TÄYSIÄ) noin 15-20 minuuttia ja sitten nukkunut loput siitä tunnista. Toisena päivänä se oli ränkynyt viitisen minuuttia, kun me oltiin poissa joku 20 minuuttia. Tänään olen jättänyt sitä yksin kun olen käynyt pesutuvassa useamman mutkan ja myös kun käytiin Reskon kans pienellä 20min pissatuslenkillä. Ja kaikki nämä Kasko oli ollut hiljaa. Liekkö tyyntä myrskyn edellä... Onneksi me ollaan menossa Tornioon "mummolaan", missä saa harjoitella yksinoloja ilman että naapuritkin kärsivät Kaskon karjumisista. Omakotitaloasumisessa on puolensa.
Latasin kokeiluun Audacityn rinnalle myös Digital Dogsitterin, kun sain heidän edustajaltaan sähköpostia. Nämä pari päivää ovat ainakin minut itseni vakuuttaneet, joten voi hyvinkin olla että ostan ohjelman itselleni ainakin Kaskon pentuajaksi. Reskohan osaa olla ihan rauhassa ja hiljaa kotona yksinkin, mutta kaikki keinot saman opettamiseksi ja saman mielentilan saavuttamiseksi Kaken kanssa otetaan käyttöön.

Komea poika hiekkakuopilla juhannuspäivänä

Kaikki postauksen kuvat otti Jonna Harju, kiitos!

Like a miracle you change me, raise me

alin kuva vesileimasta huolimatta © Jonna Harju