Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläinlääkäri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläinlääkäri. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. syyskuuta 2017

Juokse kovempaa, väsyttää mut hidastaa et saa..


Nyt mennään ihan hurjana. Ilmoitin Reskon taas rt-kisoihin! Tällä kertaa tuleva kisapaikka on ahdas ja vieras halli, joten jos suoritus menee penkin alle niin ainakin mulla on tosi hyvä (teko)syy sille. Hehheh. Tavoitteet on nousseet siitä RTK1sta ainakin RTK2seen, ellei pidemmällekkin. Näin sanottuani otetaan varmaan seuraavista kisoista joku dramaattinen hylky :-D Mutta jos se menee niin, niin sitten menee. Minun on pakko opetella hölläämään, monen muunkin asian suhteen kuin vain kisatilanteet koiraurheilussa.. Elämä opettaa kyllä.

Me käytiin viimeviikolla muuten niissä makkarajuoksuissa. Reskoa ei paljoo kiinnostanut, mutta Kake oli tosissaan! Reskon nopeus 80 metrin matkalla noin 34km/h ja Kaskon 32km/h, aika lujaa siis molemmat pinkoivat. 

Neljän päivän päästä me startataan Norjaan. Tässä on siis monta rautaa tulessa, niin sanoakseni :) Ensin viikko Norjassa ja Norjan näyttelyt, sitten paluu Ouluun ja seuraavana viikonloppuna rallytokokisat. Sen jälkeen viikon päästä kerätään taas kamat kasaan ja lähdetään syyslomaa viettämään Ylläkselle (töihin). Aina pitää olla jotain mitä odottaa! Eilen käytiin muuten ottamassa ensimmäinen erä ekinokokkoosilääkityksiä, jotta päästään Ruotsin kautta ajelemaan sinne Norjaan. Jänskää!

perjantai 18. marraskuuta 2016

RalliResko 2017 + kapteeni Kasko kävi verikokeissa

Kasko oli eilen torstaina Tosi Urhea ja Reipas ja kävi kahdesti piikiteltävänä Oulun Eläinklinikalla sappihappotestauksen merkeissä. Siellä mukava täti otti Kaskosta ensimmäisen verikokeen 12h paaston jälkeen ja seuraavan sitten kun Kake oli syönyt ja kaksi tuntia oli kulunut. Kasko jutteli klinikalla ihan kaikille (katseli ihmisiä silmiin ja piippasi..), mutta kun lääkäri pisti neulan Kaken oikeaan etujalkaan, hiljeni käppänä kokonaan. Kasko oli siis ihan oikeastikin todella hienosti - ei valittanut yhtään eikä yrittänytkään pistää vastaan, seisoi vaan minuun nojaten hiljaa. Niin reipas pieni Kapteeni Kake! Käytin kääpiön myös puntarilla, kun kerrankin oli mahdollisuus; 7,5 kiloa. On tullut puoli kiloa kevään jälkeen lisää ja hyvä niin, yhtään Kakkis ei oo lihava vieläkään (korkeutta 33cm). Tulokset tulevat sitten ensiviikon alkupuolella, toivotaan ettei Kaken sappihapoissa ole sanomista.. Mitään ennakko-odotuksia mulla ei oikein omistajana ole, kun koko koe on niin uusi. SKSK kuitenkin toivoo koirien testaamista, niin mehän kannetaan kortemme kekoon :)

Messaria ajatellen ostin Reskolle Petenkoiratarvikkeen alennuksesta harmaan kevythäkin - edellinen samanlainen oli paljon pienempi ja Kasko askarteli paskarteli siitä yhden vetoketjun ja seinän rikki (tykännyt ei vetoketjuista hän..) niin että häkistä tuli oikeastaan käyttökelvoton ja jätin sen keväällä mökillemme Ylläkselle. Liekkö iskä on jo toimittanut häkinraadon kierrätykseen - en ole kysellyt.  Tämä häkki on kokoa 81x58x58 ja sinne menee tarpeen vaatiessa keskarin lisäksi käppänäkin. On muuten aika hitsin paljon helpompi kuljettaa ja liikutella tätä kevaria kuin Reskon valtavaa Dogman-merkkistä mustaa täysmetallista vankilaa :D.. toivottavasti poikaystäväni arvostaa tätä hankintaa sitten messarireissulla kun hän saa kantaa kaiken mihin ei minun kädet riitä!

Päivityksen loppuun säästin kaikkein tärkeimmän; ilmoitin Reskon tammikuussa alkavalle rallytokon alkeiskurssille!!! Blogissani olikin tälle jo valmiiksi olemassa tunniste Amorin rallytoko-kurssin (2013) ajoilta.. oi niitä aikoja. Rekku täyttää tässä reilun viikon päästä kolme vuotta ja mulla iskee pieni jännitys siitä, että saanko sille koskaan mitään muuta kuin näyttelytuloksia.. Silloin aikoinaan pentua varatessani kuitenkin ilmaisin kasvattajalle haaveeni monipuolisesta harrastuskoirasta (check!), jonka kanssa näyttelyura ei ole etusijalla - ja kuinka kävikään. Toisaalta olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että Resko on alkanut tasaantua ja keskittyä vasta tämän vuoden puolella niin että sen kanssa voi tehdä mitään paria liikettä pidempiä suorituksia treeneissä. Rallytokon kyltit olen tulostanut ja alo-luokan juttuja Reskon kanssa treenannut (esim. sivulle tulo takaa kiertäen, paikallaan istuminen/makaaminen kun kierrän koiran), mutta haluaisin niin kovasti ryhmän mukana treenaamaan ja saamaan Reskolle häiriötreeniä. Rekun kanssa ei ollakaan käyty kuin pentukurssi TORKKin riveissä silloin kesällä 2014 ja sitten puolisen vuotta tottistreeneissä OKK:lla. Nytkin kyselin ensisijaisesti RT-paikkaa OKK:lta, mutta heillä oli täyttä ja se siitä. Googlettelin rallytokon harrastusmahdollisuuksia Oulussa ja tälle RallyHaukkujen järjestämälle alkeiskurssille oli vapaana vielä 2 paikkaa; pistin heti varauksen menemään. Hirveä palo ja ikävä on edelleen myös agilityn pariin, mutta ohjatut ryhmät ja treenit ovat aika kiven alla.. Ja agilityä ajatellessani palaan mielessäni parhaisiin agilityvuosiin Amorin kanssa, miten kaikki oli niin helppoa ja varmaa Herraparran kanssa. Muistan vieläkin meidän ekat epikset ja meidän viimeiset. Molemmista nollarata ihanneajan sisään ja sijoitus - kuten yleensä muulloinkin. Amor oli niin valmis.

torstai 4. helmikuuta 2016

Lisää terveystuloksia Reskolle

Käytiin tänään Oulun Animagissa tutkituttamassa silmät ja polvet ihan virallisesti. Joukkotarkastuksen järjesti Oulun Puudelit ja me kävästiin siellä ihan bussilla - siistiä, eikö vain. Koirat ovat kulkeneet viikon aikana useaan otteeseen bussilla (on käyty ihan huvikseen vaan Oulun keskustassa kuljeksimassa) ja me on saatu kanssamatkustajilta paljon positiivista palautetta: hyvin käyttäytyvät koirat saavat ihmiset puheliaiksi.

Noniin ja sitten itse asiaan, eli Reskon tuloksiin: 0/0 polvet ja terveet silmät! En osannut stressata näitä tarkastuksia ollenkaan, polvet kun on vaan "extraa" terveystarkastusten joukossa (harvemmin niitä keskareilta tutkitaan) ja silmät on mitä on enkä minä niille mitään voi. Resko käyttäytyi eläinlääkärissä kiltisti, mutta muille koirille se olis halunnut jutella kovasti ja yhden kissan se olisi ehkä halunnut juoksuttaa ulos odotusaulasta. Hyvä Rekku!

Tällä hetkellä Reskon terveystulosten koko litania on siis tällainen:
lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä LTV0 ja silmät terveet.

Tässähän loppuu kohta tutkittavat asiat kesken, jos seuraavaksi sitten analysoitais pääkopan sisältöä?

maanantai 31. elokuuta 2015

Sillä viisas moittii iloaan varmuuden varalta, ettei suru suurikaan säikytä


Tättärää, kilometrejä viikonlopulle kertyi melkein tuhat!
Ajeltiin lauantaina poikien kans Joensuuhun ja yövyttiin tuttujen ihanalla kesämökillä (joka oli muuten järven rannassa, Resko rakasti elämää siellä). Sunnuntaina treffattiin kasvattaja-eläinlääkäri-Martina puolenpäivän aikoihin ja Resko sai piikin kankkuun ja pääs unten maille. Martina nyppäs snautserista muutaman tursottavan karvankin pois, ennen läpivalaisua.

Lyhyestä virsi kaunis: lonkat jotain B:n ja C:n väliltä (vähän matalat maljat?), kyynärät nollaa ja selässä ei näkynyt mitään vikaa. HUH. Kun perusoletus on että koiralta löytyy vain yksi lonkkamalja ja selästä puuttuu tärkeitä osia, on ainoat aidot tunteet tällä hetkellä helpotus ja tyytyväisyys. Martina lupaili, että tällä kropalla pärjää ja kestää harrastaa ja treenata niin paljon kuin haluaa. Onneksi Muskelimasalla on kankuissa paljon lihasta, niin nekään eivät pahemmin huoleta.
Saapa nähdä, mikä tuomio Kennelliitosta tulee - kuulemma sitä ei tarvi odotella montaa viikkoa. Ehkä jo tällä viikolla tulee lasku maksettavaksi ja tulokset KoiraNettiin. Jees :-)

Resko toipuili krapulastaan matkalla Joensuusta Ouluun ja oli tavallista puheliaampi koko sunnuntain. "Vöyvöyvöy, ouu, kurrr, piiiiiiip, piuuuu, hömhöm". Mietin jo miten suhteellista kaikki on - olen pitänyt Reskoa normiarjessa aika moniäänisenä kaverina, mutta känninen Resko se vasta osasikin aukoa suutaan. Onneksi hiljeni tähän maanantaiaamuun mennessä omalle tasolleen :D

Menomatkalla pysähdyttiin kuskin toiveesta ja koirien pissapysähdyksen nimissä Jättiläisenmaassa Kivesvaarassa (joo, en tosiaan tiedä kenet on päästetty nimeämään näitä paikkoja..). Aika hulppeat maisemat, ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Alla pari otosta reissulta:

maanantai 24. elokuuta 2015

Elämä lupaa mulle, että teet tilaa jollekin paremmalle.

Resko rataharkoissa 19.08.2015, kuvan ottanut Heidi Koivula.

Kuluneet kaksi viikkoa isossa pähkinänkuoressa:
10.8. oli huono päivä - koirista johtumattomista syistä. Mutta kuten Lord Est sanailee "mitä huonompi päivä, sitä parempi yö" ja meidänkin päivä parani iltaa kohti. Ihana Jonna Torsteineen pyysi meidät mukaan treenailemaan läheiselle kentälle ja uskaltauduin ottamaan molemmat räkäparrat mukaan. Eihän se ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mennyt, mutta hauskaa oli! Resko oli kivasti mukana menossa ja kuunteli, vaikka Jonna pyöri basenjinsa kanssa vieressä. Kaskokin sai näyttää hampaansa narupallolle Reskon jälkeen ja se rotta kyllä taistelee! Ihanan hillittömät kiihdytykset lelun perässä ja tapporavistukset isojen äänitehosteiden kera. "MURRRRR!" Seuraavat kuvat otti Jonna, kiitos!

Seuraava muistamisen arvoinen asia on mätsärit Karungissa, 13.08. Siellä Resko sai sinisen nauhan ja sijoittui sinisten neljänneksi ja Kasko oli mukana taustajoukoissa. Mukava reissu, vaikka Reskolla ei paljon malttia kehässä ollutkaan. :)

14.08. Kasko kävi ottamassa toiset rokotukset niskaansa ja sai eläinlääkäriltä kehuja reippaudesta ja rohkeudesta. Painoa pojalla oli tuolloin tasan 5 kiloa ja kun piikkejä iskettiin käppänän nahkaan, niin Kake vaan pussaili kiinnipitäjää ja heilutteli häntäänsä. Ehkä sillä ei ole tuntoaistia ollenkaan - se selittäisi paljon..

Me vietettiin varmaan ainakin noin viikko elokuusta kotikotona ja koirien kanssa siellä on kyllä aina niin mukavaa olla. Ovesta pääsee suoraan omalle valtavalle pihalle ja snautserit saivat hyvällä ilmalla olla ulkona niin paljon kuin halusivat. Kävipä Resko yhden kissankin ajattamassa puuhun. Ja matka toiseen suuntaan taitettiin muuten taas junalla - erityisen ylpeä olin kun Resko kiipesi vaikeat ritiläportaat (melkein tikkaat..) vaunuun noustessamme. Hieno Rekku!


19.08. Jonna nappasi meidät taas mukaansa - tällä kertaa Virpiniemen vinttikoiraradalle! Kasko sai tyytyä katselemiseen, mutta Resko pääsi tositoimiin. Reskootteri oli neljäs koira käsivieheellä ja tarkoituksena oli juosta takasuoraa. Ja kyllähän se juoksikin! Kuulemma Reskon voisi koittaa laittaa jo kiskovieheen perään, koska se juoksee käsivieheen perässä niin hyvin. Meiltä myös kysyttiin, että ollaanko treenattu? "Nojoo, onhan me tuolla metsässä vastoin minun tahtoani treenattu elävillä vieheillä.. ja kissoilla.." Kaskokin käyttäytyi isojen vinttikoirien joukossa sievästi, se ei ole sellainen höselö kuin Resko, vaan todennäköisemmin seisoo tai istuskelee ihmetellen (olkootkin että ääntään se kyllä käyttää aika herkästi kohdatessaan vääryyksiä ja käppänänpennun räksytys on hirveetä kuunneltavaa)..

Kasko nykyään nostaa jalkaa aika pätevästi ulkoillessamme, mutta sisälle pissailu on jäänyt (*koputtaa puuta*). Viimeisin sisäpissa on tullut kalenterin mukaan elokuun ensimmäisellä viikolla, eikä se muitakaan tarpeitaan sisälle tee :)

Viikonloppuna muuten pakataan reput ja lähdetään käymään mutka Joensuussa. Koska Reskon kasvattaja on myös ihana eläinlääkäri, päätimme yhdistää huvin ja hyödyn ja lähteä katsomaan Reskon lapsuusmaisemia ja samalla Reskolta kuvataan lonkat, kyynärät ja selkä. Turhan optimistisena en ainakaan sen selän suhteen ole; koiranettiä selaamalla selviää, että viimeisen vuoden aikana kuvatuista kolmestatoista mustan snautserin selästä jopa kuudessa on ollut parantamisen varaa. Mutta etukäteen ei vaikuta itkeä, eikä Resko ole ainakaan tähänastisen elämänsä aikana oireillut mitenkään. Kumpa ei olisi ainakaan mitään sellaista, joka estää Reskon normaalin elämän tulevaisuudessakaan (sisältää ainakin säännöllistä riehumista ja hyppelyä, uimista, lelun perässä poukkoilua, metsissä ja viljelysteillä kirmailua, kavereiden kanssa leikkimistä, treenausta..)
No, seuraavan blogipäivityksen koittaessa ollaan varmaan vähän viisaampia!

torstai 19. maaliskuuta 2015

Koirauimala, rokotukset, sulaneet lenkkireitit

Resko sai isosiskoltani (kiitos Kata!) älyttömän hyvän joululahjan, nimittäin lahjakortin koirauimalaan! Viimeviikon lauantaina käytiin sitten HundSpassa ja Resko yllätti itsensä lisäksi kaikki muutkin. Kesällä Rekku osoittautui oikeaksi vesipedoksi, vaikka ei laiturilta uskaltautunutkaan hyppimään. Nyt uimalassa se teki sellaisia pellehyppyjä altaaseen, ettei snautserin pään ja katon väliin jäänyt montaa senttiä - hyvä kun ei kopsahdellut.


Viikonloppu sujui muutenkin tosi mukavasti kun aurinko paistoi ja Oulun pyörätiet sulivat. Kuivana päivänä katupöly pölähtelee, vähän märempänä päivänä palaan lenkiltä kotiin snautserin kans joka on korvia myöten ravassa ja hiekassa.

Tiistaina oli tottistreenit ja Resko oli mitäs muutakaan, kuin oma tekevä itsensä :) .. Vielä kun omistaja pysyis vauhdissa mukana. Koutsi kannusti muistuttaen, että on helpompi työstää vilkasta koiraa jolla on paloa tekemiseen, kuin koittaa harrastaa lahnan kanssa. Tosihan se on, mutta olen välillä niin myöhässä reaktioineni. Tässä siis parannettavaa!

Keskiviikkona käytiin eläinlääkärissä rokotuksilla. Koska me ollaan nyt Oulussa eikä päästy ns omalle lääkärillemme Heiskaselle, varasin ajan Lemmikkiin. Resko käyttäytyi vastaanotolla tosi kivasti, piippasi kyllä odotushuoneessa westielle, mutta tarkastuksen ja pistämisten ajan se oli oma reipas ja mutkaton itsensä. Ei reagoinut piikkeihin mitenkään, tuskin edes huomasi. Eläinlääkäri ihmetteli ääneen, kuinka keskareita on niin kovin vähän. Hymisin puoliääneen että "En ihmettele, kuka nyt haluaa tällaisen jonka kans hakataan ensin päätä seinään ensimmäiset kymmenen vuotta ja nautitaan sitten siitä jäljellä olevasta ajasta kun vois valita vähän helpomminkin..". Omistajana minua tietysti ilahdutti sitten suuresti, kun ell ennen lähtöämme vielä sanoi että olen hakannut päätä seinään tosi hyvin tämän ensimmäisen vuoden, kun Reskosta on kasvanut näin mukava ja hauska koirayksilö :) Vilkashan se on, mutta ehkä aika auttaa kasaamaan palasia vielä paremmin kokoon.

Muuten me on eletty aika rauhallista arkea. Resko ei ole päässyt kovin paljoa juoksemaan vapaana, mutta tänään kokeiltiin pyörän vieressä juoksemista. Resko ravasi sellaisella takapotkulla, etten muista ennen nähneeni vastaavaa - ihmettelin sitä aikani, kunnes tajusin että tosiaan kun juoksen itse ja Resko vetää, niin sehän aina laukkaa. Ja kävellessämme se lönkyttelee. Nyt näin pitkiä pätkiä todella tehokasta ravia, joten tiedämpä ainakin että Reskosta irtoaa kyllä liikettä oikeissa olosuhteissa. Toivottavasti Resko esittelee näitä liikkeitään sitten myös Oulu KVssa heinäkuussa.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Elämää ei voi käsikirjoittaa


kirjoitettu 20. toukokuuta:
Amor oli toissapäivänä metsälenkin jälkeen kipeämpi kuin koskaan. Mentiin vauhdilla päivystykseen ja saatiin pistettävät kipulääkkeet Rimadylien lisäksi, eikä sekään tuntunut riittävän. Ellei tilanne olis muuttunut aamuun mennessä parempaan suuntaan, olisin varannut herraparralle suoraan ajan viimeiselle reissulle. Eilen maanantaina päästiin onneksi omalle lääkärillemme heti aamusta ja syy kohtuuttomille kivuille ja jalattomuudelle selvisi: isot muutokset L4-L5 välissä. Ja jottei kerettäisi toiveikkaina ajatella spondyloosikoirien elävän kotikoiran elämää oireettomina monia vuosia, niin Amorilla kalkkeutunut luutuma painaa ilmeisesti välillä yläpuolen hermoihin (selkäytimeen) ja kotiin lähdettiin mieli raskaana. Saatiin vahvemmat Rimadylit ja neuvottiin katselemaan pari viikkoa ja pitämään koira levossa. Ei metsälenkkejä riehumisineen, ei lelujen perässä juoksemista tai niistä taistelua, ei sohvalle hyppäämistä eikä varsinkaan alaspäin hyppyjä. Ei nyt eikä enää ikinä. Huoh.

Kai tässä tilanteessa on ihan turhaa jossitella ja katua tehtyjä asioita, mutta mieleen tuli heti keväinen reissu jäälle jonka seurauksena Amor oli tosi kipeä (yhdistettiin silloin neurologisiin oireisiin mitä Ampulla oli vuosi sitten tammikuussa) ja epäviralliset agilitykisat (joista Amor tosin ei oireillut, vaan teki nollaradan ihanneajan sisällä ja oli maailman hienoin pappakoira). Mahtoi olla koiralle epämukavaa, mutta Amorhan menee kun mie pyydän. Tai esimerkiksi hyppy korkealta telineeltä alas tai auton perästä alas hyppääminen. Mutta tekemättömäksi niitä ei enää saa, eikä Amor muistele pahalla. Amor on kuitenkin koira ja koirat elää tätä hetkeä - ei eilistä eikä huomista.

No nyt tästä on kulunut reilu viikko ja Amor voi todella hyvin. Sen kankeahko ravihömppäily on muuttunut ulkona kirmailuksi (se laukkaa!!) ja ilme on muuttunut taas teräväksi ja koko koira tuntuu nuortuneen. Kurjaa, että yhdistin sen kankean liikkumisen ja vaisuuden vanhuuteen - sellaiset muutokset tuli kuitenkin niin pitkällä aikavälillä että sokeuduin niille.

En tiedä miten tämä etenee, mutta ainakin nyt Amor kulkee pilke silmäkulmassa ja on tehnyt selväksi ettei vielä ole aika antaa periksi. Askel on kevyt ja lennokas ja sisällä se heittelee itse itselleen leluja ja leikkii niillä, kun en viitsi sitä kuitenkaan pahemmin riehuttaa ettei selkään satu mitään. Vaikea uskoa Ampun olleen niin kipeä kuin se oli. Mikäli näyttää siltä että tämä kesä menee hyvin, niin se saa mennä. Mutta jos Amor tulee uudestaan niin kipeäksi kuin se sunnuntaina oli, niin tuskin haluan viedä sitä toista kertaa läpi siitä tuskasta.
Toivottavasti ei ole ajankohtainen huolenaihe vielä pitkään aikaan.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Ampun ell-keikka ja rakas Resko..


Paljon on taas kerennyt tapahtua. Vappu oltiin Joensuussa häävieraana ja Resko majoittui siellä yhdeksi yöksi kasvattajansa Martinan luo. Kaikki meni tosi hyvin - Rekku sai käskyn alkaa lihomaan ja olihan se kiva nähdä kasvattajaa ja jutella vähän syvällisemmin kuin facebookin chatissa :-)

Tapakasvatuskurssilla Resko loisti viime maanantaina! Se oli niin super ettei ikinä, olin varmaan yhtä hymyä pakatessani koiraa autoon ja ajaessani kotiin. Resko on niin ahne ja kontaktinhakuinen, että sen kanssa on ilo treenata. Se taistelee leluista ja pystyy keskittymään vaikka vieressä häseltäisi toinen koirakko. Se vaan on ihan loistava pikkumies ja kokoajan paranee. Iloinen, reipas, huoleton.  Minun rakas kakkospoika.

Amor kävi viimeviikolla eläinlääkärissä tiputeltuaan verta. Veikkaus eturauhasvaivoista osui oikeaan ja rtg-kuvien katsomisen jälkeen saatiin kotiinviemisiksi ab-kuuri ja niskaan pistettiin hormoonipiikki. Sais Ampullin turha innostus Reskoa kohtaan laantua.. Hölmö vanha ruottalaispappa!

Lauantaina kävin snautsereiden kans mätsäreissä, joissa Rekku sai punaisen nauhan(!!) ja Amor sinisen. Kenties vähän turhan nakuksi nypityn käppänän vieminen sadesäässä ulkomätsäreihin ei ollut se fiksuin idea, mutta Resko yllätti minut ja muut ravaamalla sievästi ympyrää ja seisomalla kärsivällisesti paikallaan. Miestuomari ei pelottanut yhtään, hampaat näytettiin helposti ja koko snautseri oli muutenkin yhtä heiluvaa häntää ja ilosta siristyviä silmiä. Hyvä reissu :) Viikonloppuna käytiin myös kokeilemassa Reskon kans peltojälkeä tutussa porukassa ja vaikka homma oli aika hakusessa, niin nenä silti toimii! Poika on aika rauhallinen tekijä, katsotaan vaan mitä tästä tulee.

Tänäaamuna tuli kasvattajalta ikävää viestiä - vuoden alussa tuli markkinoille dna-testit DCM:lle ja Reskon emä todettiin kantajaksi. Se uutinen ei huolestuttanut koska Reskon isän puolella ei suvussa tätä taipumusta kuitenkaan ole. Tai siihen oli ainakin vahva usko ja luotto.

Nyt kuitenkin myös Rekun isä oli todettu kantajaksi, joten Resko tullaan myös testaamaan. Kasvattaja on tilannut testit koko W-pentueelle, joten seuraavien kuukausien aikana saan tietää Reskon kohtalon. Ihan sanattoman suuri pettymys kun vain ajattelenkin asiaa.. Iso kiitos silti Martina-kasvattajalle avoimuudesta asian suhteen ja halusta testata kaikki (omat ja vähän muidenkin..) jalostuskoirat. Iso harmi että tällainen testi saatiin markkinoille "meille liian myöhään", mutta tärkeintä että asia on tiedossa ja kasvattaja näkee vaivaa asian suhteen ja Rekullekkin on oma testi tulossa kasvattajan kautta postissa. Hetken jo ajattelin, että jos Resko todetaan sairaaksi niin itken silmät päästäni ja toivon ettei mulle pentua ikinä olis tullutkaan. Mutta ei se niinkään mene. En antaisi Reskoa pois mistään hinnasta - se on mulle niin monien unelmien täyttymys ja loistopentu, etten muuttaisi mitään.

Voi rakas pieni koirapoika.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Mikä tekee sut onnelliseksi, tekee mut onnelliseksi

Rakkaista rakkain Resko on jo yli 17 viikkoa vanha snautseripoika! Rokotukset meni totuttuun tapaan hienosti, raksuja syödessään ei tuo höntti tälläkään kertaa edes huomannut mitään tapahtuvan. Vatsa oli sekaisin pari päivää rustoluulla herkuttelun jäljiltä, mutta muuten on mennyt pelkästään hyvin. Hampaatkin vaihtuu tiuhaan tahtiin, uudet on ihan hurjan kokoiset maitohampaisiin verrattuna! Mietin jo, että miten ne ikinä mahtuvat tuohon suuhun - mutta niinhän se vaan kasvaa naamakin kokoajan. Kuvista huomaa miten leuat on levenneet ja ilme muutenkin muuttunut. Ja jalat sinkuneet. Ja paino noussut. Ja parta kasvanut.. :-)

Käytiin tänään taas "hakutreeneissä". Resko lähti joka kerta kauhealla ryminällä ukkojen luo, eikä paljon mammalta apuja kysellyt. Yhdelläkin kerralla ukko meni aika paljon kauemmas metsään ja tarkoituksena oli käveleskellä polulla ja siitä sattumalta huomata jossain kuusen alla kökkivä ihminen. Kuinka ollakkaan, Resko piippasi jo mulla sylissä kun pidin sitä niin ettei nähtäisi minne ihminen meni. Ja hyvä kun kerkesin "hae" sanoa ja pennun päästää, niin se painoi jo menemään jossain siellä kaukana. Ei mitään ongelmaa irrota minusta ~50 metrin päähän.. Sieltähän se ihminen löytyi ilman haahuilua, ja miten onnellinen pentu meillä sen jälkeen taas olikaan. Ihan huippu Esko, niin rohkea ja iloinen! Miten onnellinen oonkaan siitä että olen saanut juuri tuon riiviön elämääni.

Myöhemmin päivällä käytiin myös raveissa. Resko kulki kuin kokenut koira, ei pöhissyt vaikka hevoset (ja lähtöauto) menivät melkoisella rytinällä vierestä ohi, eikä arkaillut lasten keppihevoskilpailuja. Herrapartakin oli siellä mukana ja yllättävän sulavaa on meno kahden snautserin kanssa. Molemmat koirat saivat paljon huomiota ja johonkin lehteenkin meitä kuvattiin. 

Ensiviikolla tiedossa on lentokentällä käynti, tapakasvatuskurssin aloitusluento, kenties näyttelytreenit ja Amorille rallytokot perjantaina. 

(NIIN JA PS. käytiin Amorin kans epiksissä 26.3. ja lähdettiin hallilta superkiva nollarata tehtynä! Tokikin "vain" möllinolla, mutta ottaen huomioon Ampun aivoverenkiertohäiriöt tammikuussa ym. niin en nähnyt mitään järkeä esimerkiksi ykkösluokan radalla a-esteelle käskemisessä. Ihan varmasti se sisupussi olis sinne mennyt vaikka pylly edellä, mutta ei mennä kun ei oo mikään pakko. Kivaa oli koko rahan eestä ja se kai siinä pointtina olikin :) Ihan maailman paras pappakoira kannettiin ns. kylmiltään radan alkuun ja siitä se lähti ja meni ku juna raiteillaan maaliin. Amorin kanssa kaikki tuollainen on niin helppoa että sydäntä särkee kun mietin sen ikääntymistä. Meillä on joku selittämätön sanaton yhteys, jonka tietää sellainen joka on saman kokenut. Jos en itseeni luotakkaan, niin Amorin kuitenkin. Se on niin hyvä lukemaan minua ja reaktioissaan tutuksi käynyt, ettei sellaista ystävyyttä voi sanoiksi pukea. Luvattoman tärkeä pieni käppyräparta.)  ♥

maanantai 24. helmikuuta 2014

Mitä odotimmekaan me huomiselta?

Vein tänään aamulla Ampun pissanäytteen eläinlääkärille ja se oli virtsakiteistä puhdas. Ei tulehdusta, ei kiteitä, ei mitään ylimääräistä. Seassa oli pienesti verta, mutta sille löytyy mahdollisesti syy lääkkeistä joita on jouduttu syömään. Noh, Amorin vointi oli muuten niin hyvä että sovittiin jatkosta torstaiksi. Ottaisin Amorin mukaan Reskon rokotuksille ja katsottaisiin sitä siinä samalla. Tuli myös ehdotus kipulääkkeen vähentämisestä/lopettamisesta, jos kyse oliskin ollut vaikka vaan revähtäneestä lihaksesta. Eihän näistä ikinä tiedä.

Lähdin eläinlääkäristä ja menin sen jälkeen koirien kanssa jäälle - oli niin täydellinen kevätpäiväkin meneillään ja Amor käyttäytyi ihan normaalisti. Aurinko paistoi ja hanget kimmelsi, jokainen voi varmaan kuvitella miten hyvillä mielin touhusin koirineni rannan tuntumassa. Ihmisiä käveli rantapolulla, mutta kumpikaan snautsereista ei lähtenyt harhailemaan niiden luokse vaan temmelsi kanssani jäällä hyväntuulisena. Pakkasin sieltä lähtiessäni sitten koirat autoon koppaan ja kerkesin ajaa ehkä 50 metriä kun kuului hyytävä kiljunta ja ulina. Ja heti perään toinen - joka vaimeni pieneksi ininäksi eikä loppunut vaikka pysäytin auton tien reunaan ja kiirehdin ottamaan Amorin kopasta syliini. Siinä se oli mulla sylissä, ulisi ja murisi. Soitin heti eläinlääkärille että nyt ei kyllä voida odottaa torstaihin joten menenkö päivystävälle vai mitä tässä tehdään ja menin kotiin antamaan koiralle lisää kipulääkettä.

Sain Heiskaselle ajan päivän loppuun (kiitos siitä!). Pieni helpotuksen huokaus pääsi, mutta ei se yhtään vähentänyt tietoa siitä että mulla oli sylissäni tosi oudosti käyttäytyvä ja kosketuksesta kiljuva pappakoira, joka apukuskin paikalla maatessaan tärisi kuin horkassa ja painui vaan matalaksi. Huoh :-( Yhtä hyvin se olisin voinut olla mie joka makasi täristen ja poissaolevana, niin pahalta se tuntui katsoa toisen oloa voimatta itse mitään. Surkeaa.

No, me sitten mentiin 16:45 kuulemaan mielipidettä viisaammilta. Kotiin lähdettiin tämän kanssa:


Että eipä ole hurraamista.. Vuosi sitten Amorilla oli aivoverenkiertohäiriö, joka johti neurologisiin oireisiin (mm. pään kallellaan pitäminen, silmän värve, tasapainon katoaminen, omissa maailmoissa oleminen, paha tärinä) ja jonka vuoksi käytiin Oulun Akuutista hakemassa ab-kuuri ja jäätiin odottelemaan saadaanko lisäaikaa vanhuksen kanssa. No me saatiin. Tosi hyvä vuosi. Nytkin ell mainitsi vaihtoehtona magneettikuvat ja neurologilla käymisen, mutta totesi että tässä tapauksessa suosittelee kipulääkkeillä jatkamista ja aikaa. Kun Amor juurikin syö jo ab-kuuria hammasongelmiinsa, niin ei sitäkään oikein vaikuta alkaa säätämään. Katsellaan miten käy, koira kuitenkin elää Rimadylin kanssa "normaalia" elämää ja häntä heiluu kuten ennenkin. Vähän saa tarkkailla missä maailmoissa Ampu elelee, reaktiot asioihin ei välttämättä ole loogisia kun koira ei ole ihan kartalla.

Joo, asiat vois olla paljon huonomminkin. Mutta vois ne olla paremminkin! Olisin taatusti mielumin ottanut diagnoosin virtsakiteistä ja hoidoksi sulatusruokaa ja ab-kuurin, enkä keskustelutuokiota siitä mikä on vielä hyvää elämää vanhuskoiralle. Ei me vielä mitään kuoppaa aleta kaivamaan, mutta odotetaan huomista pelonsekaisella jännityksellä. Ja toivotaan siitä huomisesta parempaa kuin tämä päivä.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Jos vaellan kuin oisin unessa, on mukana kipinä toivoa


Syyskuussa käytiin Rovaniemellä Eskelisen Ullan vastaanotolla suuta hoidattamassa, koska tilanne paheni huolestuttavan nopeasti ja pahaksi. Amor sai niin hyvää palautetta käytöksestään ja persoonastaan, että mieltä lämmittää vieläkin. Eläinlääkäri ihmetteli miten olen saanut noin kipeää suuta hoidettua itse ja totesi, että ellen olisi tehnyt suun eteen niin paljon töitä ei Amorilla olisi varmaan enää montaakaan hammasta jäljellä. Vaikka Amor oli rauhoitettuna ja humautettu taju kankaalle, niin silti siirtyessäni pois sen luota se päästi syvän murinan ja koitti pistää vastaan ell:ille. Niin kauan kun pysyin herraparran rinnalla, ei ollut mitään ongelmaa vaikka tehtiin mitä. Saatiin rtg-kuvat mukaankin, niistä selvisi sen verran että elleivät suuongelmat pysy kurissa, ei meillä oikeastaan ole varavaihtoehtoja käytettävänä. Vanhan koiran leuassa ei ole riittävästi luuta, jotta kulmureita uskaltaisi poistaa. Vaikka tieto vetikin ensin mielen matalaksi, totesin siinä että Amor on aina saanut elää täyttä koiran elämää hyvine ja huonoine hetkineen ja päästän sen uusiin seikkailuihin mielumin vaikka kuukautta etuajassa kuin hetkeäkään liian myöhään. Se on epäilemättä maailman paras koira, jonka myötä minun elämään on tullut lukematon määrä hyviä asioita. Eikä Amor murehdi turhia.

Ab-kuurit ja kotihoito ovat siis nyt jäljellä. Puhdistan Amorin ientaskuja (jotka muuten yltävät senttejä leuan sisään osittain luuhun asti) itse eläinlääkärin välineillä ja ohjeistuksella ja koitan pitää tilanteen mahdollisimman hyvänä. Koira onneksi sietää nämä epämiellyttävät hoitohetket hyvin - makaa tai istuu aloillaan, kun ruiskutan hampaanreunaa pitkin ikenen sisälle työntämälläni ruiskulla suolaliuosta ja lopuksi tökin samaan kuiluun "hoitotahnaa". Se mädän/ruoanjämien/bakteerimähnän määrä joka koiran kulmahampaan viertä pitkin nousee on useimmiten aika hurja. Joskus tulee verta niin että snautserin rintakarvoillekkin tippuu. Eläinlääkärin mukaan meillä on sinänsä hyvä tilanne, ettei minun ja Amorin yhteistyössä ole ongelmia. Amor antaa minun tehdä ikävätkin asiat vastustelematta.



Treeneissä me ei olla käyty kesän jälkeen, enkä nyt enää tiedä kannattaako kymmenvuotiaan kohtuullisen raskasrakenteisen pappakoiran kanssa säännöllisesti agilityn kaltaista enää harrastaakkaan. Jos vain saisin kelattua aikaa takaisin, mutta kun se ei onnistu.

Karhukokeen diplomi tuli postissa parin viikon viiveellä ja 60 pisteellä Ampu ylsi III-tulokseen!! Huikeaa toimintaa minun pikkumieheltä. Kuten sanottua, Amorin kanssa ei minkään saavuttaminen olis jäänyt kiinni koiran pääkopasta. Sellainen peloton poika se on, puolustaisi varmaan hihnan toista päätä henkensä uhalla.


Juuri nyt meillä menee mukavasti. Amorin turkki on paremmassa kunnossa kuin miesmuistiin ja se on lihaksikkammassa ja massavammassa kunnossa kuin aikoihin. Se kiipeää ilman ongelmia portaat kolmanteen kerrokseen ja sieltä alas päivittäin ja lenkkeillessä se vaan jaksaa jaksaa ja jaksaa. Kotona uni kyllä maittaakin aiempaa enemmän.

Ja jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan, voisi Amorilla olla keväällä parrakas "pikku"veli kotona seurana. Olen niin kovan luokan pessimisti, etten tohdi kovin hehkutella kun tiedän miten moni asia vielä voi mennä vikaan. Ultrassa oli kuitenkin alustavasti näkynyt kolme pentua..

lauantai 25. toukokuuta 2013

Tunnen sut jo tarkkaan, jaettu sielu kaiken aikaa


Agilitytreenejä on nyt kahdet takana ja onhan se huippua! Miten saatettiinkaan lopettaa harrastus, jossa meidän yhteistyö näkyy niin hyvin? Ryhmänohjaajamme on jo joutunut toteamaan, että koira taitaa kuunnella rataan tutustumista paljon paremmin kuin ohjaajansa - niin hyvin tuo otus korjaa minun virheitäni ja tekee puhtaat radat vaikka itse siellä huitoisin ihan eksyneenä..

Hauskaa siis on riittänyt. Amor juoksee esteeltä toiselle niin vaivattoman näköisesti, vaikkei vauhti päätä huimaa. Kokoajan se kuitenkin yrittää, vähintään yhtä kovasti kuin ohjaajansa. Muistan varmasti pitkään parin viikon takaisen ensimmäisen ratamme pariin vuoteen: se oli nopea ja virheetön rata täysine keppeineen, renkaineen, kontaktiesteineen ja pusseineen. Fiilis oli aikalailla 10+! Ensimmäisissä treeneissämme toisen radan kohdalla me päädyttiin myös esimerkeiksi toiselle ryhmäläiselle. Ryhmänohjaaja pyysi toista tyttöä jättämään koiransa ja tulemaan katsomaan miten tässä pitäisi mennä.. mulla jännitti ja olin varmaan ihan punainen naamasta, kun ohjaaja käski meitä menemään radan niinkuin me se äsken mentiin ja toista tyttöä katsomaan tarkkaan miten "täydellisesti" otin koiran hyppyjen jälkeen ja pistin putkeen, josta puomille. Hih, minun rakas herraparta se on aikamoinen vetsku! :) Vanhuus tosin näkyy yleensä treenien jälkeen, kun koira on illalla huomattavasti totuttua rauhallisempi. Väistämättä sitä miettii kuinka meidän yhteiset vuodet vähenee ja nämä harrastusvuodet sitäkin nopeammin, jos niistä nyt enää voi monikossa puhuakkaan. Viimeistään parin vuoden päästä on auttamattomasti liian itsekästä treenata 12 ikävuotta lähentelevän koiran kanssa samoja ratoja, joilla paineltiin menemään nuorempina. En haluaisi oman innostukseni vuoksi kuluttaa Amoria nopeammin loppuun..

Ja jottei mikään olisi täydellistä, niin löysin Amorin suusta epämääräisen reiän suun putsauksen yhteydessä pari päivää sitten. Sieltä pulppusi verta ja mätää vuorotellen painaessani alaleuan sisäreunaa. Soitin tosi huolestuneena hammaslääkärisiskolleni, joka kävi katsomassa Amorin suuhun myöhään illalla (kiitos siitä!) ja totesi, että kyseessä voisi olla fisteli. Heti aamulla soitin eläinlääkäri Heiskaselle ja sain ajan täksi perjantaiksi. Koitin selittää puhelimessa reiästä joka erittää mätää ja verta ja voisi olla yhteydessä yhteen etuhampaaseen joka on alkanut kevään aikana vähän heilumaan.


Niimpä me äitini ja koirien kanssa mentiin klo 10:15 vastaanotolle ja pistettiin 6.7 kiloa painava pappa nukkumaan, jotta suulle voitaisiin tehdä mitä sitten tarviikaan. Kotiin lähdettiin ab-kuurin kera ja yhtä hammasta kevyempinä, kun hammaskiven poiston jälkeen Heiskanen otti oikeasta alalaidasta l3-hampaan. Siskoni arvaus oli osunut aivan oikeaan - sen hampaan juureen oli kehittynyt paise, josta seurasi tämä fisteli. Voisin yrittää selvittää tätä fisteliä sanomalla, että se hampaan juuri oli tulehtunut ja kehittänyt tämän mätäpaiseen jonka piti päästä tyhjentymään jotakin kautta.. Vaikka kuinka putsasin Amorin suuta (sen alakulmurit ovat erittäneet mätää/keränneet ruokaa ienpusseihin jo pari vuotta, mutta ovat muuten hyvässä kunnossa ja tukevasti kiinni), niin en sitten voinut tämän fistelin kehittymiselle paljoakaan :/ Sain muuten taas seurata toimenpidettä ja siellähän se pieni räkäparta makasi eilisen pesu- ja trimmihetken jäljiltä niin sievänä ja puhtaana, mutta kieli poskella ja ihan kanttuvei kun suussa tapahtui ihmeitä.


Samalla reissulla Mäkärän polvet tutkittiin ja diagnoosi oli oletetunlainen - eivät pysy paikoillaan (toinen vielä pahempi). Mäkärä sai mukaan Metacam-kipulääkettä mahdollisten kipujen varalta, kysyin vielä Heiskaselta että ovatkohan jalat kuinka kipeät kun eivät näytä Mäkärää haittaavan, ja vastauksena kuultiin että ne VOIVAT olla välillä kipeät. Mitään eläinrääkkäystä ei kuitenkaan harrasteta, vaan mennään pikkuneidin ehdoilla. Ell meinasi että Mäkkis saattaa sinnikkäänä koirana elää vielä toisetkin kymmenen vuotta! :D Hehee.

Loppuun vielä maininta hellittämättömästä pentukuumeesta, jonka ainoa hoitomuotohan tunnetusti on pentukoirien hipsutteleminen ja siinä sivussa mahdolliselle toiselle koiralle nimivaihtoehtojen listaaminen. Tästä sitten ehkä lisää myöhemmin, nyt täytyis vaan pitää järki päässä!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Don't go where I can't follow


Maanantaiaamu 7.1.2013, kello on noin seitsemän. Herään tunteeseen painostavasta tuijotuksesta ja tajuan heti, ettei Amorilla ole kaikki hyvin. Nostan peittoa ja Amor seisoo jalat harallaan aivan naamani edessä tuijottamassa ja pian alkaa hirveä tutina. Koira nykii kuin joku ravistelisi sitä ja minä hyppään vauhdilla sängystä ylös - laittamaan valot ja huutamaan huoneeni ovelta äitiä apuun. Amor hytkyy sängyllä kohtauksen kynsissä ja vaikka koitan painaa sitä itseäni vasten ja käsken sen kyljelleen makaamaan, niin mikään ei auta. Paniikki.

Pahin meni ohi minuuteissa, mutta kun sen jälkeen laitan koiralle hihnaa ja vien sen ulos aamupissalle, tajuan että joku on edelleen vialla. Aina niin varmajalkainen Amor peitsaa nyt haparoivasti pissalle ja jalkaa nostaessaan meinaa kaatua. Sisällä huomaan myös, että Amor pitää päätään vinossa ja tuntuu taantuneen vähän tyhmän oloiseksi. Kun rapistelen taskuani, alkaa häntä heilkumaan ja korvat nousevat hörölle - mutta katse ei hakeudu polviani ylemmäs. Amor ei tajua katsoa minua silmiin. Olen myös huomaavinani toisen silmäkulman nykimistä.

Soitin eläinlääkärillemme heti kun paikka aukesi ja hyvällä tuurilla sain ajan yhdeksitoista. Annoin herraparralle puolikkaan aamuruoan ja käytin sitä ulkona, sitten vaan lepäiltiin. Koira oli ihan nuutunut ja tuijotteli tyhjyyteen. Kun se nousi makuulta, eivät tassut löytäneet paikkaansa.

Olen aina ajatellut, että jos joskus sattuu jotain kovin pahaa niin panikoin itseni varmasti ylikierroksille ja huoneessani on valtameri kyyneleistä. Sen sijaan makasin hiljaa koiran vieressä sängyllä ja odotin että kello tulisi yksitoista. Autossa pidin BoT-toppikseen puettua herrapartaa samaan fleeceen käärittynä, jossa se haettiin kotiin kohta yhdeksän vuotta sitten. Välillä itketti, mutta päässä takoi vain tieto siitä ettei tämä voi olla totta. Ei tässä voi käydä näin, mistä tämä nyt tuli? Olisko pitänyt huomata jotain jo edellisenä iltana? Amor täytti vasta yhdeksän, meillä on edessä vielä monet synttärit ja ensimmäinen kotoa muutto ja monta temppua opettelematta, monta yötä päät samalla tyynyllä nukkumatta. Ei haluaisi heittäytyä aivan pessimistiksi, muttei tiedä kuinka toiveikaskaan uskaltaa olla. Pilvilinnoilla on tapana romahtaa.

Amor kipusi itse tutut portaat eläinlääkäriasemalle, mutta oli vaisumpi kuin ennen. Koira tutkittiin ja sitä käänneltiin ja väänneltiin ja singuteltiin ja kokeiltiin. Punnittiin, Amor painoi 6.6 kg. Pistettiin lääkettä nahan alle, eikä Amor kiukutellut yhdenkään piikin kohdalla. Urhea herraparta ♥. Jos oli Amor välillä omissa maailmoissaan, niin siellä olin taatusti itsekin. Vika lienee aivoissa ("Neurologiset oireet"), ilmeisesti ei kuitenkaan epilepsiaa. Korvissa pientä tulehdusta, mutta sen ei pitäisi aiheuttaa niin pahoja oireita kuin Amorilla nyt on. Vasemmassa silmässä selvä värve, silmä siis tekee pientä nykivää liikettä. Soitto Oulun Akuuttiin ja saatiin keskiviikkoaamuksi aika neurologiaan erikoistuneelle eläinlääkärille.

Keskiviikkona herättiin aikaisin, todettiin ettei Amorin tila ole kohentunut ja lähdettiin ajamaan Ouluun. Ihanaksi osoittautunut lääkäri kyseli ja katseli ja nosteli ja koputteli Amoria aikansa, kiitteli koiran esimerkillistä käytöstä olosuhteista huolimatta ja otti lopuksi verikokeet. Tulokset saatiin tunnin odottelun kuluttua, eikä niissä näkynyt mitään kummallista - mikä olikin ihan odotettua. Lääkäri suositteli pään magneettikuvausta, mikäli oireet eivät ajan kanssa hellittäisi ja käski ottamaan rauhallisesti. Pois ei suljettu kasvaimen tai muiden hirvitysten mahdollisuutta. Saatiin kuitenkin varmuuden vuoksi kolmen viikon antibioottikuuri, mahdollisen korvatulehduksen nimissä. Amor on kuulemma hyvässä kunnossa ikäisekseen, sopivan solakka ja todella mukavaluonteinen kaveri :)

Kotiin siis lähdettiin toiveikkaina, mutta jalat tiukasti kiinni maan pinnalla.

Perjantaina eläinlääkäri soitti heti aamusta ja kertoi sappihappokokeiden tuloksien olleen hyvät. Amor oli yhä samanlainen vinopäinen ja liikuntahaluton vässykkä kuin se oli ollut keskiviikkonakin, mutta koitettiin pysyä positiivisina ajattelemalla ettei tilanne ollut ainakaan huonontunut. Huomasin myös, että laskut ja lääkkeet oli kirjattu Josetiinalle ja Amorille :D .. Noh, kerrankos t ja f menevät sekaisin.


Viikonloppuna Amor alkoi mennä selkeästi parempaan suuntaan, se ei pitänyt päätään enää vinossa ja satunnaiset haja-askeleetkin jäivät vähitellen pois. Siis melkein uskalsi jo huokaista helpotuksesta! Tällä viikolla käytiin ensimmäistä kertaa viikkoon vähän kävelemässä jäällä ja ollaan eletty muutenkin melko normaalia arkea (tietysti vielä ab-kuurin kera). Jostain syystä antibiootit aiheuttivat Amorille aluksi närästystä, vaikka olivatkin samoja mitä se on ennenkin syönyt. Onneksi äitini kävi hakemassa herraparralle apteekista närästyslääkkeitä ja siihen loppuivat mässytys ja nieleskely. Kun Akuutin eläinlääkärimme soitti vielä toisenkin kerran kyselläkseen Amorin voinnista, saatoin onneksi kertoa jo pienestä kävelyretkestä joen jäälle ja muutenkin ennalleen toenneesta veteraanista :)

Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että meillä oli onnea onnettomuudessa. Amorilla oli mitä ilmeisimmin maanantaiaamuna jokin häiriö aivoverenkierrossa, mutta meillä oli hurja onni kun koira toipui vielä entiselleen! Jos vielä pari viikkoa sitten hetkittäin erehdyinkin pitämään Amoria itsestäänselvyytenä, en taatusti tee sitä virhettä pitkään aikaan. Kun niiden parin pahimman päivän ajan pelkäsin Amorin menettämistä kaikkein koviten, enemmän kuin ikinä, ehdin myös miettiä mitä elämäni olisi ilman koiraa. Olen viime aikoina puhunut paljon kissoista, elänyt monta koiranpentukuumeetonta vuotta ja miettinyt olevani ehkä koiraihmisen sijaan amorihminen. Mutta sitten kun makasin sängylläni kipeän Amorin kanssa eikä sen paranemisesta ollut varmuutta, en yhtäkkiä voinutkaan kuvitella itseäni ilman koiraa. Niin paljon kuin niistä onkin vaivaa ja huolta ja vastuuta, niin kaiken saa kyllä moninkertaisena takaisinkin.

Huhhuh mikä romaani tästä tulikaan! Kirjoitin puolet jo samana maanantaina kun Amor sai kohtauksen, mutta en halunnut julkaista juttua blogissa ennenkuin sain edes jotain toivoa sen epätodellisen ahdistuksen keskelle. Nyt siitä kauheasta aamusta tulee kuitenkin jo kaksi viikkoa ja kaikki vaikuttais olevan hyvin. Kirjoittelen tätä Oulusta käsin kun tultiin Amorin kanssa viikonloppuvierailulle Jonnan ja kissojen luokse.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Oi aikoja



Ajattelin tähän jotain juttuja ja muistoja, vähän kertausta siitä kuinka Amor leikki pikkupentuna mattojen hapsuilla ja kuinka pennun tiesi olevan lähettyvillä kun kuuli vauhdikasta kynsien rapinaa parkettia vasten. Amor oli helppo pentu. Ja erittäin ahne, ruokailutavoiltaan possujakin säälittävämpi. Hihnassa kulkemista en ikinä joutunut opettamaan, se tuli jostakin automaattisesti. Sisäsiisteys kehittyi ajallaan ja eläinlääkärin poistamat mahdottoman terävät maitokulmahampaat mulla on vieläkin tallessa pienessä purkissa. Liian paljon olen ehtinyt kuitenkin unohtaa ja ajanhan tiedetään kultaavan muistoja. Maailman paras koira Amor on kuitenkin ollut alusta asti, kaikkine virheineenkin mulle juuri täydellinen. Vitsailin jo äitini kanssa, että kun Amor täyttää 10 vuotta niin laitetaan lehteen kuvallinen ilmoitus ja onnittelut - eiköhän Ampu siihen mennessä opi itse lukemaan aamulehtensä.

Ajankulu on jotain käsittämätöntä. Kun vain ajattelenkin, että kuukauden päästä mulla on 9 vuotias koira.. En tosiaan tajua missä välissä kaikki on tapahtunut. Ja kenen luvalla paras ystäväni alkaa jo lähennellä täyttä kymppiä? Alaparran hopeiset karvat näyttävät lisääntyneen, mutta ei niitä vielä lasketa. Vähän pelonsekaisella mielenkiinnolla olen katsellut kuvia iäkkäistä mustista kääpiösnautsereista, ja miettinyt että onko tuo kaulapussillinen, kauttaaltaan trimmerillä lyhyeksi ajettu ja silmiltään harmaaksi ehtinyt otus minun kultapojankin tulevaisuus? Ahdistava ajatus. Minun ajatuksissa Amor vanhenee arvokkaasti, mutta saa vielä vanhuksenakin iltahepuleita ja odottaa häntä heiluen koska pyydän siltä uutta temppua. Ehkä siitä tulee nykyistä jääräpäisempi ja korvattomampi, mutta vähemmän rakasta ei varmasti ikinä.

Oikeastaan erehdyin ajattelemaan kaikkea elämässämme muuttunutta juuri tämänhetkisen elämäntilanteen vuoksi. Eihän sitä kukaan ole sanonut ettenkö asuisi kotona vielä ensivuottakin, mutta lienee ihan realistista kuvitella jo Amorin seuraava syksy kaupunkilaiskoirana. Ja vaikka ihan mihin tahansa muottiin ei edes Amoria voi sovittaa, niin todistettavasti koirapuistoilu sujuu ja kerrostaloissa kyläillessä käytävän äänet eivät pahemmin keskeytä Herraparran puuhia. Hissit, liukkaat käytävät, ohi kolistelevat bussit ja rääkyvät kakarat ovat kaikki tuttuja juttuja. Amor on ollut aina kotonaan siellä missä minäkin. Toivottavasti tilanne ei leviä käsiin tositilanteessa, eikä Amor pahasti protestoi maalaiskoiruuden loppumista aikanaan..

Lakkiaiset on 5. joulukuuta ja olen suunnitellut aamun alkavan Amorin puunaamisella. Koska olen ahkera ja aikaansaava, olen tietysti jo soittanut valokuvaajalle (not...), mutta Amor tulee kuitenkin mukaan kuvattavaksi. Näen jo mielessäni kuvan itsestäni mahdollisimman teennäinen tekohymy punaisella naamallani ja Amorin mököttämässä sylissäni, rintakarvat oransseina rehottaen ja kuvitteellinen keskisormi pystössä :D

Ja ainiin, vein Amorin pissanäytteen eläinlääkärille maanantaina. Ihan puhdas pissa, ei jälkeäkään virtsakivistä!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Jäyhä Jököttäjä eläinlääkärissä

 
Me käytiin eilen (maanantaina) taas Heiskasella, hakemassa rokotukset ja vietiin samalla pissanäyte. Sain kuulla sen mitä toivoinkin: Amorin virtsakivet on taas poissa! Ihmeruokaa se Hill's, ihan mahtava homma :) Tosin tilanne on tähän asti edennyt samalla tavalla kuin viimeksikin; kun kiteet katosi pissasta niin tulehdus tuli takaisin. Uusi ab-kuuri siis, 10 päivää kuten edellinenkin. Pääasia että Ampu on kuitenkin nyt kunnossa, tulehdus vielä pois päiväjärjestyksestä niin voidaan jatkaa elämää ihan normaalisti. Pappakoiran on ollut vähän vaikeaa ymmärtää, ettei mikään koiranpentuilme saa herkkuja enää tippumaan.. Rokotuksen Amor otti vastaan tutun tyynenä, mutta ilme kertoi kaiken oleellisen. Jäyhä Jököttäjä seisoi huuli mutrulla, ja sama ilme sillä oli naamallaan vielä silloin, kun olin jo maksamassa käyntiä. Pisti henkilökunnankin hymyilemään.

Maanantaina käytiin myös vanhainkodissa, Amor esitteli osaamiaan temppuja ja sai paljon rapsutuksia vastineeksi. Mullekkin tulee hyvä mieli, kun näen miten hyvälle tuulelle yksi koira voi vieraan ihmisen saada. Sängylläni makaa siis paras mahdollinen Herraparta, tassuterapeutti ja vaikka mitä.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Vuosi 2012 ja aika vaan kuluu..

Yleensä sanoissaan niin hillitty Heiskanen sanoi Amorin pissanäytettä katsoessaan, että siellä on ihan jumalattomasti kiteitä... ab-kuuri + sulatusruoka. Itku kävi kurkussa kun kuulin eläinlääkärin yllättyneen diagnoosin, Amor ei ole näyttäny olevansa kipeä, ei aristanut mahaansa tai mitään. Kysyttiin, että mitäs herraparta on viimeaikoina syönyt, saatoin vain myöntää satunnaisen pöydästä herkuttelun.. erityisen kurja olo, koska tämä on ihan omaa syytä. Kuulemma tähän riittää ihan pienikin herkuttelu tai maistelu, eli voisin toisaalta siirtää osasyyn muillekkin perheenjäsenille, mutta turhapa tuota on tässä vaiheessa enää tehdä. Pitää hoitaa mikä hoidettavissa on.

Onneksi veteraani ei pistä pahakseen uutta dieettiään, kun erikoisruoan purkki napsahtaa auki, alkaa Amorin ruokatärinä ja tutina ja huulien lipominen. Aikunen mies, syö velliä niin tyytyväisenä. Muusaan purkkiruoan ja lisään vettä, että koira varmasti joisi tarpeeksi. Juominen on tärkeää virtsakivipotilaalle.

Käytiin eilen pitkästä aikaa Haaparannalla Hund&Jaktissa, josta äiti osti Amorille BOTin! Kiitos äiti! Verrattuna liian suureen ToppaPomppaan, tämä uusi botin toppatakki on ihan loistavan kokoinen ja istuu Amorin päälle todella hyvin. Minun karvaselle ystävälle vain paras on kyllin hyvää..  lellipentu :)

Meille kulunut viikko oli kuitenkin loistava - kunniavieras Jonna oli käymässä (ilman koiria kylläkin) Joensuusta. Kiitti Jonna!


kaksi ylintä kuvaa ottikin Jonna

keskiviikko 24. elokuuta 2011

"Sinussa on pisteet kohdallaan.."

Pieni 7.6 kiloinen mytty kohoilee hiljalleen peiton alla, tassut ei vielä toimi. Amor jätti Heiskaselle kolme hammasta (kaksi ylhäältä ja yhden alhaalta) ja tassupatin. Kotiintuomisina nukutuksesta herääminen, pari tikkiä tassussa ja käsittämättömän hieno hymy (josta Amor varmasti keksii kavereilleen hyviä tarinoita - "olisittepa nähneet sen toisen osapuolen!.."). Maailman rakkain ja reippain käppänä, hieno punainen side tassussa ja parta ihan sekaisin ja suueritteistä takussa. Hampaat oli tosiaan siinä kunnossa, että poisto oli oikea ratkaisu. Samalla muut hampaat puhdistettiin, siistiä tuli. Tassupatti oli koteloitunut mätä/veri/tali-kertymä, kenties saanut alkunsa jostakin joka tassuun on osunut. Kuonopatti oli.. punkin jälki! :D Just joo, kunnon amatööri kun huolestuu punkkipatista.

Hyvin hoidettu koira kuitenkin kuulemma, eläinlääkäri laittoi itselleen merkinnän Amorin potilaspapereihin poistetuista hampaista, siltä varalta että joskus haluttais käydä kehässä kääntymässä. Tassusiteen pitää antaa olla pari päivää, saapa nähdä tarvitaanko me kauluria. Ab-kuuri tuli kymmeneksi päiväksi, käytiin heti apteekista hakemassa lääkkeet kotimatkalla. Clindabuc vet.
Rakas Amor ♥


lisätty 25.8. klo 16:59
Amor alkaa olla oma itsensä, pönttöpäätä ei tassusidekään paljoa hidasta!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

You are the best thing that's ever been mine

Amorin patti ei ehkä olekaan rasvapatti. Eläinlääkäri sanoi ettei mene sanomaan siitä mitään, paitsi että jos se olis selkeä rasvapatti niin sen voisi antaa olla. Elokuussa mennään sitten leikkelemään käppänäpojan tassua, parempi katsoa kuin katua kai.. Kyllähän se voi edelleen olla vain rasvapatti, mutta väkisinkin nyt miettii muitakin vaihtoehtoja. :/ Seuraavalla käynnillä lähtee kuitenkin patti ja huonot hampaat.
Mäkkis kävi muuten samalla tutkittavana, sillä on ollut välillä ongelmia hengittelemisessä. Diagnoosina ylempien hengitysteiden tulehdus ja ab-kuuri syötäväksi. Ikävä kyllä tuommoiset tulehdukset ovat kuulemma hankalia hoidettavia, mutta toivotaan parasta!

Aika kakka päivä kun kerralla tulee molempien koirien ongelmat ja itselle postissa kutsu kardiologiselle osastolle elokuussa. No, jospa ne ois kaikki sitten ennen syksyä poissa ongelmalistalta. Sairaslomia tiedossa siis.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Antibioottikuuri ja lenkkeilyä kaukana kaikesta

Soitin keskiviikkona eläinlääkärille, koska olen tammikuusta asti hoitanut Amorin kipeää ientä tuloksetta. Kun me käytiin tammikuussa rokotuksilla ja mainitsin ienongelmasta (ikenestä on tullut mätää ja jo ennen ell-käyntiä olin alkanut putsaamaan sitä vedellä ja topsilla) niin päätettiin odottaa ja katsoa koska tilanne ei näyttäny pahalta.
Eilen sitten klo 11 mentiin esitteleen purukalustoa eläinlääkärillemme. Ensin ell katseli suuta ja nosteli partaa pois edestä, lopulta kysyi multa että missä täällä suussa muka on vikaa. Amorin suu on siis muuten tosi hyvässä kunnossa (ei hammaskiveä tai mitään sellaista). Yläetuhampaista kolme keskimmäistä sai lopulta poistouhkauksen, ellei saamamme vahva antibioottikuuri paranna tulehdusta ja pidä sitä poissa. Ell sanoi, että saatetaan joutua poistamaan hampaita ja kysyi näyttelyharrastuksesta - totesin että koira tykkää esiintymisestä yhtä vähän kuin omistajakin ja jos parantuminen vaatii hammasrivin harvennusta niin mulla ei ole mitään sitä vastaan. Lääkäri totesi vielä, että voitaisiin jättää tuohon keskelle yksi hammas niin näyttäisi hauskalta. :D jooh.. no, kotiuduttiin sitten kuitenkin apteekin kautta Clindabuc Vet-lääkkeiden ja "yläetuhampaissa periodontiitti"-diagnoosin kanssa. Nyt napsitaan näitä niin kauan kuin pitää ja koska ennuste tulehduksen poissapysymiselle ei ole kauhean hyvä, niin myöhemmin joskus varmaan saadaan kotiin koira jonka hymy on muutamaa etuhammasta harvempi.

Perjantaina käytiin noin tunnin lenkillä metsäteillä ja eilen yli parin tunnin lenkillä viljelysteillä ja mentiin kelkanjälkiä pitkin pelloilla ja metsässä. Amor nukkui sikeästi eilisillan kyllä, ihmetteli varmaan vähän omistajaan iskenyttä lenkkeilyinnostusta. Vähänkö harmitti kun otin kameran mukaan ja ilma oli ihan mahtava (aurinkoa ja lämmin) ja maisemat niin nätit ja kuinka ollakkaan kameran akku loppui kun olin unohtanut ladata sen. Niin tyypillistä mulle..

torstai 27. tammikuuta 2011

Kuljin valtateitä ja myrskysäitä ja niitä ja näitä...

Ell:llä laitettiin vain rabiesrokote, koska nelosrokote meneekin vanhaksi vasta vuoden päästä. Varmuuden vuoksi laitettiin vielä erimerkkinen rabiesrokote. Kaikki meni tosi hyvin, Amor käyttäyty kympin arvosesti ja lähettiin kotiin hyvillä mielin.

Nyt 20 yli kahdeksan sanoin kaverille mesessä, että ompa koira levoton ja sanoin että toivottavasti ei ala turvota. Aijoin lähteä iltalenkille. Otin Amorin syliin ja mitä hittoa... kuono rypyillä, huulet minun sormen paksuset ja silmät punaset ja turvonneina. Että semmosta tänään. Ens yö varmaan nukutaan melko huonosti. Ehkä kymmenen minuuttia sitten, joskus 20:30 annoin kyytabletin. Kumpa se alkais vaikuttaa pian, Amor on ihan tuskasena. Minun syytä kaikki, jos en olis raahannu sitä myrkytettäväksi niin mitään reaktiota ei olis!

Amorille siis tuli tämä reaktio taas, tällä kertaa sen tulemiseen vain meni kauemmin aikaa. Illalla puoli kymmenen maissa turvotus laski, mutta vielä tunnin ajan Amor kutisi todella pahasti. Se raapi itseään ja oli todella surkean näköinen. Iho punotti ja siihen nousi pieniä patteja. Onneksi yhdentoista jälkeen tilanne rauhottui, Amor ja mie saatiin nukuttua rauhassa. Aamulla Amor oli oma ponteva itsensä, vailla merkkiäkään edellisiltaisesta. Soitin eläinlääkärillemme, joka oli pahoillaan tapahtuneesta ja mietittiin sitten, että kannattaako Amoria enää rokottaa. Tämä nyt laitettu rabiesrokotus menisi vanhaksi vasta vuonna 2014 ja Amor olisi silloin jo 11 vuotias, joten jos sinne asti selvitään niin en varmaan ala vanhaa enää kiusaamaan.

Vuoden päästä olis nelorokote kuitenkin tulossa, pitää miettiä laitetaanko sitäkään. Tämä tietysti rajoittaa haaveita agilitykilpailuista.. Mutta onhan meillä vielä vuosi aikaa miettiä. Toinen juttu on Amorin passi, kun asutaan Suomen ja Ruotsin rajalla, niin sitä passia kyllä tarvii. Onneksi se ei kuitenkaan ole nyt ajankohtaista, murehtia tuosta.

Pääasia että Amor tuli nopeasti kuntoon ja tiedetään nyt, ettei se jostain syystä enää kestä raivotautipiikkejä.