Syyskuussa käytiin Rovaniemellä Eskelisen Ullan vastaanotolla suuta hoidattamassa, koska tilanne paheni huolestuttavan nopeasti ja pahaksi. Amor sai niin hyvää palautetta käytöksestään ja persoonastaan, että mieltä lämmittää vieläkin. Eläinlääkäri ihmetteli miten olen saanut noin kipeää suuta hoidettua itse ja totesi, että ellen olisi tehnyt suun eteen niin paljon töitä ei Amorilla olisi varmaan enää montaakaan hammasta jäljellä. Vaikka Amor oli rauhoitettuna ja humautettu taju kankaalle, niin silti siirtyessäni pois sen luota se päästi syvän murinan ja koitti pistää vastaan ell:ille. Niin kauan kun pysyin herraparran rinnalla, ei ollut mitään ongelmaa vaikka tehtiin mitä. Saatiin rtg-kuvat mukaankin, niistä selvisi sen verran että elleivät suuongelmat pysy kurissa, ei meillä oikeastaan ole varavaihtoehtoja käytettävänä. Vanhan koiran leuassa ei ole riittävästi luuta, jotta kulmureita uskaltaisi poistaa. Vaikka tieto vetikin ensin mielen matalaksi, totesin siinä että Amor on aina saanut elää täyttä koiran elämää hyvine ja huonoine hetkineen ja päästän sen uusiin seikkailuihin mielumin vaikka kuukautta etuajassa kuin hetkeäkään liian myöhään. Se on epäilemättä maailman paras koira, jonka myötä minun elämään on tullut lukematon määrä hyviä asioita. Eikä Amor murehdi turhia.
Ab-kuurit ja kotihoito ovat siis nyt jäljellä. Puhdistan Amorin ientaskuja (jotka muuten yltävät senttejä leuan sisään osittain luuhun asti) itse eläinlääkärin välineillä ja ohjeistuksella ja koitan pitää tilanteen mahdollisimman hyvänä. Koira onneksi sietää nämä epämiellyttävät hoitohetket hyvin - makaa tai istuu aloillaan, kun ruiskutan hampaanreunaa pitkin ikenen sisälle työntämälläni ruiskulla suolaliuosta ja lopuksi tökin samaan kuiluun "hoitotahnaa". Se mädän/ruoanjämien/bakteerimähnän määrä joka koiran kulmahampaan viertä pitkin nousee on useimmiten aika hurja. Joskus tulee verta niin että snautserin rintakarvoillekkin tippuu. Eläinlääkärin mukaan meillä on sinänsä hyvä tilanne, ettei minun ja Amorin yhteistyössä ole ongelmia. Amor antaa minun tehdä ikävätkin asiat vastustelematta.
Treeneissä me ei olla käyty kesän jälkeen, enkä nyt enää tiedä kannattaako kymmenvuotiaan kohtuullisen raskasrakenteisen pappakoiran kanssa säännöllisesti agilityn kaltaista enää harrastaakkaan. Jos vain saisin kelattua aikaa takaisin, mutta kun se ei onnistu.
Karhukokeen diplomi tuli postissa parin viikon viiveellä ja 60 pisteellä Ampu ylsi III-tulokseen!! Huikeaa toimintaa minun pikkumieheltä. Kuten sanottua, Amorin kanssa ei minkään saavuttaminen olis jäänyt kiinni koiran pääkopasta. Sellainen peloton poika se on, puolustaisi varmaan hihnan toista päätä henkensä uhalla.
Juuri nyt meillä menee mukavasti. Amorin turkki on paremmassa kunnossa kuin miesmuistiin ja se on lihaksikkammassa ja massavammassa kunnossa kuin aikoihin. Se kiipeää ilman ongelmia portaat kolmanteen kerrokseen ja sieltä alas päivittäin ja lenkkeillessä se vaan jaksaa jaksaa ja jaksaa. Kotona uni kyllä maittaakin aiempaa enemmän.
Ja jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan, voisi Amorilla olla keväällä parrakas "pikku"veli kotona seurana. Olen niin kovan luokan pessimisti, etten tohdi kovin hehkutella kun tiedän miten moni asia vielä voi mennä vikaan. Ultrassa oli kuitenkin alustavasti näkynyt kolme pentua..
4 kommenttia:
Pikkukoirilla niitä hammasongelmia riittää :( Hampaat on meidänkin pienillä olleet se ongelma. Toivottavasti Amor kuitenkin pärjäilee vielä hampaidensa kanssa! Ja toivottavasti pentusuunnitelmat menevät nappiin! :)
Voi ei, herätti vähän sekä haikufiiliksiä tää postaus että onnellisuutta. Tosi suosta tommoset hammasongelmat, kuitenki ihana lukea että koira luottaa noin täysillä omistajaansa että antaa tehdä epämiellyttävätkin toimenpiteet mutkitta. Niin ja että se on noin vetreä papparainen, pisteet ehottomasti siitä :)!
Toivottavasti hammasvaivat pysyvät aisoissa. Tämä oli jotenkin tosi liikuttava postaus :) Ja peukutukset pentuhaaveille!
Kiitos mukavista kommenteista kaikille! Peukutuksia otetaan tosiaan vastaan, hihii :)
Lähetä kommentti