Mitä odotimmekaan me huomiselta?

Vein tänään aamulla Ampun pissanäytteen eläinlääkärille ja se oli virtsakiteistä puhdas. Ei tulehdusta, ei kiteitä, ei mitään ylimääräistä. Seassa oli pienesti verta, mutta sille löytyy mahdollisesti syy lääkkeistä joita on jouduttu syömään. Noh, Amorin vointi oli muuten niin hyvä että sovittiin jatkosta torstaiksi. Ottaisin Amorin mukaan Reskon rokotuksille ja katsottaisiin sitä siinä samalla. Tuli myös ehdotus kipulääkkeen vähentämisestä/lopettamisesta, jos kyse oliskin ollut vaikka vaan revähtäneestä lihaksesta. Eihän näistä ikinä tiedä.

Lähdin eläinlääkäristä ja menin sen jälkeen koirien kanssa jäälle - oli niin täydellinen kevätpäiväkin meneillään ja Amor käyttäytyi ihan normaalisti. Aurinko paistoi ja hanget kimmelsi, jokainen voi varmaan kuvitella miten hyvillä mielin touhusin koirineni rannan tuntumassa. Ihmisiä käveli rantapolulla, mutta kumpikaan snautsereista ei lähtenyt harhailemaan niiden luokse vaan temmelsi kanssani jäällä hyväntuulisena. Pakkasin sieltä lähtiessäni sitten koirat autoon koppaan ja kerkesin ajaa ehkä 50 metriä kun kuului hyytävä kiljunta ja ulina. Ja heti perään toinen - joka vaimeni pieneksi ininäksi eikä loppunut vaikka pysäytin auton tien reunaan ja kiirehdin ottamaan Amorin kopasta syliini. Siinä se oli mulla sylissä, ulisi ja murisi. Soitin heti eläinlääkärille että nyt ei kyllä voida odottaa torstaihin joten menenkö päivystävälle vai mitä tässä tehdään ja menin kotiin antamaan koiralle lisää kipulääkettä.

Sain Heiskaselle ajan päivän loppuun (kiitos siitä!). Pieni helpotuksen huokaus pääsi, mutta ei se yhtään vähentänyt tietoa siitä että mulla oli sylissäni tosi oudosti käyttäytyvä ja kosketuksesta kiljuva pappakoira, joka apukuskin paikalla maatessaan tärisi kuin horkassa ja painui vaan matalaksi. Huoh :-( Yhtä hyvin se olisin voinut olla mie joka makasi täristen ja poissaolevana, niin pahalta se tuntui katsoa toisen oloa voimatta itse mitään. Surkeaa.

No, me sitten mentiin 16:45 kuulemaan mielipidettä viisaammilta. Kotiin lähdettiin tämän kanssa:

Että eipä ole hurraamista.. Vuosi sitten Amorilla oli aivoverenkiertohäiriö, joka johti neurologisiin oireisiin (mm. pään kallellaan pitäminen, silmän värve, tasapainon katoaminen, omissa maailmoissa oleminen, paha tärinä) ja jonka vuoksi käytiin Oulun Akuutista hakemassa ab-kuuri ja jäätiin odottelemaan saadaanko lisäaikaa vanhuksen kanssa. No me saatiin. Tosi hyvä vuosi. Nytkin ell mainitsi vaihtoehtona magneettikuvat ja neurologilla käymisen, mutta totesi että tässä tapauksessa suosittelee kipulääkkeillä jatkamista ja aikaa. Kun Amor juurikin syö jo ab-kuuria hammasongelmiinsa, niin ei sitäkään oikein vaikuta alkaa säätämään. Katsellaan miten käy, koira kuitenkin elää Rimadylin kanssa "normaalia" elämää ja häntä heiluu kuten ennenkin. Vähän saa tarkkailla missä maailmoissa Ampu elelee, reaktiot asioihin ei välttämättä ole loogisia kun koira ei ole ihan kartalla.

Joo, asiat vois olla paljon huonomminkin. Mutta vois ne olla paremminkin! Olisin taatusti mielumin ottanut diagnoosin virtsakiteistä ja hoidoksi sulatusruokaa ja ab-kuurin, enkä keskustelutuokiota siitä mikä on vielä hyvää elämää vanhuskoiralle. Ei me vielä mitään kuoppaa aleta kaivamaan, mutta odotetaan huomista pelonsekaisella jännityksellä. Ja toivotaan siitä huomisesta parempaa kuin tämä päivä.