Me käytiin eilen (maanantaina) taas Heiskasella, hakemassa rokotukset ja vietiin samalla pissanäyte. Sain kuulla sen mitä toivoinkin: Amorin virtsakivet on taas poissa! Ihmeruokaa se Hill's, ihan mahtava homma :) Tosin tilanne on tähän asti edennyt samalla tavalla kuin viimeksikin; kun kiteet katosi pissasta niin tulehdus tuli takaisin. Uusi ab-kuuri siis, 10 päivää kuten edellinenkin. Pääasia että Ampu on kuitenkin nyt kunnossa, tulehdus vielä pois päiväjärjestyksestä niin voidaan jatkaa elämää ihan normaalisti. Pappakoiran on ollut vähän vaikeaa ymmärtää, ettei mikään koiranpentuilme saa herkkuja enää tippumaan.. Rokotuksen Amor otti vastaan tutun tyynenä, mutta ilme kertoi kaiken oleellisen. Jäyhä Jököttäjä seisoi huuli mutrulla, ja sama ilme sillä oli naamallaan vielä silloin, kun olin jo maksamassa käyntiä. Pisti henkilökunnankin hymyilemään.
Maanantaina käytiin myös vanhainkodissa, Amor esitteli osaamiaan temppuja ja sai paljon rapsutuksia vastineeksi. Mullekkin tulee hyvä mieli, kun näen miten hyvälle tuulelle yksi koira voi vieraan ihmisen saada. Sängylläni makaa siis paras mahdollinen Herraparta, tassuterapeutti ja vaikka mitä.
5 kommenttia:
Virtsakiviuutinen on huippu! Toivottavasti Amor toipuu nopeasti tulehduksestakin. Rokotuksestako ei siis tullut mitään jälkioireita? Komea herraPartanen!
:) Rokotus aiheutti kutinaa, kuten ennenki.. mutta turvotusta ei! Jee!
Hieno juttu, että virtsakivet on poissa! Toivottavasti tulehduskin lähtee suosiolla! :)
Peppu! Amor on ihan tajuttoman suloinen, toivottavasti parantuu nopeesti eikä tule enää mitään ongelmia :)
Amor kiittää, myös peppukommentista :D ..
Lähetä kommentti