sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Sadan vuoden päästäkin muisteltais, kuinka me iloittiin niin


Takana vajaa viikko mökillä (Ylläksellä), käppänämiittinki, aurinkoisia lenkkeilysäitä ja Amorille yksi ilta siskoni nypittävänä. Tackar Karo! Siisti siitä tuli. Ylläksellä satuttiinkin huomaamaan, että entinen kirjekaveri on siellä myös. Amorin ollessa alle parivuotias tutustuin Eveliinaan, jolla silloin oli musta kääpiösnautseri Pipsa. No Pipsa oli meidän kanssa lenkillä, mutta mukana oli myös tuoreempaa sukupolvea edustava Merri. Käytiin kävellen tunturissa, kymmenen kilometriä käveltiin ja samalla vaihdettiin pitkästä aikaa kuulumisia ja juteltiin turhuuksista. Samaan aikaan todella outoa, mutta ihan hurjan mukavaa tavata Eveliina oikeasti. Ja käppänäneiditkin, Pipsa täyttää kesällä jo kymmenen vuotta! Voi ajankulua, vasta meillä oli molemmilla nuoret mustat parrakkaat ja kaikki edessä :)

Eilen Amor oli mulla mukana kun kävin tekemässä aamutallin. Aamu menikin tallilla, herraparta söi varmaan lapiollisen hevosen kakkaa ja vaikutti sangen tyytyväiseltä saadessaan taas olla mulla mukana. Isä yllättyi kyllä, kun aamulla ennen seitsemää (ja siis lauantaina!) kävelin keittiöön ja koiralla takki jo puettuna. Tiedossa oli kyllä että oon menossa tallille, mutta puettua koiraa ihmeteltiin.. "Tuota.. miksikä tuola koirallakin on rätti päällä" :D Luulisi jo huomanneen että mulla on koira mukana aina kun vaan voi! Takaisin kotiin kierrettiin viljelysteiden kautta, sai koira vähän riekkua hihnatta. Alkumatkasta Amor ontui/ei varannut painoa vasemmalle takajalalle, ja ehdin jo säikähtää kunnolla. Muistelin kuumeisesti, että kumpi jalka siltä oli pentuna rikki ja tutkin varpaanvälitkin pikkutarkasti. Jalkaongelma meni pian ohi, saattoihan johtua yksinkertaisesti siitäkin että ollaan käytetty ahkerasti tossuja tänä talvena kun Amorista on tullut varsinainen vilukissa vanhuuttaan. Pitää vähän katsoa ettei sama jalka osoita kipeyden merkkejä tms, koska vaikka vuonna 08 on kuvattu selkä ja lonkat ja todettu terveiksi niin voihan niitä muutoksia tulla.

Ei kommentteja: