keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Säikäytti..

Tulin tänään Amorin kans bussilla Torniosta kotiin ja kun jäätiin pysäkille kylällä, niin kaks rotikkaa odotti meitä sielä kävelytiellä.. kaks rotikkaa, ala-astelaisen tytön kanssa. Ne oli vielä keskenkasvusia (siis normaalin korkusia, mutta jalkavia) ja yhden hihnan päässä, hihnanjakajalla talutuksessa. Mie peitin Amorin silmät heti kun tultiin ulos bussista, ettei se huutais ja provosois nuoria rottweilereita yhtään enempää. Ei jäänyt epäselväksi, että kumpi vei kumpaa, kun tyttö alkoi vyöryä laumansa kanssa meitä kohti.
Pidin Amoria korkealla sylissä, puristin sitä itseäni vasten ja yritin ehtiä pois alta. Ikävä kyllä nuoret rotikat oli päättäneet tulla tarkastuskäynnille, toinen koirista hyppi ja rähisi ja yritti tarttua Amoria takajalasta. Varmaan ensimmäistä (ja toivottavasti viimistä) kertaa mulla pelotti olla tämmösessä tilanteessa, yleensä toinen osapuoli on saanut koiransa hallittua vaikka olis rähinää ollutkin. Peruutin poispäin, Amor sylissä ja vieraat koirat meitä vasten hyppien. Karjuin monta kertaa, että älä päästä niitä koiria, lopulta kirosanojen saattelemana huusin että älä oikeasti päästä niitä! Tyttöä ensin huvitti, mutta lopulta se ponnisteli naama punasena pitääkseen koirat sen aikaa paikallaan että päästäis Amorin kanssa pois tilanteesta.

Että ärsytti, moni asia! Kuka päästää tuommosen lauman kävelylle, kun koirat ei selvästikään ollut hallinnassa. Mistä mie olisin saanut apua jos joku näistä olis napannu minua kädestä tai Amoria jalasta. Onneksi päästiin ehjin nahoin kotiin, toivon vaan ettei törmätä tähän kolmikkoon enää koskaan! Harmi vaan ettei tämä paikka ei ole kovin iso ja samat koirat ja ihmiset täälä vain pyörii :@ ja mistähän saa alkunsa nää jutut tappajakoirista? Mm-m.

Ikävää etten usein päivittele ja sitten marraskuu alkaa tällasella jutulla. Ilonen puoli jutussa oli Amorin hienoin käytös bussissa ja bussiasemalla. Maailman fiksuin herraparta. ♥

9 kommenttia:

f kirjoitti...

Tuollaiset tilanteet ovat kyllä äärimmäisen perseestä. Koirat osaaviin käsiin piste.

Jonna kirjoitti...

^ Totally agree. En tajua miksi pikkulapsi pitää laittaa kahden tuommoisen koiran kanssa pihalle, jo yhdestäkin saan kauhunväristyksiä.. Nyt voi vaan sanoa että ONNEKS mitään ei käyny, vaikka tuossa ois aineksia pahempaankin. Tollanen kolmikko on aika inha tavata kadulla muuteskaan..

Ampu on maailman paras matkustuskoira!

Josefiina kirjoitti...

Nii! Mielessä kävi uutisotsikot tappajakoirista, vaikkei tässä(kään) tapauksessa syy ollu kummankaan osapuolen koirissa. Pitää varmaan alkaa lenkkeillä pesäpallomailan kanssa..
(Ampu on, viikon päästä vielä parempi!)

Nath kirjoitti...

Hyi kauhea :S Ja mistä sen tietää jos tämä likka itse olisi päättänyt lähteä koirien kans lenkille, vaikka ihan vaan brassailumielessä... mitenköhän hitossa kuvitteli saavansa pidettyä hallinnassa kaksi niin isokokoista koiraa @_@

Multa karkas Tenho tänään komennosta, oltiin yliopiston nurtsilla kävelemässä ja yhtäkkiä jostain puiden siimeksestä loikkaa joku aasialainen vaihtari. Tenho oli irti, kun yleensä tuolla ei noin iltaisin kulje kauheasti porukkaa. Tällä kertaa mulla ei kerennyt huomiokyky mukaan, kun koira lähti jo rynnistämään tykinkuulana ja hulluna haukkuen tätä ihmistä kohti.... Tyyppi alko steppailla ja nosteli käsiä ilmaan Tenhon juostessa sen ympärillä, mie huudan ja vislailen ja vihdoin tuo turnipsi suvaitsi kuunnella ja tulla luo. Onneks oli sen verran lepsu uhri, että loppupeleissä se soi mulle aurinkoisen hymyn kun hyökkäyksestä pääsi (...oikeasti :'D), viitti ajatellakaan jos joskus kohdalle osuu joku vähemmän koiraihminen.... Mutta voin sanoa että kylläpä muuten hävetti!

sarianne kirjoitti...

Hui! :O Tuo tunne on niin kamala, kun yhtäkkiä tajuaa olevansa ainoa este oman pikkuisen koiransa ja ison hallitsemattoman koiran välissä! Tuntee itsensä aika avuttomaksi. Onneksi selvisitte pelkällä säikähdyksellä.

Maria kirjoitti...

Kamala:o vähän vastuuta vanhemmille näissä asioissa! Eihän siis itse rodussa ole mitään vikaa vaan juuri tuossa, kun otetaan ne joko munanjatkeeksi / annetaan pikkupennuille.. Olisin kyllä jo lyönyt/potkaissut ja kovaa. Järkyttäviä tuommoiset.

Verna kirjoitti...

Onneksi ei käynyt pahasti. Itsekin olen ollut tilanteessa jossa iso koira käy oman käppänän päälle ja sillä sattui olemaan omistajana juoppo jota ei tippaakaan kiinnostanut mitä koiransa tekee... Sitä tajuaa kuinka heikoilla pienen koiran kanssa on, jos isot on väärissä käsissä. Pelottavaa.

Josefiina kirjoitti...

Niimpä Nath, kävi mielessä kyllä että onko tyttö ilman lupaa ulkona.. Tenho terroristi, onneksi ei sattunu mikään äkänen uhri kohalle :D
sarianne, avuttomaksi sitä juuri tunsiki, mietin että juoksemallakaan ei karkuun pääse.

Onneksi ei tarvinu alkaa puolustautuun kuitenkaan, oon täälä suunnitellu mitä sanon jos koirat tulee vastaan aikusen taluttajan kanssa joskus. Ainaki huomautan asiasta, ja sanon siitä ettei koirat tuntunu olevan yhtään hallinnassa tytön käsissä. :/

tero kirjoitti...

PÄIVITÄ JOSKUS LAISKURI..... -.-