Amor on Umeåssa, Resko painoi tänään 7.4 kiloa Mustin ja Mirrin puntarilla kun käytiin lohtuostoksilla. Siskoni kävi Umeåsta kylässä ja Ampu aloitti jo eilen lähtövalmistelut - pisti nukkumaan siskon laukkuun ja istui aina eteisessä päivystämässä lähtöä varten. Siinä jo siskon kans vitsailtiin että pappa on näköjään lähdössä Ruotsiin ja se sisko tais vähän mieltyä ajatukseen. No en tietenkään oikeasti ajatellut antaa tärkeintäni lainaan, mutta kun se tänään hyvästellessä hyppäsi siskolle syliin autoon ja kieltäytyi tulemasta pois (alkoi vain kakomaan kun käskin ja vedin hihnasta :D hyi, paha mie!) niin sydän käpristellen hain sille mukaan ruokaa, passin, Rita-lelun, sadetakin ja varmuuden varalta Rimadylit ja annoin sen lähteä reissuun. Toisaalta kurkkua kuristaa ajatuskin Amorista siellä jossain ilman minua, mutta toisaalta on ihanaa tietää ettei se ole niin tärkeä vain mulle itselleni. Maailman paras Herraparta, pidä lippu korkealla!
Reskon kans käytiin sitten mieltä nostattaaksemme M&Mssä muka vaan katsomassa - ja kuinka ollakkaan liikkeestä lähdettiin uus panta kaulassa ja nalle-lelua kantaen. Resko kulki keskustan läpi häntä heiluen ja nalleaan kantaen. Yksikään vastaantullut ei näyttänyt hapanta naamaa, iloinen vesseli lelu suussaan sai kurttuisimmankin vanhuksen hymähtämään ja pysähtymään :) Yllämainittu siskoni toi tullessaan tuliaisina pinkin röhköpossun ja lihaisan luun, sittemmin tässä eilisen ja tämän päivän aikana huomaamatta hukkasin useamman setelin edestä rahaa Haaparannan puolelle Hund&Jaktiin ja muutamaan muuhun kauppaan. Pitihän penskan saada uus karvanen patukka ja luita!! Niimpä niin, se ostohinta on vain murto-osa siitä mitä pentuun saa muuten uppoamaan.
Kun kävin toissaviikon lauantaina kuuntelemassa koiraseminaaria Pellossa, puhui Tuire Kaimio siellä pennuilla olevista kehitysikkunoista jotka aukeavat jossain vaiheessa ja kestävät pari viikkoa ja niiden aikana avautuu uusia käytöstapoja tai toimintoja. Reskolla on nyt varmasti meneillään jonkin sortin pöhinäikkuna. Niin hanakasti se pöhähtelee ja saattaa haukahtaa yksittäisille vastaantulijoille. Sitten kuitenkin häntä hurjana heiluen se liero yrittää kiemurrella vieraiden luo.. En edes yritä ymmärtää. Ollaan kuin ei oltaiskaan ja kuljetaan vaan, jospa se lähtis yhtä hämärästi kuin tulikin kun tulee kunnolla rutiinia kummajaisten näkemiseen. Joku kysyi tänään, että "onko se vihanen?" ja totesi heti perään "no eiiii voi olla! ihan pentu!". Niimpä niin. Ei se vihainen, kunhan kommentoi satunnaisesti kaikkea poikkeavaa. Saan sen kyllä istumaan pyynnöstä niissäkin tilanteissa, mutta taitaa olla fiksumpaa vaan kävellä läpi ja olla tekemättä siitä sen suurempaa. Sekuntia myöhemmin tuo ei kuitenkaan enää muista mitä vasta tapahtui, kuten viimeksi sen istuessani eteeni ja pissatessa siitä kengilleni metsässä. Ihana höntti, kaikkine omituisuuksineenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti