|
Pääsiäisen kunniaksi kevätloikka! |
Tapakasvatuskurssia on käyty kaksi viikkoa ja Resko on osoittanut parhautensa hyvin selvästi, ainakin minun puolueettomissa silmissäni. Maailman paras pentu. Sen lisäksi viimeisimpinä uutisina mainittakoon tällä viikolla tehty Ruotsinreissu Uumajaan siskoni luo! Siellä herkuteltiin siskon ostamilla kaninkorvilla (hyi hemmetti sitä hajua..) ja katseltiin Suuren Maailman Meininkejä. Reskon ja Ampun mielestä se oli kivaa, ihmiset, uudet pikaiset koiratuttavuudet, nähtävyydet ja postinjakajien kulkuneuvot. Kivaa jee!
Niin ja Oulussakin käytiin jossain välissä ennen Uumajaa. Rällättiin koko rahan edestä ensimmäisenä päivänä Reco-veljen kanssa Mäntylän koirapuistossa ja illemmalla
Manta-snautserin kanssa haaveiltiin jo perheen perustamisesta (siis koirat, koska neiti Mantalla oli juoksut..). Toisena päivänä treffattiin porokoiraa ja vielä ikibestistä eli
TORSTIA! Poikien tulevaisuutta suunniteltiin jo öisten Nallikariin suuntautuvien yhteislenkkien muodossa kunhan mekin päästäis rantautumaan Ouluun asumaan ja muuta mukavaa :-)
|
Raunioradalla seikkailemassa aurinkoisena kevätpäivänä |
|
Välillä pulahdettiin jääsohjoon, sitten matka jatkui hepulin vallassa! |
|
Mantan kanssa aijotaan kyllä olla hyviä kavereita sitten kivassa tulevaisuudessa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti