perjantai 29. tammikuuta 2010

Tell me that I'm special even when I know I'm not

Tekevälle sattuu ja niin edelleen..

Yleensä Amor on koiramaailman varovaisin persoona pienien koirakavereidensa kanssa ja ihmisten seurassa. Se ei näyki kun ruokaa tarjotaan käsistä, sen suusta voi kaivaa vaikka herkullisimman lihapullan ja se antaa pikkukoirille aina periksi. Mutta mitä tapahtuikaan tänään!

Kun tulin pitkän päivän jälkeen kotiin ja käytin koiran äkkiä ulkona ja tultiin sisälle, menin matolle makaamaan kun A oli niin hurjan iloinen ja onnesta soikeana kun sai tervehtiä minut niinkin läheltä kuin mahallani maaten. Se sai pikkuhepulin ja raapaisi mulle oikeaan poskeen verinaarmun. Aluksi en sitä edes huomannut, mutta kun alkoi kohota poski ja tuntui sellainen viiru poskessa niin piti käydä katsomasa peilistä.
Olen ällistynyt! En vihainen, oma vikahan se oli kun lattialla makasin ja koira hepuloi.

Tästä tuli taas vuoden kiinnostavin blogimerkintä.. oi kyllä vaan!

3 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Muahah :D Aksua ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa helläksi rakkauden osoituksissaan. Kädet on olleet useammin kuin kerran mustelmilla ja naarmuilla. Ollaanpa lyöty viisaat päämmekin yhteen pariin kertaan (ja se muuten sattu!!).

nimim. tälläkin hetkellä pari Aksuperäistä naarmua kädessä.

Sirkku kirjoitti...

Voi Amor :D Meillä kukaan kolmesta koirasta ei ole turhan tarkka hammaskalustoistaan tai kynsistään, vaan huitovat niillä milloin mitäkin. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen saanut kunnon vekin huuleeni tai raapimajäljet otsaani... Pitäähän hellyyttä nyt osoittaa täysillä! Krhm.

Josefiina kirjoitti...

:D Voi! Onneksi Amor ei sitten ole ainakaan suurempi, voisi jo harmittaa jos aussien kokoinen rakastaisi rajusti ja vahingossa huitaisisi poskeen.
Esittelin poskea äidillekkin, molemmat oltiin "kauhuissaan" kun Amor oli niin oudon varomaton..