Kasko ja Sissi

Kasko kasvaa

Juhannus 2015! Se oli ja meni. Me vietettiin juhannusta hyvällä porukalla täällä Oulussa; syötiin, kuljeskeltiin (muun muassa Rusko-tunturin huipulle), laiskoteltiin ja käytiin juhannuspäivänä Torstin ja Jonnan kanssa hiekkakuopilla. Torstilla ja Reskolla meinaa nykyään vähän huumori loppua kesken ja siinä joutuu omistajatkin korottaan ääntään ihan kunnolla kun pojat rupeaa kärhämöimään. Onneksi (*kopkop*) riidat ratkeaa näissä tilanteissa aika pian ja koirat pystyy jatkamaan leikkejään niiden jälkeenkin. Mutta pentuja ne eivät kyllä enää ole (ONNEKSI), eivätkä sulata toisiltaan kaikkea. Reskolla on vielä kokonsa puolesta selvä ylilyöntiasema, joten todennäköisesti isommin paikattavaksi näistä menisi Torsti-basenji... Resko haluaa olla porukan päällikkö, ja jos se ei sovi Torstille, meillä on ongelma.

 

Kuten kuvista näkyy, Reskolla oli alkuspurttien ajan valjaissaan kiinni poikaystäväni GoPro-kamera. Olipa hauska katsella videoita jälkeenpäin, Resko näkee maailmansa ihan eristä kuvakulmasta kuin ihmiset.. eikä sitä tule useinkaan ajatelleeksi.

Pikku kakkiainen 11 viikkoa

Kaskon kanssa käytiin sitten tänään reissu Oulun keskustassa. Kävin ostamassa Stockalta itselleni hopeashampoota ja koirille vähän herkkuja ja Kasko kävi itkettämässä ihmisiä. Eräs rouva ihan kirjaimellisesti kyyneleet silmissään tuli katsomaan Kakea, ja sanoi ettei ole nähnyt kauniimpaa koiraa ikinä. Heillä kuulemma olisi koiran paikka auki, mutta mies ei ole niin innostunut ajatuksesta.. Piti vähän itsekin nieleskellä, kun rupes miettimään. Jos minulla olisi poikaystävä joka ei hyväksy koiria..? Mulla ei varmaan olisi poikaystävää. Onneksi asiat on kuitenkin paremmin!

Kasko matkusti bussissa kuin missä tahansa muussakin kulkuvälineessä, siis kerälle käpertyneenä ja pieni kirsu tuhisten. Sitä ei paljoa kiinnosta, että missä ollaan nukkumassa milloinkin :D Pentu matkustaa tietenkin suurimman osan matkasta sylissä, kun ei sillä niitä rokotuksiakaan ole, mutta kiva nähdä että se vaikuttaa näin täyspäiseltä pikkukoiralta. Häntä ei laske vaikka ohi vilahtaa busseja ja vieressä kolisee tietyömaa, eikä silloinkaan kun samassa bussissa matkustava pikkulapsi rupeaa kirkumaan kiukkupäissään täydellä volyymilla. Ambulanssin piipaus lähinnä kiinnosti ja ihmetytti. Hetken aikaa pentu sai jaloitella keskustassa ihmisvilinän keskellä sellaisessa kohtaa, ettei kukaan kävele tai pyöräile päältä. Kake seisoi korvat höröllä ja häntä pystyssä ja katseli kaikkia ja kaikkea. Mututuntumalla sanoisin, että Kasko on ainakin tässä iässä hieman maltillisempi kuin Resko, eikä hötkyä samalla tavalla - mitä en pidä yhtään pahana asiana.

Kasko on myös harjoitellut yksinoloa monena päivänä, ja suunta on tähän asti ollut ihan hyvä. Olo on toiveikas. Ensimmäisenä päivänä Kasko oli karjunut (!!!!!!IHAN TÄYSIÄ) noin 15-20 minuuttia ja sitten nukkunut loput siitä tunnista. Toisena päivänä se oli ränkynyt viitisen minuuttia, kun me oltiin poissa joku 20 minuuttia. Tänään olen jättänyt sitä yksin kun olen käynyt pesutuvassa useamman mutkan ja myös kun käytiin Reskon kans pienellä 20min pissatuslenkillä. Ja kaikki nämä Kasko oli ollut hiljaa. Liekkö tyyntä myrskyn edellä... Onneksi me ollaan menossa Tornioon "mummolaan", missä saa harjoitella yksinoloja ilman että naapuritkin kärsivät Kaskon karjumisista. Omakotitaloasumisessa on puolensa.
Latasin kokeiluun Audacityn rinnalle myös Digital Dogsitterin, kun sain heidän edustajaltaan sähköpostia. Nämä pari päivää ovat ainakin minut itseni vakuuttaneet, joten voi hyvinkin olla että ostan ohjelman itselleni ainakin Kaskon pentuajaksi. Reskohan osaa olla ihan rauhassa ja hiljaa kotona yksinkin, mutta kaikki keinot saman opettamiseksi ja saman mielentilan saavuttamiseksi Kaken kanssa otetaan käyttöön.

Komea poika hiekkakuopilla juhannuspäivänä

Kaikki postauksen kuvat otti Jonna Harju, kiitos!

Kapteeni Kakkendaali ja Maailman Kärsivällisin Resko

Ensivaikutelma Kaskosta on pitänyt paikkansa. Kyseessä on Erittäin topakka, eläväinen ja rohkea pentu. Reskon parta on harventunut kohta puolella ja häntäkin kokenut kovia. Kasko puolestaan on keksinyt, että elämä on törkeän kivaa ja eläminen melkein 60m2-asunnossa viihdyttävää. Pennun elämä keskittyy kuitenkin lähinnä olohuoneen matolle (jossa se leikkii Reskon kanssa ja sitä ilman), keittiöön (koska ruoka) ja makuuhuoneeseen (siellä se käpertyy lattialle heittämieni vaatteiden päälle nukkumaan, eikä herätä minua aamuisin). Kake etenee portaissa, vesilätäköissä, korkeassa ruohikossa, metsässä, tuulessa, sateessa, ritilällä, matolla, matottomalla lattialla, ulkoa kellarikäytävään vievällä rampilla, hississä, lemmikkikaupan hyllyjen alla, vieraiden ihmisten syleissä, kopassa, autossa (nukahtaa aina autoon jouduttuaan), ... jne. Se ei säiky pamahduksia, kolahduksia, ihmisten kovia ääniä tai tuulen mukana heiluvia muovinauhoja. Ja me on leikattu kynnet jo kahdesti ja trimmailtu korva- ja varvaskarvoja - ei ongelmaa.

Olen jo saanut ihmisiltä sellaista kommenttia, että "ihanaa kun olet löytänyt sinunlaisesti koiran". Voin samaistua siihen ajatukseen ihan sataprosenttisesti. Kaskon kanssa veikkaisin ongelmia tulevan riiviöimisen kanssa ja kaikkien komentamisessa. Se juoksee Reskon perässä ja haukkaa sitä mistä ikinä kiinni saakaan, jos Reskolla näyttää olevan tarpeettoman hauskaa ilman sitä.

Tokikaan me ei olla tutustuttu juuri vieraisiin koiriin, koska pentu on niin pieni eikä sillä ole kaikkia rokotuksia. Siskoni yorkkien seassa se vaikutti viihtyvän ja Reskon kanssa se on jo nyt lähes erottamaton. Välillä se kyllä menee toiseen huoneeseen nukkumaan ihan itse, mikä on minusta ihan mukavaa - se ei taida olla ns. läheisriippuvainen. Läheisyydestä se kyllä pitää, ja nukkuu mielellään minun kainalossani tai selkäni päällä, jos makaan lattialla. Ihana, täydellinen, pieni Kakkendaali.

Enkä voi kehua Reskoa tarpeeksi. Muutkin kuin minä ovat ihmetelleet, miten se antaa pennun pompottaa ja riiviöidä. Oon kyllä kertonut Rekulle karmasta ja muistuttanut sitä siitä, kuinka se itse pentuna kohteli Ampu-pappaa. Aika näyttää, haluaako Kasko kasvaessaan sysätä Reskon valtaistuimeltaan, mutta toivon sopuisaa elämää kahdelle snautseripojalle. So far so good.

Olet totta vihdoinkin.

Puolitoista vuotta sitten tammikuussa esittelin Reskon Amorille ja sain elää melkein vuoden verran elämää kahden snautserin omistajana.. 297 päivää, siis melkein 10 kuukautta.

Ja vaikka kahden koiran myötä voi tulla kaksinkertainen määrä murhetta ja mielipahaa ja väsymystä, niin vähintään tuplasti siinä saa myös iloa ja hyviä puolia. Näin jälkikäteen erityisesti mieltäni nostattaa katsella kuvia joissa Amor ja Resko ilman sen syvällisempää syytä ovat jotenkin lähikontaktissa. Kaksi koiraa, samanlaiset. Vaikka nyt vähän jännittääkin kun kaikki on vielä edessä, enkä tarkalleen taida edes tietää millaiseen soppaan olen lusikkani sotkenut, niin olen malttamaton näkemään mitä tulevaisuus meille on. Vuoden päästä Resko on jo lähellä kolmea ja kääpiö on yksivuotias. Toivon niin hirvittävän paljon, että saisin elää ainakin seuraavat 10 vuotta poikineni hyvää elämää ja kasvaa itse taas vähän vanhemmaksi. Amorin kanssa elettiin minut kymmenvuotiaasta parikymppiseksi, joten toivottavasti tämä tiimi saattaa minut ainakin kolmikymppiseksi ja pidemmällekin. Ja kuka edes tietää mitä elämä silloin on? Huh. Hyvä kun voi ensiviikkoon suunnitella.

Pääsiäisen aikaan huikkasin mökillä ollessamme äidilleni, että keksin nimen seuraavalle koiralleni. Siitä tulisi Kasko ja se olisi musta snautseri. Todennäköisesti kääpiösnautseri.

Ennen huhtikuun puoliväliä sain A-M:ltä viestiä, että ois mustia poikia syntynyt. Sain kuviakin, kasassa pieniä mustia rottia. Olin aikaisemmin Amorin jälkeen sanonut, että jos joskus syntyy pentue josta hän uskoisi mulle löytyvän toinen yhtä loistava ystävä kuin Amor oli, niin ottaisi minuun yhteyttä. En missään vaiheessa keskusteluidemme aikana sanonut varaavani pentua, enkä edes kysynyt olisko mulla mahdollisuutta saada pentua juuri tästä pentueesta (jonka sukutaulu miellytti minua kovasti ja sieltä löytyi monta tuttua koiraa). Niin kuitenkin kävi, että toukokuun viides päivä mulle tipahteli fb:n viestiboksiin videota ja kuvia pennuista. Kasvattaja sanoi että mustat pojat on molemmat todella lupaavia.. Olin samana aamuna hiekkakuopilla Jonnan ja koirien kans pelmutessa miettinyt ääneen, että jos nyt käviskin niin että kaikki pennut on jo varattu, niin olisin kyllä hyvin pettynyt vaikken mitään olekaan vaatinut tai varannut. Niimpä kirjoitin kasvattajalle viestiä, jossa kysyin onko pennut jo varattu? En kerennyt lähettämään sitä, kun A-M kirjoitti uuden viestin jossa kysyi millaisen nimen haluaisin minun pojalleni, olisiko mulla ehdotuksia?

Itkin. Niin hölmöä kuin se onkin, niin itkin :D Ajattelin pientä mustaa mötikkää joka on Kalixissa jo kuukauden päivät kasvanut ja kasvattaja on sitä kasvatellut minua ajatellen. Soitin äidilleni Rhodokselle (porukat oli juuri edellisenä päivänä lähteneet lomalle) ja itkin ja äitini ensimmäinen kysymys oli, että "ootko ajanu kolarin?" Sanoin etten tiedä miks edes itken kun olen vain onnellinen eikä tässä pitäis itkeä ja selitin mitä kasvattaja oli mulle juuri fb:ssä laittanut.

Lopulta sain kasattua itteeni sen verran että pistin kasvattajalle vastausta; että en edes ollut varma siitä onko hänellä sielä minulle pentua ja oon nyt vaan niin iloinen etten osaa muuta sanoa. Vastauksena tuli "Jo han är här ♥" Tiedossa kun kuitenkin oli, että Lamigras-pennut tuppaa olemaan varattuja ennen syntymäänsä ja joku odottaa sieltä pentua pitempään kuin vuoden päivät..

Siis toukokuun viidentenä päivänä minusta tuli tuleva kahden koiran omistaja. Saisin laumani taas kasaan, mie ja pojat. Kaksi hihnaa naulakossa, tuplasti kakkapusseja taskuissa. Ja hassua kyllä, en pode hirveää pentukuumetta, vaan koirakuumetta. Odotan sitä aikaa kun mulla on kaksi aikuista koiraa, joiden painia saan katsella ja jotka voivat juosta irti metsässä ja kiusata toisiaan. Kirittävät toisensa syömään kuppinsa tyhjäksi. Yllyttävät toisiaan ulkona huutamaan muille uroksille. Kärisevät turhaan. Pitävät hauskaa keskenään, eivätkä kuuntele minua. Tiedän ikävä kyllä ne huonotkin puolet, mitä odottaa saattaa. Kunhan pysyisivät terveinä ja kasvaisivat toistensa parhaiksi kavereiksi.

Eilen tiistaina 2. kesäkuuta haettiin (äitini kanssa) pentu kotiin.
Kasko saapui kotiin: moikkasi pihassa isoveljeään Reskoa, marssi häntä tötteröllä taloon, tarkasti kaikki paikat, haukkasi isoveikan puruluusta ja imuroi iltaruokansa supervauhdilla, jonka jälkeen kiipesi selkäni päälle ottamaan tirsat. Super-Kasko kertakaikkiaan vaan tuli ja otti paikkansa haltuun, juuri niinkuin pitääkin. Ja se muuten kulkee liukkailla lattioilla, portaissa, metsäpolulla, ritilällä, eikä säiky kovia ääniä (metallihäkin rämähdys, ruokakupin kolahdus, oven paukahdus.. kaikki menee ainakin vielä ilman että ilmekään värähtää). Ja se leikkii - kärisee, ärisee, puree, tekee tapporavistuksia leluille.
Resko on ottanut pennun hyvin vastaan, haluaisi vähän leikkiä, mutta ymmärtää että toinen on vielä pieni. Kasko on kerennyt haukkaamaan Reskoa hännästä ja kävellyt sen ruokakuppiinkin, kun maten refleksit ei olleet tilanteen tasalla. Onnea on täyspäinen keskariuros. Sain ensimmäisenä yhteisenä aamunakin nukkua niin pitkään kuin unta riitti: nousin sängystä kympin aikaan ja Kasko kömpi vaatteiden päältä nukkumasta katsomaan että mikä meininki täällä on aamuisin. Ja ei vitsit että se on AHNE.. melkein hysteerinen, kun alan antamaan ruokaa. Juoksee ympyrää ja kiljuu, saa ruuan kun istahtaa, ja sitten lähtee imu päälle :D kuulen mielessäni sellaisen imurimaisen äänitehosteen, kun Kake seisoo etujalat ruokakupissa, takajalat melkein ilmassa ja hakkaa nenäänsä kupin pohjaan ahmiessaan ja kirsusta kuuluu vain kostea tuhina.

Seikkailuun!

Like a miracle you change me, raise me

alin kuva vesileimasta huolimatta © Jonna Harju

Tj 0!!!

kuva: Aleksi B.

Tässä kuvassa ei tuolla taka-alan tyypillä ole yllään kastemekkoa eikä meneillään ole mikään uskonnollinen riitti. Allekirjoittaneella vuoden 2012 ylioppilaalla on nyt myös yksi ammatti. Toiveissa tehdä jonkin aikaa näitä töitä, ja selvitellä samalla päätään (=mitä järkevää minä haluaisin tehdä elämälläni?...) jonka jälkeen jatkaa opiskeluja jossain. Juhlia ei omasta toiveestani sen suuremmin juhlittu, mutta kivaltahan tää tuntuu kun on yks etappi saavutettu! Resko pääsi "juhlapäivän" kunniaksi illalla revittelemään koirapuistoon Torsti-bestiksen kanssa, olipa pojilla vain taas hauskaa :) Ja nyt uusia tuulia päin!

Pusken täysii aina vaan, mun ei täydy vaan mä saan

Matka maailman ääriin

Kävästiin Reskon kanssa viikonloppu (vai loppuviikko?) Torniossa! Sitä ennen kävästiin näyttelytreeneissä! Ja sitä ennen Torstin kanssa hiekkakuopilla Oulunsalossa. Ja sitten kävästiin miljoona kertaa metsässä Tornion Karungissa. Ja viljelysteillä. Ja Ruotsissa. Ja ajatettiin mummolan naapurin kissa puuhun, mutta jätettiin se sitten sinne puuhun kun matte rääkyi kotipihalla että RESKO PRKL NYT TAKASIN! Ja uitiin paskaojissa ja lenkkeiltiin yorkkien kans ja kiusattiin belgirouvat hermoromahduksen partaalle. Nukuttiin yorkkien kans. Nukuttiin Sängyssä. Seisottiin ja juostiin ja pompittiin ja poseerattiin: saldona 1 julkaisukelpoinen kuva "Resko 1v 5kk"! Toteltiin "paikka"-käskyä (??!!!) monta kertaa saman päivän aikana. Oltiin PITKÄSTÄ aikaa ypöyksin kerrostalossa yli 4 tuntia ja koko aika ihan hiljaa - matte oli muuten Ylpeä.

Sitten me käytiin tänään mätsäreissä. Resko sai punaisen nauhan ja palkinto-lihapullia, ja sitten lähdettiinkin kotiin lämmittelemään (oli meinaan aika kylmää ja märkää, kun seistiin 3 tuntia tuulisessa säässä vesisateessa.. Onneksi siinä eestaas pyöräillessä lämpeni ihan hyvästi!). Olin aika haltioissani, kun hihnan päässä ravasi komeasti hyväkäytöksinen Resko. Vaikka se on edelleen ihan tolkuttoman malttamaton ja hektinen ja reaktiivinen ja ILOIIIINEN, niin se on maailman hienoin ja rakkain Risto Reipas. Ryökäle. Maten kakkapää.

"Resko prkl asetuppa nyt!" (HERRANJUMALA ÄLÄ KOSKE MUN JALKOHIN! -Resko) / Tadaa.. punaisen nauhan arvoinen pönötys!

LISÄYS klo 22.45 // Reskopteri ilmoitettu juuri Oulu KV molemmille päiville. Heihei rahat, tervetuloa julkinen nöyryytys. Heinäkuuta ootellessa..

Pienet ilot

Viikko sitten Resko teki selväksi, että se haluaa ruokaa. Haluaa syödä. Minun vatsaongelmainen snautserini, 1v ja 5kk, johdatti minut keittiöön ja istui odottamaan että kaivan kaapista ruokasäkin ja pistän ruoat kuppiin ja laitan kupin lattialle. Ja se söi kaiken. Rasti seinään.

Alkukeväästä meillä oli ongelmia Rekun ruokavalion kanssa, kun kaikki tuntui närästävän ja vatsa piti jäätävää lorinaa ja murinaa eikä mikään uponnut. Monet keskustelut käytiin Reskon kasvattajan Martinan kanssa (hän on eläinlääkäri) ja mietittiin mikä aiheuttaa Rekun paastoamisen. Ensin karsittiin ainakin kaikki rasvainen ruoka pois; ostelin ruokakaupasta alle 10% nautaa ja broileria ja kalkkunaa. Kun hyviä päiviä oli enemmän kuin huonoja, lisäsin puolet Royal Caninin Dermacomfortia, että teini saisi enemmän vatsantäytettä. Huomasin selvän yhteyden sen kanssa, että jos Reskon edellisestä ateriasta oli kulunut liian monta tuntia, alkoi vatsan lorina ja koiran huono olo. Ja kun Reskolle tuli huono olo, se ei enää syönyt yhtään mitään - ei suostunut ottamaan edes lihaa, joka yleensä teki aina kauppansa. Alkoi pakkosyöttö. Nämä vatsan lorinat loppuivat aina seuraavan 10 minuutin sisällä siitä kun sain snautserille tukittua ruokaa kurkusta alas. Onneksi sentään Resko on niin loputtoman kiltti otus, ettei se ikinä suuttunut kun tungin sille ruokaa suuhun ja pakotin nielemään. Kerrasta toiseen se vain katsoi minua surusilmin ja nieli ruoan. Ja hetken kuluttua, kun vatsa oli rauhoittunut, se alkoi aina itse syömään kupista. Ihan aina. Siis: liian monta tuntia edellisestä ruoasta -> vatsa lorisee, Reskolla närästää, sen vatsa on ihan kivikova ja arka -> ei suostu syömään mitään -> pakkosyöttöä -> kuluu n. 5-10min, vatsa hiljenee ja Resko alkaa syödä itse.

Tällä hetkellä Resko syö 3-4 kertaa päivässä. Se syö aamulla herättyämme yleensä siinä kahdeksan aikaan, sitten päivällä 12 aikaan, iltapäivällä joskus kolmen ja viiden välillä ja iltaruoan yhdeksän ja kymmenen välillä. Ja joskus jonkun pienen liha-annoksen näiden välillä: naudanmahapullan, lihapullan, jauhettua kalkkunaa/broiskua. Nappulana menee Barking Headsin vatsaystävälliseksi mainostettu ja todettu kana ja syötän samalla pois alkuvuodesta ostettua Pro Formancen Active Adultia. Lihat on Maukas-pötköjä, yleensä kalkkunaa, kalkkunaa sis luut, broileria, naudanmahaa, jne. Rasvaista sikaa tai nautaa tai sikanautaa en uskalla enää edes kokeilla, ettei Reskon vatsa/muu ruoansulatuselimistö pistä pahakseen. Välillä annan sille syksyllä pakastamiani hirvenluita ja herkkuina menee nappulat/kevyt kalkkunanakit/kuivatut lihaherkut. Mutta että olenkin iloinen vaan siitä, että Resko SYÖ ja sen vatsa on ollut jo monta viikkoa ilman oireita. Kerkesin jo miettiä haimatulehdukset ja paljon pahemmatkin aiheuttajat Reskon kurjalle ololle ja vatsaongelmille.

Teinikoira ei ole enää pelkkää luuta ja nahkaa :-)

Kun sisälläsi pokkuroi, et sitä hallinnoi ja sydän vaikeroi

Riipivä ikävä Amoria. Useampana päivänä oon vaan miettinyt miten se köyristi selkäänsä ja ähisi ja puhisi ja jutteli, kun sitä rapsutti hännän päältä. Miten se huitoi etutassuillaan minua naamaan kun maattiin sängyllä enkä huomioinut sitä. Kuinka se huuteli muille koirille ulkona ja kuinka mie sitä häpesin.. Amorin saattoi pistää mihin vaan tilanteeseen ja se selvisi siitä muuttumattomana. Se oli sellainen, peruskallio Josefiinan elämässä kymmenvuotiaasta parikymppiseksi. Tiedän toistelevani näitä samoja juttuja niin täällä blogissa kuin ihan oikeassa elämässäkin, mutta en voi sille mitään. Ensimmäinen kevät ilman Amoria sitten vuoden 2004.. Yhtenä päivänä Reskon kanssa metsässä ollessa tuli ihan hirveä ikävä juuri siinä hetkessä. Olisin halunnut Amorin juuri silloin, juuri sinne, siihen hetkeen, minun ja Reskon kanssa sulaneita polkuja haistelemaan ja männynkäpyjen perässä juoksentelemaan.

Haluaisin myös Reskolle koiraseuraa. Tietenkin me nähdään Torstia aika usein, mutta muuten. Tuntuu ikävältä jättää snautseripoika Ihan Yksin moneksi tunniksi, kun me ihmiset lähdetään omille teillemme. Vaikka Amor ja Resko eivät viettäneetkään loppuajasta yksinoloja samassa tilassa, vaan eri puolilla porttia, niin silti asunnossa oli aina joku muukin elollinen olento toisen lisäksi. Ja vaikka Rekun kanssa riittää välillä lenkeillä tekemistä molemmalle kädelle, on mulla silti eteisessä näkösällä  Amorin hihna ja panta. Niille vaan ei ole käyttäjää.

Tästäpä tuli nyt vaan tällainen jaarittelupostaus. Vappu on ihan parin päivän päästä. Vuonna 2004 meillä oli hätä vappuaattona, kun Amorin ristiside posahti poikki. Salmisen Pekka Pellosta ehjäsi käppänän ja jalasta tuli käyttökamaa vielä kymmeneksi vuodeksi. Muistan miten itkin silloin 12-vuotiaana kun Amor rauhoitettiin rtg-kuvia varten. Olin ihan varma että se kuolee tai jotain.. Hassua ajatella kuinka pieni on itse ollut Amorin saadessaan. Se ihan todella vanheni kanssani, koiran vuodet vaan ovat nopeampia kuin ihmisen. On niin sääli etten saanut nähdä sen kanssa vielä tätä kevättä, mutta onneksi sentään kymmenen muuta kevättä kuitenkin. Kotona on käppänän mentävä tyhjä kohta. Että voikin olla ikävä!

I think I'll miss you forever

Like the stars miss the sun in the morning skies

Heittäydy täysii mitä ikinä teetkin ja elä nyt missä ikinä meetkin

Nyt on hyvä fiilis. Kevät! Kuvassa Reskon tämänpäiväinen poseeraus koirapuistossa (vain hetki tämän jälkeen se meni ja nosti jalkaa puiston ohi lenkkeilleen kultainennoutaja-neidin päähän). "En kadu mitään!"-Resko.

Me oltiin viikonloppu Ylläksellä mökkeilemässä parhaassa mahdollisessa seurassa; Jonnan ja Torsteenin kans! Kiitos Ylläs ja kiitos kaverit! Kenties kevään ihanin viikonloppu :)

Resko ja Torsti tulevat niin hämmentävän hyvin toimeen, kun otetaan huomioon että poikien ikäero on vain pari hassua viikkoa Reskon hyväksi ja molemmat juntit ovat luonteeltaan mitä ovat. Eikä kumpikaan edusta rotunsakaan puolesta mitään kaikkien kaveria. Molemmilla on omat vinkeensä ja virheensä, mutta kahdestaan niillä on yhtä hyvä yhteinen sävel kuin omistajillaankin.

Perjantaina pakkauduttiin Jonnan autoon ja lähdettiin huristelemaan Lappiin. Pysähdys Torniossa (minun kotonani) ja pojat pääsi jo vähän päästeleen höyryjä ok-talon isolla pihalla. Vanhempanikin kokoontuivat paikalle katsomaan koirien päätöntä menoa. Iskä kuvaili Torstia osuvasti "ihan kuin peuraksi". Pyysin diagnoosia myös Reskosta: sain vain silmien pyörittelyä ja "se nyt on tuommonen.. tuommonen" :D Hehee. Resko on ihana jos multa kysytään! Ja kaksi koiraa tuntuu ihan mukavalta määrältä. Eeh...
Myöhään illalla, tai pikemminkin yöllä, oltiin lopulta perillä. Painuttiin aika vauhdilla unten maille, että jaksetaan aamulla taas herätä. Lauantaina ohjelmassa olikin lumikenkäilyä jossain Ylläksen ja Kittilän välimaastossa, eipä ainakaan tullut ketään metsässä vastaan. Vähän alkoi riemuidioottienkin meno hyytyä loppua kohti ja kuviteltiin että no NYT ne väsyi! ...Mutta päästyään pois "uppohangesta" vetivät molemmat taas ihan hirveetä rallia ja loikkia ja menivät nurin ja kurin.

Loppulauantai menikin kaupoissa kiertäen ja kaksin käsin herkkuja syöden (allekirjoittanut huomasi olevansa pahempi kuin koiransa: mikä Jonnalta lattialle tippui, sen kahmaisin suuhuni mahdollisimman pian:D) ja koirien kuorsausta katsellen. Onnea on tyytyväisenä nukkuva koira. Sunnuntaina kävästiin toisella puolella tunturia ja siivottiin jälkemme ja ajeltiin taas Tornion kautta Ouluun. Hymy oli korvasta korvaan vielä maanantaiaamunakin sängystä noustessa. Mitä tämä elämä oiskaan, jos en ois aikoinaan päätynyt jakamaan sänkyäni käppänän kanssa? Koen olevani ainakin miljoona kokemusta rikkaampi ja omien valintojeni ja muiden ojentamien apujen myötä etuoikeutettu tähän mitä mulla on. <3

#kiitollinensiunattuonnellinen

Jonna ja lumikengät.. no words needed.

Meijän kullanmurut: ykköstiimi :-)

Torsti kiusii pientä snautseria!

Snautserin kosto.

Jos yltäis jalat maahan voisin kaahaa vaik ympäri maata, mut ei oo niin vakavaa

 

Resko kävi eilen hierottavana ja kuulemma lihakset muuten hyvässä kunnossa, mutta niskassa jumia. Reskohan ei enää vedä lenkeillä veturina eteenpäin, mutta nykäisee kyllä kunnolla jotain mielenkiintoista nähdessään. Käytössä on leveä panta, mutta pitää varmaan miettiä jos alkais käyttämään pääsääntöisemmin valjaita.

Itse hieronnan ajan Rekku piippasi kuin viimeistä päivää ja kävi melkoisilla kierroksilla, en ole ennen nähnyt samanlaista esitystä. Toki paikalla oli kaksi ihanaa tyttökoiraa ja paikka vieras, että kaikella oli varmaan vaikutusta kaikkeen. Hieronnan jälkeen se vaan ravisteli ja lähti etsimään tyttöjä - noin lyhyellä muistilla ei kyllä voikkaan jäädä traumoja, huoh. Tosi kiva oli kuitenkin saada "ammattilaisempi" mielipide koiran tämänhetkisestä tilasta ja kuulla se minkä itsekin kuvittelin: että Reskon muskelit voi hyvin.

Eilen meillä oli myös päivähoidossa eräs Torsti-herra. Sain edellisenä iltana loistavan ajatuksen jyrsijän ottamisesta meille, kun itse olin joka tapauksessa koko päivän kotona ja Torstin matte olisi töissä. Niimpä herättiin koko porukka 7:ltä aamulla vastaanottamaan basenjia.

Pakko sanoa, että olin tosi iloisesti yllättynyt siitä miten hienosti nuo kaks pelleä osaa olla. Toki ne painivat ja pyörivät ihan mielettömät määrät sisällä ollessa, mutta rauhottuivat myös välillä nukkumaan. Resko lojui keittiössä ja Torsti pienellä kiepillä tyynyn päällä (melkonen hienohelma!) Kiitos Jonna kun luotit Törpön meitä viihdyttämään, otetaan joskus uusiksi jos tilanne sen sallii.

Skipattiin tiistain ohjatut tottikset omien kiireiden ja tapahtumarikkaan päivän vuoksi. Käytiin nimittäin Reskon kanssa siskoni luona 1,5-vuotiasta kummipoikaani katsomassa :) Resko on kyllä ihan yliveto kaveri lapselle, samanlaisia apinoita ovat molemmat. Ja tulipa taas matkustettua bussissa pahimpaan ruuhka-aikaan ja jumiuduttiin vielä liikenneonnettomuuden aiheuttamaan tukokseen melkein puoleksi tunniksi. Resko käyttäytyi esimerkillisesti bussissa, ei piipannut kertaakaan (!!!!!!) vaikka oli tosi tylsää ja porukka levotonta. Ja vaikka jouduin ottamaan sen syliini tilanpuutteen vuoksi, ei se ollut millänsäkään. Katseli vaan ikkunasta hiljaa. Superresko! Pienestä sitä huomaa tulevansa iloiseksi tämmösen pösilön kans.

Mulla olis jäljellä pari rästitehtävää ja koulu loppuis sitten siihen. Uskomatonta. Pääsiäiseksi vaihdetaan maisemaa ja suunnataan nenät kohti Yllästä, jee! Ihanaa.

Oisit vaan sä, ja mä oisin mä, eikä muusta väliä

Käytiin lauantaina iltapäiväinen reissu Oulunsalon hiekkakuopilla Jonnan ja Torstin kanssa. 

Ihana kevät.