Liikaa salaisuuksii joist jäädä kii, en anna avainta mun ajatuksiin.

1. Mikä on sellainen koirarotu, jonka ulkonäkö on aina viehättänyt sinua, mutta jota tuskin koskaan tulet hankkimaan? 
Tähän on kai liian monta vastausta.. Jos vain yhteen pitää tyytyä, niin heitän vaikka suomenpystykorvan! Jos muodostan mielessäni kuvan täydellisestä pystiksestä, niin siitä ei koira enää ulkonäöllisesti parane. Asiaan ehkä vaikuttaa entiset pystiksemme, mutta jokatapauksessa vastaus on suomenpystykorva - mielellään vielä uros.

2. Minkälainen nimi on hyvä nimi koiralle? 
Lyhyt, helposti lausuttava ja mielellään ilman ääkkösiä. Mahdolliselle tulevalle seuraavalle lemmikille on lista nimivaihtoehtoja jo valmiina, mutta se on sitten sen ajan murhe :)

3. Milloin todella tunsit onnistuneesi koirasi kasvatuksessa tai missä viime aikaisessa tilanteessa olet ajatellut, että jotain on näköjään tullut tehtyä oikein? 
Kun Amor ei karannut, vaikka näki kissan tiellä! Johtui tosin siitä, että ehdin käskeä ennen kuin se sen kissan näki, mutta lopputulos oli olosuhteista huolimatta juuri toivotunlainen.

4. Milloin viimeksi ja missä tilanteessa olit todella, todella huolestunut koirastasi? 
Todella todella? No uv:na '11 sen pissatessa verta. Tuntui käsittämättömän pahalta.

5. Edustaako nykyinen koirasi sellaista rotua, jossa aiot pitäytyä ja jollaisia aiot vielä tulevaisuudessakin hankkia? Kyllä/ei, miksi? 
En ehkä sanoisi olevani käppänäihminen, Amor vaan on juuri passeli koira ja ystävä mulle :) Mielestäni kääpiösnautsereissa on menty liian seurakoiramaisiin luonteisiin ja ulkonäkö lähentelee jo jotain ylikulmautunutta puudelia.. Jos jostain löytyisi samanlainen harvakarvainen ja erittäin itsevarma käppänä kuin Amor on, niin en miettisi kahta kertaa.

6. Mikä on epämieluisinta koiraperheen arjessa? 
Huoli. Kun näen ettei koiralla ole kaikki hyvin, voin oikeastaan itsekin ihan fyysisesti pahoin. Myöskään sotkujen siivoaminen ei ole mitään lempparia. Mitään niin pahaa ei kuitenkaan ole tullut vastaan, etteikö siitä olisi selvitty.

7. Milloin ja miksi olet todella haaveillut vaihtavasi koirasi rullaluistimiin tai muuhun vaivattomampaan harrastukseen tai elämäntapaan? 
Edelliseen viitaten, silloin kun olen ollut todella huolissani. Kipeän koiran kanssa valvotut yöt tai sisällä kuristava ahdistus eläinlääkärille mennessä.. Joskus myös koulupäivien venyessä pitkiksi tulee mietittyä, olisiko pitänyt hankkia vaikka kaloja purkkiin niin ei tarvisi potea huonoa omaatuntoa pitkistä yksinoloista. Onneksi näitä sattuu tosi harvoin :)

8. …mutta miksi se karvainen köriläs vielä nuokkuu jaloissasi? 
Koska en tiedä mitään parempaakaan. Amor liittyy karkeasti sanottuna kaikkeen, mitä elämässäni on viimeisten kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Se on paljon se.

9. Erityinen hetki? 
Jos ei pennunhakureissua lasketa, niin vastaan että Amorin vastaanotto tullessani viime syksynä sairaalasta kotiin. Miten tiiviisti se seurasi jokaista liikettäni, mutta ei silti ängennyt liian lähelle. Koira joka ei yleensä ikinä nuku paljaalla lattialla, nukkui sänkyni vieressä parketilla, kun ei lähemmäs päässyt. Minun kultapoika, aina siellä missä pitääkin <3

10. Milloin tiedät, että koirasi on täydellisen onnellinen? 
Kun se silmät loistaen (eikä puhuta mistään laserkatseesta) ja korvat vinttikoiramaisesti rullalla kiljuu erossa olemisen jälkeen. Tai kun touhukkaan päivän jälkeen hiljennytään sängylle ja keskityn silittelemään Amorin poskia, ja se katsoo minuun silmät puoliksi ummessa ennen nukahtamistaan. Myöskin jo osaksi arkea tulleet reissut viljelysteille ilman tietoakaan hihnasta saavat Amorin tietylle tuulelle. Ja se tekee minutkin onnelliseksi.

11. Koirasi hauskin piirre, tapa tai ominaisuus?
Ilohepulin vallassa Amorin korvat rullautuvat sellaisiksi kuin voi kuvitella vaikka jonkun whippetin korvat. Tähän liittyy yleensä taaksepäin vetäytyneet suupielet, päätön singahtelu ja hurjana heiluva häntä. Hyvän mielen takaava näky!

Haasteen kuvituksena käytetty tänään iltalenkillä otettuja kuvia. Hämärä yllätti, yhdeksän jälkeen alkaa metsäteillä olla jo niin pimeää ettei jalkojaan näe! Pitänee aikaistaa iltalenkkeilyä, tai varustella koira kunnollisilla huomiovaloilla ja varata itselle taskulamppu mukaan :)

Haasteesta kiitän Jennaa! Jätän kuitenkin eteenpäin laittamisen nyt väliin, tätä on näkynyt jo aika monessa koirablogissa. Ainakin niissä joita itse seuraan :D

Psst..

"Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa."

1. Kiitä antajaa, ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle. --> Kiitos Sarianne! :)
2. Valitse viisi blogia (joilla on siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

kleinspitz Taavi, Tenho tuli taloon!, Murun päiväkirja, Kolme Muskettisoturia, Hazydazy.net

"Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu."

Meillä oli viikon ajan koti täynnä lainakoiria. Toisen siskoni apinapinseri Aapeli ja toisen siskon yorkit Selma ja Sylvi  (Sylvistä onkin kuva yllä, maailman veikein yorkkineiti!) <3

Syyskuun ensimmäinen päivä, parin hassun kuukauden päästä voidaan jo laskea päiviä jouluun. Aika menee aivan käsittämätöntä vauhtia.. Otsikko on peräisin Muumeilta, tämä kuukausi on nimittäin täynnä lukiojuttuja. Me ollaan viihdytty Amorin kanssa sateisissa metsissä, illat peittoon käpertyneinä ja tvtä katsellen. Se vaikuttaa niin tyytyväiseltä painautuessaan kylkeäni vasten peiton alla, rakas pikkukoira. Yhdeksäs yhteinen syksy - parempi ehkä jos ei ala miettimään, aika tosiaan menee vaan, sen suuremmin lupia kyselemättä.

Pitkästä aikaa myös jotain kuulumisia harrastusrintamalta - me ollaan nimittäin kenties tehty alustava varaus aktivointikurssille osallistumisesta! :D Kyseessä on sellainen pieni "tehokurssi", tapaamisia kertyisi neljä ja osallistujamäärät on pidetty pieninä (jos oikein muistan, niin jotain 6 koirakkoa?) ja hintaan kuuluu myös kurssimateriaalit. Olen aika innoissani, syksyllä 2009 me laitettiin agitreenit ns. tauolle, eikä olla sen jälkeen mitään varsinaisesti tehty. Tässähän saattaa vielä harrastuskärpänen puraista, jos aivan hullaannutaan - harmi että kolmessa vuodessa on tullut koirastakin veteraani ja paikallisesta kennelkerhosta valtava laitos! Hehe.

Jos toiveet ois totta ne kauniita ois

Meillä on mennyt viimeaikoina melko hyvin. Viikonloppureissut Ouluun Jonnan ja Taavin luo, sunnuntai Toppilansaaressa meren rannalla, metsäreissut Amorin kanssa kahdestaan mustikoita syöden, syksy♥, Aapeli vierailemassa, Mäkärän aamuiset kitinät aamupalan toivossa, Herraparran ylikasvanut niskareuhka.. Viimeisiä viedään lukion osalta, vaikka myönnettävä on että allekirjoittaneesta on tullut aikaansaamattomampi ja piittaamattomampi kuin koskaan. Ehkä en haluakkaan lopettaa lukiota vielä, pitäisi kai olla jo joku suunnitelma? Jospa jään vain vanhempieni nurkkiin asumaan loppuiäkseni, pikkukylän takaiset tutut metsäpolut ja maamerkit ovat alkaneet tuntua tärkeämmiltä kuin ennen. Amor kävi lammasaitauksessa eilen, ei haukkunut eikä ajattanut villaeläimiä - kävi nuuskimassa ja puhisi itsekseen. Kun lampaat uteliaina ottivat askeleita herrapartaa kohti, tuli snautserille kiire. Eihän niistä lampaista koskaan voi tietää, saattavat vaikka olla lihansyöjiä (tai ainakin saksalaisen rottakoiran makuun päässeinä melkoisia petoja).

Syksy on todellakin täällä. Joutsenet huutaa joella, se kuuluu meidän pihaan asti iltaisin. Vuoden jouduinkin niitä odottamaan, rakastan syksyä todella. Lenkin jälkeistä tassupyykkiä, viileää syksyn hajua metsässä, mustikoita, sumua pellolla, harmaita päiviä. Kuluneesta kesästä osasin nauttia enemmän kuin moneen vuoteen, mutta tätä mie oon odottanut. Syksyä. 

Yksi yö muuten meni pitkästä aikaa kipeän koiran kanssa valvoessa, levottomuus alkoi myöhään illalla ja tuntui pahenevan yötä kohti. Ilmeisesti mäkäräiset olivat purreet pihalla, kun sai niin pahan allergisen reaktion. Silmät ja kuono turposi, kaulanahkaan ja mahaan nousi ryhmyjä. Koko koira tuntui kuumalta. Aamuun mennessä vieressäni nukkui onneksi normalisoitunut Herraparta, mutta kylläpä tuntui pahalta aamukolmelta silitellä kipeää koiraa. 

Alla valittuja paloja puhelimen kautta talteen napattuina. Laadusta ei kannata edes puhua, mutta nämä hetket haluan muistaa. Canonia ei ole juuri ulkoilutettu..

Heinäkuu takanapäin, elokuu edessä!

Hiljasta pitää! Viikko jäljellä kesälomaa, samalla tulee vuosi siitä kun makasin Oulussa korjailtavana (onneksi "vain" sydämen osalta). Vuosi on  mennyt nopeasti, moni asia on muuttunut ja tulevan vuoden aikana tulee varmasti myös muuttumaan. Ja me ehkä muuttamaan ;) Ihanaa loppukesää kaikille lukijoille (joita on tullut lisää meidän hiljaiselosta huolimatta?!), jospa meistä kuuluisi vähän enemmän kun pakollinen paluu arkeen koittaa.

Muistot on pysyvää, muu kestää vaa aikansa

Yötöntä yötä Ylläksellä, viikko Umeåssa, auringossa paistattelua tällä viikolla ja talviturkin heitto kauniina kesäyönä. Niistä on meidän heinäkuu koostunut. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, ei olla nähty tuttuja eikä käyty edes turisteilemassa näyttelyissä. Hiljasta vaan.

No jos sitä meiltä kysytään, hautaan asti hauskaa pidetään

"Hämmentää mua muuttuen maailma

Mä muutu en

Jäin siihen missä näin mä sut

en tällaiseen oo uskonut

Sulle annan kaiken kaiken

maallisen ja maanalaisen"

Paljon iloa uudesta akusta

Kävin eilen Oulun Verkkokaupassa, lähdin muka vain katselemaan.. Tietäähän sen miten siinä käy! Joulukuussa messarissa EOS 50D heittäytyi hankalaksi, lakkasi toimimasta ja itku kurkussa odottelin ihmettä. Kamerahan kyllä toipui käyttökelpoiseksi, vaikka jokin ylimääräinen valo siinä aina palaakin ja akku esitti vähän huonoja merkkejä. Ennen niin pitkäikäinen akku kesti nyt noin 100 ruudun verran, eikä live viewin käyttöä kannattanut edes ajatella samassa huoneessa antiikkisen rungon kanssa. Olen puoli vuotta siis kituuttanut huonolla akulla, ja yhä useammin päätynyt valitsemaan rungoksi ensimmäisen eokseni - 400Dn. Vanhassa vara parempi, niin totta.

Eilen, seisoessani kameraosastolla uusi vara-akku kädessäni, järkeilin vähän. Koska rungossa oletettavasti on vielä ruutuja jäljellä, ostin sen uuden akun. Yllättävän paljon se maksoi, mutta huomattavasti kalliimmaksi olisi tullut uusi runko. Eihän vanhuus ole sairaus, 50D on jo niin tuttu ja sopiva kamera, että en haaveile uudesta rungosta vielä (toivottavasti!) pitkään aikaan :)

Maanantai-aamuna, ollessamme Joensuussa lähtötunnelmissa, Jonna vielä kysyi, että onhan mulla omat putket varmasti mukana. "Joojoo".... ja bussissa istuessani tajusin, että mulla on Jonnan 50/1.4 ja Jonnalla siis kamerassaan kiinni minun 20/1.8! Haha, Jonna saa nyt ottaa ilon irti paljon puhumastaan laajiksesta.. ja mulla on hyvin käyttöä kahdelle 50mm f/1.4:lle. Toivottavasti nähdään taas pian :)

"Minä haluan hieman huvia, seikkailuja, elokuvia.."

Mitä meille kuuluu? Hyvä kysymys esittää välillä itselleen. Ylihuomenna omistaja hyppää bussiin ja suunnistaa juhannukseksi Joensuuhun, jihuu! :) Sen reissun jälkeen palaan kotiin, pakkaan koirat ja tavarat uudestaan ja otan suunnaksi Umeån. Siis reissua reissun perään.

Ihan hyvää meille kuuluu. Amorin turkki on räjähtämässä taas aika reuhkaksi ja oikeastaan se on jo tapahtunut, mutta eipä juuri muuta. Tänään oli myös jonkinlaisen puolivuotishuollon aika, pesin Amorin kuonosta hännänpäähän, ja mietin että yllätyn aina yhtä paljon siitä miten hyvältä puhdas koira näyttää. Voisin kai yrittää pestä tuota vähän useammin kuin pari kertaa vuodessa.

Pari viikonloppua ollaan oltu yorkkivahteina, siskon uusin perheenjäsen Saimi (nyt 8 viikkoa) on ihan täystuho ja snautsereitten kauhu. Saimi ko vähän käskee, niin Amorilta tippuu lelutki suusta ja herraparta hyppää sohvalle turvaan. Jos sais käppänän samanlaisella luonteella niin en miettis kahta kertaa.. Saimi (aka Möykky) on ensimmäinen koira, jonka olen nähnyt niin pienestä pitäen. Vuorokauden ikäisenä se mahtui nukkumaan kämmenelle, nykyään se jo sujahtelee Amorin mahan alta niin nopeasti ja päättäväisesti, ettei snautseri ehdi edes reagoida. Syntyessään Saimi painoi vähemmän kuin minun puhelin, hankala enää muistaa miten pieni se tosiaan oli. Onneksi minun pentukuume on kesälomalla, saatan paijata kummipentua ihan hyvällä omallatunnolla ja olla sitten kiitollinen omasta aikuisesta koirasta. Amor on niin valmis mulle ja tunnen sen niin hyvin, etten vaihtaisi edes tuhanteen pentuun ♥

No mä en tiedä, ehkä kaikki on vielä mahdollista

Laimeita kuvia ja juttuja tässä postauksessa.

Kesälomaan ei ole enää edes yhtä kokonaista viikkoa, ja kesälle 2012 on jo suunniteltuna jos jonkinlaista menoa! Juhannus vietetään Joensuussa, jossain välissä matkustetaan Uumajaan ja heinäkuussa on ruotsin abikurssi. Olen yllättänyt itseni Kennelliiton sivuilta, katselemassa ensivuoden koiranäyttelyitä. Jos vain maltan kasvattaa Amorille karvaa (& jos se pysyy edes siinä kunnossa missä nyt on) ja niin edelleen.. Meinasin kyllä odottaa, että Herraparta täyttäis 10 vuotta, mutta koskaan ei tiedä paljonko aikaa on jäljellä! Tulosta ei lähdettäisi hakemaan kuitenkaan, arvostelu minua kiinnostaisi. Viimeksi oltiin kehässä kesällä 2008 (Amor oli silloin viisivuotias) ja sieltä saatiin mukaan ensimmäinen H. Johan tässä välissä on ehtiny näyttelysäännötki muuttua, mutta onhan koiranäyttelyt paljon muutakin kuin nauhojen jakamista :) Saa nähdä, tuttujen näyttelypäivityksiä seuranneena vain alkanut itseäkin pitkästä aikaa kiinnostaa.

4. kesäkuuta TorKK (Tornion kennelkerho) järjestää ev kerhonmestaruuskisat. "Lisäksi on Rölli-rata, johon saavat osallistua ne, jotka eivät harrasta agilityä. Koira saa olla minkä tasoinen vain. Rölli-luokassa ei tarvitse olla kerhon jäsen." Jihuu! Olen jo laittanut tuon ylös kalenteriin, olis aivan hauskaa nähdä mitä Ampupappa tekis esteitä nähdessään.

Mitään kummempaa meille ei varsinaisesti kuulu, täällä on ollut aika helteet tällä viikolla. Ollaan koirien kanssa loikoiltu terassilla, Amor ja Mäkärä nukkuu sängyllä tyytyväisinä kun on koko päivä oltu pihalla :)

You light up my world like nobody else

Amoria ei niin kauheasti innostanu poseeraaminen..

Lukion toiseksi viimistä jaksoa tässä lopetellaan, pari viikkoa koulua ja kesäloma! Töitä en ole kyselly ko parista paikkaa, ja tuntuu että olen taas puoli vuotta myöhässä. No, kärsitään sitten oman aikaansaamattomuuden seurauksista. 

Meille ei oo tapahtunut mitään, meinasin tässä yhtenä lauantaina raahata itseni ja koiran mätsäreihin, mutta aikanen herätys ja mätsäreiden sijainti sitten saivat minut jäämään peiton alle koko aamuksi. Ajatus harhailee. Ulkona paistaa aurinko vieläkin, kello tulee seitsemän. Viimisetkin lumet on katoamassa (mikä on ihan hyvä asia toukokuun loppupuolella!) ja joissakin puissa jo näkyy vihreää (siis muissakin kuin havupuissa). Puunasin Amoria tänään, yritin saada siitä asiallista kuvaa. En onnistunut. Takkuparta olis vain halunnut metsästää kiviä ja hevosia. Pari päivää kesäkuuhun. Ja toivottavasti kesään.

Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan pelon hallintaa.

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)."

Meidät haastoi Sarianne (kiitos)! Laittaisin tämän eteenpäin Jonnalle, Roosalle, Hennille, Nathille ja Julialle.

1) Heti ensiksi pitää sanoa, että olen aina paremmalla tuulella jos netti toimii! Tehdään nyt sitten tämä kirjoitus toiseen kertaan, kun netti päätti olla toimimatta ja asiaan kuuluvalla tavalla myös blogspot jätti kirjoitukseni tallentamatta. Ei siinä, ärsyttää vain muistella mitä tähän ehti kymmeneen kohtaan laittaa..

2) Aamuinen Amor. Olen aika huono nukkumaan yksin, jos ei ole koiraa vieressä niin puuttumisen kyllä huomaa. Olkootkin, että talvisin saan nykyään käydä erikseen houkuttelemassa käppänäherran peiton alta aamupissalle. Mutta onnea on herätä maailman parhaan koiran viereiseltä tyynyltä :) ja lytyssä oleva aamuparta on aina yhtä viihdyttävä näky.

3) Elämäänsä tyytyväiseltä vaikuttava koira. On se sitten lenkkeilyn lomassa saatu hepuli tai iltaruoan jälkeen kyljelleen köllähtävä ja röyhtäilevä koira, mutta kunhan on.

4) Hyvässä seurassa vietetty aika. Ystävä(t), kaverit, perhe.

5) Hyvien juttujen lukeminen ja lempimusiikin kuunteleminen! Varsinkin tuolta sivupalkista löytyvien blogien päivitykset saa minut aina yhtä tyytyväiseksi, mahtavat kuvat kruunaa koko homman. Hyvä musiikki on myös tärkeää, ainakin mulle.

6) Onnistuminen, uskaltaminen. On se sitten ottamani kuva johon oon tyytyväinen tai tilanne jota olen ennen karttanut viimeiseen asti.

7) Uudet asiat - olen turhan riippuvainen materian tuomasta mielihyvästä. Palkkapäivä on paras päivä ja kauan katselemani paita vihdoin omassa kaapissa tai uusi kamerajuttu.. sitä tyytyväisyyttä on vähän hankala selittää, mutta uskon että jokainen jollain tasolla tietää mistä puhun.

8) Tekemättä jääneiden asioiden tekeminen.

9) Alkusyksy ja kesäinen vesisade.

10) Muiden onni. Mulle tulee yleensä hyvä mieli, kun muillakin on. Ehkä vähän hölmö vastaus, mutta totta joka sana. Olen huono tappelemaan, koska haluaisin aina antaa tai pyytää anteeksi ja pahoitan mieleni jos tajuan pahoittaneeni jonkun toisen mielen. Mietin asioita vähän (.."vähän"..) liikaa ja ylianalysoin toisten ihmisten reaktioita. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, tai jotain sinne päin :)

We can burn brighter

Ensimmäistä kertaa blogiin kirjoittelee ajokortillinen koiranomistaja! Tästä innostuneena olen ajatellut laittaa ratsastuksen jäähylle, ja alkaa pitkästä aikaa kulkemaan Ampun kanssa treeneissä. Toko, rallitoko, agility, haku? Itseäni houkuttaa agility, mutta yritän ajatella niinkuin säästeleväinen koiraharrastaja ajattelisi. Amor ei ole notkea ja joustava, kuten nuorempana oli. Eikä se silloinkaan ollut edes verrattavissa saman ryhmän puudeliin tai shelttiin. Siis rallitoko, olen tainnut jo jossain alitajunnassani päättää tämän..

Taas on käynyt mielessä blogin pistäminen kiinni, monestakin syystä. Sitten sitä viikon laiskuusjakson jälkeen jaksaa laittaa tietokoneen päälle ja lukee muiden päivityksiä ja vähän innostuu kirjoittelemaan omiakin juttuja muistiin. 

Vappuna tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun Amorilta posahti oikeasta takajalasta ristiside. Ajattelin muistaa Amorin kuntoon hoitanutta eläinlääkäriä valokuvalla ja tervehdyksellä. Pienet asiat ja suuret asiat, kaikilla niillä on merkitystä. Neljä ehjää jalkaa, joista olla kiitollinen. 

Kamerat ovat pölyttyneet lipaston päällä jo lähes kuukauden päivät, ei tuo loppumaton talvi ole jaksanut enää vähään aikaan naurattaa. Amor toki repii ilon irti hankikannosta ja satunnaisista lumituiskuista, mutta kun aamulla katsoo ikkunasta ja näkee kaikkialla vain valkoista, niin.. En ehkä ole kesän ystävä, mutta kesäöitä ja alkusyksyä kaipaan jo :)

To do: pistä sähköpostia paikalliselle kennelkerholle ja kysele tulevista rallitokokursseista!