Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan pelon hallintaa.

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)."

Meidät haastoi Sarianne (kiitos)! Laittaisin tämän eteenpäin Jonnalle, Roosalle, Hennille, Nathille ja Julialle.

1) Heti ensiksi pitää sanoa, että olen aina paremmalla tuulella jos netti toimii! Tehdään nyt sitten tämä kirjoitus toiseen kertaan, kun netti päätti olla toimimatta ja asiaan kuuluvalla tavalla myös blogspot jätti kirjoitukseni tallentamatta. Ei siinä, ärsyttää vain muistella mitä tähän ehti kymmeneen kohtaan laittaa..

2) Aamuinen Amor. Olen aika huono nukkumaan yksin, jos ei ole koiraa vieressä niin puuttumisen kyllä huomaa. Olkootkin, että talvisin saan nykyään käydä erikseen houkuttelemassa käppänäherran peiton alta aamupissalle. Mutta onnea on herätä maailman parhaan koiran viereiseltä tyynyltä :) ja lytyssä oleva aamuparta on aina yhtä viihdyttävä näky.

3) Elämäänsä tyytyväiseltä vaikuttava koira. On se sitten lenkkeilyn lomassa saatu hepuli tai iltaruoan jälkeen kyljelleen köllähtävä ja röyhtäilevä koira, mutta kunhan on.

4) Hyvässä seurassa vietetty aika. Ystävä(t), kaverit, perhe.

5) Hyvien juttujen lukeminen ja lempimusiikin kuunteleminen! Varsinkin tuolta sivupalkista löytyvien blogien päivitykset saa minut aina yhtä tyytyväiseksi, mahtavat kuvat kruunaa koko homman. Hyvä musiikki on myös tärkeää, ainakin mulle.

6) Onnistuminen, uskaltaminen. On se sitten ottamani kuva johon oon tyytyväinen tai tilanne jota olen ennen karttanut viimeiseen asti.

7) Uudet asiat - olen turhan riippuvainen materian tuomasta mielihyvästä. Palkkapäivä on paras päivä ja kauan katselemani paita vihdoin omassa kaapissa tai uusi kamerajuttu.. sitä tyytyväisyyttä on vähän hankala selittää, mutta uskon että jokainen jollain tasolla tietää mistä puhun.

8) Tekemättä jääneiden asioiden tekeminen.

9) Alkusyksy ja kesäinen vesisade.

10) Muiden onni. Mulle tulee yleensä hyvä mieli, kun muillakin on. Ehkä vähän hölmö vastaus, mutta totta joka sana. Olen huono tappelemaan, koska haluaisin aina antaa tai pyytää anteeksi ja pahoitan mieleni jos tajuan pahoittaneeni jonkun toisen mielen. Mietin asioita vähän (.."vähän"..) liikaa ja ylianalysoin toisten ihmisten reaktioita. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, tai jotain sinne päin :)

We can burn brighter

Ensimmäistä kertaa blogiin kirjoittelee ajokortillinen koiranomistaja! Tästä innostuneena olen ajatellut laittaa ratsastuksen jäähylle, ja alkaa pitkästä aikaa kulkemaan Ampun kanssa treeneissä. Toko, rallitoko, agility, haku? Itseäni houkuttaa agility, mutta yritän ajatella niinkuin säästeleväinen koiraharrastaja ajattelisi. Amor ei ole notkea ja joustava, kuten nuorempana oli. Eikä se silloinkaan ollut edes verrattavissa saman ryhmän puudeliin tai shelttiin. Siis rallitoko, olen tainnut jo jossain alitajunnassani päättää tämän..

Taas on käynyt mielessä blogin pistäminen kiinni, monestakin syystä. Sitten sitä viikon laiskuusjakson jälkeen jaksaa laittaa tietokoneen päälle ja lukee muiden päivityksiä ja vähän innostuu kirjoittelemaan omiakin juttuja muistiin. 

Vappuna tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun Amorilta posahti oikeasta takajalasta ristiside. Ajattelin muistaa Amorin kuntoon hoitanutta eläinlääkäriä valokuvalla ja tervehdyksellä. Pienet asiat ja suuret asiat, kaikilla niillä on merkitystä. Neljä ehjää jalkaa, joista olla kiitollinen. 

Kamerat ovat pölyttyneet lipaston päällä jo lähes kuukauden päivät, ei tuo loppumaton talvi ole jaksanut enää vähään aikaan naurattaa. Amor toki repii ilon irti hankikannosta ja satunnaisista lumituiskuista, mutta kun aamulla katsoo ikkunasta ja näkee kaikkialla vain valkoista, niin.. En ehkä ole kesän ystävä, mutta kesäöitä ja alkusyksyä kaipaan jo :)

To do: pistä sähköpostia paikalliselle kennelkerholle ja kysele tulevista rallitokokursseista!

Alku aina hankalaa..

Mutta pidemmän tauon jälkeen on toisaalta mielestäni aina vaan helpompaa lykätä kirjoittamista. Laiskuutta vai mitä, en tiedä. Aikaansaamattomuus on toinen nimeni.

No, meille on kuitenkin kuukaudessa tapahtunut vaikka ja mitä. Käytiin maaliskuun lopulla viikon reissu Joensuussa, jälleen kerran(!) loistava reissu ja melko vastentahtoisesti survouduttiin paluumatkalla jo tutuksi käyneeseen bussiin. Matkoihin kuluvat tunnit eivät tunnu juuri miltään kun tietää mikä Joensuussa odottaa. Paljon ollaan kuitenkin reissattu, noin kymmenen tuntia suuntaansa! :)

Amor ja Lennart-kissakin tulivat vielä toimeen, vaikka välit olivat vähän kylmenneet. Herraparta ei enää katsonut sormien(/anturoiden) läpi kaikkia niitä kamikaze-syöksyjä, jotka Lennu kohdisti niihin kohtiin mustapartaa joiden ympäri kissapojan leuat ylsivät (Amorin takajalat ja häntä olivat edelleen Lennun mielestä ihan parhaita..).

Eilen kun oltiin lähdössä lenkille, meinasi meille tarttua mukaan nuori uroskoira kylältä. Harmi ettei kyseessä ollut kovin ystävällinen tapaus, lähti perään selkäkarvat pystyssä ja rähisi lapsille jotka yrittivät saada sen takaisin kotiin pannasta vetämällä. Yritin huudella jos joku vanhempi olisi ollut kotona, että tulkaa hakemaan koira ettei vaan jää auton alle kun rekat ajoi ohi parin metrin päästä kovalla vauhdilla. Pari kertaa yritettiin Amorin kanssa lähteä, mutta aina se jostakin tuli meille perään. Alkoi jo vähän ottamaan päähän kun jouduin nostamaan oman koiran syliin ja tönimään vierasta sekarotuista (nuorta ja voimakasta) kauemmas ja eihän siitä mitään tullut..
Lopulta päädyin irrottamaan Amorilta hihnan ja otin vieraan koiran kiinni siihen. Amor oikeassa kainalossani, rähisevä irtokoira vasemmassa kädessäni lyhyessä remmissä, mentiin sitten koko konkkaronkka sille pihalle josta koira meille lähti perään. Ne pienet pojat joita ajokoirasekoitus aiemmin veti perässään kuulostivat säikähtäneiltä, mutta sanoin kyllä että pääasia on ettei kenellekkään sattunut mitään eikä kenenkään koira jäänyt auton alle. Poikien äiti tuli paikalle sisältä, otti koiran ja kiitteli ja pahoitteli, pojat olivat kai luvattomasti ottaneet koiran irti pihalle. Jonkun kymmenen minuuttia kestäneen välikohtauksen jälkeen sain lopulta laskettua Amorin maahan (pelkäämättä että joku tulee kohta pistämään herraparran poskeensa) ja päästiin jatkamaan matkaa.

Käytiinkin hankikannon turvin pitkällä lenkillä viljelysteiden takana, Amorkin innostui juoksentelemaan ilman sen suurempaa syytä. Näitä lenkkejä ja maisemia kaipaan ehkä kesällä eniten :) (kuvat on taattua puhelin-laatua)

Huvin ja hyödyn vuoksi pesinkin Amorin perinpohjaisesti tässä joku viikko sitten, jos se on mainitsemisen arvoinen juttu. On tullut sen jälkeen nypittyäkin karvaturria, on siellä jossain omistajan laiskuuden alla oikeaturkkinen käppänä :P onneksi koira ei perusta trimmaussessioista, ei varmaan sen kummemmin erota tätä kauheutta meidän rapsutteluhetkistä.

Ensiviikolla jatkuu arki (pitkästä aikaa!), kun omistaja lähtee keräilemään viimeisiä kurssejaan lukiosta. Muut minun ikäiset on sieltä lähteneet, mutta mihinkäs mulla on kiire. En taida olla vielä tänäkään päivänä sen paremmin perillä siitä mitä haluan tehdä, kuin olin lukion valitsemisen aikoina. Ehtiihän tässä.
Ehtiihän.

En siis toivo et kasvaisit pumpulissa, ei elämä oo mitään ilman elämältä tuntumista

Amor täytti viimevuoden viimeisenä päivänä kahdeksan vuotta, ja siirtyi muka veteraanien sarjaan. Koira itse tuntuu kääntäneen kellonsa toiseen suuntaan, olen jo useamman kerran tämän vuoden aikana joutunut ihmettelemään papan vinkeitä. Aina oon saanut kertoa Amorin helposta pentuajasta, koska se ei varastellut tavaroita, saati sitten että olisi hajottanut niitä. No, pieni mies on päättänyt ottaa kaiken takaisin korkojen kera!

Pelkästään lattialta/laukuista löytämiään kyniä Amor on tuhonnut enemmän kuin ensimmäisten seitsemän vuoden aikana yhteensä. Vessapaperia se hakee vessasta/hyvällä tuurilla löytää huoneestani nenäliinapakkauksen, ja näpertää paperin tuhansiksi palasiksi ja tulee luokseni parta nöyhtässä. Roskiksesta se on varastanut mm. tomaattia (jäi kiinni oksennettuaan tomaatinjämät iltaruokansa mukana..), pari viinirypälettä (kyllä, ei hyvä idea koira), salaattia tehdessäni lattialle tipahtanut appelsiinin palanen upposi partaiseen naamaan niin nopeasti etten ehtinyt edes reagoida ja mitä vielä? Amorin löytää nykyään hyvin usein keittiöstä, nuohoamasta lattiaa ja samalla se tietysti kerää jokaisen löytämänsä murusen suuhunsa. Kenties tämä johtuu siitä, ettei Amor saa enää ylimääräisiä herkkuja virtsakiviensä vuoksi. Ehkä siitä, että sillä on joku viidenkympin villitys. Paha sanoa, tuon nahkakorvan aivotuksista ei ota enää kukaan selvää :D

Tänään käytiin kolmen tunnin lenkillä viljelysteillä. Vielä kuudeltakin oli ihan valoisaa - meidän onneksi. Käytiin kauempana kuin koskaan (jep, ollaan asuttu täällä aina ja vielä nykyäänkin löytyy tuntemattomia reittejä) ja nähtiin mm. tuoreita hirven jälkiä! Yhtään sarvipäätä ei onneksi kävelly vastaan, sen verran kapeita oli polut. On se kevät vain täälä, johan se haisee ilmassaki :) Kirjotuksetki on tällä viikolla, mutta viikon päästä tähän aikaan ollaan toivottavasti jo Joensuussa.

Tässä elämä on

"I'm a forever dog, not an 'until' dog.

I'm not an 'until you get bored with me' dog.

I'm not an "until" you find a boyfriend dog.

I'm not an "until" you have a baby' dog.

I'm not an "until you have to move' dog.

I'm a forever dog."

Välillä pitää palata vanhoihin kuviin, vain tajutakseen miten nopeasti hetket meneekään ohitse.

Sadan vuoden päästäkin muisteltais, kuinka me iloittiin niin

Takana vajaa viikko mökillä (Ylläksellä), käppänämiittinki, aurinkoisia lenkkeilysäitä ja Amorille yksi ilta siskoni nypittävänä. Tackar Karo! Siisti siitä tuli. Ylläksellä satuttiinkin huomaamaan, että entinen kirjekaveri on siellä myös. Amorin ollessa alle parivuotias tutustuin Eveliinaan, jolla silloin oli musta kääpiösnautseri Pipsa. No Pipsa oli meidän kanssa lenkillä, mutta mukana oli myös tuoreempaa sukupolvea edustava Merri. Käytiin kävellen tunturissa, kymmenen kilometriä käveltiin ja samalla vaihdettiin pitkästä aikaa kuulumisia ja juteltiin turhuuksista. Samaan aikaan todella outoa, mutta ihan hurjan mukavaa tavata Eveliina oikeasti. Ja käppänäneiditkin, Pipsa täyttää kesällä jo kymmenen vuotta! Voi ajankulua, vasta meillä oli molemmilla nuoret mustat parrakkaat ja kaikki edessä :)

Eilen Amor oli mulla mukana kun kävin tekemässä aamutallin. Aamu menikin tallilla, herraparta söi varmaan lapiollisen hevosen kakkaa ja vaikutti sangen tyytyväiseltä saadessaan taas olla mulla mukana. Isä yllättyi kyllä, kun aamulla ennen seitsemää (ja siis lauantaina!) kävelin keittiöön ja koiralla takki jo puettuna. Tiedossa oli kyllä että oon menossa tallille, mutta puettua koiraa ihmeteltiin.. "Tuota.. miksikä tuola koirallakin on rätti päällä" :D Luulisi jo huomanneen että mulla on koira mukana aina kun vaan voi! Takaisin kotiin kierrettiin viljelysteiden kautta, sai koira vähän riekkua hihnatta. Alkumatkasta Amor ontui/ei varannut painoa vasemmalle takajalalle, ja ehdin jo säikähtää kunnolla. Muistelin kuumeisesti, että kumpi jalka siltä oli pentuna rikki ja tutkin varpaanvälitkin pikkutarkasti. Jalkaongelma meni pian ohi, saattoihan johtua yksinkertaisesti siitäkin että ollaan käytetty ahkerasti tossuja tänä talvena kun Amorista on tullut varsinainen vilukissa vanhuuttaan. Pitää vähän katsoa ettei sama jalka osoita kipeyden merkkejä tms, koska vaikka vuonna 08 on kuvattu selkä ja lonkat ja todettu terveiksi niin voihan niitä muutoksia tulla.

"Sillä minä olen Pieniälyinen Karhu, jolle kummalliset sanat ovat Harmi."

Hyvää vuosipäivää mie ja Ampu! Kahdeksan vuotta sitten - melkoisen huonossa kelissä - lähdettiin illalla ajamaan Kalixiin. Kotiin palattiin parhaan mahdollisen sylimatkustajan kanssa. Toivottavasti meillä on vielä aikaa, mahdollisimman paljon! Olet olennainen osa minun elämää, Herraparta ♥.

Loppuun vielä turkkipäivitys.. meillä ollaan onnellisia siitä, etten ole vielä valmis kirjotusten kanssa. Vaihtoehtoedot olis a) poseerata kuvassa varsinaisen karvareuhkan kanssa, kiikkustuolissa kuvia katsellessa ihmettelisin minkä majavan olen ottanut yo-kuviin mukaan, tai b) harvayksilöinen saksalainen paikoitellen-karvaton-koira, jonka sinertävä nahka ja kapinen olemus ei korjaantuis edes suuhun laitetulla ruusulla. Huhhuh, katottaanpa tilannetta uusiksi sitten syksyllä tai vuoden päästä! (Harkitsin tähän toista kuvaa, jossa Ampulla on selässä keskijakaus. Oli vähän liian nolo. Amorin mielestä.)

Mäkärän nälkä videolla

Epämääräinen kooste tapahtuneesta

Tämä tapahtuu aina iltaruoan jälkeen, kun mahansa täyteen saanut Amor hakee Rita-huskyn ja alkaa hoitaa sitä..

Mitäpä me. Amorin turkki ainakin on vähän räjähtänyt käsiin (no onko enää edes yllätys, olen ehkä laiskoin rullailija mitä käppänäpiireissä nykyään pyörii), ja sen huomaa siitä että saan tehtyä koiralle jakauksia selkään.. Eh eh. Kuluneella viikolla löysin kirpparilta uutta vastaavan Hurtan kurahaalarin [kuva], mutta se on edestä sen verran ahdas, että päätyy varmaan siskon apinapinserin käyttöön (terveisiä Aapelille!).

Yhtenä iltana kauppareissun jälkeen laskin Amorin pihalle, kun samalla hengenvedolla tajusin naapurin tulevan juuri hevosen kanssa lenkiltä. Ehdin älähtää Ampulle paikka-käskyn, mutta olin ihan varma että joudun heittämään kauppakassit hankeen ja lähtemään ampuraketin perään. Vaan kuinka ollakkaan, käppänä jäi niille sijoilleen seisomaan jokainen selkäkarva taivasta kohti sojottaen :D mikä lie tilapäinen häiriö papan aivoissa.. Lenkillä ohitetaan heppoja useamminkin, eikä Amor enää tee siitä mitään ohjelmanumeroa. Tiellä liikkuvat hevoset saa pihalla hengailevan herraparran karkaamaan, tulee kyllä takaisin käytyään päästämässä parit kirosanat. Onneksi meidän naapurissa asuu kylmähermosimmat lämppärit mitä tiedän, eikä minun koira siellä nyt monesti ole onneksi ollut härkkimässä. Tammikuussahan Amor oli mulla kerran mukana ratsastustallilla, kun kävin tekemässä iltatallin. Joutui odottamaan satulahuoneessa sen aikaa, että sain hevoset otettua sisälle, mutta sen jälkeen kulki käytävällä vapaana kun jaoin iltaruoat ja tein muut jutut. Mukavaa huomata miten fiksu Amor on sellaisissa tilanteissa, kulkee minun vierellä kuin tottunut tallikoira, eikä välitä hevosista ollenkaan :) 

Mäkkis toivottaa

I'm wasting my time, I got nothing to do..

Amorista on kuoriutunut täysiverinen sisäkoira, karkeakarvainen sohvakoriste. Pakkasen paukkuessa pahimmillaan 37 asteessa, kuluu koiran pukemiseen moninkertaisesti se aika, minkä lopulta tarkenee ulkona edes olla. Mukavuudenhaluinen Herraparta ei ole tainnut käydä pihaa kauempana aika moneen päivään.. Auringon paistaessa voi jo kuvitella kevään olevan (vielä joskus) tulossa, vaikkei valo juuri lämpöä annakkaan. Pahin pimeys on silti väistynyt, aurinko nimittäin saattaa näkyä taivaalla vielä kolmenkin maissa! Huisia :)

Olen itsekin taas kipeänä (ja ns. lukulomalla), joten ollaan Ampun kanssa harrastettu lauantai-laiskottelua. Koska ulkona käydään vaan pari minuuttia kerrallaan (mutta toisaalta - useammin kuin yleensä!), loppuaika päivästä menee raksuja piilotellessa ja milloin missäkin loikoillen. Tällaisina aikoina oon hyvinkin tyytyväinen siihen, ettei mulla ole täällä nuorta tai muuten kovin aktiivista koirakaveria. Tietysti me ollaan aivoja vähän viritelty, mutta kovin vähän mihin vaan verrattuna. Toivottavasti pakkaset alkais pian jo hellittämään!

Jäyhä Jököttäjä eläinlääkärissä

 

Me käytiin eilen (maanantaina) taas Heiskasella, hakemassa rokotukset ja vietiin samalla pissanäyte. Sain kuulla sen mitä toivoinkin: Amorin virtsakivet on taas poissa! Ihmeruokaa se Hill's, ihan mahtava homma :) Tosin tilanne on tähän asti edennyt samalla tavalla kuin viimeksikin; kun kiteet katosi pissasta niin tulehdus tuli takaisin. Uusi ab-kuuri siis, 10 päivää kuten edellinenkin. Pääasia että Ampu on kuitenkin nyt kunnossa, tulehdus vielä pois päiväjärjestyksestä niin voidaan jatkaa elämää ihan normaalisti. Pappakoiran on ollut vähän vaikeaa ymmärtää, ettei mikään koiranpentuilme saa herkkuja enää tippumaan.. Rokotuksen Amor otti vastaan tutun tyynenä, mutta ilme kertoi kaiken oleellisen. Jäyhä Jököttäjä seisoi huuli mutrulla, ja sama ilme sillä oli naamallaan vielä silloin, kun olin jo maksamassa käyntiä. Pisti henkilökunnankin hymyilemään.

Maanantaina käytiin myös vanhainkodissa, Amor esitteli osaamiaan temppuja ja sai paljon rapsutuksia vastineeksi. Mullekkin tulee hyvä mieli, kun näen miten hyvälle tuulelle yksi koira voi vieraan ihmisen saada. Sängylläni makaa siis paras mahdollinen Herraparta, tassuterapeutti ja vaikka mitä.