Wappu Ylläksellä!

Me lähdetään nyt (klo on 22:25..) ajelemaan mökillemme Ylläkselle, vietetään vappu perinteiden mukaisesti siellä. Ah, loma!

HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE!

Välillä pitää mennä huonommin

Jooh.. Eilen käytiin mätsäreissä, Amor sai sinisen ja ei sijoitusta. Amoriin olen kohtuullisen tyytyväinen, se esiintyi Amoriksi kovin kauniisti. Itteä vain ärsyttää ja väsyttää koko koiraharrastus..

Agility meni tänään ensimmäisen radan verran hyvin, niiltä osin kun itse jaksoin yrittää. Tosiaan vain epätoivo tulee ja tuntuu etten ikinä enää mene edes treeneihin kun en vaan osaa olla hyvä ohjaaja. Ryhmänohjaajamme kehui Amorin nopeaa etenemistä mutkissa - jos nyt jotain positiivista haluaa tästä päivästä repiä. Toinen rata meni aivan päin hemmettiä, en jaksanu enää viedä koiraa minnekkään ja koira teki kokoajan kaiken juuri niin huonosti kuin osaa ja minusta tuntuu vain siltä ettei mikään onnistu eikä vaikuta yrittäkkään.
Toki koira on hyvin väsynyt eilisestä yli kolmen tunnin mätsäristä ja valtavasta koirapaljoudesta, ja häiriötä pukkaa myös kotoa - kun olemme olleet nyt viikonlopun ajan täällä siskoni luona (täällä on Amorin lisäksi kolme koiraa). Nyt kun istun tässä kirjoittamassa tätä, niin Amor nukkuu aivan raatona tuolla kopassa - taju ihan kankaalla. Raasu.

Teki mieli kolauttaa koiraa tuolilla kun se vain rähisee toisille koirille hallilla, siis miten paljon se voi minua ärsyttää? Luulis siihen jo tottuneen näiden viiden vuoden aikana, vaan ei. Amoriin ei saa minkäänlaista kontaktia kun se alkaa rähisemään, ja kun kiellän se alkaa murista myös mulle. Näyttipä hampaitaankin pitkästä aikaa kun pidin sitä kiinni että rauhottuis. Tuntuu ettei mikään toimi tänään. Ei mikään.. En jaksa tuon rähinää.  Kateellisena katsoin toisten hiljaisia ja iloisia koiria. Omassa asenteessakin olis toki parantamisen varaa, mutta voisinko saada onnistuneen koiran jota kukaan kymmenvuotias ei ole pilannut harjoitellessaan koiran omistamista.

Kuvapäivitystä

Ooops! (lavastettu tilanne)

Kieltämättä säät ovat meitä viimeaikoina suosineet, nyt kun lopultakin(!) aurinko paistaa ja lumi sulaa, niin on voinut leikkiä tuon tuoreimman putken (85mm) kanssa ja ottaa vähän tuntumaa siihen ja sen jälkeen.. Tänään ja viimepäivinä tämmöstä.

Huomenna mätsärit - mentäiskö?

Agitreenit

Tänään pitkästä aikaa treeneissä, ja ihanaa oli! Erehdyin jopa miettimään, että pitäiskö meidän siirtyä perusryhmästä kisaaviin? Jospa sitä kesällä lähtis hakemaan niitä sertejä, ihan virallisista kisoista.. Minun pitää vaan varmaan mennä jonnekkin itsehillintä ja hallinta -kurssille ensin, mulla on järkyttävän matala stressinsietokyky ja hermoilen kaikesta, aina.

Mutta niihin treeneihin; Amor teki jälleen kaiken täysillä, oli kympillä mukana ja toimi upeasti. Eipä tuolta paljoa enempää voisi vaatiakkaan, kuin mitä se nyt antaa. Mentiin radat ja ohjaaja totesi vain etteipä meillä ole näissä taaskaan oikein mitään mitä voitaisiin enää parantaa - vaikka toki mulla tuli pari ajattelemattomuus-virhettä (en vienyt tarpeeksi A-lle ja koira imeytyi putkeen, en vieny tarpeeksi putkeen ja koiralla meni aikaa kun haki putken ja varmisteli multa että tännekkö piti mennä?). Oikeasti, kopkop, Amor on nykyään niin mahtava treenikaveri agilityssä, pistää parastaan ja ei häiriköidy muista koirista (vaikka onkin superepäsosiaalinen ja remmiräyhä). Rakastan Amoria ja rakastan tätä lajia. :)
Innolla odottelen seuraavia treenejä, ehkäpä ne palauttaa maanpinnalle surkeina ja epäonnistuneina? (Katsokaa tuota kuvaa, Ampalla on multipitkät jalkakarvat!:o No, kesän tullen ne lähtee.. nypnyp)

Kuvapäivitys

Sinne meni pääsiäisloma..

Sen aikana tulikin tehtyä hurjasti kaikkea. Nukkumista ja telkkarin katselemista pääasiassa, sivuosassa myös uudet sivut ;). Amor on niin ihana, niin tärkeä. Aina läsnä.

Tänään käytiin myös mätsäreissä, Amor sai sinisen nauhan ja siinä se. Poika oli niin neitinä, kun maa oli kuralällyä niin Amor nosteli vain tassujaan vuorotellen ja katsoi minua anoen "Ota syliin täällähän on kuraa.. :c". Urheasti Amor silti taisteli tiensä läpi nilkan syvyisten lammikoiden ja nukkui sylissä, keräten sympatiaa ihmisiltä..
Mätsäripaikkana oli Konijänkän eläinpiha ja sittempä mätsäreiden lisäksi kierreltiin katsomassa erikoisia eläimiä. Amor näki villasikoja, hanhia, laamoja, strutseja, lampaita, porsaita, minipossuja, kameleita.. Olin kieltämättä melko ylpeä kun Amor meni katsomaan yhtä kanaakin aivan kiltisti, eikä rähissyt kummallisille eläimille. Häntä pystyssä kulki erikoisten eläinten ja niiden hajujen keskellä ja olisi tahtonut maistaa kaikkia kakkalajeja.. Myös kissaa me moikattiin, Amor ei varmaan ikinä ole käynyt niin lähellä kissaa! Eikä Amor edes murissut, eikä kissa sähissyt. :)

Pääsiäinen vietetään perinteiden mukaisesti Ylläksellä

Eli sinne siis tässä pakkailen.

PS. Voin myöntää, mulla ei ole itsehillintää ja olen kakka pitämään suunnitelmista kiinni. Sängylläni nukkuu AJELTU koira jonka tätänykyä taas tunnistaa käppänäksi! Ahh sitä ku tunnetta ku trimmerin alta löytyy kääpiösnautseri. Moser-trimmeri muuten otti lopputilin - siitä lakkasi toimimasta se millä säädetään karvan pituus.. tästälähtien siis tiedossa vain kaljutrimmauksia? Amor reppana. No, se on sen ajan murhe. IHANAA kun Amor on taas oma ittensä, pienipieni tuituitui kaljupääni (+kaljuperseeni joka nolostelee kun pylly kerjää(!) huomiota kalkkunan värisenä - kesää ja rusketusta odotellessa..).

Onneksi ei jäänyt auton alle..

Niin, äiti haki minut koulusta ja kotimatkalla juodessani etupenkillä pirtelöä äiti alko yhtäkkiä jarruttamaan! Katoin että mikä tuola juoksee - no sielä meni pitkin tienreunaa ajokoira. Äiti pysäytti auton, hyppäsin ulos autosta ja näin kun ajokoira suuntasi traktoripolkua pitkin metsään. Vihelsin kerran ja sitten menin kyykkyyn, käännyin poispäin koirasta ja aloin supista että ompas täällä hiiieenoja kiviä maassa. Kuinka ollakkaan nuori luppakorva tuli häntä heiluen katsomaan että mitä teen. Sain kiinni sen narusta (="hihna") ja katsoin että kellekköhän koira kuuluu? Tien toisessa reunassa juoksi meitä kohti pieni poika, jolle sitten pistin hihnan käteen ja kysyin että saako se sen vietyä kotiin. Poika vain ujosti hymyili ja vastasi että joo. Menin autoon (missä pirtelöni valui pitkin penkkiä..) ja katsoin kun äiti hiljaa ajoi kaksikosta ohi. Sinne jäivät pikkupoika ja ajokoira. Muistan kyllä pitkään miten ajokki häntä heiluen ja korvat rullalla yritti päästä meille autoon kun jätin sen pojalle. Sympaattinen parivaljakko, toivottavasti pääsivät kunnossa kotiin! :)

Me ei tänään menty agilityyn, ajattelin että lähdetään illalla taas käymään vain jäällä. Mulla nimittäin tuli koulussa niin paha olo että jouduin aikaisemmin sieltä lähtemään.

Käytiin eilen jäällä

Tässä ollaan menossa jäälle, Amor oikeastaan meni jo..


Jäällä, (käveltiin ladulla..) saatiin olla ihan yksin sielä.


Ilma tosiaan oli upea! Amor vain jäi aina jälkeen..
(Amorin takana on Ruotsi! Tornionjoen jäällä siis käveltiin;))


Piti vähän poseerata..


Ja lisää..
(Oikeasti katseli Ruotsissa ajavia autoja)


Sitte tässä ollaan jo melkein takasin kotona..


Ja kotona väsytti..

Käytiin siis eilen jäällä. Lähdettiin kaheksan maissa kotoa ku aurinko vielä paistoi ja palattiin yhdeksän maissa takasin. Amor oli niin onnellinen, tuli itellekki hyvä mieli ku näki miten koiralla on mukavaa (en kiistä etteikö itelläki olis ollu). Siinä puoli yhdeksän maissa (vasta!) alkoi aurinko hävitä horisonttiin.. oli kaunista!
Järkkäriä en halunnut ottaa mukaan, kun se painaa senverran enemmän ja pelkään että sille sattuis jotakin! Joten mukana oli vain taskukyytiläisenä ixus. Järkkäriin palaten - se on saanu ihmeellisiä kohtauksia viimeaikoina! Hitsi, pelkään että se leviää mulle käsiin, esim. se ei tallenna kaikkia kuvia (kun se ottaa kuvan, tulee näyttöön teksti "Kennon puhdistus" ja sitten se menee mustaksi ja sitten se taas palautuu normaaliksi - eikä otettua kuvaa ole missään. Se myös sammuilee itsekseen. En oikein tiedä miten pitäis suhtautua - vienkö sen lääkäriin?

“Mitä meninkään tekemään?”

Otsikko hienosti Antti Tuiskun erästä kappaletta siteeraten. Aloitin tänään aamulla (lintsasin koulusta..) uuden tempun opettamisen, tassulla kuonoon koskemisen. Pistin kumirinksulan partaan ja Amor sitä tietysti tassulla koski kun yritti saada sen pois. Tein näitä harjoituksia noin 20 naksautuksen verran ja otin sitten kuminauhan pois, jännityksellä jäin katsomaan mitä koira tekee. No jatkoi tassulla naamaansa mäiskimistä! Ja onko hankalaa arvata mitä tuo tarjoaa nyt kokoajan? Istun koneelle, niin se tulee tuohon seisomaan ja nostaa tassun kuonon päälle.. Ei jessus, nämä on niitä hyviä esimerkkejä Amorin ja koirien yleensäkin oppimiskapasiteetista! Idean tajuamiseen meni yksi päivä ja nyt se tekee sitä kuin olisi aina tehnyt.
Toinen huvittava on peruuttaminen (”pakki”). Olen sitä yrittänyt parantaa viimeaikoina, kun ennen se on jäänyt pariin askeleeseen. No nyt kun yritän sanoa että istu tai vaikka maahan - niin mitä tuo alkaa tekemään? Peruuttaa häntä heiluen monta metriä niin kauan että seinä tulee vastaan. Ei hyvää päivää.

Kasvattaja

Koulun jälkeen vaadin päästä Maxiin syömään nälkäisen mahani kanssa, ja kuka kävelikään tilaamaan ateriaansa minun ja äitini perässä? No Anne-Marie, Amorin kasvattaja.

Jotakin siinä juteltiin, kuulin mm. että Amorin siskolla, Glendalla (Black Perfect Pearl) on 9viikkoset pennut.. Pistin kädet korvien päälle ja elehdin inhoavasti, aikuiset nauroi mulle :D.

Ja uskomaton tapahtui - toista koiraa niin kauan vastustanut äitini sanoi, että YO-lahjaksi voin sitten saada käppänänpennun! VOITTEKO USKOA!? Ilman kiristystä, lahjontaa tai uhkailua. Ilman painostusta. Puoleen vuoteen en ole juuri sanallakaan maininnut toista koiraa ja tässäkö on tulos? Hidas pään pehmentyminen on tainnut tapahtua äidillekkin. Kuvittelin jo että se oli äidiltä vain aikainen aprillipila-lausahdus, mutta ei. Vielä autossa se sanoi että jos ei olisi toisia koiria (siskollani kolme, ja kahdella muulla siskolla molemmilla myös koirat) niin sopisi toinen koira nytkin taloon.. lomat vain on niin kauheita suurella koiramäärällä.

Äitini sitten totesi, että jos toisen koiran noin miellyttäväksi ja viisaaksi koulutan niin ei tarvi miettiä sitä yo-lahjaa…. Siis, uskomatonta. Uskomatonta. Äiti käytännössä siis lupasi mulle toisen koiran..
Ompa ainakin syy opiskella nämä tulevat kolme hikistä vuotta lukiossa.