Mitä odotimmekaan me huomiselta?

Vein tänään aamulla Ampun pissanäytteen eläinlääkärille ja se oli virtsakiteistä puhdas. Ei tulehdusta, ei kiteitä, ei mitään ylimääräistä. Seassa oli pienesti verta, mutta sille löytyy mahdollisesti syy lääkkeistä joita on jouduttu syömään. Noh, Amorin vointi oli muuten niin hyvä että sovittiin jatkosta torstaiksi. Ottaisin Amorin mukaan Reskon rokotuksille ja katsottaisiin sitä siinä samalla. Tuli myös ehdotus kipulääkkeen vähentämisestä/lopettamisesta, jos kyse oliskin ollut vaikka vaan revähtäneestä lihaksesta. Eihän näistä ikinä tiedä.

Lähdin eläinlääkäristä ja menin sen jälkeen koirien kanssa jäälle - oli niin täydellinen kevätpäiväkin meneillään ja Amor käyttäytyi ihan normaalisti. Aurinko paistoi ja hanget kimmelsi, jokainen voi varmaan kuvitella miten hyvillä mielin touhusin koirineni rannan tuntumassa. Ihmisiä käveli rantapolulla, mutta kumpikaan snautsereista ei lähtenyt harhailemaan niiden luokse vaan temmelsi kanssani jäällä hyväntuulisena. Pakkasin sieltä lähtiessäni sitten koirat autoon koppaan ja kerkesin ajaa ehkä 50 metriä kun kuului hyytävä kiljunta ja ulina. Ja heti perään toinen - joka vaimeni pieneksi ininäksi eikä loppunut vaikka pysäytin auton tien reunaan ja kiirehdin ottamaan Amorin kopasta syliini. Siinä se oli mulla sylissä, ulisi ja murisi. Soitin heti eläinlääkärille että nyt ei kyllä voida odottaa torstaihin joten menenkö päivystävälle vai mitä tässä tehdään ja menin kotiin antamaan koiralle lisää kipulääkettä.

Sain Heiskaselle ajan päivän loppuun (kiitos siitä!). Pieni helpotuksen huokaus pääsi, mutta ei se yhtään vähentänyt tietoa siitä että mulla oli sylissäni tosi oudosti käyttäytyvä ja kosketuksesta kiljuva pappakoira, joka apukuskin paikalla maatessaan tärisi kuin horkassa ja painui vaan matalaksi. Huoh :-( Yhtä hyvin se olisin voinut olla mie joka makasi täristen ja poissaolevana, niin pahalta se tuntui katsoa toisen oloa voimatta itse mitään. Surkeaa.

No, me sitten mentiin 16:45 kuulemaan mielipidettä viisaammilta. Kotiin lähdettiin tämän kanssa:

Että eipä ole hurraamista.. Vuosi sitten Amorilla oli aivoverenkiertohäiriö, joka johti neurologisiin oireisiin (mm. pään kallellaan pitäminen, silmän värve, tasapainon katoaminen, omissa maailmoissa oleminen, paha tärinä) ja jonka vuoksi käytiin Oulun Akuutista hakemassa ab-kuuri ja jäätiin odottelemaan saadaanko lisäaikaa vanhuksen kanssa. No me saatiin. Tosi hyvä vuosi. Nytkin ell mainitsi vaihtoehtona magneettikuvat ja neurologilla käymisen, mutta totesi että tässä tapauksessa suosittelee kipulääkkeillä jatkamista ja aikaa. Kun Amor juurikin syö jo ab-kuuria hammasongelmiinsa, niin ei sitäkään oikein vaikuta alkaa säätämään. Katsellaan miten käy, koira kuitenkin elää Rimadylin kanssa "normaalia" elämää ja häntä heiluu kuten ennenkin. Vähän saa tarkkailla missä maailmoissa Ampu elelee, reaktiot asioihin ei välttämättä ole loogisia kun koira ei ole ihan kartalla.

Joo, asiat vois olla paljon huonomminkin. Mutta vois ne olla paremminkin! Olisin taatusti mielumin ottanut diagnoosin virtsakiteistä ja hoidoksi sulatusruokaa ja ab-kuurin, enkä keskustelutuokiota siitä mikä on vielä hyvää elämää vanhuskoiralle. Ei me vielä mitään kuoppaa aleta kaivamaan, mutta odotetaan huomista pelonsekaisella jännityksellä. Ja toivotaan siitä huomisesta parempaa kuin tämä päivä.

Sisupussi kipuilee

Pappakoira on kipeä. Ihmettelin toissailtana sitä miten se murisi mulle. Eilen iltapäivällä se jäi jälkeen lenkillä ja mietin jo että joko siitä on nyt tullut noin vanha. Tosi vaikeaa välillä hahmottaa, että mikä menisi vanhuuden piikkiin ja mikä on jotain muuta. Mistä pitäisi tajuta huolestua.

Lenkiltä palatessa Amor nousi portaat kolmanteen kerrokseen, mutta kulki jokseenkin oudosti pää selkälinjan tasolla, ei yhtään ylempänä. Hmm - ei tyypillistä Amoria. Kotiin päästyämme tilanne sitten aukeni mulle koko kurjuudessaan: Amor oli tosi kipeä. Koira josta ei yleensä tihku yli tuntemuksia eikä kipuja. Nyt se makasi siinä edessäni kun istuin olohuoneen matolla ja sai tärinäkohtauksia. Pistin Reskon häkkiin syömään luuta ja kävin Ampun läpi sentti sentiltä, enkä tiennyt mikä mättää. En tiedä vieläkään. Hirveä pettymys, olen ollut niin iloinen kun on tuntunut koirien osalta, että mulla on "kaikki". Ja mullahan on. Amor ja Resko, ei enempää eikä vähempää. Kaksi loistavaa koiraa.

Sisko toi Amorille kipulääkettä että päästään viikonlopun yli. Ampu on nyt nukkunut aika paljon, se singuttelee kyllä mutta ei esim. ravistele. Kun pentu käveli sitä päin sisällä, pääsi papalta kiljaisu. Siis erottelin kämpän kahtia ja molemmilla on omat puolensa olla. Kymmenen yhteisen vuoden jälkeen se kiljaisu joka lähtee Amorista, sattuu myös minuun. Kouraisee sisältä. Eikä tietenkään pitäisi maalata piruja seinille, mutta mielessä on käynyt meneillään olevan ab-kuurin romuttamat munuaiset tms, pissavaivat, virtsakivet, vuosi sitten ollut aivoverenkiertohäiriö, mahdolliset lihasongelmat.. Kunpa se vaan olisi jotain minkä saa hoidettua. Sen olen luvannut jo ajat sitten ettei Ampun tarvi elää kipeänä, ei sellainen olisikaan mitään elämää herraparralle. Viikonloppu tuntuu pitkältä kun katselee nukkuvaa pappakoiraa ja odottaa maanantaiaamua. Paranethan vielä kultapoika, me tarvitaan sinua ♥.

"7. Jos se vain näyttääkin siltä että se on minun, se on minun."

Resko on mahdoton! Ja siis hyvällä tavalla. Ajelin siltä tässä eräänä iltana ensimmäistä kertaa korvat ja tarpeeksi tiukan ärähdyksen jälkeen poika istui hiljaa paikallaan ja oli niinkuin mitään ihmeellistä ei oliskaan tapahtumassa ja sain ajella nuo lärpättimet ihan rauhassa :-) Käytiin me Oulussakin, mentiin yhtenä päivänä ja tultiin toisena takaisin. Yö nukuttiin poikaystäväni siskon & miehensä luona kissan ja porokoiran kanssa ja se meni melkoisen mallikkaasti! Jee, kiva juttu. Reskon kans käytiin illalla Oulun keskustassa katselemassa meininkejä ja niitähän oli. Jos pikkumies kuvitteli Tornion keskustan valloitettaan nähneensä kaiken, niin joutui taatusti perumaan puheensa Oulussa.. Hehe, mutta huisin reipas möttönen se vaan oli sielläkin. Ei voinut kuin olla ilonen ja ylpeä matte ja ihmetellä otuksen loputonta rohkeutta :-) 

Kokonsa puolesta Resko on nyt hujahtanut ohi Amorista ja tassunjäljetkin ovat olleet Ampun jälkiä isommat jo pidemmän aikaa. Tosi kivan oloinen hepulipylly kaiken kaikkiaan, toivottavasti tulevaisuus on meille yhtä suotuisa kun on ollut tähänkin asti.

"Et voi odottaa saavasi koiraltasi kovinkaan täydellistä huomiota, jos itse olet mukana vain osittain"

Resko se vaan kasvaa. Monestikohan oon nyt tuonkin todennut?

On leikitty joitakin viikkoja vanhemman porokoiran kanssa, käyty katteleen taas belgejä, taaperrettu viljelysteillä parsonrusselin kans ja välillä oltu turvallaan hangessa. Mutta jokaisen tömähdyksen ja kompuroinnin jälkeen tuo otus nousee ylös, ravistelee, ja lähtee sata lasissa uuteen yritykseen. On kuljettu isojen kauppojen nurkilla eikä Reskoa jännitä ritiläpohjat tai niillä ryttyyttelevät ostoskärryt tai mitkään muutkaan. Koulukuljetusbussissa penska heilutti häntäänsä lapsille ja pisti sitten nukkumaan vilttinsä päälle ja nukkui sikeästi koko reilun puolituntisen matkan. Kun jouduttiin kävelemään tienpientareella jäätyämme bussipysäkille ja toisella kaistalla meni juuri silloin kaksi isoa rekkaa lujalla vauhdilla ohi, ei Resko piitannut niistä ollenkaan. Turpakarvat lepattaen se seisoi penkan päällä ja jatkoi kävelyään häntä tomerasti pystyssä. Siis oikeasti - joko tuo koira on tosi super tai sitten se on kertakaikkisesti äärettömän yksinkertainen.. Ei mitään itsesuojeluvaistoa tai sellasta ajatusta että jotakin asiaa vois vähän pelätä tai väistää. Ei. Suoraan  vaan tuulimyllyjä päin (..tai ainakin seiniä, tuoleja, Amoria, Urhoa, niitä muita pikkukoiria ja belgejä ja lumipenkkoja päin!)

Kynsien leikkaaminen menee tosi sievästi, ehkä parin kynnen ajan homma kyseenalaistetaan ja sitten maataan kiltisti paikallaan niinkuin pitääkin. Sama homma tassunpohjakarvojen ja korvakarvojen kanssa. Ja vähän on jo nypitty pisimpiä pois rungosta ja otsalta. Ovesta kulkiessä Resko tarjoaa istumista 80% ilman erillistä pyyntöä. Loistava pakkaus. Ja eka rokotusaikakin on varattu Heiskaselle! Hui kun aika kuluu.

Amorilla on menossa 20 päivän antibioottikuuri suuhun. Jo parin päivän jälkeen suun tilanne oli tosi hyvä, eli apua siitä ainakin näyttäs olevan. Harmi vaan ettei koira voi koko ikäänsä napsia niitä pillereitä.. Mutta jospa kerrankin oltais tyytyväisiä hetkestä eikä murehdittais tulevia päiviä kuurin jälkeen. Pappa on pirteä ja osallistuu omatoimisesti pennun temppuhetkiin ja tarjoaa omia juttujaan erillisten ohjelmanumeroiden kera :-) Siis hyvin meillä menee.

Käy vahvemmaksi päivät, ne kaatuessaan voimistuu

Käytiin poikien kanssa tänään vähän pidemmällä tutkimusmatkalla ja pentu rällää menemään siinä missä Amorkin :-) Viimeviikolla käytiin myös mm. parkkihallissa, kauppakeskuksessa, tallilla, keskustassa, treffaamassa tuttuja belgejä ja leikattiin niin kynsiä, kuin varvas- ja korvakarvojakin. Resko on hurjan rohkea ja utelias pieni snautserin alku. Se ei välitä laattalattialla kolisevista metallipurkeista, päälleen kaatuvista rikkakihveleistä, leivinuunin paukkeesta eikä räjähtävästä muovipussista. Mopot, moottorikelkat, autot, ihmiset, hevoset, lapset, sauvakävelijät, potkurilla potkuttelevat mummot, juoksevat ihmiset.. mikään ei ainakaan vielä pelota, eikä edes jännitä. Resko nukkuu yöt tosi kivasti (myös vieraissa paikoissa), on ainakin toistaiseksi yksinolot siististi hiljaa (*kopkop*!!) paria piippausta ja leikin seassa karannutta haukahdusta lukuunottamatta. Amorin kanssa se repii leluilla, mutta riepottelee mielellään myös papan hihnaa kun ollaan käveleskelemässä. Lopettaa ilkityöt kuitenkin kun Amor sanoo Oikeasti Tosissaan että kiitos nyt riittää. Esko rakastaa rättejä ja pesupalloja, mutta myös mattoja ja KEITTIÖTÄ. Ja jos ruoka jätetään hetkeksi pöydälle ennen tarjoilua, kyttää Eräs Pieni Snautseri sitten sielä keittiössä aika tarkkaan ruokakuppinsa oletettua sijaintia ja saattaa vähän kiroillakkin jos ei ruokaa saa. Kynsiä on leikelty useampaan kertaan harjotuksen vuoksi ja suihkussakin käytiin (tämä tosin puolivahingossa: olin itse suihkussa ja juniori teki rynnäkön jalkoihini ja oli onnesta soikeana napsiessaan taivaalta tulevaa vettä ja seisoessaan sateessa jolloin totesin että no samallapa vaahdotetaan vähän partaa >:). Niin, ja tassunpohja- ja korvakarvojakin on trimmailtu.

Tänään posti muisti meitä kahdella paketilla; Resko sai yhteensä 19 kiloa ruokaa ja yhteiseksi iloksi ostin pojille uuden Andis AGC2-trimmerin parilla terällä.

Ja niin että miten se menikään - ennen oli aikaa, rahaa ja ystäviä - nyt koira..?

Puoli elämää sitten

Muistatko eilisen, yhdessä vartuttiin. Ajat on muuttuneet.

Ja kato mitä nää vuodet on tehny meistä.

2008 oli meille hyvä vuosi.

Melkein iso pikkuveli

Resco täytti 8 viikkoa ja kuvia katsoessa huomaa jo viikon aikana tapahtuneen ison muutoksen penskassa :-)

Tällainen muutos viikossa.

Tähän asti juniori tuntuu täydeltä lottovoitolta: se ei ole vielä tajunnut pelätä mitään eikä säästele hampaidensa käyttöä. Kaupat, liukuovet, erilaiset pinnat, portaat, ihmiset (lapset, vanhukset, ihmisjoukot ruokakasseineen jne), autot, autossa matkustaminen, toiset koirat, kovat äänet (pamahdukset, kolahdukset, sodamasterin puhahdukset ym), yksinolo, yhdessäolo... kaikki on mennyt tosi sulavasti. Poksauttaessani pikkupussin Resco reagoi joko ei mitenkään tai juoksemalla paikalle häntä pystyssä ja silmät loistaen ("mistä se ääni lähti, missä on kivaaa?"). Kynnet on leikattu kahteen kertaan, partaa ja tassuja viruteltu, varvaskarvoja leikelty, 

Patukkaa pentu repii ja tapporavistelee, rätistä kiinni saatuaan vetää 10-vuotiasta pappakäppänääkin perässään pitkin lattioita ja on kaiken lisäksi tosi ahne ruoalle. Resco osaa jo muutaman tempun ja nimensä se tunnisti jo toisena päivänä kotona. Parin päivän kuluttua kotiutumisesta se myös alkoi katsomaan minua esim. toiseen huoneeseen peilin kautta. Sisälle tullessamme Rekku istuu eteisessä odottamaan että otetaan panta pois ja on hoksannut naksuttimen idean. Rauhottuu kivasti, syttyy nopeasti, keskittyy kiitettävästi niiksi hetkiksi kun tehdään jotain (ja nosti tänään jo jalkaakin pissatessaan sisällä alustalle - katselin jo aiemmin viikolla että näyttää vähän sellaisia vinkeitä että vois tehdä tämän aika nuorena + astuu Amoria välillä enemmän tai vähemmän leikillään..) 

Tosi reipas, nätti ja kauniisti liikkuva pikkuriiviö josta toivon ennenkaikkea miellyttävää kaveria ja kanssaeläjää :-)  suunnitelmia on vaikka minkälaisia, mutta toistaiseksi keskitytään elämään pennun elämää ja opettelemaan yleisiä käytöstapoja ja arkijuttuja ja näkemään ja kokemaan kaikenlaista. Toivottavasti tulevaisuus on meille suotuisa!

Ja Amorin suu on mennyt askeleen huonompaan suuntaan, eilen huuhdellessani sen ientaskuja huomasin puhdistusinstrumentin toisen pään tulevan läpi leuasta alakulmureiden välistä. Että mitä? No sen vanhan fistelin reijästä. Eli alaleuka on pinnan alta kai tyhjää täynnä jos ei lasketa leukaluuta. Näyttää melkosen tylyltä paljain silmin, mutta sankarikoira Amor antaa putsata. Eikä se onneksi vaikuta kipeältä. Mutta huh silti.. :/ 

Mustissa ja Mirrissä, saatiin myyjältä puruluu kotiin viemisiksi ja nähtiin iso tanskandoggi!

Kasiviikkosen leegot. Voin kertoa että verta on vuodatettu..

Itse Suloisuus <3

Kaupan eteisessä käymässä - pullokone, ihmiset, liukuovet, kärryt... kaikki oli penskan mielestä ok!

Korttelin tomerin pikkujätkä!

Pentuni Leijonamieli

Resco tuntuu asettuneen taloksi. Ulkona se kulkee kuin omistaisi koko maailman, niin helpon näköisesti liikkuen ja häntä tietty pystyssä :-) Hurjia hepuleitakin on päästy Amorin kans todistamaan. Mainio pikkujätkä kerrassaan. Aamulla yllätin penskan jo sohvalta, siellä se rymysi astumassa Amoria ja sittemmin varasti vessaharjan ja oli jo puoliksi menossa pönttöönkin. Ihan kaikki pitää tutkia ja kokeilla, oli se sitten vaikka lattiaharja ja kihveli (josta napataan kiinni ja vaikka koko hökötys kaatuu päälle niin Resco vain retuuttaa ne keittiöstä olkkariin ja alkaa tappamaan harjaa) tai kaadettu lelukori. Lattian luutuaminen on vähän haasteellista kun seitsemänviikkoinen pentuparta hyökkii rättiin kiinni ja ravistelee voimakkaasti. Ote on jo nyt melkoisen pitävä ja ilme hyvin määrätietoinen.. Kyllä tietää saaneensa käsiinsä vähän eritavalla rämäpäisen (ja TERÄVÄHAMPAISEN) koiran kuin Amor. Kynnet, korvakarvat ja tassunpohjakarvat on kuitenkin hipelöity ja leikattu kokeilun vuoksi kertaalleen, on väsyneen pennun kanssa kohtuullisen helppoa. :)

Onni, onnellisuus.

Resco on kotona!

Perjantaina harrastettiin vähän istumalihasten treenausta ja ajeltiin yöksi Kajaaniin ja lauantaina aamupäivällä jatkettiin Joensuuhun. Iltapäivällä kotimatkalla autossa oli Herraparran lisäksi seitsenviikkoinen snautserin pentu, pitkäaikainen haave siis kävi toteen tällaisen pennunhajuisen tuliaisen muodossa.. 

Wanhan Purolan Wallstreet on ainakin näin ensivaikutelman perusteella jonkinlainen superjätkä ja huikeen reipas pentu. Liki 600 kilometrin kotimatka meni tosi kivuttomasti kun penska keskittyi vaan nukkumaan aina kun auto liikkui. Pissatustauoilla tuli todettua myös ettei Rescoa paljon vaivaa rekat, ihmiset, ei kovat äänet, kolmessakymmenessä huiteleva pakkanen eikä kerrallaan nurinkurin kääntynyt elämä noin niinkuin muutenkaan. Amorkin otti junnun suorilta käsin suojelukseensa ja osa matkasta meni kylki kyljessä nukkuen.

Resco oli täällä heti kuin kotonaan, töpsytteli vesikupin kautta lelukasan kimppuun ja tutki kaikki nurkat häntä pystyssä. Eka yö sujui hyvin, ekaksi vähän ihmeteltiin ja sitten jo nukuttiin. Amor valvoi juniorin unta ja mie sain itse kuorsata sängyssä yli aamukahdeksaan! Resco oli myös keskittynyt nukkumaan - ei nimittäin pissoja eikä muita yllätyksiä missään :-) Selvästi pentu tukee paljon Amoriin, mutta se on vaan kiva juttu kun Amorkin on ottanut kaverin niin hyvin vastaan. Ulkona painellaan menemään häntä terhakkaasti heiluen ja käytiin me moikkaamassa jo yorkkejakin siskoni luona. Resco keksi heti Saimin nyyteille hyötykäyttöä: kun nappaa kiinni nyytistä ja lähtee viemään niin lopputerrierikin tulee helposti perässä :D hehe.. ihana riiviö. Ja kiitos siskolle hienon punaisen Hurtta-toppatakin lainaamisesta! Kohta saan varmaan siirtyä pukemaan junnua Amorin vaatteisiin ja sen jälkeen johonkin muuhun... Amorhan on nimittäin tähän asti aina ollut meidän perheen koirakokoonpanon isoin koira. 

Lyhyen tuttavuutemme perusteella sanoisin Rescon olevan paljon enemmän kuin uskalsin odottaa ja toivon että siitä kasvaa (vaikka välillä hakattaiskin vähän päätä seinään ja mietittäisiin että mitä oikein on päässä pyörinyt kun tällaisen parrakkaan menin hommaamaan) mukava ja terve (!!) kaveri pitkäksi aikaa. 

Tuo hetki takaa vuosien - kuin eilinen

ONNEA AMOR 10 VUOTTA! ♡

Joulu vietettiin sekalaisen seurakunnan kera Ylläksellä, Amor lenkkeili neljän belgin kanssa suhteellisen pätevästi kun mentiin pitkin kelkanjälkiä. Uusivuosi meni kuten yhdeksän kertaa ennenkin - ei mitään mainittavaa. Käytiin vähän käveleskelemässä illalla rakettien räjähdellessä taivaalla, eikä Amoria olis voinut paljon vähempää haitata. Ja hyvä niin :-)
Muutenkin Amor on loistavassa kunnossa, sanoisin jopa että paremmassa kuin kertaakaan kuluneen vuoden aikana. Ikä näkyy, sitä ei voi kieltää kukaan, mutta kaikenkaikkiaan herraparta kukoistaa. Se on saanut lisää massaa, iltahepuleiden määräkin on lisääntynyt ja koko koira näyttää paremmalta kuin aikoihin. Huomenna tulee vuosi aivoverenkiertohäiriöstä, joka vähän muistuttelee siitä ettei huomisesta ikinä tiedä. Kukaan. Jotenka ilo on otettava irti meneillään olevasta hetkestä - Amor nukkuu vatsa pulleana syötyään juuri iltaruoan ja siihen päälle herkkuja.

ps.. Tässä saa kohta alkaa aamuja laskemaan. Penneli pyörii jo samoissa kilomäärissä siskoni terriereiden kanssa ja oli kuulemma viihdyttänyt itseään joulukuusta repimällä! Huii, mikähän pikkuterroristi siellä onkaan kasvamassa..

"Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle.."

Päätös joka tiedettiin oikeaksi, sai sydämet särkymään kuitenkin - toinen kahdesta mustasta on poissa. Kiitos kaikista muistoista Ossi-Aapeli, Katan rakas apinapoika. Juuri niin Ainutlaatuinen kuin vain pikkukoira voi olla.

"Pienillä koirilla on oma taivaanpelto, hyvin lähellä entistä maailmaa,  
yhden henkäyksen päässä, yksi sydämenlyönti täältä sinnepäin.

Aivan lähellä, ihmiseni, niin lähellä, että joskus minä käyn luonasi,
pelmahduksena hiekkakuopan reunalla, kosteana kosketuksena poskellasi,
lämpimänä välähdyksenä vieraissa koiransilmissä, hännän heilahduksena
näkökentän laitamilla, juoksevan koiran vapautuneessa riemussa.  

Enkä minä sure kuten sinä, ihmiseni, sillä kaipuun tuska ei voi koskea minuun täällä,
ei mikään maallinen kipu tavoita minua enää, vaan minä odotan sinua sellaisena,
kuin minut muistat parhaina vuosinani. Minä odotan sinua, joten älä huoli, ihmiseni,
me tapaamme vielä, maailman häviävissä hetkissä, pienten koirien taivaanpellolla. "


Kuvissa se elämää täynnä oleva Aapeli, jonka haluan muistaa.

Ja lunta tulee myrskyten

"Tarvitsen minäkin koiran, joka tuhansia vuosia

on ollut ihmisen lähellä,

muuttunut itsekin moneksi,

nähnyt ihmisensä viat

luikkimatta silti tiehensä."

Aitojen asioiden reitti ei oikeasti koskaan kulje töyssyittä

Mitäpä meille? Pakkasta oli aamulla 20 astetta ja reipas päivälenkki vaihtui "ota Pappa syliin ja juokse kotiin!"-teemaiseksi. Tossut on pakko kaivaa esille, ilman ei nähtävästi enää pärjätä!
Hieman varovaiseksi olen tullut Amorin pakkasenkestävyyden suhteen, tammikuussa Herraparta oli niin heikossa kunnossa että pelaan mielumin varman päälle ja vältän kaikenlaisen sairastelun kohtuullisella ylivarovaisuudella. Ellei kyseessä ole pikainen pyörähdys pihalla, niin uloslähtörutiineihin kuuluu siis jo haalaria ja huppua ja toppatakkia.. Onneksi Ampu ei kauaa vaatteista murjota, kurjuus unohtuu heti kun tassut osuvat lumiseen tienpintaan ja hyvin topattuna sietääkin kipitellä menemään.

Viimeviikolla käytiin reissu Oulussa, Jonnan ja kissojen luona. Amor käyttäytyi tapansa mukaan bussissa erityisen hyvin, nukkui oikeastaan koko matkan huivini alle peiteltynä viereisellä istuimella. Kissojen kanssa elo oli myös tosi sopuisaa, oli kiva huomata että kaikki uskalsi olla niin rennosti. Kiva reissu siis.

Tämä(kin) vuosi lähenee loppuaan, mutta uskaltaisin jo väittää että ensivuonna moni asia on toisin. Olen koittanut henkisesti valmistella pappaa siihen, että sen osa minun Ainoana Koiranani on vaakalaudalla ja kuluttanut taatusti ihan liikaa aikaa lukien kauhutarinoita riiviöpennuista. Aika näyttää kuinka käy, mutta kasvattajan mukaan pentulaatikon pullukat hiiret ovat muuttuneet jo läskipylly-marsuiksi, joten parempaan suuntaan ollaan menossa ja lähtölaskenta voi alkaa..