Kultaa käsissä

Me ollaan taas ehditty. Kake kävi torstaina harjoittelupaikassani (hoivaosastolla) sairaita ikäihmisiä ilahduttamassa. Ja taas sain itsekseni todeta, että on se vain uskomaton pikkukoira.. Kake käyttäytyi kuin se olisi ollut maailman tavallisin torstai - kohtasi tyynesti kaikki erilaiset vanhukset ja istui heidän sylissään heidän sängyissään, kuunteli vanhat tarinat, oudot ääntelyt tai pelkkää syvää hiljaisuutta. Moni toivoi Kaskon jäävän, siihen vierelle, olemaan läsnä. Kasko ei häslännyt, ei epäillyt mitään, oli vaan sitä mitä se parhaimmillaan on. Kulki vapaana ja totteli jokaista kuiskausta. Oli itsevarma, kärsivällinen, iloinen, rauhallinen. Siis kaikkea mitä koiran tarvii olla tuollaisessa paikassa. Olin todella ylpeä ja onnellinen, kun me voitiin piristää niin monia. Kaskoa muisteltiin osastolla vielä eilenkin!

Eilen lauantaina käytiin koirien kanssa raveissa Äimärautiolla. Resko ei osannut rauhoittua, joten se joutui jonkin ajan kuluttua takaisin autoon kun mulla meni hermot yrittäessäni samalla kuvata hevosia ja pitää Reskoa käskyn alla.. Se ei vaan kertakaikkiaan tolkkuunnu hevosten lähellä, harmi. Vaatisi paljon enemmän treeniä. Kasko sen sijaan (joka ei koskaan ole raveissa käynytkään, toisin kuin Resko) käyttäytyi kuin me harrastettais joka viikonloppu vähän raveja! Se ei äännellyt, häslännyt, eikä pelännyt. Se vaan oli. Omassa Kasko-kuplassaan. Katseli heppoja kiinnostuneena, mutta ei väistänyt senttiäkään kun aidan toiselta puolelta metrin päästä ravasi täysillä hepat ohi. Siis mistä mie oon saanut näin helpon ja fiksun koiran?

No kehuttakoon Reskoakin sen verran, että toissailtaisella pyörälenkillä se ohitti 2 dobermannia niskakarvankaan nousematta. Melkoinen saavutus Rekulta, se on kyllä kovasti järkeentynyt kuluneen vuoden aikana, menee koko ajan vaan parempaan suuntaan. Huippu Rekku!

Muutama punkki!

Eilen se tapahtui; punkit tulivat. Irroiteltiin niitä illan aikana yhteensä 15 kappaletta snautsereiden naamoista. Hyi helkatti! Meni lakanatkin vaihtoon, koiraportti makkarin oveen, koirat kylppäriin yöksi ja viestiä vanhemman koiran ell-kasvattajalle, että saataisko taas Bravectot. Palvelu on nopeaa; jo tänään työharjoittelusta päästyäni kävin apteekin kautta kotimatkalle. 120€. Mutta kyllä opiskelijalla on aina rahaa koirien hyvinvointiin. :-D

Onneksi posti toi jotakin mukavaa, tässäpä kesän uusi lempparivaate Reskon kanssa treenatessa! Waldogsilta sai tilattua myös omalla designilla, piti väkerrellä Reskon poseerauskuvasta kuva etupuolelle kun mitkään valmiskuvat eivät näytä koukkuhäntäiseltä ja isokorvaiselta Rekulta. Takapuolelta voivat kaikki sitten lukea Reskon nimen, kun poistumme paikalta voittajina. Seuraavasta palkasta tilaan sitten samanlaisen, mutta jossa lukee selässä #teamResko #teamKasko xD

 

Nyt meni uskottavuus...

Nimittäin meidän tämänpäiväiseltä tuomariltamme (meille tuli tuomarinvaihdos loppumetreillä). Olin äimistynyt tullessani pois kehästä arvostelulapun kanssa, joka alkoi "Koon ylärajoilla.." ja päättyi "...kaipaa rodunomaista jaloutta". Tuomari Maret Kärdi mittasi Kaskon ihan mitan kanssa ja tokaisi, että "eipä aleta senttejä halkomaan, koon ylärajoilla". Minulle jäi epäselväksi, että paljonko hän sai mitattua. Kasko on siis useaan otteeseen mitattu 33 - 33,5 cm korkeaksi, mikä tarkoittaa sen olevan erikoisen pieni käppänäuros, aina porukan pienin. Kasko sai siis elämänsä ensimmäisen H:n ("HYVÄ annetaan koiralle, joka on rodulleen tyypillinen, mutta sillä on selkeitä virheitä.") tänään Kiuruveden ryhmänäyttelystä. Kaskon selkeät virheet olivat Maret Kärdin mukaan liian suuri koko, tasapaksu lyhyt epäjalo kaula ja väärä tyyppi (ei tarpeeksi jalo). Tuon jaloudenkin vielä sulatan, koska kyseessä on tuomarin mielipide ja tuomari päättää, mutta "KOON YLÄRAJOILLA OLEVA"? Kyseessä on 33cm korkea, pieni käppänäuros. Kaikki muut paikalla olleet urokset olivat Kaskoa huomattavasti suurempia, niin että sen näki paljaalla silmällä. Arvelin ennen kehään menoa, että tältä tuomarilta tulee sanomista Kaskon ahtaista alaetuhampaista ja sen poskista ja koristekarvojen niukkuudesta, mutta sellaisia ominaisuuksia Kärdi ei Kaskosta löytänyt. Koko oli liian suuri ja jalous puuttui. Olen äimistynyt. :D

Onneksi olen koiraharrastuksenkin myötä kasvanut ihmisenä niin, ettei tällainen harmita pidempään. Varsinkaan, jos arvostelu alkaa noilla sanoilla - kaikki, jotka ovat Kaskon nähneet, ovat laittaneet merkille sen pienen koon ja tietävät miten pieni se on ja jos tuomari tekee mustasta valkoista niin sitten mie en kyllä kykene arvostamaan tuomarin mielipidettä niin minkään vertaa. Muistan miten itkin vuonna 2005, kun edesmennyt rakkaista rakkain Amorini sai näyttelyssä EHn. Itkin. Se oli katkera paikka 12-vuotiaalle Josefiinalle. Nyt minua nauratti, enkä voinut olla virnistämättä kun kehän reunalla odotelleet kaverit ottivat arvostelulomakkeen käsiinsä ja alkoivat sitä lukemaan. Kehottivat vielä minua menemään takaisin ja kysymään, onko tässä sattunut joku väärinkäsitys - mutta mikäpä minä olen tuomaria kyseenalaistamaan. Vitsailivatpa siitäkin, että jos tuomari vahingossa mittasi Kaskon päälaelta?

Se siitä. Minua jäi harmittamaan H, jota Kasko ei minun mielestäni ansainnut, ja menetetyt rahat (olisimpa vain ottanut rahat takaisin kun tuomarimme vaihtui, kaikki facebook-kaverini pitivät minua hulluna kun vien koiraa Kärdille ja maksan siitä) ja aamu-unet. Meillä alkoi opiskeluiden puolesta harjoittelu maanantaina ja olen herännyt aamuvuorojen takia aina vähän viiden jälkeen (enkä ole yhtään aamuvirkku) ja olisin voinut ihan hyvin nukkua tänään edes vähän pidempään. Mutta olin jo ennen kuutta taas ylhäällä ja pakkaamassa autoa. Näyttelypaikalle ei sentään tarvinut jäädä ryppikehiä odottelemaan, vaan päästiin äkkiä kotiin ja perinteitä kunnioittaaksemme pysähdyimme vielä matkan varrella Hesellä syömään juustohampparit (minä hampparin, Kake oman hampparinsa pihvin). Meni syteen taikka saveen, Kasko oli pihvinsä ansainnut ja otti kyllä kaiken ilon irti saamastaan palvelusta. Me söimme ulkona terassilla ja Kaskolle tuotiin hamppari pöytään, sen istuessa omalla penkillään odottamassa, auringon lämmittäessä sen mustaa turkkia oikein kunnolla. #Kaskonvaltakunnassakaikkihyvin

Käytettiin poikaystäväni kanssa koiria pelloilla riehumassa iltapäivällä ja epäjalo ja isokokoinen Kaskelottini pyöri niin antaumuksella likaisessa pellossa, ettei puhtaasta tuoksusta ole enää häivähdystäkään jäljellä. Ihana pieni Kakkis, alla kuvia:

Tuhat kilometriä viikonlopussa, snautserin aivotärähdys..

No mepäs repästiin. Pitkään hauduteltu ja aijottu juttu toteutui viime viikonloppuna, kun nakkasin koirat ja kameran autoon ja ajelin perjantain ja lauantain välisenä yönä Oulusta Kiteelle. Perillä meitä odotti ihana jälleennäkeminen parhaan ystäväni kanssa, joskaan Torsti-herra ei riemusta hihkunut kun ovesta paukahti sisälle muutama musta snautseri ja mukana matkustanut äitini silmäterä, Selma-yorkki. Portin takaa kuultuja murinoita lukuunottamatta reissu meni aika sopuisasti, kolme nuorta urosta mahtui saman katon alle ja samoille pelloille juoksemaan tosi hienosti.

Lauantaina me käytiin mätsäreissä, joissa Kasko sijoittui nuorempien sinisen nauhan saaneiden koirien toiseksi ja Resko vanhempien sinisten kolmanneksi! Aika hyvin siis, kun ottaa huomioon että mukana oli vaan passit koirille eikä edes kampaa parran setvimiseksi :-D

Samana päivänä käytettiin koiria myös Rääkkylässä ihan valtavan isoilla pelloilla juoksemassa. Resko ja Kasko jättivät pelloilla olleet linnut rauhaan ja keskittyivät kirmailemaan basenjin kanssa, kunnes Rekun jarrut pettivät ja se lensi (kirjaimellisesti) tosi pahan näköisesti parimetrisen ojan pohjalle nurinniskoin. Pidätin henkeäni ja odotin että vieläkö koira nousee sieltä omin jaloin, vai menikö se rikki. Ylöshän se kiipesi ja hölkytteli luokseni, makasi hetken jaloissani ja kerkesin palpoa sen kauttaaltaan ja huolesta sekaisin diagnosoin sen käytöstä kaverini kanssa ja tarkastelin sen ikeniä ja puristelin sen jalkoja. Hetken kuluttua snautseri tokeni, nousi ylös, oksensi ruokansa ja jatkoi touhujaan. Lievä aivotärähdys, arveli eläinlääkärikasvattaja kun seuraavana päivänä kerroin kauhun hetkistämme. Vielä samalla reissulla Torsti kerkesi ottaa jalat alleen ja lähti nenä pystyssä karkuun ilmavainun perässä, ottaen ensin snautserit mukaansa. Onneksi omat koirani kääntyivät käskystä pois basenjin perästä ja sain ne kytkettyä. Hetken jouduimme odottelemaan paniikin sekaisin tuntein, että tuleekohan se villikoira vielä takaisin vai... (tuli se, hirveellä vauhdilla ihan toisesta suunnasta!)

Sunnuntaina käytettiin koirat taas pellolla juoksemassa, tällä kertaa vältyttiin vahingoilta. Aika meni niin kamalan nopeasti hyvässä seurassa, viikonlopussa on niin vähän tunteja... Ihan liian pian koitti se hetki, kun piti pakata koirat takaisin autoon ja kääntää keula kohti pohjoista. Kotimatkalla koettiin muuten muutamia veret seisauttavia hetkiä, kun kesärenkaat kohtasivat uskomattoman lumimyrskyn. Ajeltiin sitten kahtakymppiä, kun lunta tuli niin paljon ettei eteensä nähnyt ja tie hautautui kinokseen. Onneksi onnistuttiin väistämään vastaantullutta bussia ja täysperävaunurekkaa, vaikka auto päättikin sillä hetkellä itse suunnan ja minä vain vauhdin. Huhhui, eipä oo tullut ennen niin pelättyä liikenteessä. 

Paluumatkalla me poikettiin Joensuussa Reskon kasvattajan luona Kulhossa, Martina-kasvattaja trimmasi vähän Reskoa ja otettiin siitä uudet edustuskuvat (joissa se näyttää upealta). Sain myös pallutella pieniä 6-viikkoisia snautserin pentuja, jotka sulattivat kyllä sydämeni mutta eivät onneksi vieneet sitä mukanaan. Pentukuume ei kovin helposti iske, kun pitää jalat maassa ja miettii elämäntilannettaan. Vielä nelisen vuotta opiskelua jäljellä ja käsissä kaksi nuorta koiraa - kolmannen aika on vasta sitten kun nykyisissä on vähän vähemmän harrastusvuosia jäljellä (tai kun Resko löytää täydellisen tyttöystävän - sitä kun on nyt kyselty taas ulkomaita myöten jalostukseen..) 

FI & SE CH Wanhan Purolan Wallstreet "Resko" 3 vuotta ja 5 kuukautta

Setting goals is the first step in turning the invisible into the visible.

Mitä tuli tehtyä!? Me lähdettiin koirien kans lauantaina aamusta ajelemaan Tornioon ja kävin matkan aikana mielessäni läpi kaikki mahdolliset tunnetilat. Odotuksia ja toiveita oli väkisinkin, kun tiesin Reskon osaavan nämä hommat kotona muutama kyltti kerrallaan. Kuitenkin muistot (agility)kisatilanteista edesmenneen Amorin kanssa saivat pulssini hyppäämään kahteensataan ja tuskanhien nousemaan pintaan. Ei se voi mennä hyvin kun olen itse tämmönen stressipelle - niin että mahaan sattuu kun ajattelenkin kentälle menoa. Enkä ees osaa vielä mitään kisajuttuja. Resko parka kun joutuu minun kanssani kilpailemaan, kyllä ois snautserilla helpompaa itsevarman ihmisen kanssa! :-D

Hyvinhän se kuitenkin meni. Ihana anoppi tuli paikalle meitä tsemppaamaan ja tätä kisaamisen ihmettä todistamaan. Numeroliivi päälle, koira sivulle ja seuraamaan! - Juupajuu, ihan niin helppoa se ei ollut. Resko heitti volttia joka suuntaan ja kun pyysin siltä yhtä asiaa, niin se teki seitsemän(toista).. Toivotonta!! Miksei lähettäis vaan samantien kotiin täältä itseämme nolaamasta ja minun ahdistusta ruokkimasta. Vatsaan pisti ja ponnari kiristi takaraivolla ihan liian lujaa. Minulle voisi samantien antaa hermorakenteesta -1000 pistettä. Yhtäkkiä me kuitenkin oltiin siellä kehänauhojen sisäpuolella tekemässä rataa. Tuomari Heli Kelhälä oli tehnyt ihanan selkeän radan meille monille ensikertalaisille, kiitos siitä. Suurimmat virheet tein lopulta minä; hätäisenä mm. uusin yhden kyltin jota me ei ees tehty väärin alunperinkään.. -3p. Koira kuitenkin toimi omalla tasollaan eritttttäin hienosti ja olin Reskosta ihan mielettömän ylpeä. Uusi vieras halli, koirat, ihmiset, ensimmäinen tekemämme kolmentoista kyltin rata. Eli maksulliset harjoitukset toisin sanoen!

Tuomarimme kehui palkintojenjaossa erityisesti Reskon hienoa ja vahvaa seuraamista, jolla kuulemma pärjätään sitten missä kokeessa ja luokassa vaan tulevaisuudessakin. Hienoa yhteistyötä! Mullahan tuli tippa linssiin kun jännitys purkaantui ja seisoin siinä Reskon kanssa ottamassa palkintoa vastaan ja tajusin että se oli hyväksytty tulos se, eikä pisteitäkään tarvi hävetä. Hyvä meidän joukkue! Nyt kohti seuraavia koitoksia rakkaan Reskopterin kanssa! <3

RT-koe Torniossa 08.04.2017, tuomarina Heli Kelhälä

Wanhan Purolan Wallstreet ALOHYV 91/100p !!

You don't get older, you get better.

Kapteeni Kaskelotti, Kake Kepponen, Kakkis.. rakkalla pienellä ystävällä on monta nimeä. Tänään torstaina Hän täytti 2 vuotta. Elämäni paras suunnittelematon juttu, kaikki palaset ovat vaan loksahdelleet tämän persoonan kanssa paikoilleen. Kasko kulkee sen ainoan ja alkuperäisen Amorin (03-14) tassunjäljissä rinta rottingilla ja häntä pystyssä. En ole hetkeäkään katunut valintaani, enkä ole Kaskon saapumisen jälkeen ollut päivääkään yksin. Pieni leijonamieleni, haaveilijani, juuri se oikea koira minulle. Onnea rakas pieni SuperKaskoni, ja kiitos kun olet niin hieno heppu!

“I feel like a part of my soul has loved you since the beginning of everything. 

Maybe we’re from the same star.”
― Emer Allen

It's quite of fun to do the impossible

Meidän ex-tempore-juttu BH-kurssi alkoi viikko sitten maanantaina. Ilmoitin Reskon siis sellaisena hauskana päähänpistona Pohjoisen Belgien järjestämälle Bh-kurssille, koska noh.. miksipä en? Snautserilla on pk-oikeudet ja minun mieleni vetää vieläkin hakumetsiin ja peltojäljelle, vaikka ihan rehellisesti sanottuna bh-koe ei kuulu meidän lähitulevaisuuden suunnitelmiin. 

Resko on kypsynyt hitaasti ja sen kanssa on nykyään hauskaa harrastaa ja me nautitaan siitä molemmat, mutta esimerkiksi bh-kokeen kaupunkiosuuden vieraan koiran ohitus olisi Reskolle ihan mahdoton tehtävä tällä hetkellä. Joudun pitämään kolmevuotiaan saksalaiseni todella kovassa kurissa, jotta lenkillä ohitukset sujuvat omaan makuuni välttävän hyvin. Niissä on siis vielä tekemistä, vaikkei Resko nyt haluakaan kaikkia vieraita koiria ihan kyselemättä möyhentää. Tyttöjen kanssa se tulee toimeen, mutta urosten osalta Reskon asenteessa on vielä korjaamista. Se kynnys, joka sillä on provosoituakseen toisen uroksen käytöksestä, on naurettavan matala. Vain yksi väärä katse ja snautseri huokuu pyhää vihaa toista urosta kohtaan..

Ensimmäisellä kurssikerralla katseltiin seuraamisen tilannetta ja tehtiin paikalla makuuta häiriössä. Resko sai kiitosta "teknisesti oikein hyvästä seuruusta" ja sen iloisesta olemuksesta. Minä havahduin taas siihen miten lapsen kengissä oma ohjaamiseni on; tarvisin paljon enemmän ohjattuja treenejä joissa ulkopuolinen sanoisi että NYT se palkka jne.. Reskolla tippuu kiinnostus aika äkkiä jos minä passivoidun ja oma törttöilyni syö itseluottamusta. Kuitenkin Resko seuraa tosi nätisti, tarvitaan vaan paljon lisää treeniä ja tekniikkaa! Sain hyviä vinkkejä Reskon seuraamisen aktivoimiseen pidemmässä suorituksessa, esim. että Rekun kanssa kannattaa tehdä nimenomaan kaartavaa liikettä koiran aktivoimiseksi, eikä vaan suoraa ja käännöksiä - siis yksinkertainen juttu joka ei vaan oo tullut omaan mieleeni kertaakaan. Kuten myös koiran virittely suoritukseen jo ennen kentälle tuloa: koiran pitää olla hyvin skarppina ja oikeassa mielentilassa jo kun astellaan kentälle tekemään jotain (siis kyllähän mie tämän oon monesti jostain lukenut, mutta oonko silti koskaan kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota?). Olen luonteeltani myös sen verran ujo, että koiran palkkaaminen kovin riehakkaasti (kuten kotona, kun kukaan ei katso) tuottaa minulle vähän ongelmia. Pitäisi antaa vaan mennä.

Paikkamakuuta tehtiin Reskon kanssa vaan 2 x 1 min. Ensin sillä oli oikeasti vaikeuksia pysyä rauhassa maneesimaisen rakennuksen maapohjalla maatessaan, mutta helpotin hommaa jättämällä sille palkan näkösälle ja sen jälkeen kaikki menikin tosi nätisti ja poistuttiin kentältä kahden hyvän suorituksen jälkeen. 

Kotiin ajellessani olin todella hyvällä tuulella ja onnellinen siitä etten ole ensimmäisen ns. harrastuskoirani pohjia tämän pahemmin ryssinyt. Olen tyytyväinen myös aiempaan ratkaisuuni pistää Rekun treenit jäihin sen ollessa alle 2-vuotias, koska se oli silloin kyllä niin hirveätä sompaamista kun mulla oli käsissäni vakaan ja varman käppänäpapan sijaan alle parivuotias erittäin hektinen myrskynmerkki, jonka kanssa 30 sekunnin paikallaolo uudessa treenipaikassa oli ihan utopistinen ajatus. Oon myös saanut tästä paljon ideoita siihen, mitä tekisin seuraavan koirani kanssa toisin sen pentu- ja nuoruusaikana, jos se olisi yhtä hösö kuin Rekkupetteri. 

Olin tosi onnellinen siitä, että ennakkoluuloistani huolimatta sain Reskon kanssa tekemiseen tosi hyviä vinkkejä belgiharrastajalta, joka ei vaan ihmetellyt sitä että miksei mulla ole oikeampaa pk-koiraa. Reskon ollessa nuorempi kuulin muutamaankin kertaan sen saman kysymyksen; jos haaveilen pk-harrastuksista, miksi mulla on käsissäni keskikokoinen snautseri? 

Resko käyttäytyi uudessa hallissa Reskoksi todella mallikelpoisesti -  nenä kävi maassa vain muutaman kerran ja toisten koirien haukutuksesta huolimatta Rekku oli kiinnostunut vaan minusta ja treeniliivin taskuissa olevista herkuista ja narupallosta. Johonkin toiseen koiraan verrattuna 3-vuotiaan Reskon tekeminen on ihan lapsen kengissä, mutta oon opetellut vertaamaan koiraani mielumin omaan itseensä kuin johonkin muuhun. 3 vuotta ja 4 kuukautta vanha Resko on kokenut ihan älyttömän kehityksen vuoden takaiseen itseensä, ja tämänpäivän Rekku on ihan huikea Rekku. Oon oikeasti todella ylpeä niistä "pienistä" jutuista, jotka on meille tosi isoja juttuja. Katsoessani meidän treeniä videolta, mietin sitä mitä mie oon saanut aikaan tuosta villistä Hessu Hoposta, ihan itse. En väheksy muilta saatua apua, mutta ehkä kuten koirien trimmaamisessa ja valokuvaamisessa niin myös koiran kanssa esim. tokoa treenatessa se "oman käden jäljen" näkeminen on kaikista hienointa. Ja se kun illalla kotona painat oman otsasi snautserin otsaa vasten ja se heiluttaa häntäänsä rauhallisen tyytyväisenä ja tajuat miten mahtava kaveri sulla on käsissäsi. 

   

Viikonloppuna me käytiin taas Torniossa, yllä muutama kuva meidän sunnuntaisesta lumikenkäilystä. Parin tunnin kahlomisen jälkeen alkoi Reskonkin innostus laantua ja Kasko oli muuttanut muotoaan isoksi lumipalloksi. Näistä kahdesta Resko on "fiksumpi" kulkiessaan toisten jälkiä pitkin ja liikkuessaan rauhallisesti. Kasko taas kaahottaa ensin sata metriä umpihangessa yhteen suuntaan ja tulee sitten lumi pöllyten takaisin, irroten taas jonnekin muualle. Sen menoa ei paljon lumipallot kintuissa paina, sisulla selviää mistä vaan!

In order to succeed, we must first believe that we can.

Monenlaista on mahtunut maaliskuuhun 2017. Kasko on ilmoitettu muutamiin näytelmiin Suomeen ja Ruotsiin ja Resko ensimmäisiin rally-tokokisoihin. Pulssini nousee jo kun naputtelen nuo sanat blogiin. Voi kisajännitys sentään - muistan liian hyvin kuinka unohdin agilityradat Amorin kanssa jännittäessäni. Meni maku koko hommasta silloin, kun pilasin itse kaiken (tai no en minä, vaan minun pääni).

Me oltiin maaliskuun alussa lomalla ilman koiria. Viikko Kanarialla. Kaipasin koiramaisia juttuja joka päivä, mutta minun oli silti helppo lomailla tietäessäni, että koirat ovat tallessa ja saavat parasta mahdollista hoitoa - Kasko äitini luona ja Resko anoppilassa belgien kanssa. Jännitystä ei silti ollut puuttunut. Kasko oli ollut omatoimiretkellä (siis KARKUMATKALLA) yhtenä aamuna Ylläksellä, kun ihana paikallinen nainen oli kaapannut sen syliinsä ja tuonut takaisin mökkiin. Reskolta puuttuu hyvän kokoinen tupsu karvaa oikean silmän alta, se oli kai härnännyt belgirouvia tapojensa mukaan vähän liikaa. 

Tämä on ensimmäinen kevääni vuosiin, kun olen Ylläksen sijaan kotonani. Tällä hetkellä se tarkoittaa Oulua. Oulun kevät on loskaisempi, ailahtelevaisempi ja harmaampi kuin Ylläksen, mutta kyllä täälläkin pärjätään. Kieltämättä kaipaan Yllästä ja työkavereitani, mutta sellaista kai tämä "aikuisen" elämä on. Joskus joutuu tekemään kompromisseja, ja tällä kertaa se tarkoitti töiden sijaan koulussa käymistä.

En tiedä mistä lähtisin purkamaan tätä jännitystäni. Ilmoitin Reskon maanantai-aamuna Virkussa Tornion RT-kisoihin. Ne ovat ihan kohta, huhtikuun alussa. Ottaen huomioon treenimäärämme (yksi alkeiskurssi tammi-helmikuussa, joka sisälsi kahdet vai kolmet ratatreenit?) ja minun huonot hermoni, lähden hakemaan vain positiivista kokemusta. Sellaista, että hei, me jäätiinkin henkiin molemmat! Halli jonne menemme on uusi ja vieras ja tiedän sen vaikuttavat Reskoon. Tilanne on uusi ja jännä. Eniten Reskoon vaikutan kuitenkin minä, kun en beetasalpaajista huolimatta saa pulssiani laskemaan terveelle tasolle tai jalkojen tutinaa loppumaan. Epäonnistumisen pelko on ihan kauhean suuri, kun muistan menneeni ihan lukkoon niin monet kerrat Amorin kanssa agilityn parissa. Se oli sanalla sanoen kamalaa, mutta Amor ei ikinä ottanut itseensä. Toivottavasti Reskokaan ei mene ihan sekaisin, vaikka mie menisinkin. Toivokaamme parasta! Tavoitteisiini ja toiveisiini Reskon kanssa kuitenkin on alusta asti kuulunut kisaaminen, joten tästä se lähtee. Vain yksi kerta voi olla ensimmäinen. Harmi ettei täällä järjestetä epiksiä, nyt mennään lotolla vaan treenaamaan virallisiin kisoihin.. toivottavasti muistan pitää käteni poissa taskuista!

Kunniakirjan arvoinen Reskopteri

Reskoa muistettiin tänään PSSPH:n kevätkokouksessa. Siistiä!

We don't even have to try. It's always a good time.

Meidän rally-tokon alkeiskurssi päättyi viikko sitten tiistaina tosi hienoon rataan. Reskon ensimmäinen arvosteltu möllirata ja pisteitä 97/100! Huisii. Resko oli todella hienosti, erityisen ylpeä olin siitä ettei se syöksynyt yhden kyltin takana odotelleen corgiuroksen niskaan, ei edes aikonut. Huippua! Sen itsehillintä on kasvanut tappavan tasaiseen tahtiin kuluneiden vuosien aikana ja meille tämä oli merkittävä saavutus. Tästä jatketaan sitten vaan jatkokurssille ja/tai kisoihin, hirrrveesti haluttais päästä korkkaamaan jokin muukin kuin näyttelyura Reskon kanssa :)

Tuohon rallytokon tuloslappusen viereen iskin kuvan tämänpäiväisistä löydöistä. Väliheikiltä käytiin ostamassa pojille 3m joustoliina hiihtelyyn ja juoksemiseen, tässä on molemmille koirille omat joustot eikä vaan yhtä joustoa omistajan päässä hihnaa. Pikaisen iltalenkin perusteella antaisin tälle pisteitä 4/5 - yksi piste lähtee siksi että tässä on tosi isot pistoolilukot.. niin kauan kun veto pysyy lujana ja tasaisena niin se ei haittaa, mutta jos Kake lakkaa vetämästä niin noin iso lukko mahtaa tuntua ikävältä osuessaan selkään.. Mason cashin keraamiset kupit löytyivät Mustista ja Mirristä -60% (ja ostin myös ämpärillisen treeninameja, ne unohdin kuvata) ja Gappayn narupallo sieltä Väliheikiltä myös. Alareunassa näkyy Hurtan Ultimate-takki, sellainen joka Reskollakin on. Ostin Kaskolle alkuvuodesta Hurtan Extreme-warmerin (joka on muuten ihan älyttömän hyvä ja lämmin, kiitos vaan foliovuori t. ohuessa turkissa oleva Kake) mutta sen alle ei oikein kannata tavallista fleecehaalaria tms pukea, kun menettää sen foliovuoren hyödyt. Niimpä löytäessäni Torista ilmoituksen uudenveroisesta Ultimate-takista täällä Oulussa, hintaan 15€, pistin myyjälle heti viestiä. Melkonen löytö, vaikka itse sanonkin! 

Maanantaina käytiin Reskon kanssa keskustassa vähän treenailemassa häiriössä. Seuruu, käännökset oikeaan ja vasempaan, liikkeestä maahan. Uskon, että mukaan pilkotuilla Pure Naturis-herkuilla oli suuri rooli tässä näytelmässä, mutta saa kai sitä silti kehua miten hyvin Resko toimi bussipysäkin ja liikennevalojen vieressä yökerhon edustalla. Kerran keskittyminen herpaantui, kun meidät ohitti tolleri, mutta Resko korjasi virheensä parissa sekunnissa. 

Kaskon kanssa varattiin paikka agilityn alkeiskurssin soveltuvuustestistä, mutta odotukset eivät todellakaan ole korkealla. Täällä nimittäin samalle kurssille haluaa meidän lisäksi varmaan 30 muutakin koirakkoa, ja Kakkis on kovin pieni ja nuori ja höppänä. Ja viikonloppuna mennään käymään PSSPH:n kokouksessa hakemassa Reskon palkinnot viimevuoden valioitumisista ja kokouksen jälkeen olis tarjolla yhteislenkkiä - jäädään jos säät suosivat.

Meidän lenkkeilymaastot

Tällaisia metsiä löytyy meidän likeltä, polut lähtevät takapihalta. Käytiin tänäänkin kuljeskelemassa tuolla koko porukalla ja otin pitkästä aikaa kamerankin mukaan kun oli niin nätti valkoinen sää. Resko on käyttäytynyt viimeaikoina tosi kivasti vapaana ollessaan; vasta jokin aika sitten olin koirien kanssa metsässä (molemmat koiran siis vapaana ja Reskolla 1,5m pitkä grippiliina perässään) kun nurkan takaa ilmestyi läskipyörällä ajava mies. Yhdestä terävästä käskystä molemmat koirat käännähtivät kannoillaan ja juoksivat luokseni, Kasko puhisi pyöräilijälle vähän mutta Rekku istui kiltisti sivullani hiljaa kun mies ohitti meidät metrin päästä.

Kävin tänään OKK:lla kuvaamassa agilitykisoja ja mulle tuli yhtäkkinen ikäväkohtaus. Siellä meni radalla sellainen pari joka toi mieleeni minut ja Amorin melkein kymmenen vuotta sitten (ja tämän kirjoitettuani minulle tuli yhtäkkiä vähän vanha olo) ja hetken aikaa tuntui, että silmieni takana tykytti valtamerellinen kyyneleitä. Jotenkin tosi kummallista, että silloin kun sitä vähiten odottaa niin vielä vuosien jälkeenkin ikävä iskee todella lujaa. Voi niitä aikoja..

Onneksi nyt on vuosi 2017 ja kaikki on meille auki. Reskosta ja Kaskosta tulisi tosi hyviä agiliitäjiä!

Lyhyet muistiinpanot rallytokotreeneistä

Käytiin tänään lauantaina taas rt-treeneissä ja ollaan päästy kurssilla siihen pisteeseen, että kokeillaan jo alo-luokan ratoja. Tänään teimme samaa 9 kyltin rataa kolmesti ja kaikki kerrat hyväksyttyjä pisteiden puolesta. Ensimmäisellä kerralla minä itse ryssin uusimalla tyhmän virheen (josta olisi tullut uusimatta vain -1 ja uusinnalla -3) ja jättämällä oikeasti pahan virheen uusimatta (-10p).. Eli jos minä osaisin, niin Rekkukin osaisi - mikä nyt ei sinänsä kauheasti yllätä..

On ollut tosi erilaista treenata hektisen, malttamattoman, monenlaista tarjoavan ja minua kovasti peilaavan koiran kanssa, kun ennestään minulla on mielessä rallytokon alkeiskurssi edesmenneen Amorin kanssa. Siinä missä Amor suoritti kaiken tasaisen varmasti, minun hermoiluistani hermostumatta, teki vain mitä pyydettiin.. no Resko tekee paljon ja vähän enemmän - ja jos ei osunut ensimmäisellä ideallaan oikeaan, niin se tarjoaa vielä vaikka mitä muutakin. Silmänräpäyksessä. Amorin kanssa en ollut huolissani siitä, että koira heittää voltin väärään suuntaan väärässä paikkaa tai siirtää pyllyään vähintään kahdesti yhden hengenvetoni aikana. Tai että se kokeilisi istua - maata - istua - haukahtaa - siirtyä sivulta eteeni istumaan. Häntä heiluen ja silmät loistaen. Hoputtaisi minua merkkaamaan oikean toiminnan. Amorin kanssa saatoin aikanaan saada hermoromahduksen autossa ennen agility-epiksiä ja itkeä silmät päästäni ennen rataan tutustumista, ja silti kanssani radalle lähti koira jonka ilmekään ei värähtänyt minun epävarmuudestani. Sellainen peruskallio minun ensimmäinen oma koirani oli. Resko taas - .. :D Noh. Jos minä hermostun, niin Resko siirtää pyllyään pari kertaa sivulle istumisessa, katsoo minua ensin korvat sivuille suunnattuina ja sitten hypähtää eteeni istumaan häntä heiluen ja hieman hämmentyneenä silmiini katsoen; miksi hermoilet mamma? Sano mitä tehdään!? Kai me tultiin tekemään jotain?

Tämänpäiväiset rallytokotreenit menivät kuitenkin ihan nappiin; Resko suoritti radat hyväksytysti läpi (kolmannella kerralla virheettä, kun minäkin uskalsin jo hengittää ennen kahdeksatta kylttiä jolla koira piti pyytää istumaan ja multa loppui ääni samalla kun ilma keuhkoista.. :D) ja päästiin kokeilemaan myös muutamaa avo-luokan liikettä; hyppyä, houkutusta ja liikkeestä sivulla pyörähdystä. Houkutus oli minulle iso musta mörkö; sanoinkin että voi ei, ei me voida. Mutta Rekku yllättikin kaikki paikalla olijat, kun se suoritti kahdeksikon muodossa täydellistä seuraamista tiputtamatta nokkaansa kertaakaan mattoon. Se ei vilkaissutkaan vinkulelua, narupalloa, tai kupissa olleita herkkuja. Olen ollut tosi yllättynyt siitä miten hyvin Resko pitää kontaktia tuolla treeneissä, annan sille ne muutamat maton haistelut anteeksi kunhan tekee ne sillä ajalla kun me ei treenata mitään liikettä. Radalla se ei onneksi ole haistellut, vaan pikemminkin singuttanut hermojani sietämättömällä innokkuudellaan. Sellainen on Resko.

Treenien jälkeen tarjosin rallisnautserilleni avokätisen nyrkillisen naturis-makkaraa ja luvan snautserihepuliin. Käytiin treenien jälkeen myös koko porukalla (sisältää minut, kepon ja 2 koiraa) ensimmäistä kertaa täällä Oulussa meren jäällä Oritkarissa. Koirat nauttivat aakeesta laakeesta, sääkin suosi. Käydään toistekkin.

Joululahjakortti käyttöön!

Talvikauden piristys; käynti koirauimalassa! Ulkona tulee lunta vaakatasossa niin on hyvä kun voi harrastaa sisätiloissa lämpimässä 😄 snautsereitten lempparipuuhaa, kiitos @kiroliinan !😍 #hundspa #hundspaoulu #snautseri #kääpiösnautseri #lempparipuuhaa

Video, jonka — Josefiina & the schnauzers — (@knappast) julkaisi 2. 02ta 2017 klo 4.50 PST