sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kultaa käsissä


Me ollaan taas ehditty. Kake kävi torstaina harjoittelupaikassani (hoivaosastolla) sairaita ikäihmisiä ilahduttamassa. Ja taas sain itsekseni todeta, että on se vain uskomaton pikkukoira.. Kake käyttäytyi kuin se olisi ollut maailman tavallisin torstai - kohtasi tyynesti kaikki erilaiset vanhukset ja istui heidän sylissään heidän sängyissään, kuunteli vanhat tarinat, oudot ääntelyt tai pelkkää syvää hiljaisuutta. Moni toivoi Kaskon jäävän, siihen vierelle, olemaan läsnä. Kasko ei häslännyt, ei epäillyt mitään, oli vaan sitä mitä se parhaimmillaan on. Kulki vapaana ja totteli jokaista kuiskausta. Oli itsevarma, kärsivällinen, iloinen, rauhallinen. Siis kaikkea mitä koiran tarvii olla tuollaisessa paikassa. Olin todella ylpeä ja onnellinen, kun me voitiin piristää niin monia. Kaskoa muisteltiin osastolla vielä eilenkin!

Eilen lauantaina käytiin koirien kanssa raveissa Äimärautiolla. Resko ei osannut rauhoittua, joten se joutui jonkin ajan kuluttua takaisin autoon kun mulla meni hermot yrittäessäni samalla kuvata hevosia ja pitää Reskoa käskyn alla.. Se ei vaan kertakaikkiaan tolkkuunnu hevosten lähellä, harmi. Vaatisi paljon enemmän treeniä. Kasko sen sijaan (joka ei koskaan ole raveissa käynytkään, toisin kuin Resko) käyttäytyi kuin me harrastettais joka viikonloppu vähän raveja! Se ei äännellyt, häslännyt, eikä pelännyt. Se vaan oli. Omassa Kasko-kuplassaan. Katseli heppoja kiinnostuneena, mutta ei väistänyt senttiäkään kun aidan toiselta puolelta metrin päästä ravasi täysillä hepat ohi. Siis mistä mie oon saanut näin helpon ja fiksun koiran?

No kehuttakoon Reskoakin sen verran, että toissailtaisella pyörälenkillä se ohitti 2 dobermannia niskakarvankaan nousematta. Melkoinen saavutus Rekulta, se on kyllä kovasti järkeentynyt kuluneen vuoden aikana, menee koko ajan vaan parempaan suuntaan. Huippu Rekku!

2 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Ihanaa että Kasko pääsi vanhuksia ilahduttamaan. Tuollaista toimintaa saisi olla miljoona kertaa enemmän, se antaa niin paljon.

Unknown kirjoitti...

Mummojen ja pappojen luona on mukava käydä, kun siellä saa niin paljon rapsutuksia ja huomiota muutenkin. Käppänälle sopiva työ mielestäni. Kiva kun sinäkin olet huomannut. Terveisin Aatu. Jiri komppaa.