You may not have everything, but be grateful for everything you have.

Lauantaina lenkkeiltiin tutuilla peltoteillä ja metsissä, joita pitkin on tullut kuljettua jo yli 10 vuotta. Rankka sadekuuro yllätti meidät, joten montaa tuntia emme viipyneet maisemia ihmettelemässä. 

Hei hei mitä kuuluu?

‘‘The things you take for granted, someone else is praying for.’’

Tultiin sitten viikonlopuksi Tornioon "lomailemaan" maalle. Ihan parasta. Nyt on enää pari viikkoa siihen muuttoonkin, joten kiva käydä nappaamassa tsemppiä Kotoa ja tarjota koirille koko 95530-alueen metsät ja pellot. Jokamiehenoikeudella. Hehheh. "Elämä lupaa mulle, että teet tilaa jollekin paremmalle".. Viime kuukaudet on olleet aika stressaavia töiden osalta. Valmistuin kesäkuuksi ja olen siitä lähtien ollut työtön. Haluaisin niin kovasti töihin! Joka toinen päivä meinaa usko loppua, kun taas niinä välipäivinä positiivi-Josefiina kurkkaa risukasan alta, ja aattelee että "Hei! Täältä on suunta vain ylöspäin!" Eilen ei tuntunut siltä. Eikä toissapäivänä.

Oon hakenut töitä varmaan sata kertaa kesän aikana. Maailman turhauttavinta, kun ei pääse edes haastatteluun. Mielessä on käynyt myös useamman kerran, että pitäiskö hakea töitä sitten muualta? Koitan kuitenkin rakentaa elämääni Ouluun, mutta kyllä on tie sitten tehty kivikkoiseksi. Kirosana tähän. Oon pyrkinyt jättämään koiria joka päivä joksikin aikaa yksin, etteivät tottuisi minun jatkuvaan läsnäolooni. *Kopkop* ja niin edelleen, mutta pojilla ei ainakaan nykyisessä asunnossa tunnu olevan ongelmia yksinolon kanssa. Jos harrastaisin iltarukouksia, pyytäisin yläkerran tyypiltä yhtä hyvää jatkoa näiden yksinolojen suhteen.. että voikin ihmistä näin "normaalit" asiat jännittää. Reskohan kyllä joskus piippaa ja Kasko kärisee lelunsa kanssa, mutta muutoin yksinolot on pysyneet hiljaisina. Rakkaat Resko ja Kasko - voisitteko olla näin kiltisti ja hiljaa myös tulevaisuudessa?

Olen luonteeltani lähtökohtaisesti aika realisti. Pitäydyn myös siinä ajatuksessa, että pessimisti ei pety. Mutta kun se pettyy kuitenkin! Aina kun puhelin ilmoittaa saapuneesta sähköpostiviestistä, avaan postikansion sormet täristen JOSKO JOKU NYT HALUAISI MINUT TÖIHIN.. Mutta ei, ei tänäänkään. Oulu on huono kaupunki työllistyä!

Pinnistelen muistaakseni, että ongelmia ei pidä verrata ja toisaalta jollakin on asiat aina huonommin. Asiat joita itse pidän itsestäänselvyyksinä, eivät niitä kaikille ole. Vaikka joskus (esim. Reskon sotkuja sisältä pyyhkiessäni yhtenä sateisena aamuna) tuntuu, että koirat tekee minusta hullun - niin tiedän että hullaantuisin koirattomana hetkessä. En ole ollut elämäni aikana päivääkään täysin koiraton, enkä halua sitä kokeakkaan. Muutamat koirattomat lomamatkatkin ovat tehneet tiukkaa, ikävä on aina paikalla. Ilman koiria olisin ehkä jo hautautunut peiton alle viidennen kerroksen kaksiossamme, ja liikkuisin vain jääkaapin ja vessan väliä. Nyt kuitenkin nousen jokaisena aamuna koiria lenkittämään ja niistä aiheutuneista syistä vaihdan usein muutamia sanoja vieraidenkin kanssa. Kuinkahan syrjäytynyt vetelys olisinkaan ilman näitä kahta? Vaikea sanoa, onneksi en tiedä!

Täksi viikonlopuksi unohdan työttömyyden stressit ja nautin vanhempieni jääkaapin pohjattomasta tarjonnasta, kuljen sadesäästä huolimatta loputtomilta tuntuvilla peltoteillä (joilla myös Amorin kanssa olen kulkenut) ja listaan mielessäni asioita, jotka elämässäni ovat hyvin.. 1: perhe, ystävät ja koirat 2: en ole vielä vararikon partaalla 3: uudet mahdollisuudet 4: hot rod-sipsit 5: vapaus 6: kamera 7: tietokone 8: puhelin.. Montako näitä pitäisi keksiä?

Reskon kropasta mustaa valkoisella

Kennelliitosta tipahti selkälausunto jo pari päivää sitten, tänään sain tiedon lonkista ja kyynäristä.

Wanhan Purolan Wallstreet lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0.

Siikajoki EPN

Kaken kanssa käytiin "pyörähtämässä" Siikajoella ja korkattiin näyttelykoiran ura. Näyttelypaikkana oli iso peltikattoinen maneesi, ja sääksi siunaantui raivolla hakkaava kaatosade. Kaiken lisäksi kehät olivat tuntuvasti myöhässä, joten paikalla tuli vietettyä melkein viisi tuntia. Ja koska Kasko riepu on melkein päivälleen 5kk vanha, ei meillä ole ollut mahdollisuutta kulkea tätä ennen missään oikeissa harjoituksissa rokotusten vuoksi. Niimpä me harjoiteltiin tänään pentunäyttelyissä!

Näyttelyihin oli ilmoitettu kaksi mustaa käppänää, molemmat samassa luokassa (5-7kk) ja molemmat uroksia. Kasko oli kehässä numerolla 53 ja näistä kahdesta pojasta suunnannäyttäjänä. Vähäsen mattea jänskätti, että tuleeko liikkumisesta yhtikäs mitään kun takana töpsöttelee tulemaan toinen koirakaveri. No mitä vielä, kyllä oli maten huolet aika turhia! Kasko antoi itsestään 110% ja marssi menemään suurimmaksi osaksi kuin vanha tekijä. Kun tuli paikoillaan seisoskelemisen aika, hytkyi koko käppänä nenästä hännänpäähän ollessaan niin iloinen niin iloinen. *sydänsilmähymppä* Kasko on nimensä veroinen; Super-Kasko! Vaikka kehät olivat myöhässä ja päivään sisältyi noin kolme tuntia enemmän odottelua kuin olin ajatellut, ei Kake antanut minkään haitata. Ei sen korvissa humisevan kaatosateen (jonka vuoksi en kuullut vieressä seisovan ihmisen puhetta), eikä haukkuvien ja huutavien koirien, eikä edes ihanien hepankakkapalleroiden. Kasko olisi halunnut moikata kaikkia. Paria berninpaimenkoiraa se saikin käydä katsomassa, kun ajattelin että isojen ja erilaisten koirien näkeminen ja hyvien kokemusten saaminen on tärkeää. Bernien omistajia nauratti, kun heidän koiransa tassun kokoinen Kakkis marssi häntä vipattaen haistelemaan bernejä ja oli oitis valmis leikkimään ja painimaan. Pikkuinen käppänä joutui seisomaan takajaloillaan yltääkseen bernien tasolle. Ja vaikka berni iski pari kertaa tassunsa Kaken päähän, ei Kake pitänyt sitä minään. "Siinäpäs huidot, kyllä miekin osaan! *hyppy, koikkaloikka, pikkutassusta pläts berniä naamaan, hähää*

Nähtyäni näyttelypaikalla pari koiraa jotka eivät ensinkään halunneet sisälle maneesiin, ja jotka sinne päädyttyään eivät uskaltaneet nostaa häntäänsä jalkojen välistä, mietin vain että miten mukavia koiria omiin käsiini olen saanut. Kasko on kultaa. Se ei tuntunut edes huomaavan peltikaton meteliä tai räyhääviä koiria - kyllähän se välillä pysähtyi muita katsomaan, mutta jatkoi sitten minun kanssani touhuamista pylly hytkyen. Ihana, ihana pentu! Ja jotta tämä loputtoman imelä ja rakastunut hehkutus  saataisiin päätökseen, isken loppuun päivän tuloksellisen puolen:
Kasko pentuluokan ykkönen, ROP-pentu & KP!

Tuomarimme Anita Al-Bachy kertoi olleensa ihan vastikään kääpiösnatsereiden jalostustarkastuksessa ja tietävänsä nyt mitä etsii. Hän hymyili tyytyväisenä alkaessaan käymään Kaskoa läpi sentti sentiltä.. Kysyi iän (joka on tosin sitten arvosteluun kirjoitettu väärin), käänteli tassut moneen kertaan, hypisteli turkkia jakaus jakaukselta ja katsoi turkin väriä oikein likeltä ja katsoi hampaat ja purennan tarkkaan, etsi kivekset ja liikutti PALJON. Kaiken tämän hän teki tosi ystävällisesti ja takasi Kaskolle taatusti miellyttävän ensikokemuksen koiranäyttelyistä :) Arvostelu alla.

"7kk. Erinomaista tyyppiä. Oikeat pään linjat. Hyvä kallo ja kuono-osa. Tummat silmät, hyväasentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman pyöreä rintakehä, lupaava eturinta. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä. Hyvä väri ja karvanlaatu. Rodunomaiset liikkeet." 

Kuvista, avusta ja seurasta kiitos parhaalle "kepolle" Aleksille :) (Ps: Kuukauden sisällä saadaan vähän lisää jännitystä elämään muuton muodossa, vanha 5. kerroksen kaksio vaihtuu uuteen luhtitalo-kaksioon omalla takapihalla ja terassilla! Jess! Toivottavasti koirat ottaa muutoksen vastaan yhtä hyvin kuin me ihmiset.)

Syyskuu

Sillä viisas moittii iloaan varmuuden varalta, ettei suru suurikaan säikytä

Tättärää, kilometrejä viikonlopulle kertyi melkein tuhat!
Ajeltiin lauantaina poikien kans Joensuuhun ja yövyttiin tuttujen ihanalla kesämökillä (joka oli muuten järven rannassa, Resko rakasti elämää siellä). Sunnuntaina treffattiin kasvattaja-eläinlääkäri-Martina puolenpäivän aikoihin ja Resko sai piikin kankkuun ja pääs unten maille. Martina nyppäs snautserista muutaman tursottavan karvankin pois, ennen läpivalaisua.

Lyhyestä virsi kaunis: lonkat jotain B:n ja C:n väliltä (vähän matalat maljat?), kyynärät nollaa ja selässä ei näkynyt mitään vikaa. HUH. Kun perusoletus on että koiralta löytyy vain yksi lonkkamalja ja selästä puuttuu tärkeitä osia, on ainoat aidot tunteet tällä hetkellä helpotus ja tyytyväisyys. Martina lupaili, että tällä kropalla pärjää ja kestää harrastaa ja treenata niin paljon kuin haluaa. Onneksi Muskelimasalla on kankuissa paljon lihasta, niin nekään eivät pahemmin huoleta.
Saapa nähdä, mikä tuomio Kennelliitosta tulee - kuulemma sitä ei tarvi odotella montaa viikkoa. Ehkä jo tällä viikolla tulee lasku maksettavaksi ja tulokset KoiraNettiin. Jees :-)

Resko toipuili krapulastaan matkalla Joensuusta Ouluun ja oli tavallista puheliaampi koko sunnuntain. "Vöyvöyvöy, ouu, kurrr, piiiiiiip, piuuuu, hömhöm". Mietin jo miten suhteellista kaikki on - olen pitänyt Reskoa normiarjessa aika moniäänisenä kaverina, mutta känninen Resko se vasta osasikin aukoa suutaan. Onneksi hiljeni tähän maanantaiaamuun mennessä omalle tasolleen :D

Menomatkalla pysähdyttiin kuskin toiveesta ja koirien pissapysähdyksen nimissä Jättiläisenmaassa Kivesvaarassa (joo, en tosiaan tiedä kenet on päästetty nimeämään näitä paikkoja..). Aika hulppeat maisemat, ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Alla pari otosta reissulta:

Ja ku astut huoneeseen, kiitän niitä jotka on luoneet sut

mikä sä oikein oot? -
en usko et sil on välii koska tuntuu että oikee oot
jotain mitä ei pysty järjellä selittämään
joku energia mitä ei pysty vesittämään

Elämä lupaa mulle, että teet tilaa jollekin paremmalle.

Resko rataharkoissa 19.08.2015, kuvan ottanut Heidi Koivula.

Kuluneet kaksi viikkoa isossa pähkinänkuoressa:
10.8. oli huono päivä - koirista johtumattomista syistä. Mutta kuten Lord Est sanailee "mitä huonompi päivä, sitä parempi yö" ja meidänkin päivä parani iltaa kohti. Ihana Jonna Torsteineen pyysi meidät mukaan treenailemaan läheiselle kentälle ja uskaltauduin ottamaan molemmat räkäparrat mukaan. Eihän se ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mennyt, mutta hauskaa oli! Resko oli kivasti mukana menossa ja kuunteli, vaikka Jonna pyöri basenjinsa kanssa vieressä. Kaskokin sai näyttää hampaansa narupallolle Reskon jälkeen ja se rotta kyllä taistelee! Ihanan hillittömät kiihdytykset lelun perässä ja tapporavistukset isojen äänitehosteiden kera. "MURRRRR!" Seuraavat kuvat otti Jonna, kiitos!

Seuraava muistamisen arvoinen asia on mätsärit Karungissa, 13.08. Siellä Resko sai sinisen nauhan ja sijoittui sinisten neljänneksi ja Kasko oli mukana taustajoukoissa. Mukava reissu, vaikka Reskolla ei paljon malttia kehässä ollutkaan. :)

14.08. Kasko kävi ottamassa toiset rokotukset niskaansa ja sai eläinlääkäriltä kehuja reippaudesta ja rohkeudesta. Painoa pojalla oli tuolloin tasan 5 kiloa ja kun piikkejä iskettiin käppänän nahkaan, niin Kake vaan pussaili kiinnipitäjää ja heilutteli häntäänsä. Ehkä sillä ei ole tuntoaistia ollenkaan - se selittäisi paljon..

Me vietettiin varmaan ainakin noin viikko elokuusta kotikotona ja koirien kanssa siellä on kyllä aina niin mukavaa olla. Ovesta pääsee suoraan omalle valtavalle pihalle ja snautserit saivat hyvällä ilmalla olla ulkona niin paljon kuin halusivat. Kävipä Resko yhden kissankin ajattamassa puuhun. Ja matka toiseen suuntaan taitettiin muuten taas junalla - erityisen ylpeä olin kun Resko kiipesi vaikeat ritiläportaat (melkein tikkaat..) vaunuun noustessamme. Hieno Rekku!

19.08. Jonna nappasi meidät taas mukaansa - tällä kertaa Virpiniemen vinttikoiraradalle! Kasko sai tyytyä katselemiseen, mutta Resko pääsi tositoimiin. Reskootteri oli neljäs koira käsivieheellä ja tarkoituksena oli juosta takasuoraa. Ja kyllähän se juoksikin! Kuulemma Reskon voisi koittaa laittaa jo kiskovieheen perään, koska se juoksee käsivieheen perässä niin hyvin. Meiltä myös kysyttiin, että ollaanko treenattu? "Nojoo, onhan me tuolla metsässä vastoin minun tahtoani treenattu elävillä vieheillä.. ja kissoilla.." Kaskokin käyttäytyi isojen vinttikoirien joukossa sievästi, se ei ole sellainen höselö kuin Resko, vaan todennäköisemmin seisoo tai istuskelee ihmetellen (olkootkin että ääntään se kyllä käyttää aika herkästi kohdatessaan vääryyksiä ja käppänänpennun räksytys on hirveetä kuunneltavaa)..

Kasko nykyään nostaa jalkaa aika pätevästi ulkoillessamme, mutta sisälle pissailu on jäänyt (*koputtaa puuta*). Viimeisin sisäpissa on tullut kalenterin mukaan elokuun ensimmäisellä viikolla, eikä se muitakaan tarpeitaan sisälle tee :)

Viikonloppuna muuten pakataan reput ja lähdetään käymään mutka Joensuussa. Koska Reskon kasvattaja on myös ihana eläinlääkäri, päätimme yhdistää huvin ja hyödyn ja lähteä katsomaan Reskon lapsuusmaisemia ja samalla Reskolta kuvataan lonkat, kyynärät ja selkä. Turhan optimistisena en ainakaan sen selän suhteen ole; koiranettiä selaamalla selviää, että viimeisen vuoden aikana kuvatuista kolmestatoista mustan snautserin selästä jopa kuudessa on ollut parantamisen varaa. Mutta etukäteen ei vaikuta itkeä, eikä Resko ole ainakaan tähänastisen elämänsä aikana oireillut mitenkään. Kumpa ei olisi ainakaan mitään sellaista, joka estää Reskon normaalin elämän tulevaisuudessakaan (sisältää ainakin säännöllistä riehumista ja hyppelyä, uimista, lelun perässä poukkoilua, metsissä ja viljelysteillä kirmailua, kavereiden kanssa leikkimistä, treenausta..)
No, seuraavan blogipäivityksen koittaessa ollaan varmaan vähän viisaampia!

Snautserit instagramissa

Heinäkuun loppupuolella kävimme pikkukoirien kera Sallassa, Resko jäi kotiin isäni kanssa pitämään taloa pystyssä. Kasko otti kaiken vastaan kuin Amor konsanaan: monta tuntia autossa sikaosastolla häkissä CHECK, yöpyminen vieraassa paikassa ilman mitään ongelmia CHECK, Suomen ja Venäjän rajalla käyminen CHECK, .. jne. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Kake on mitä mukavin reissukoira, se on kaikkialla oma itsensä ja ottaa uusia asioita vastaan tyynen rauhallisesti. Pentu kävi myöskin heittämässä talviturkin puolivahingossa; meni Reskon perässä jokeen ja yhtäkkiä se uikin siellä. Meni kyllä toisenkin kerran, että ei näyttänyt tyyppiä paljon haittaavan. Reskon kanssa käytiin tsekkaamassa ensimmäiset agilityesteet ja äijä tykästyi erityisesti a-esteeseen. Keppejäkin tehtiin pari kertaa, ja Resko kuuntelee hyvin "kierrä"-käskyä. Olen käyttänyt samaa lenkkeillessä kierrättäessäni snautseria puiden ja liikennemerkkien ympäri.  Käytiin myös kerran ohjatuissa toko-treeneissä Torniossa, mutta siellä ei ollut mahdollista alkaa kulkemaan kun asutaan kuitenkin oikeasti Oulussa. Niin ja elokuun alussa otin Reskolta sen Oulu KVn cacib-turkin alas, alla oli onneksi hyvin uutta karvaa. Nyt saa heilutella pohjavillaveistä taas tiheään molempien poikien turkeille. Ajattelin myöskin ilmoittaa Kaskon syyskuun pentunäyttelyyn! Kääk.

Kaskon kanssa on nyt säännöllisemmin (=päivittäin) harjoiteltu yksinoloa (Resko seurana tosin), ja voin vain koputtaa puuta kirjoittaessani tämän: Kaskoa ei kiinnosta minun lähtöni. Se ei vingu eikä hauku vaikka viipyisin monta tuntia, jäystää puruluita ja nukkuu Reskon kainalossa. Voi miten kovasti toivonkaan, että sama helppous jatkuisi läpi Kaken elämän.
Lätkäisen tähän alle vain kasan puhelimeen kertyneitä kuvia viimeajoilta. Heti alkuun Kaskon reissu Stockmannille (ja eka peilifriendsie :-D) ja sitten tutustuminen poikaystävän perheen ihanaan belginarttuun, jonka kanssa käytiin vähän kävelemässä pellolla vapaana.