Puoli elämää sitten

Muistatko eilisen, yhdessä vartuttiin. Ajat on muuttuneet.

Ja kato mitä nää vuodet on tehny meistä.

2008 oli meille hyvä vuosi.

Melkein iso pikkuveli

Resco täytti 8 viikkoa ja kuvia katsoessa huomaa jo viikon aikana tapahtuneen ison muutoksen penskassa :-)

Tällainen muutos viikossa.

Tähän asti juniori tuntuu täydeltä lottovoitolta: se ei ole vielä tajunnut pelätä mitään eikä säästele hampaidensa käyttöä. Kaupat, liukuovet, erilaiset pinnat, portaat, ihmiset (lapset, vanhukset, ihmisjoukot ruokakasseineen jne), autot, autossa matkustaminen, toiset koirat, kovat äänet (pamahdukset, kolahdukset, sodamasterin puhahdukset ym), yksinolo, yhdessäolo... kaikki on mennyt tosi sulavasti. Poksauttaessani pikkupussin Resco reagoi joko ei mitenkään tai juoksemalla paikalle häntä pystyssä ja silmät loistaen ("mistä se ääni lähti, missä on kivaaa?"). Kynnet on leikattu kahteen kertaan, partaa ja tassuja viruteltu, varvaskarvoja leikelty, 

Patukkaa pentu repii ja tapporavistelee, rätistä kiinni saatuaan vetää 10-vuotiasta pappakäppänääkin perässään pitkin lattioita ja on kaiken lisäksi tosi ahne ruoalle. Resco osaa jo muutaman tempun ja nimensä se tunnisti jo toisena päivänä kotona. Parin päivän kuluttua kotiutumisesta se myös alkoi katsomaan minua esim. toiseen huoneeseen peilin kautta. Sisälle tullessamme Rekku istuu eteisessä odottamaan että otetaan panta pois ja on hoksannut naksuttimen idean. Rauhottuu kivasti, syttyy nopeasti, keskittyy kiitettävästi niiksi hetkiksi kun tehdään jotain (ja nosti tänään jo jalkaakin pissatessaan sisällä alustalle - katselin jo aiemmin viikolla että näyttää vähän sellaisia vinkeitä että vois tehdä tämän aika nuorena + astuu Amoria välillä enemmän tai vähemmän leikillään..) 

Tosi reipas, nätti ja kauniisti liikkuva pikkuriiviö josta toivon ennenkaikkea miellyttävää kaveria ja kanssaeläjää :-)  suunnitelmia on vaikka minkälaisia, mutta toistaiseksi keskitytään elämään pennun elämää ja opettelemaan yleisiä käytöstapoja ja arkijuttuja ja näkemään ja kokemaan kaikenlaista. Toivottavasti tulevaisuus on meille suotuisa!

Ja Amorin suu on mennyt askeleen huonompaan suuntaan, eilen huuhdellessani sen ientaskuja huomasin puhdistusinstrumentin toisen pään tulevan läpi leuasta alakulmureiden välistä. Että mitä? No sen vanhan fistelin reijästä. Eli alaleuka on pinnan alta kai tyhjää täynnä jos ei lasketa leukaluuta. Näyttää melkosen tylyltä paljain silmin, mutta sankarikoira Amor antaa putsata. Eikä se onneksi vaikuta kipeältä. Mutta huh silti.. :/ 

Mustissa ja Mirrissä, saatiin myyjältä puruluu kotiin viemisiksi ja nähtiin iso tanskandoggi!

Kasiviikkosen leegot. Voin kertoa että verta on vuodatettu..

Itse Suloisuus <3

Kaupan eteisessä käymässä - pullokone, ihmiset, liukuovet, kärryt... kaikki oli penskan mielestä ok!

Korttelin tomerin pikkujätkä!

Pentuni Leijonamieli

Resco tuntuu asettuneen taloksi. Ulkona se kulkee kuin omistaisi koko maailman, niin helpon näköisesti liikkuen ja häntä tietty pystyssä :-) Hurjia hepuleitakin on päästy Amorin kans todistamaan. Mainio pikkujätkä kerrassaan. Aamulla yllätin penskan jo sohvalta, siellä se rymysi astumassa Amoria ja sittemmin varasti vessaharjan ja oli jo puoliksi menossa pönttöönkin. Ihan kaikki pitää tutkia ja kokeilla, oli se sitten vaikka lattiaharja ja kihveli (josta napataan kiinni ja vaikka koko hökötys kaatuu päälle niin Resco vain retuuttaa ne keittiöstä olkkariin ja alkaa tappamaan harjaa) tai kaadettu lelukori. Lattian luutuaminen on vähän haasteellista kun seitsemänviikkoinen pentuparta hyökkii rättiin kiinni ja ravistelee voimakkaasti. Ote on jo nyt melkoisen pitävä ja ilme hyvin määrätietoinen.. Kyllä tietää saaneensa käsiinsä vähän eritavalla rämäpäisen (ja TERÄVÄHAMPAISEN) koiran kuin Amor. Kynnet, korvakarvat ja tassunpohjakarvat on kuitenkin hipelöity ja leikattu kokeilun vuoksi kertaalleen, on väsyneen pennun kanssa kohtuullisen helppoa. :)

Onni, onnellisuus.

Resco on kotona!

Perjantaina harrastettiin vähän istumalihasten treenausta ja ajeltiin yöksi Kajaaniin ja lauantaina aamupäivällä jatkettiin Joensuuhun. Iltapäivällä kotimatkalla autossa oli Herraparran lisäksi seitsenviikkoinen snautserin pentu, pitkäaikainen haave siis kävi toteen tällaisen pennunhajuisen tuliaisen muodossa.. 

Wanhan Purolan Wallstreet on ainakin näin ensivaikutelman perusteella jonkinlainen superjätkä ja huikeen reipas pentu. Liki 600 kilometrin kotimatka meni tosi kivuttomasti kun penska keskittyi vaan nukkumaan aina kun auto liikkui. Pissatustauoilla tuli todettua myös ettei Rescoa paljon vaivaa rekat, ihmiset, ei kovat äänet, kolmessakymmenessä huiteleva pakkanen eikä kerrallaan nurinkurin kääntynyt elämä noin niinkuin muutenkaan. Amorkin otti junnun suorilta käsin suojelukseensa ja osa matkasta meni kylki kyljessä nukkuen.

Resco oli täällä heti kuin kotonaan, töpsytteli vesikupin kautta lelukasan kimppuun ja tutki kaikki nurkat häntä pystyssä. Eka yö sujui hyvin, ekaksi vähän ihmeteltiin ja sitten jo nukuttiin. Amor valvoi juniorin unta ja mie sain itse kuorsata sängyssä yli aamukahdeksaan! Resco oli myös keskittynyt nukkumaan - ei nimittäin pissoja eikä muita yllätyksiä missään :-) Selvästi pentu tukee paljon Amoriin, mutta se on vaan kiva juttu kun Amorkin on ottanut kaverin niin hyvin vastaan. Ulkona painellaan menemään häntä terhakkaasti heiluen ja käytiin me moikkaamassa jo yorkkejakin siskoni luona. Resco keksi heti Saimin nyyteille hyötykäyttöä: kun nappaa kiinni nyytistä ja lähtee viemään niin lopputerrierikin tulee helposti perässä :D hehe.. ihana riiviö. Ja kiitos siskolle hienon punaisen Hurtta-toppatakin lainaamisesta! Kohta saan varmaan siirtyä pukemaan junnua Amorin vaatteisiin ja sen jälkeen johonkin muuhun... Amorhan on nimittäin tähän asti aina ollut meidän perheen koirakokoonpanon isoin koira. 

Lyhyen tuttavuutemme perusteella sanoisin Rescon olevan paljon enemmän kuin uskalsin odottaa ja toivon että siitä kasvaa (vaikka välillä hakattaiskin vähän päätä seinään ja mietittäisiin että mitä oikein on päässä pyörinyt kun tällaisen parrakkaan menin hommaamaan) mukava ja terve (!!) kaveri pitkäksi aikaa. 

Tuo hetki takaa vuosien - kuin eilinen

ONNEA AMOR 10 VUOTTA! ♡

Joulu vietettiin sekalaisen seurakunnan kera Ylläksellä, Amor lenkkeili neljän belgin kanssa suhteellisen pätevästi kun mentiin pitkin kelkanjälkiä. Uusivuosi meni kuten yhdeksän kertaa ennenkin - ei mitään mainittavaa. Käytiin vähän käveleskelemässä illalla rakettien räjähdellessä taivaalla, eikä Amoria olis voinut paljon vähempää haitata. Ja hyvä niin :-)
Muutenkin Amor on loistavassa kunnossa, sanoisin jopa että paremmassa kuin kertaakaan kuluneen vuoden aikana. Ikä näkyy, sitä ei voi kieltää kukaan, mutta kaikenkaikkiaan herraparta kukoistaa. Se on saanut lisää massaa, iltahepuleiden määräkin on lisääntynyt ja koko koira näyttää paremmalta kuin aikoihin. Huomenna tulee vuosi aivoverenkiertohäiriöstä, joka vähän muistuttelee siitä ettei huomisesta ikinä tiedä. Kukaan. Jotenka ilo on otettava irti meneillään olevasta hetkestä - Amor nukkuu vatsa pulleana syötyään juuri iltaruoan ja siihen päälle herkkuja.

ps.. Tässä saa kohta alkaa aamuja laskemaan. Penneli pyörii jo samoissa kilomäärissä siskoni terriereiden kanssa ja oli kuulemma viihdyttänyt itseään joulukuusta repimällä! Huii, mikähän pikkuterroristi siellä onkaan kasvamassa..

"Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle.."

Päätös joka tiedettiin oikeaksi, sai sydämet särkymään kuitenkin - toinen kahdesta mustasta on poissa. Kiitos kaikista muistoista Ossi-Aapeli, Katan rakas apinapoika. Juuri niin Ainutlaatuinen kuin vain pikkukoira voi olla.

"Pienillä koirilla on oma taivaanpelto, hyvin lähellä entistä maailmaa,  
yhden henkäyksen päässä, yksi sydämenlyönti täältä sinnepäin.

Aivan lähellä, ihmiseni, niin lähellä, että joskus minä käyn luonasi,
pelmahduksena hiekkakuopan reunalla, kosteana kosketuksena poskellasi,
lämpimänä välähdyksenä vieraissa koiransilmissä, hännän heilahduksena
näkökentän laitamilla, juoksevan koiran vapautuneessa riemussa.  

Enkä minä sure kuten sinä, ihmiseni, sillä kaipuun tuska ei voi koskea minuun täällä,
ei mikään maallinen kipu tavoita minua enää, vaan minä odotan sinua sellaisena,
kuin minut muistat parhaina vuosinani. Minä odotan sinua, joten älä huoli, ihmiseni,
me tapaamme vielä, maailman häviävissä hetkissä, pienten koirien taivaanpellolla. "


Kuvissa se elämää täynnä oleva Aapeli, jonka haluan muistaa.

Ja lunta tulee myrskyten

"Tarvitsen minäkin koiran, joka tuhansia vuosia

on ollut ihmisen lähellä,

muuttunut itsekin moneksi,

nähnyt ihmisensä viat

luikkimatta silti tiehensä."

Aitojen asioiden reitti ei oikeasti koskaan kulje töyssyittä

Mitäpä meille? Pakkasta oli aamulla 20 astetta ja reipas päivälenkki vaihtui "ota Pappa syliin ja juokse kotiin!"-teemaiseksi. Tossut on pakko kaivaa esille, ilman ei nähtävästi enää pärjätä!
Hieman varovaiseksi olen tullut Amorin pakkasenkestävyyden suhteen, tammikuussa Herraparta oli niin heikossa kunnossa että pelaan mielumin varman päälle ja vältän kaikenlaisen sairastelun kohtuullisella ylivarovaisuudella. Ellei kyseessä ole pikainen pyörähdys pihalla, niin uloslähtörutiineihin kuuluu siis jo haalaria ja huppua ja toppatakkia.. Onneksi Ampu ei kauaa vaatteista murjota, kurjuus unohtuu heti kun tassut osuvat lumiseen tienpintaan ja hyvin topattuna sietääkin kipitellä menemään.

Viimeviikolla käytiin reissu Oulussa, Jonnan ja kissojen luona. Amor käyttäytyi tapansa mukaan bussissa erityisen hyvin, nukkui oikeastaan koko matkan huivini alle peiteltynä viereisellä istuimella. Kissojen kanssa elo oli myös tosi sopuisaa, oli kiva huomata että kaikki uskalsi olla niin rennosti. Kiva reissu siis.

Tämä(kin) vuosi lähenee loppuaan, mutta uskaltaisin jo väittää että ensivuonna moni asia on toisin. Olen koittanut henkisesti valmistella pappaa siihen, että sen osa minun Ainoana Koiranani on vaakalaudalla ja kuluttanut taatusti ihan liikaa aikaa lukien kauhutarinoita riiviöpennuista. Aika näyttää kuinka käy, mutta kasvattajan mukaan pentulaatikon pullukat hiiret ovat muuttuneet jo läskipylly-marsuiksi, joten parempaan suuntaan ollaan menossa ja lähtölaskenta voi alkaa.. 

So many reasons for you to be smiling

Kun kouluahdistus ja suunnilleen kaikki muutkin syyt tuntea olonsa sietämättömäksi saavat yliotteen, on viimeistään aika pakata itsensä ja pappakoira tarpeeksi monen vaatekerroksen alle ja lähteä pitkälle lenkille Ruotsin puolelle uusia lenkkipolkuja etsimään, pakkasesta huolimatta. Niin me tehtiin tänään.

 

Elämä vanhan koiran kanssa on mukavaa, ei tarvi arvuutella reaktioita tai tunnustella rajoja. Kun päästään pois keskustan hälinästä, päästään meidän mukavuusalueelle ja ikävät jutut unohtuvat ainakin hetkeksi. Amorin reipasta liikettä seuratessa unohtaa äkkiä myös sen, että nuo pienet käpälät ovat kuljettaneet Herrapartaa ihan pian kymmenen vuoden ajan, suurimman osan ajasta tehden jälkeä omien jälkieni vierellä. Sama häntä on kerännyt kuurapeitteen talvesta toiseen. Amor on mulle niin kovin tärkeä ja aika menee liian nopeasti. 40 päivän päästä sen ikää merkataan kahdella numerolla. Onneksi ne on vaan numeroita, eikä Amor niin maallisia asioita mieti mennessään hetkestä toiseen. Vaikka uni onkin nykyään syvempää ja leuan alla kasvaa enemmän hopeaa kuin koskaan aiemmin.

"For many people, their pets mean the world to them, said Mrs Ernhart."

Sariannen haastamana kuvaa Amorin turpakarvoista:

 Kuvan peiton alla lämmittelevästä herraparrasta otti Anniina Rytilahti viime toukokuussa!

Haastettuna

Nean kysymykset:

1. Miksi/miten olet päätynyt pitämään tätä blogia? Onko(/Onko ollut) sinulla muita blogeja?
Amorin blogi alkoi joskus aikojen alussa kuulumisten päivittelynä kotisivuille. Jotain salaisia blogeja on ollut mihin oon päivitellyt vaan kuvia jne.

2. Millaisista asioista/ominaisuuksista olet muille koirakoille kateellinen? 
Ei tule mieleen muuta kuin Amorin remmiräyhäys. En silti muuttais Amorissa tai Amorin ja minun yhteistyössä mitään :)

3. Miten muuttaisit itseäsi koiranomistajana? 
Jos voisi sormia napsauttamalla muuttua aikaansaavemmaksi ja sosiaalisemmaksi, niin muuttuisin.

4. Onko sellaista lajia jota et voisi kuvitellakaan harrastavasi? Miksi? 
Ei.. mitään intohimoista näyttelyihmistä minusta ei saa pakottamallakaan, mutta kyllähän kaikkea pitää ainakin kokeilla? En harrastaisi koiran kanssa sellaista lajia, joka ei kyseiselle koiralle sovi.

5. Puetko koiraasi syksyisin/talvisin/muulloin johonkin vaatteisiin? Millaisiin? 
Sadesäällä/syksyn viileässä heitän sille niskaan Hurtan sadetakin, pakkasella puetaan olosuhteiden mukaan BOTin toppis/fleecehaalari/tossut/huppu tai kaikki kerralla. Tarpeen mukaan pidetään sisällä BOTin verkkoloimea.

6. Miksi harrastatte koirasi kanssa juuri sitä lajia jota harrastatte?
Juuri nyt ei käydä missään treeneissä, mutta agilityä harrastettiin koska se oli molemmille mieluista ja Amor oli siinä niin hyvä että kentälle oli aina ilo mennä. Temppujen opettelu nyt on hauskaa muuten vaan, Ampu nauttii kaikesta yhdessä tekemisestä ja se kykenee vaikka mihin!

7. Milloin olet hävennyt koirasi puolesta eniten? 
Varmaan näitä klassisia "kakkaan keskellä neljän ruuhkaa kauppakeskuksen eteen ja matella ei oo kakkapusseja"-hetkiä.. Kaikelle on kuitenki voinu nauraa jälkeenpäin.

8. Milloin koirasi (jos osaisi) on hävennyt sinua eniten? 
Kun oon kertonu sen noloja pierutarinoita tutuille ja tuntemattomille?

9. Millainen "huumorintaju" koirallasi on/? 
Amorilla ei ole huumorintajua. Jos on, se on kyllä tosi huono ja mauton :-D

10. Seuraava koirahaave? (Millainen, miksi, toiveita, haaveita, mitä vaan) 
No tähän en sano mitään, koska tilanne on nyt niin jänskä! Haluaisin terveen ja monipuolisen koiran.

11. Millaista koiraa et voisi ottaa koskaan? (ulkonäkö/luonne/mitä vain) 
Liian pitkälle jalostettua lyttynokkaa/tynkäjalkaa/karvareuhkaa. En sairasta koiraa. En koiraa joka pelkää kaikkia ja kaikkea, enkä koiraa joka ei pysy käsissä.

Jos vaellan kuin oisin unessa, on mukana kipinä toivoa

Syyskuussa käytiin Rovaniemellä Eskelisen Ullan vastaanotolla suuta hoidattamassa, koska tilanne paheni huolestuttavan nopeasti ja pahaksi. Amor sai niin hyvää palautetta käytöksestään ja persoonastaan, että mieltä lämmittää vieläkin. Eläinlääkäri ihmetteli miten olen saanut noin kipeää suuta hoidettua itse ja totesi, että ellen olisi tehnyt suun eteen niin paljon töitä ei Amorilla olisi varmaan enää montaakaan hammasta jäljellä. Vaikka Amor oli rauhoitettuna ja humautettu taju kankaalle, niin silti siirtyessäni pois sen luota se päästi syvän murinan ja koitti pistää vastaan ell:ille. Niin kauan kun pysyin herraparran rinnalla, ei ollut mitään ongelmaa vaikka tehtiin mitä. Saatiin rtg-kuvat mukaankin, niistä selvisi sen verran että elleivät suuongelmat pysy kurissa, ei meillä oikeastaan ole varavaihtoehtoja käytettävänä. Vanhan koiran leuassa ei ole riittävästi luuta, jotta kulmureita uskaltaisi poistaa. Vaikka tieto vetikin ensin mielen matalaksi, totesin siinä että Amor on aina saanut elää täyttä koiran elämää hyvine ja huonoine hetkineen ja päästän sen uusiin seikkailuihin mielumin vaikka kuukautta etuajassa kuin hetkeäkään liian myöhään. Se on epäilemättä maailman paras koira, jonka myötä minun elämään on tullut lukematon määrä hyviä asioita. Eikä Amor murehdi turhia.

Ab-kuurit ja kotihoito ovat siis nyt jäljellä. Puhdistan Amorin ientaskuja (jotka muuten yltävät senttejä leuan sisään osittain luuhun asti) itse eläinlääkärin välineillä ja ohjeistuksella ja koitan pitää tilanteen mahdollisimman hyvänä. Koira onneksi sietää nämä epämiellyttävät hoitohetket hyvin - makaa tai istuu aloillaan, kun ruiskutan hampaanreunaa pitkin ikenen sisälle työntämälläni ruiskulla suolaliuosta ja lopuksi tökin samaan kuiluun "hoitotahnaa". Se mädän/ruoanjämien/bakteerimähnän määrä joka koiran kulmahampaan viertä pitkin nousee on useimmiten aika hurja. Joskus tulee verta niin että snautserin rintakarvoillekkin tippuu. Eläinlääkärin mukaan meillä on sinänsä hyvä tilanne, ettei minun ja Amorin yhteistyössä ole ongelmia. Amor antaa minun tehdä ikävätkin asiat vastustelematta.



Treeneissä me ei olla käyty kesän jälkeen, enkä nyt enää tiedä kannattaako kymmenvuotiaan kohtuullisen raskasrakenteisen pappakoiran kanssa säännöllisesti agilityn kaltaista enää harrastaakkaan. Jos vain saisin kelattua aikaa takaisin, mutta kun se ei onnistu.

Karhukokeen diplomi tuli postissa parin viikon viiveellä ja 60 pisteellä Ampu ylsi III-tulokseen!! Huikeaa toimintaa minun pikkumieheltä. Kuten sanottua, Amorin kanssa ei minkään saavuttaminen olis jäänyt kiinni koiran pääkopasta. Sellainen peloton poika se on, puolustaisi varmaan hihnan toista päätä henkensä uhalla.

Juuri nyt meillä menee mukavasti. Amorin turkki on paremmassa kunnossa kuin miesmuistiin ja se on lihaksikkammassa ja massavammassa kunnossa kuin aikoihin. Se kiipeää ilman ongelmia portaat kolmanteen kerrokseen ja sieltä alas päivittäin ja lenkkeillessä se vaan jaksaa jaksaa ja jaksaa. Kotona uni kyllä maittaakin aiempaa enemmän.

Ja jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan, voisi Amorilla olla keväällä parrakas "pikku"veli kotona seurana. Olen niin kovan luokan pessimisti, etten tohdi kovin hehkutella kun tiedän miten moni asia vielä voi mennä vikaan. Ultrassa oli kuitenkin alustavasti näkynyt kolme pentua..