Joulukoirat

Joulu on ohi. Pojat saivat lahjaksi herkkuja, puruluita, leluja ja rapsutuksia. 

Koirakokoonpanoon kuuluivat tänä jouluna Resko, Kasko, Urho, Sylvi, Selma, Saimi ja Sissi. Nuorimmaisella sattui vielä tärppipäivät jouluksi, mutta Rekku ja Kake yllättivät kaikki(!) ja ovat käyttäytyneet äärimmäisen fiksusti. Ei sen kummempaa piippailua tai muutakaan - Resko tosin pissas kerran sisälle heti Sissin haistettuaan, mutta sen jälkeen kaikki on sujunut hyvin. Toki koirat ovat erotettuina toisistaan ihan aina, mutta hirmuisen ylpeä olen omistani kuitenkin. 

Nyt odotellaan sitten uuttavuotta ja ilotulituksia - saatiin esimakua jo yhdellä iltalenkillä, kun brittituristit pistivät taivaan täyteen valoa ja ääntä hotellin pihalta. Resko hätkähti (koska on omasta mielestään koko kylän sheriffi) ja rupesi tuijottamaan ilotulitusta muristen, kunnes jatkettiin matkaa häntä pystyssä ja rinta rottingilla. Kake on joko kuuro tai ei tajua mistään mitään - se ei reagoinut paukkuihin mitenkään. Ihan hyvä niin.

Meidän kanssa samalla tiellä asusteleva noutajauros meinasi yhdellä aamulenkillä tulla meidän päälle, kun omistajalla ei riittänyt kitka kengänpohjissaan. Seuraavanakin aamuna satuttiin lenkille samaan aikaan, ja noutaja pisti tielle makaamaan ja vaani, kunnes kohdallamme hyökkäsi ja huusi ja mulle tuli todella hoppu pois alta. Resko on ollut näistä sattumista lähtien sotajalalla ja olen saanut huomata, että kun ovesta mennään ulos niin Rekun missiona on käydä päästämässä toinen uros päiviltään. Ikävä tilanne. Snautseria ei lepytellä. Muutamaa muuta koiraa on moikattu ohimennen, mm. paria vuotiasta uroskoiraa, joiden kanssa Rekulla ei tuntunut olevan mitään ongelmaa. Noutajan kanssa ne ovat varmaan vihoissaan loppuikänsä - täytyy olla tosi tarkkana, ettei Resko pääse irti. Se ei harkitse kahta kertaa lähtiessään pöllyttämään karvoja..

Kuvaterveiset Ylläkseltä

Pakkasta riittää, päivästä toiseen enemmän kuin -20 astetta. On käyty lenkkeilemässä sitten tunturissa, kun siellä on kymmenisen astetta lauhempaa. Sain työvuorolistat kolmeksi viikoksi ja niiden kolmen viikon jälkeen eletäänkin Kajaani KV-viikkoa. Tuskin maltan odottaa!

Ajan tasalla

Me lähdetään huomenna Tornioon ja suksitaan siitä loppuvuodeksi oikeaan Lappiin Ylläkselle! Kaken korvakarvat rehottavat autuaina, ja annan niiden kasvaa Kajaani KV-näyttelyyn asti ihan rauhassa – vuosi sitten Ylläksellä pakkanen paukkui yli -30 asteessa.. Hrrrh.. 

Muutama suunnitelma on jo lyöty lukkoon vuodelle 2016: ainakin koiranäyttelyitä ja yksi luonnetesti. Mietin pitkään onko Resko vielä liian kakara testattavaksi, mutta uskon sen selviävän testistä hyvin Reskomaiseen tapaansa. En odota Amormaisia pisteitä (yhteensä 223p), mutta aavistelen kyllä missä tilanteissa Resko pistää shown pystyyn ja koska se saattaa hyytyä. Jos siis hyytyy ollenkaan. Silmätarkeissa haluaisin sen myös käyttää, mutta katsellaampa niitä juttuja lähempänä kesää. 

Mikäli Kakkis ei nyt kasva aivan vinoon, niin sitä haluaisin esitellä useammallekin tuomarille, vaan sekin juttu jää ajan näytettäväksi. Toistaiseksi oon vain superkiitollinen kahdesta terveestä ja helposta koirakaverista, joiden kanssa pakataan huomenna loputkin kamat laukkuihin ja lähdetään junailemaan pohjoiseen. Toivon meille mukavaa matkaa!

Kasko kahdeksan kuukautta, poimintoja

Kapteeni Kärsäntti Kaskelotti täytti tänään pyöreät 8 kuukautta ja ajattelin pistää muutaman ranskalaisen viivan muistiin itselleni tästä junnu-ikää hipovasta kakkiaisesta.

• Kasko rakastaa likellä oloa, se on varsinainen lähihoitaja.
• Reskoa se höykyttää surutta - aina kannattaa ainakin yrittää viedä puruluu suusta tai syödä sitä luuta samalla, kun sen toinen pää on Rekun leuoissa!
• Ulkona Kakea uskaltaa pitää hiljaisempaan aikaan aika hyvin irti, se ei pyri Reskon tavoin kaikkien ihmisten luokse tai järjestä kohtausta käynnissä olevasta autosta. Kakelle tärkeintä on oma mamma ja pusuttelu.
• Kakella on minusta aika pieni kirsu.
• Kasko on monessa tilanteessa niin tutun tuntoinen. Se tuo niin monella piirteellään mieleen Amorin, ollen kuitenkin aivan oma persoonansa. Kasko on paras!
• Kaken runkoturkki on minun makuuni aika priimaa, ihan 5/5.
• Tämä kakkiainen ei paljon perusta saman katon alla asuvasta poikaystävästäni, johon Resko taas on ihan hulluna. Kakea kiinnostaa vaan missä mamma menee ja mitä Resko tekee.
• Kaken yksinolot sujuvat hienosti, ei pahaa sanottavaa (*koputtaa puuta*).
• Muille koirille Kasko piipittää ohitustilanteissa.
• Kaikki kauneudenhoidolliset toimenpiteet sujuvat rauhassa ja helposti.
• Joskus selatessani puhelimesta siirtämiäni kuvia, en äkkiseltään voi 100% varmasti sanoa onko kuvassa Kasko vai Amor..
• Kasko ei välitä siitä ollaanko kauppakeskuksessa vai kotimetsässä, se on kotonaan kaikkialla ja käyttäytyy hyvin tyypilliseeen tapaansa rohkeasti ja reippaasti.
• Messarin aikaan 2015 Kaken päälaki oli aika harvakarvainen. Tammikuuksi pitäisi Kajaaniin kuitenkin kasvattaa kunnon tukka!
• Kaskolle koon 33 takki on sopiva.
• Kasko tykkää vaatteista. Takkeihin se sukeltaa silmät ja korvat sirrillään ja puskee päänsä läpi, häntä villinä vispaten, odottaen että pääsee pussaamaan mamman naamaa.
• Puolisulat broilerinkaulat ovat Kapselotin suurinta herkkua.
• Kasko ei piippaa kotona ikinä. Ulkona se piippaa muille koirille, tai haistaessaan jotain hassua. Sisällä se vaan kallistelee päätään ja heiluttaa häntäänsä.
• Tilasin Kakelle juuri äsken oman näyttelutaluttimen kasvattajan kautta, tulossa on vähän blingblingiä ja mustaa nahkaa..
• Kasko ei hae tekemistä (ei hermoile vaikka vaan oltaisiin), mutta kun jotain tehdään niin Kake on mukana 110-prosenttisesti. Siitä lähtee hyvinkin tutun kuuloinen kärmättiääni ja kärinä. Reskon kanssa ne kisuavat vaikka kuinka..
• Kun Kasko juoksee täysii, siitä lähtee sellainen hassu "käh käh"-ääni. Ei sairaalla tavalla hassu mopsi-ääni, vaan ihan erityinen Kasko-ääni.
• Ruoka vaihtui juuri RCn Mini Juniorista BHn Bad Hair Dayksi.
• Kajaani KVssa Kasko tulee olemaan 9kuukautta ja 3päivää vanha. Toivottavasti samassa luokassa ei ole montaa koiraa jotka hipovat luokan yläikärajaa ja ovat paljon valmiimpia. 
• Kake kiipeää ritiläportaita huomaamatta siinä itse mitään outoa.
• Siinä missä Reskon kuvaaminen vaatii hiitaaaiiiitaaa liikkeitää, nopeaa suljinta ja tiukkoja komentoja (ja monia toistoja), Kaskon kuvaaminen on kuin Amorinkin: sanon sille että pysy siinä tai katso tuonne tai seis, ja se tekee kuten pyydetään. Ymmärretään toisiamme.
• Kun Kasko painautuu sohvalla minua vasten, tuntuu ettei mikään ole kymmenessä vuodessa muuttunut. Paitsi koira.
• Kasko on minulle ihan valtavan rakas ja tuntuu kuin olisin tuntenut sen jo vuosia. Ehkä tämä oli kohtalo. :D

Resko 2 vuotta!

"En mä vois kuvitellakaan,

ettei sua olis ollenkaan

mun elämässä."

Onnea rakas Resko 2v! Vasta viikko sitten mietin, että sulle on viimeaikoina tullut järkeä päähän ilahduttavan paljon - käyttäydyt arjessa niin hienosti ja kehityt (me kehitytään!) kokoajan. Eilen lauantaina käytiin Stockalla hakemassa sulle uus herkkupuruluu, käytiin ihan kahdestaan ja matkattiin bussilla. Ja käyttäydyit niin hienosti, etten voinut kuin olla tosi ylpeä. Toivottavasti juhlitaan sinun synttäreitä vielä 12 vuodenkin päästä! 

Ylläs, vatsatauti, lihatilaus

 

Viikko sitten oltiin Ylläksellä, joka oli ihan oikea Winter Wonderland verrattuna pimeään ja vesisateiseen Ouluun. Pakkanen kipusi yhtenä päivänä -20 asteeseen, joka oli jo minunkin koirille sillä varustelulla liikaa: en tajunnut ottaa Rekulle mitään takkia ja Kakelekkin oli vaan uusi Hurtan Summit Parka mukana, koska odottelin sellaisia miinus kymmenen asteen kelejä meidän viikonloppureissun ajalle.. Kävin samalla reissulla kaupalla juttelemassa töistä ja menenkin jo parin viikon päästä tutusti JK:n kassalle ainakin joulun ja uudenvuoden sesongiksi :-)

Jo Ylläksellä Rekulla oli yhtenä päivänä vatsa sekaisin, mutta ajattelin sen olevan ohimenevää.. Ohimenevää se toki olikin; meni ohi viikossa. Kolmen paastopäivän ja kasvattajan (eli eläinlääkärin) haastattelun jälkeen alkoi näkyä valoa tunnelin päässä, kun Resko eilen teki täydellisen kiinteän pienen kakan! Hurraa! Ei ollut itku kaukana kun katsoin kipeänä huohottavaa snautseria, joka ei suostunut syömään ja oksensi lääkkeetkin pois monta kertaa päivässä. Vatsa mourusi aivan hirveällä äänellä, kaikki närästi, syöminen ei ollut vaihtoehto - voin vain kuvitella miten kipeä se oli. Puuroriisillä ja muutamalla nappulalla alkoi ruoka lopulta pysyä sisällä ja päästiin takaisin elävien kirjoihin. Huh. Nyt pitää vaan toivoa, ettei sama pöpö iske seuraavaksi Kaskoon.. löydettäis aika varmasti itsemme pian jo tiputuksesta eläinlääkäristä.

Kokeilin kuluneella viikolla onneani ja tilasin koirille ensimmäistä kertaa ruokaa VauhtiRaksulta. Seitsemisen kiloa mahtui meidän pieneen pakastimeen, kun oikein taktisesti pilkkoi ja järjesteli! Nyt on Kakelle pureskeltavaa.. Jänskää.

Amor, rakas

"Amor on roomalaisessa mytologiassa rakkauden jumala, Venuksen poika. Amor on usein kuvattu pieneksi, siivekkääksi pojaksi, joka kantaa jousta ja nuolia." -Wikipedia

 

Amorin kanssa Ylläksellä, syksy 2014 // Agilityn alkeita vuonna 2005 (kuva: Kristiina N.)

Joensuussa kesällä 2012(?)

Pikkuinen Reskopallero ja Amor-pappa alkuvuodesta 2014

Aidot ja alkuperäiset mustat pojat: siskoni Aapeli-apina ja Amor juoksentelemassa syksyllä 2009 

Vuosi sitten kello viiden aikaan iltapäivällä lakkasi maailman rakkaimman oman Amorini kylki kohoilemasta. Amor nukkui syliini rtg-kuvia varten, eikä lopulta enää herännyt siitä unesta. Joskus olen vieläkin tavattoman pahoillani siitä, etten tiennyt sitä silloin kun Ampu sulki silmänsä viimeisen kerran silitellessäni sitä, ja kertoessani kuinka rakas se minulle ja muille on.

Valehtelisin jos väittäisin, että ikävä on nyt helpottanut tai etten enää itke menetyksen vuoksi. Asiaa on vaan helpompi ajatella näin vuoden jälkeen, kun kyseessä ei ole enää tuore avohaava. Resko ja Kasko ovat ottaneet oman alansa ja aikansa, enkä enää aina ajattele mitä Amor missäkin tilanteessa tekisi (..lienee sanomattakin selvää, että tiedän kyllä silti mitä se olisi tehnyt). Amor piintyi reilun kymmenen vuoden aikana niin syvälle selkärankaani ja kokonaiseen elämään, että tuntui kuin olisi menettänyt oman raajansa marraskuussa 2014. Lopullinen Amputaatio. Muistan eläinlääkäristä palattuamme kävelleeni parkkipaikalta talon alaovelle Amorin hihna ja takki käsissäni, ja noustuani ensimmäiset 7 porrasta ennen hissiä olin aivan maitohapoilla. Hississä puuskutin kuin maratoonin juosseena. Ja kuinka asuntoon päästessäni menin vain sänkyyn makaamaan ja näin Amorin muotoisen kuopan lattialla olevassa tyynyssä. Katsoin silmät sumeina Reskoa joka istui sängyn vieressä korvat luimussa kulmakarvat eri suuntiin sojottaen, ja mietin että ilman tuota vuotiasta snautseria en ehkä nousisi tämän peiton alta enää ikinä, en ilman omaa Amoriani.

Pakkohan se oli sieltä nousta, ja onneksi niin. Vaikka tuntui kuin rintakehän päälle olisi laskettu ainakin kerrostalon verran painoja, elämä jatkui tunti kerrallaan ilman Amoria. Kun haettiin Amorin tuhkia Oulun Animagista, soi auton radiosta Jenni Vartiaisen "Missä muruseni on". Puristin Amorin tuhkapurkkia käsieni väliin sylissäni, pidin silmiä kiinni ja silmäluomien takana tykytti valtamerellinen kyyneliä. Tuli ensimmäinen joulu kymmeneen vuoteen ilman Amoria, ja sitten uusivuosi jolloin Amor olisi täyttänyt 11 vuotta. Ei synttärinakkikakkua, ei lahjoja tai jokavuotisia synttärivalokuvia. Keväisellä Apulannan keikalla Armo-biisin sanat saivat olon kauttaaltaan mustaksi. Suru on syvällä.
Nyt lokakuussa muutettiin poikaystävän ja Reskon ja Kaskon kanssa kerrostalosta luhtitaloon (jee), ja tämä asunto on samalla ensimmäinen jossa minä asun, mutta johon Amor ei ole tassullaankaan astunut. Haluan ajatella asian niin, etteivät enkelikoirat tarvitse tassujaan sellaiseen. Amor kulkee kuitenkin aina mukanani. Ehkä hengitän vielä samaa ilmaa, jota Amorkin on hengittänyt.

"Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää"

 

Resko haistelee kotiin haettuja Amorin tuhkia // Resko, Kasko & Amorin Rita-husky

Kun ruoho alkoi keväällä maassa vihertää, huomasin monessa hetkessä ajattelevani että olisipa Amor täällä. Olisipa Amor nyt täällä tällä metsäpolulla minun ja Reskon kanssa, juoksemassa tämän kävyn perään kun potkaisen sitä. Kun kymmenen vuotta kasvaa koiran kanssa niin tiiviisti yhteen, ei aina edes tajua mihin kaikkeen se liittyykään. Amor oli mukana ihan kaikessa. Se liittyi jotenkin kaikkeen mitä 10 ja 21 ikävuoteni välillä tapahtui. Mukana hyvässä ja pahassa. Arjessa ja juhlassa. Jos kaikki muu muuttuikin, Amor oli ja pysyi - kuten sitä kuvailinkin; se oli minun peruskallioni.

Tämä on ollut lapsuuteni jälkeen ensimmäinen kokonainen vuosi ilman minun Amoriani ja moni asia on muuttunut. En halua kuulostaa kylmältä sanoessani näin, mutta tätä elämä on. Ja kun on valinnut elämäänsä koirat näin isona ohjelmanumerona, tulee toivottavasti kokemaan vielä monia kipeitä menetyksiä. "Toivottavasti" siksi, ettei pienen olennon menettäminen sattuisi niin lujaa, ellei olisi rakastanut niin paljon ja saanut samalla mitalla takaisin. En vaihtaisi menettämisen mukanaan tuomaa surua ja pahaa oloa ja ikävää kuitenkaan koirattomaan elämään. En päivääkään Amorillisesta ajastani.

365 päivää ilman Amoria. Kuitenkin 365 päivää Reskoa ja 162 päivää Kaskoa. Kiitos Ampu rakkaimmista muistoistani. Mulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus oman kääpiösnautserin kanssa kasvaessa. Vaikka tulen omistamaan toivottavasti vielä monenlaisia koiraa, ei kukaan niistä ole elämässäni enää suhteessa niin pitkää aikaa kuin Amor oli: olin 10-vuotias kun sain sen ja 21 kun hyvästelimme viimeisen kerran. Yli puolet siihenastisesta elämästäni. Amor tiesi enemmän kuin kukaan muu.

"I’ll never forget you 

You will always be by my side 

From the day that I met you 

I knew that I would love you till the day I die 

And I will never want much more 

And in my heart I will always be sure 

I will never forget you 

And you’ll always be by my side till the day I die"

"Ja musta tuntuu kuin sahaisin
omaa kättä irti tai jotain jos et sä tuu tänne
tänne, tuu tänne, tuu tänne, tuu tänne
tuu tänne
Sua ilman vaan huonoa kuuluu
tuu tänne
tai kevät ei koskaan enää tuu
tuu tänne
ja mun sydän muruiksi murtuu"

Elämä jatkuu, kiitos kaikesta Amor.

Liebster award

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä blogaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
- Kiitos! Kirsin blogi: http://sateinen.net/blogi/
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Libster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

Sain viikonlopun vietteeksi liebster awardin Kirsiltä, kiitos! Kirjoittelen tätä nyt torstai-iltana ja jatkan varmaan viikonlopun yli. Mukavaa vaihtelua tällainen ei niin koiramainen päivitys..

1. Mistä lemmikkisi on saanut nimensä?
Reskon nimi taisi taipua Resco-näyttelyhihnasta, ja aluksi nimi kirjoitettiinkin c-kirjaimella. Lopulta Reskosta tuli Rekku, Ponguru, Reskopteri, Rekusteri.. Esko ärrällä. Kaskon nimi pälkähti mieleeni kevättalvella 2015 ollessani mökillämme äidin kanssa. Heitin vaan ilmaan, että seuraavasta koirasta tulee Kasko, kun se jotenkuten sopii Reskon kanssa yhteen ja on samaa sarjaa "Asko koolla". Mielestäni Resko on ihan nimensä mukainen junttieinari ja Kasko on varsinainen SuperKasko, kallis ja tärkeä :D

2. Mistä sellaisesta haaveilet, jota et ole vielä pystynyt toteuttamaan?
Voi.. tästä listasta tulisi pitkä. Kirjoitan vaikka viisi ensimmäisenä mieleen tulevaa asiaa. 1) Suunta elämälle (sisältäen töitä tai uuden opiskelupaikan!) 2) Koirakrääsän ostelusta ilman että pitää etukäteen tarkistaa tilin saldo :D 3) Omasta kodista, nyt asutaan vuokralla 4) Jokin koulutustunnari Rekun nimen eteen 5) Armollisuus itseäni kohtaan, olen nimittäin aika kriittinen ja pessimistinen.

3. Linkitä joku hyvä kappale, mitä olet viime aikoina kuunnellut.
Chisu - Onni (youtube)

4. Palaako lemmikkisi kanssa joskus käämi? Mitä teet siinä tilanteessa, kun hermot menee totaalisesti etkä pysty menemään rauhoittumaan muualle (esim. toiseen huoneeseen)?
Palaa. Vähintään melkein kerran viikossa, kun elää nuoren snautseripojan ja käppänäkakaran kanssa. Harvoin menetän hermojani täysin, mutta yleensä hermostuessani ensin karjun ja sitten mietin miten kurjaa elämä olisi ilman koiria - tunteet kääntyvät katon kautta ympäri ja minut valtaa halu halailla rakkaita karvapalleroitani ja muistuttaa niitä siitä miten tärkeitä mulle ovatkaan. Ai omistajallako epätasainen luonne, heikko hermorakenne? Onneksi koirat ovat melkoisia teräsmiehiä, eivätkä horju minun tunteenpurkauksistani :D

5. Mitä tykkäät lukea muiden lemmikkieläinblogeista (esim treeneistä, arjesta, katseletko valokuvia)?
Tykkään katsoa valokuvia, lukea kuulumisia, vaikka vaan kännykkäkuviakin. Jos kirjoittaja on hyvä, niin voin lukea myös treenipostauksia, mutta sitä sattuu harvemmin. Minusta on kivaa lukea kirjoittajan omista mielipiteistä ja kenties vähän syväluotaavampiakin analyyseja. Harkitessani uutta koiratuotetta (esim. koiranruoat, vaatteet, treenilelut) googletan yleensä toiveikkaana muiden kokemuksia ja mielipiteitä kyseisistä tuotteista.

6. Minne matkustaisit juuri nyt, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
Juuri nyt.. Tornioon varmaan, että pääsisin käymään Hund&Jaktissa hakemassa koirille lisää luita ja herkkuja ja siitä ajelisin Ylläkselle mökille. Toisaalta myös viikon reissu etelän lämmössä kelpaisi, jos saisin koirat äidilleni/siskoille hoitoon.

7. Muistuttaako lemmikkisi jotakin tunnettua hahmoa (kirja, tv-sarja, leffa…)?
Resko on Hessu Hopo tai Chewbacca!! Edesmennyt Amor oli ehdottomasti Aku Ankasta tuttu Jäyhä Jököttäjä.. Ja Kasko on ehkä sitten Lilon ja Stitchin Stitch tai Disneyn Mulanin Mushu.

    

   

kuvat ja giffit: google..

8. Onko sinulla muita harrastuksia kuin lemmikit ja jos on niin mitä?
Valokuvaus ja lukeminen. Yleensä kyllä kuvaan koiria tai luen koirista...

9. Tulet väsyneenä töistä/koulusta kotiin ja sinun on tehtävä ruokaa, mitä alat vääntämään?
Kaurapuuroa tai nuudeleita. Tai kasvissosekeittoa.

10. Mikä on mielipiteesi Suomen susitilanteeseen?
Eivät ole onneksi ikinä haitanneet minua tai koiriani. Olisko niitä nyt kuitenkin tarpeeksi Suomeen? En tiedä, mutta joka kerta kun katson netistä videon jossa sudet käyvät koiran päälle, tuntuu aivan kamalalta. Aiivan kamalalta.

11. Nautitko metsästä, ja mikä on upein kokemus minkä olet siellä/luonnossa kohdannut?
Nautin!! Yksi painava syy lokakuun alussa suoritettuun muuttoon Oulun sisällä oli nykyisen kotimme metsäisempi sijainti - olenhan kasvanut ensimmäiset 19 vuotta aika korvessa ja oppinut tuulettamaan tuntojani metsäpoluilla ja viljelysteillä koiran kanssa rämpien. Pahana hetkenä haluaisin usein juurikin metsään, lapsuusmaisemiini, istuskelemaan jonkun kannon tai pyöröpaalin päälle ja kuuntelemaan pelkkää tuulen suhinaa ja ehkä kurkien huutoa pelloilla. Yhtenä tammikuisena aamuna muutamia vuosia sitten, yli 30 asteen pakkasella, olin menossa tekemään tallille tekemään aamutallia. Edessäni tiellä aamuhämärässä näin neljä "bambieläintä", joista viimeinen pysähtyi niin pitkäksi aikaa minua ja Amoria katsomaan, että kerkesin ottaa siitä kuvankin. Se oli aivan satumaisen hiljainen ja rauhallinen ja vaaleanpunainen hetki.

Pistän haasteen eteenpäin viidelle (5) blogille.
- kleinspitz Taavi ja basenji Torsti
- kääpiösnautseri Nera ja snautseri Rina
- kääpiösnautseri Otto ja suursnautseri Rölli
- snautseri Elmo
- novascotiannoutaja Into, seropi Elna ja whippet Olmi

Kysymykset seuraaville:
1. Jos et bloggaisi, mitä tekisit juuri nyt?
2. Mitä ostaisit 50 euron lahjakortilla Peten Koiratarvikkeesta?
3. Mainitse 5 koirarotua, joita et osaisi kuvitella itsellesi ja perustele miksi et.
4. Minne haluaisit matkustaa koirasi(/koiriesi) kanssa?
5. Onko sinulla koiraharrastusten suhteen tavoitteita ensivuodelle (2016), mitä?
6. Millainen suhde perheelläsi/vanhemmillasi on koiriisi, ja miten heidän mahdollinen myönteinen/kielteinen asenteensa on vaikuttanut sinun ratkaisuihisi eläinten hankinnassa?
7. Onko koirasi vakuutettu? Miksi, miksi ei? Onko vakuutukselle tullut käyttöä?
8. Kulutatko rahaa kevyemmin mielin lemmikkisi tarvikehankintoihin, kuin omiisi?
9. Suositko lemmikille ostaessasi kotimaista?
10. Oletko saanut koirasi myötä uusia ystäviä "koirapiireistä"?
11. Mitä aiheita haluaisit lukea koirablogista, mitä ainakaan et?

Taikaviitat pimeässä ja soramonttuilemassa

Hyvä asia on ollut viimeaikoina paljon esillä kavereiden kanssa jutellessa, facebook-juttuja selatessa ja monissa (koira)blogeissa. Näkyminen pimeällä, eli heijastimet ja valot! Varsinkin nyt lumettomana aikana kahden pikimustan koiran kanssa ulkoillessa sitä kyllä muistaa ripustella lemmikkinsä yhden sortin joulukuusivarustukseen. Jo Amorin aikana kokeilussa oli monenlaista heijastinliiviä, takkia, vilkkuvaloa ja -pantaa. Kerron kuitenkin lyhyesti nykyisen laumani pimeävarustuksesta.
Molemmille koirille on Hurtan Lifeguard-heijastinhihnat, Hurtta Lifeguard-pikalukolliset pannat, Best Friend-merkkiset heijastinliivit (ja toisetkin heijastinliivit eriltä merkiltä) ja led-valot pantoihin/heijastinliiviin roikkumaan. Reskolle on lisäheijastimia hihnaan roikkumaan, punainen  valopanta ja Kaskolle uusimpana hankintana Nathalielta ostettu (kiitti Nasu!) Hurtta Lifeguard Storm-huppari kirkkaan keltaisena. Heijastinliivit on siitä hirveän käteviä, että ne voi pukea takinkin päälle. Toisaalta meidän Hurtta-merkkisissä koiranvaatteissa on kaikissa itsessään jo tosi hyvät heijastimet.. Haaveilen kuumeisesti Hurtan Lifeguard (ei, tää ei ole maksettu mainos vaikka toistankin saman sarjan nimeä kokoajan!) Polar-heijastinliiveistä pojille pinkkeinä. Toisaalta nykyisetkin heijastinliivit ovat siistit ja tosi toimivat, joten tarvetta Polar-liiveille ei oikeasti nyt ole. Enkä aijo ostaa niitä tänätalvena. Enkä Orbiloceja. Piste. (Ja samalla klikkaa koiratarvikenettikaupan kiinni välilehdestäni. Joku roti nyt Josefiina!)

Myönnän olevani vähän hifistelijä ja nautin uusista varustehankinnoista, jotka yleensä ovat kaikki tarpeeseen ostettuja ja järkeviä (myös Kakelle tänään ostettu vaaleenpunainen häkki oli ihan must have, koska meillä ei ole kuin iso metallihäkki joka ei mahdu autoon..). Ostan ison osan koirakamppeista alennuksista tai nykyään myös käytettynä - facebookin koirakirppis-ryhmät ovat heikko kohtani. Hyvällä tuurilla voi löytää uudenveroisia vermeitä puoleen hintaan ja reilusti edullisemminkin. Suosittelen.

Sitten aiheesta toiseen :)

Käytiin Jonnan ja Torstin kanssa soramontuilla tiistaina. Torstin (kuono)koppa unohtui kotiin, mutta Reskollapa oli kerrankin mukana - harmi vaan ettei se riittänyt. Olin aluksi aika vakuuttunut siitä että Resko koittaa pistää Torstin kylmäksi paljain tassuin, mutta väärässä olin. Pojat juoksivat melkein pari kierrosta keskenään, mutta sitten basenji joutui jo narunjatkeeksi kaivaessaan kokoajan verta nenästään. Resko oli hetkittäin jopa aivan leikkisänä ja kutsui Torstia leikkiin, mutta Torsteenia kiinnosti vain mennä kovaa ja korkealta ja nakertaa snautseria mennessään. Liikaa kierroksia.

Lopulta pojat juoksivat sitten joko Torsti/Kasko-kokoonpanolla tai Resko/Kasko-kokoonpanolla kolmannen pyörän ollessa hihnassa ja se sujuikin hyvin. Kasko huutaa kuin siltä revittäis raajoja irti, kun jää Torstista jälkeen.. ei pieni taisteluporsas vaan pysy Suomen menestyneimmän juoksijabasenjin perässä, ei vaikka antais kaikkensa ja enemmänkin. Yrityksen puutteesta ei Kakkista voi kuitenkaan syyttää.

Lokakuun loppua

Meillä on metsä, joka lähtee melkein kotipihasta. Luksusta. Meillä on myös pakkasta ja Kaskolla Amorin perintötakki käytössä. Takki on kokoa 30cm, eikä Kasko vielä läheskään täytä sitä - minkähän kokoinen tuosta rotasta oikein tulee? Onneksi tiukka luonne kompensoi pienehköä kokoa. Ja onhan se vielä ihan kakara..
Katselin jopa näyttelykalenteria ensivuodelle, sitä ei olekaan ennen tapahtunut. Kake voisi pyörähtää kehässä pari kertaa ja Resko jonkin kerran. Enemmänhän ne on sellaisia omistajan omia hömpötyksiä, kuin koirien hauskaa ajanvietettä - olkootkin että minun pojille kaikki minun kanssa koettava jännä näyttää olevan hauskaa ajanvietettä. Rakkaat parrakkaat. Reskon kanssa käytiin päivällä 10 kilsan lenkki jopoillen pitkin kuntopolkuja (tai teitä ne taisi olla, mutta ei asfalttia kuitenkaan). Resko oli reipas ja olisi halunnut pidemmälle.

Ihan kohta tulee VUOSI Amorista. Kokonainen vuosi. Aivan uskomatonta.

Kaskelotin ekat mätsärit

“Alice asked the Cheshire Cat, who was sitting in a tree, “What road do I take?”
The cat asked, “Where do you want to go?”
“I don’t know,” Alice answered.
“Then,” said the cat, “it really doesn’t matter, does it?”

Kasko kävi ensimmäisissä mätsäreissään eilen lauantaina. Pieniä pentuja oli varmaan yli 40 ja Kaskon kanssa pyörähdettiin kehässä numerolla 113. Parikehässä meidän kaverina oli sheltti, joka esiintyi kuin ammattilainen. Kaskon mielipuuhaa kehässä oli pussailla tuomaria ja saada herkkuja - ja keulia liikkeissä :D Koitin uhkailla, kiristää ja lahjoa sitä.. lopulta rupesin vaan itsekin nauramaan Kaskon touhuille. Sinisen nauhan arvoinen hassu pellehermanni-Keke. Häntä heilutti koko pentua.

Tuomarina oli käppänöistä aika paljon tietävä kasvattaja, joten sain samalla Kaskosta lyhyen "arvostelun" käymämme keskustelun lomassa. Kehuja tuli kropasta, turkista ja asenteesta. Ensimmäinen tuomarin esittämä kysymys oli "Mistä kennelistä tää on?!" - "Noo tää on tämmönen Ruotsin tuliainen.."

Kun valittiin parasta sinistä pentua, Kasko oli loistava. Se jaksoi seisoa todella kauniisti ja piti asentonsa ja ryhtinsä - toisin kuin yksi Resko joskus muinoin :D Vähitellen "kilpakumppanit" käteltiin pois tai sijoitettiin neljännestä ylöspäin lähtien. En kerennyt kauheasti katsella muita, kun ihastelin vain kiltisti esiintyvää Kaskoa. Meidät käteltiin toiseksi, vautsivau ja Kakelle siitä hyvästä hepuli! Tuomari liikutti paljon. Viimeisellä kierroksella edessämme ravasi hienosti liikkuva cockerinpentu ja Kasko veti jotain omaa jumppaohjelmaansa näyttelyhihnaa vasten, etujalat osuivat hyvin satunnaisesti maahan. Koitin tiukkaan sävyyn kerran sanoa että "Kake ei nyt!", mutta tyydyin lopulta osallistumaan Kaskon kekkereihin ja annoin sen pomppia - johan se oli monta tuntia ollut ja esiintynyt vieraassa hallissa aivan esimerkillisen hienosti. Rakas pieni Kapselotti, ihana ärrinmurri ilopilleri. Meille oli tosi hienot palkinnotkin; pussi RC-ruokaa (menee syöttöön), herkkuja (nämä jaettiin kotona Reskon kanssa), liukuestematto (meni heti käyttöön vesikupin alle), pyyhe kuratassuille (roikkuu jo eteisen naulakossa käytettynä) ja pytyt ja ruusukkeet.

Resko ei ollut mukana koska haluan tehdä tällaisia juttuja välillä Kaken kans ihan kaksistaan, ettei jää epäselväksi voiko maailmassa kulkea ilman isoveikkaakin. Kasko oli vieraassa hallissa (joka kaikui koirien huudosta) kuin kotonaan - tai pikemminkin sen käytös oli kuin minulla huvipuistossa 10 vuotta sitten: kaikkea ois pitänyt saada kokeilla ja kaikki kiinnosti ja oli hirrveen hauskaa. Kelpo penska.

"Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun"

 

Naamakuvan Kakesta nappasi Jonna H, kiitti!

21. syyskuuta me käytiin Oulun HundSpassa pentu-uinnissa, kun kerkesin meille sellaiseen varata paikan. Kasko ei ollut hommasta aivan niin innoissaan - sen mielestä uintiharrastuksen voi vastaisuudessakin jättää Reskolle. Ensimmäisen kierroksen Kake porskutti ja pärskytti ja huohotti ja huitoi, seuraavat pari kierrosta meininki oli jo paljon parempaa. Se oikeasti näytti välillä ihan uimiselta. Viimeinen, eli neljäs kierros paljasti Kakkiaisen väsyneen - rytmi ei pysynyt enää niin hyvin kuin parilla edellisellä kierroksella.

Vaikka uiminen ei Kaskon mieleen ollutkaan, unohti pentu äkkiä inhonsa. Aina kun se nousi altaasta rampille seisomaan, rupesi häntä heilumaan ja elämä oli taas hauskaa. Hyvä mutta lyhyt muisti on siis Kaskelotin onni. 

Seuraavalla viikolla syyskuu vaihtui lokakuuksi, ja me vaihdoimme osoitetta. Hyvästi kerrostaloelämä, tervetuloa kotoinen luhtitalo takapihoineen. Tähän mennessä on päästy kulkemaan uusia lenkkireittejä sen verran, että voin sanoa olevani aika haltioissani. Metsää, metsää, metsää, pururataa, pieniä polkuja, ja kivenheiton päässä koirahalli. Aika bueno juttu! (Ja varovainen hehkutus heti perään: koirien yksinolot ovat jatkuneet yhtä hienosti kuin ennenkin.)

6.10 osallistuin kepon kanssa Animagin järjestämälle Liikettä Niveliin! -luennolle ja iPhoneni halasi heti sitä seuraavana päivänä turhan kovasti asfalttia. On nimittäin aika vaarallista kerätä koirankakkaa, puhua puhelimessa ja pidellä samalla kahta innoissaan olevaa snautseria. *Kops* *kräks* ja muutama kirosana siihen perään. Meneillään ollut puhelu ei sentään katkennut. 

Kaikkein rakkain ja pienin Mäkärä 2003 - 2015

 

Puhelimen hajotusta seurannut aika onkin mennyt sumussa, tai jossain hyvin harmaalla alueella, mutta ei suinkaan minkään materian vuoksi. Tai en tiedä, ehkä tämä on joku musta aukko - tai pikemminkin tumma ja raskas möykky, joka löysi tiensä minunkin sisälleni. Siskoni (ja koko perheen ja kaikkien tuon pienen koiraystävän lähimmäisten) kohtaamalle surulle ei ole löytynyt loppua. Amorin lempparikämppis ja meidän ihmissisarusten koko koiralauman kiistaton kuningatar Mäkärä nukkui pois. Tilanne tuli eteen niin yllättäen, ettei ainakaan minun pääni ole pysynyt ihan kaikessa mukana. Ajoin viikko sitten keskiviikkoiltana tänne Ruotsin puolelle siskoa ja kipeäksi tullutta Mäkkistä katsomaan, kun jo seuraavana aamuna heräsimme yöllisen päivystysreissun jäljiltä ensimmäistä kertaa yli 12 vuoteen ilman Mäkärää.
Ei tällaiselle kai ole olemassakaan oikeita sanoja.

Kiitos rakas pieni Mäkkis. Siitä että olit olemassa. Ja että mekin Amorin (ja sittemmin näiden nykyisten) kanssa saatiin olla olemassa sulle, ja että meillä oli välillä aika yhteinenkin elämä. Toivottavasti veit Ampuherralle ja Aatukaapelille terveisiä mennessäsi. Yksi aikakausi on päättynyt. Heihei Mäkkis, olet aina myös mulle ihan valtavan rakas.

Amor, Mäkärä & Aapeli - 2010

"Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään. Eniten se tuntuu vaatteiden sisällä, mutta minä en tarkalleen tiedä missä. Joskus se sattuu kurkkuun ja korviinkin. Kurkusta tulee jotenkin paksu ja korviin pistelee niin kuin olisi pakosta juossut oikein kovaa vaikka ei olisi yhtään jaksanut. Kukaan ei näe siihen paikkaan, jossa ikävä eniten tuntuu.
Muistoa ei unohda, vaikka sitä ei kokoajan ajattelisikaan. Se elää minun sisälläni ja kulkee mukana. Muisto ei koskaan lopu." (Tyttö ja naakkapuu, Riitta Jalonen 2004)

You may not have everything, but be grateful for everything you have.

Lauantaina lenkkeiltiin tutuilla peltoteillä ja metsissä, joita pitkin on tullut kuljettua jo yli 10 vuotta. Rankka sadekuuro yllätti meidät, joten montaa tuntia emme viipyneet maisemia ihmettelemässä.