Tiedossa on, että nämä viimiset kymmenen päivää tulee menemään liian nopeasti ja ankara ketutus voikin olla päällä jos huomaa syksyllä istuessaan luokassa, ettei kesällä sitten tehnytkään sellaisia asioita Amorin kanssa joita ei voi kouluarkena tehdä.
Tällaisen tehtävälistan tein kesäkuussa.
Kuvata koiraa kukkaisella niityllä/pellolla- Viettää ilta rannalla nautiskellen
- Käydä aivan aamuyöllä lenkillä (kamera mukaan!)
Veneillä ?Opetella uusi temppu (mikä?)Käydä rullaluistelemassa- Jatkaa kunnon kohottamista ja pyöräillä loppukesästä oikein pitkä lenkki (välillä leväten, mutta ainakin ~ 15km)
Ostaa se helkkarin uus järjestelmärunko!
Viimeiset kymmenen päivää pitäis kai käyttää jotenkin hienosti. Tulossa on varmaan raskain kouluvuosi aikoihin kun lukioon päädyin. :--l vähän hirvittää. Kirjoja en ole vielä tilannut..
Kuumien ilmojen vuoksi me ei olla tällä viikolla pahemmin käyty oikeilla lenkeillä. Mutta, koska Amor tykkää olla ulkona kunhan saa itse määrätä varjopaikkansa ja sen että koska haluaa sisälle, niin Amorille on tarjottu mahdollisuus viettää päivänsä tarhassa. Tarha on entisten pystistemme elementeistä pystyyn nostettu "kaukalo". Siellä Amor siis on ollut monena päivänä jopa 8 tuntia! Välillä haukkuu naapurin hevosille, välillä omistaja istuu koiran seurana, mutta suurimman osan ajasta Amor makoilee koppinsa varjossa ja nautiskelee. Aina se on jossain vaiheessa iltaa tehnyt selväksi, että nyt haluais sisälle.
22.6.2009 näkyy olevan viimeisin agilitymerkintä. Meidän viime treeneistä on siis.. yli kuukausi! Huhh, saa nähdä muistetaanko me enää mitään tämän loman jälkeen koko lajista..!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti