Neljä päivää eikä nettiä

Jaaaa joku oli meidät onnistunu bongaamaan kisoissa, voi ei.. :-D
Olen ollu töissä tämänki viikon, tietysti. Amor on ollut eilen ja tänään mukana, erittäin kiltisti se on matkustanu paikasta aa paikkaan bee autossa jossa oli vieraita koiria! Eilen kun mentiin katselemaan TORKKin uutta ulkokenttää, josta muuten tulee tosi hieno, niin Amor tapasi kentällä vieraita koiria. P otti Amorin, ja sai sen hiljenemään nyppäsemällä hihnasta! Sano, että Amor suojelee minua kauheasti ja että rähinä on vain opittu tapa. Jee, saatiin diagnoosi Amorin luonnevammaan. Ehkä siitä tulee siis vielä asiallisesti ohituksissa käyttäytyvä. Tai sitte ei. Ja sen lisäksi tänään kun mentiin pitsalle niin Amor laitettiin huskyn kans samaan auton takaosaan, ja uskomatonta - Amor oli hengissä kun tultiin pitsalta. Kerrassan hieno viikko on siis ollu, oppinu kaikkea uutta ja ehkä alkanu paremmin tajuamaan Amorinki ajatuksia.

Maanantain agilitytreenit meni muuten puuduttavasti. Suurinpiirtein teki mieli itkeä. On niin turhauttavaa ja olo on itseensä pettyny kun tuntuu etten yhtään kehity koko hommassa. En tiä, ei sais syyttää koiraa mutta syytän vähän.. ehkä se jotuu siitäki että se vanhenee ja se näkyy sitten muuallaki ko yleisessä rauhottumisessa. Treeneissä se ei kyllä ollu rauhallinen, vaan nopea ja mukava. Mutta huoh, voi miksi miksi en vaan osaa? Ryhmän ohjaaja sanoo, että radat meni tosi hyvin, ettei oikein ole korjattavaa. Mutta miksi se ei vaan itestä enää tunnu hienolta. Tutut sanoo että olen ihan liian itsekriittinen. Miksei mikään vaan tunnu enää onnistuvan helpolla, ollaanko me vaikeutettu treenejä vai häh? Tekis välillä vaan mieli laittaa hanskat tiskiin ja sanoa että soronoooo kiitti mulle riitti, ei se vaan onnistu.