Toimintakyky +2
Terävyys +1
Puolustushalu +3
Taisteluhalu +2
Hermorakenne +2
Temperamentti +2
Kovuus +3
Luoksepäästävyys +3
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma
= 223 pistettä
Amor oli oma itsensä - itsevarma ja huoleton herraparta. Tuomareiden suusta kuului mm. tällaista: Amor on ystävällinen kun sille on ystävällinen, Puolustaa halukkaasti, fiksusti väistää kun kokoonsa nähden uhka (=kelkka) on suuri, Nauttii tästä! (kun sai puolustaa minua ja itseään ja huutaa täysiii) ja Lähtee täältä samanlaisena kuin tulikin, ei stressaa turhista. Huippu Amor, reaktiot ei juurikaan poikenneet oletetuista ja koira ei kerännyt paineita testin aikana. Pimeässä huoneessa Amorilla meni vähän sormi suuhun - se kyllä haisteli ihan tosissaan mutta lopulta päätti että jos ootan tässä tarpeeksi kauan niin kyllä se omistaja tulee kohta hakeen miut. Pidin vähän ääntä ja Amor onneksi päätti kuitenkin suunnistaa luokseni.
Ennen testin aloittamista meinasin hermostua kun mikrosiru ei meinannut löytyä! Onneksi Amor anto rauhassa tökkiä itseään lukulaitteella ja jostain päin niskaa se lopulta löytyi. Paikalla oli Amorin lisäksi pikkukoiria edustamassa vain pari kääpiöpinseriä, loput oli sitten suurempia. Tätä tosin varmaan selitttää se, että testi oli Lapin rotikka-järjestön järjestämä. Tosi mukava kokemus vaikka paikalle mentiin ihan noviiseina ja nyt on mustaa valkosella Amorin pääkopasta (vaikken tätä ainoana oikeana tuloksena pidäkään).
1 kommentti:
Onnea hyvästä tuloksesta!
Vielä kun mekin uskaltauduttaisiin luonnetestiin, oon ihan varma, että mokaan siellä itse ja pilaan koiran suorituksen :D
Lähetä kommentti