sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Sateinen sunnuntai

Kyllä se yritti aurinkoki paistaa, heikolla menestyksellä vain. Tänään on ollut (kuten eilenkin) aika masentava sää. Tuulee, piiskoo vettä, on pimeää. Todellinen syksy siis kaikessa ihanuudessaan.

Mutta kuuluu meille toki muutakin kuin sisällä istumista ja taloa kolistelevan syystuulen äänen kuuntelemista.. Nimittäin nukkumista! Amorista on todellakin paljastunut täysin uusi koira kun vertaa vaikka tilanteeseen alkuvuonna. Amor tahtoo nukkua aina aivan lähellä, kun istun tietokoneella niin se joko nukkuu tuossa sängyllä vieressäni (vaikka voisi tehdä mitä muuta vain, tai olla vaikka missä muualla..) tai istuu/makoilee sylissäni ja kuuntelee kun juttelen sille. Amor on kyllä kaunis koira, sen mantelisilmät katsoo niin kauniisti. Maailman paras ja tärkein.
Vaikka nyt tuntuu että kokoajan toistelen tuota samaa asia, sitä kuinka Amor on maailman hienoin ystävä niin silti tuntuu että voinko ikinä sanoa sitä liikaa? Tuntuu, että otan siitä hurjan paljon kuvia ja painan mieleeni aina sen hassut tempaukset ja muistelen niitä, mutta toisaalta - jonain päivänä ei ole mitään muuta kuin ne.

Aika haikeissa tunnelmissa siis, ehkä se on tämä syksy, ehkä se että Eetu tulee aina välillä mieleen ja tahdon etten ikinä unohda Amoria - ensimmäistä ja parasta koiraa. Tuntuu, että vähitellen muistot Eetun nauramisesta ja sen haukun ääni alkaa paeta mielestä. Rehellisesti sanottuna, en juurikaan enää muista miltä Eetun haukku kuulosti.. toisaalta se on helpottavaa, toisaalta pelottaa että entä jos unohdan Amorin äänen joskus, unohdan miltä sen parta tuntuu poskelle koskiessa kun Amor tulee haisteleen naama, entä jos unohdan nämä kaikki asiat mitä on yhdessä koettu?

Kaikkihan me kuollaan joskus, koiran elämä vain tuntuu olevan aivan liian lyhyt.
Pitäis kai kuitenkin nostaa vähän päätä ja ajatella positiivisesti, mulla on nyt maailman paras koira ja eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kuka tietää vaikka mie kertoisin Amorin uusimmista älynväläyksistä vielä kymmenenki vuoden päästä. Ei pitäis murehtia aina huomista.

Ei kommentteja: