Kahdesta pahasta aina valitsen molemmat

1. Mitkä olivat tärkeimmät kriteerisi hankkiessasi koiraa?

Rotuina snautseri ja kääpiösnautseri täyttävät kumpikin ne toiveet, joita itselleni esitän hankkiessani pitkäaikaista "elinkumppania". Perusterve, liioittelematon, mielumin kovapäinen kuin pehmeä harrastuskoira ja sohvakaveri. Voin myös myöntää olevani sen verran esteetikko, että haluan omistaa sen tyyppisiä koiria, joista pidän ulkonäöllisesti: haluan mustan koiran, jolla on nypittävä turkki ja mielellään vielä partakin.. Minua myös miellyttää vahvan näköinen koira. Ulkonäön edelle pistän kuitenkin luonteen ja terveyden. Olen tähän asti onnistunut valitsemaan itselleni koiria, joista en juuri mitään muuttaisi.

2. Mikä on paras piirre koirassasi/koirissasi?

Reskossa sen rehellinen iloisuus elämää kohtaan ja korkea ärsytyskynnys omassa porukassa. Se on valtavan kärsivällinen ja reilu (ihmis- ja) koiranpentujen kanssa. Antaa viedä lelut ja luut ja syödä samalta kupilta, eikä hermostu vaikka toinen ei osaa lopettaa ajoissa. Siihen voi luottaa niin paljon kuin koiraan nyt voi kuvitella luottavansa (=aika paljon). Kaskon paras piirre on sinnikkyys. Se taistelee ja yrittää aina uudestaan. Aina! 

3. Missä asioissa koet teillä olevan kehittymisen varaa?

Reskon kanssa tarvitaan vielä paljon lisää hallintaa. Moottoria kyllä riittää, mutta välillä mopo lähtee keulimaan. Toki Reskokin on vielä niin nuori poikanen, että opitaan kokoajan myös toisistamme lisää ja ymmärrys helpottuu. Kaskon kehityksen tarpeita en ala edes luettelemaan, riiviöhän on vasta 16-viikkoinen :)

4. Mikä on paras koiramainen muistosi?
Voi tätä on ihan mahdotonta miettiä, kun niitä on niin monta! Hyvin mieleen on jäänyt kuitenkin soitto joka varmisti Amorin tulon. Amorhan oli ensin varattu pentu, mutta tämä kyseinen pennun varannut mies vielä vähän harkitsi haluaisiko sittenkin pippuri&suola-pennun. Yhtenä iltana sitten istuin pelaamassa lautapelejä vanhimman isosiskoni kanssa kotona, kun meidän lankapuhelin soi ja minä vastasin ja tätini (joka tätä "pentuvälitystä" pyöritti :D) ilmoitti, että mustan urospennun varaaja on muuttanut mieltään ja Amor on minun jos niin haluan! Toki sitten myös Reskon varaaminen ja kasvattajan luottamus antaa "pentueen paras" kaltaiselleni nuorelle opiskelijalle, tuntui hyvältä. Niiiiin ja tietysti Kasko: en ollut varannut pentua, mutta kasvattaja pisti facebookissa viestiä että "ootko miettinyt mikä tuolle sinun pojalle pistetään nimeksi?" Soitin silloin vielä juuri ulkomaille lähteneille vanhemmilleni ja itkin autossa onnesta, ööh..

5. Missä koulutuksellisissa asioissa olet "ehdoton"?
Ehdoton.. No siinä, etten laita koiraani tilanteeseen jossa se ei pärjää. En nyt kyllä keksi sellaista tilannetta, mutta mitä muutakaan tähän vastaisin? Hehheh. Joskus meillä oli ehdoton EI KOIRIA SÄNKYYN -sääntö, kun muutin poikaystäväni kanssa saman katon alle viimevuonna. Jotenkin Amor vain löytyi sitten peiton alta jalkopäästä ja lopulta kainalosta. Rakas Amor.

6. Mikä koukuttaa harrastamissanne lajeissa?
No mehän ei nyt käydä missään ohjatuissa treeneissä, mutta Reskon kanssa tottistellaan ja temppuillaan. Kaskon kanssa opetellaan arkea ja temppuja. Minusta on kaikenkaikkiaan vaan mahtavaa nähdä miten koirani hoksaa uusia asioita ja ymmärtää mitä haen takaa. Ja kun kohdalle on vielä sattunut koiria, jotka todella nauttivat yhdessä touhuilemisesta.. Yhdessä tekeminen siis koukuttaa!

7. Mitä suunnitelmia teillä on loppuvuodelle?
Resko tullaan läpivalaisemaan melkein kauttaaltaan (lonkat, kyynärät, selkä) ja haluaisin sen kanssa agilityyn. Muuten me keskitytään hiomaan arkea entistä helpommaksi ja siinä sivussa tottistellaan.
Kaskon kanssa houkuttelisi yhdet pentunäyttelyt syksyllä, mutta jospa ensin tässä katsellaan mitä elämä tuo tullessaan. Ja naksutellaan kaikkia hölmöjä temppuja.


8. Mikä on ollut haasteellisin asia opettaa koirallesi?
Reskolle ehdottomasti hihnakäytös. Nykyään voi mennä jo suurin osa päivän ulkoiluista sievästi (=siis niin ettei mulla mene hermot) ja hienosti hihnan päässä kävellen, mutta sitä mukaa kun snautserilla kierrokset nousee, niin hihna kiristyy. Onneksi ollaan oltu kesä maalla, niin että hihna on ollut meille lähinnä vitsi eikä välttämättömyys. Saa nähdä miltä tuleva syksy kaupungissa maistuu..

9. Jos sinulle nyt tulisi pentu, mitä tekisit sen kanssa eri tavalla kuin aiempien koiriesi kanssa?
No siis. Yksinolot ottaisin päiväohjelmaan aika välittömästi. Ja SÄÄNNÖLLISESTI.. ei niin, että tänään penska jää yksin roskiksen viennin ajaksi, huomenna ei ollenkaan ja ylihuomenna pariksi tunniksi ja sitten taas ei ollenkaan. Ei meillä nyt onneksi ongelmia ole ollut (*kopkop*), mutta voisi se helpottaa prosessia. Ja Reskon kanssa lähtisin kouluttamaan sille liikkeitä vaatien enemmän kestoa. Silloin ennen vain naksuttelin, kun Rekku istahti ja se oli siinä - ja se toimi Amorille, joka ei ollut niin hektinen ja vilkas. Reskolle liikkeiden kesto ja rauhallisuus on vaikeaa, sitä siis harjoitellaan nyt. Treenaisin myös enemmän toisten koirien ohituksia teini-iässä.

10. Mikä on hassuin koirasi tekemä asia?
Resko kakkasi viimeviikolla anoppilassa ihan uuteen sadevesikaivoon (siis sellaiseen ritiläkantiseen kuppiin, joka on räystään alla ottamassa veden vastaan) ja se oli aika hassua. Tosin Reskon lempinimi on ihan syystäkin Hessu Hoopo, kun se tekee tällaisia "hassuja" (...) juttuja tuon tuostakin. Mutta ei ole rikollista olla yksinkertainen.

11. Oletko opettanut jotakin koirallesi naksuttelemalla?
Olen! Paljonkin. Edesmenneelle Amorille yli 50 temppua erimerkiksi.

// Kiitos yhdentoista kysymyksen haasteesta menee Eerikalle (Kolmen käppänän kujeilut -blogi). On vähän laiskottanut tämän blogihomma, kamerassakin on satoja kuvia jotka odottavat julkaisua. Plää. Kaskokin kasvaa niin hurjaa vauhtia ja Reskon kans on innostuttu treenaileen tottisjuttuja pitkästä aikaa. Voihan jukra.

 

Oulu KV 2015: sunnuntai = CACIB, vaSERT

Tuomari Antonio Di Lorenzo tykkäsi Rekusta seuraavaa:

Excellent type. Needs more masculin expression. Dark eyes. Long head. Square body. Very good coat. Needs better croup and set of tail. Well angulated front and rear. Very good chest and movement with enough set of ears. NUO ERI SA NUK1 PU2 CACIB VASERT

Eli Antonio tykkäsi Reskosta vähän eilispäivän tuomaria enemmän. Sen kummemmin Resko ei suostunut seisoskelemaan kehässä tänään kuin eilenkään, mutta liikkuessaan se oli aina hommassa mukana ja esitteli mielellään parit onnenpomput kun silmä vältti. Tuomari kielsi minua syöttämästä koiraa kehässä ja kaivoi omasta taskustaan nenäliinan, jota heilutteli Rekun naaman edessä kun koitettiin seisoskella sievästi paikallaan. Kuten odottaa saattaa, laski Reskon perspää aika vauhdilla kohti maata kun se valmistautui ottamaan valkoisen sutin sedän kädestä itselleen, tai oletti nyt vähintäänkin pääsevänsä juoksemaan lelun perässä, jos ei taistelemaan kuitenkaan. Sellainen se on, Resko Jr Niska. Parhaimmillaan kun tekee sitä mistä tykkää: liikkuu ja leikkii.

Nyt unohdetaan näytelmät hetkeksi jos toiseksikin (en ole edes vilkaissut tulevia näyttelyitä) ja kevennetään Reskon turkkia loppukesäksi. Rontti jos kuka on parit lehmänpaskaojassa-pyörähtämiset ja joessa uimiset ansainnut ja homma helpottuu kun nyppii tuota pehkoa vähemmäksi. Ihan huippuhieno viikonloppu hyvässä seurassa, en voisi olla tähän kehädebytointiin tyytyväisempi. Resko on hieno sisältä ja ulkoa, maailman paras parrakas. Se tarvii kehiä ajatellen lisää aikaa ja ruokaa - ja on vuoden päästä taas (loogisesti..) vuoden verran valmiimpi snautseriuros. Onnea kaikille muillekin tuloksiinsa tyytyväisille :) Kovasti houkuttelee ajatus Reskopterista agilitybaanoilla, jospa syksyn mittaan päästäis jonnekin harjottelemaan hallittua liitelyä - luulis Reskon ainakin siitä liitely-osasta pitävän.

ROP Wanhan Purolan X-Ray & VSP Wanhan Purolan Ura

Oulu KV 2015: lauantai

Herättiin lauantaina koirien kanssa ennen kukonlaulua, käytiin lenkillä leppoisan lämpimän kesätuulen puhallellessa meihin vauhtia. Odotin kokoajan sitä hetkeä, kun jännitys iskisi puukolla vatsan yläreunaan ja pistäisi kädet kihelmöimään. Kiireessä pesin Reskon hapsut ja sen kuivuessa maalasin omaa naamaani. Kuivahampoo on huonosti aikataulutettujen aamujen pelastus - siis minulle. Täytin Kaskolle kongia ja keräsin puruluita pentuaitaukseen. Yhtäkkiä kello oli jo liian paljon ja Resko harjaamatta ja vaatteet valitsematta. Onneksi Reskon koristerimpsut ovat riittävän karkeat kuivuakseen itsekseen suunnilleen oikeaan asentoon ja Resko kerkesi siinä leikittää Kaskon väsyksiin, ennenkuin päästiin ulos asunnosta. Kasko oli muuten yli neljä tuntia tosi hienosti kotona kerrostalossa, vain pieniä piikkejä näkyi Audacityn kokonäytön tilassa ja sellaiset satunnaiset rääkymiset pienelle pennulle vielä sallittakoon :)

Tottakai minut ohjattiin auton kanssa sinne kauimmaiseen nurkaan, josta sitten kävin kaksi reissua hakemassa tavaraa kehänlaidalle. Resko otti lunkisti häkissään ja karstasin sen läpi häkin päällä. Onneksi se ei perusta ritiläalustasta ja sillä on niin isot räpylät ettei tipu väleihin. Kyttäsin 9-kehää, kunnes tajusin että AAaa meidän kehä oli tänään kehä numero 11! Sinne siis - paikalta olikin juuri poistumassa hovawart kasvattajaryhmä. Meitä ennen kehässä kävi WP X-Ray, ERI SA ja lopulta ROP. Ray oli yhtä hieno kuin kuvissa ja esiintyi todella asiallisesti. Se oli myös huomattavasti Reskoa pienempi ja valmiimman näköinen. Resko puolestaan haistatti jo näyttelypaikalle jalkautuessamme pitkät minun kuivatuille supernameille, joita pakkasin mukaan kunnolla päästäkseni palkkaamaan hienosti pönöttävää Rekkua.

Kylläpä se Rekku lopulta pönöttikin; mieluusti kenkäni päällä istuen ja korvat takakenossa. Koitin hienovaraisesti vihjailla sille, että tänne on tultu nyt esiintymään ja olemaan, mutta Reskon mielestä asia oli niin että "piip, piip, önnönnönö" -> ja pyllytyyräys minua polveen. Kuinkahan monesti siirsin sen pois lenkkarini päältä istumasta? Kädet eivät kihelmöineet vielä tässäkään vaiheessa, vaan koko homma pisti lähinnä hymyilyttämään. Resko on niin Resko.. Vasta keskiviikkona Kemin mätsäreissä PUN4 ja snautseri jaksoi ja jaksoi ja jaksoi ja seisoi ja seisoi ja seisoi tarkkana ja jäntevänä ilman sen suurempaa tahtojen taistoa. Tänään Reskoa huvitti enemmän istua. Ja läähättää. Koska olihan täällä sentään kesä! (Kemissäpä ei ollutkaan, Kemissä satoi vettä ja tuuli :D) Oulussa oli liian lämmintä ja tuomari koski Reskoon Reskon itsensä mielestä ihan hassusti ja höpösti ja silloin partaveikko rupesi mumisemaan ja koitti hypätä ulos nahkoistaan "EEEhehhe ihana tuomarisetä, *tumps* höh hihna otti vastaan, TUU LÄHEMMÄS ETTÄ PÄÄSEN SYLIIN!" Viimeistään tässä vaiheessa ajattelin meille napsahtavan "H" ja "koira esitettiin tänään huonosti". Onneksi Rekku pisti parastaan liikkeissä ja menimme aika vauhdilla isoa kierrosta ympäri kehää. Hyvä Rekku!

Silmäni pyörähtivät varmaan yhtä rumasti kuin Reskolla aina lenkille lähdöstä puhuttaessa, kun kehäsihteeri heilautti jotain lappua ilmassa ja kailotti Reskon ERIn arvoiseksi. Vautsi!! Minun toissapäivänä lietteessä ja lehmänpaskassa uinut ja pyörinyt maalaispoika sai ERIn ensimmäisestä näyttelystä! Vaikka vaahdotin Reskon koristekarvat n. 101 kertaa shampoon kanssa sen lehmänkakkapyörähdyksen jälkeen, haisi meillä silti suihkussa aamulla PAHA, kun pesin Reskoa näyttelyitä varten. Haju oikein leimahtaa, kun turkki kastuu.. Vaan eipä se mitään, Resko sai käytöskukkasistaan huolimatta erin ja hyvän arvostelun. Resko oli NUK1, ja jos haluaisin oikein kiillottaa mielikuvaa niin jättäisin kertomatta että Rekku oli ainoa koira luokassaan :D vaan mitäpä sillä väliä.

Arvostelu tuli saksaksi ja yhtä hyvin se olisi voinut tulla siansaksaksi, niin heikosti ymmärsin sanoja lapussa. Käytiin suomennuttamassa arvostelu ja saatiin tällainen lappu takaisin:

Suuri, riittoisan massava. Hieman korkea juostessaan. Hyvän tyyppinen pää, oikea korvien asento. Kuiva kaula, vahva selkä, hyvä alalinja. Liikkeessä takaosa ahdas, riittävät etuliikkeet. Kissantassut.  / Horst Kliebenstein, Saksa

Koska Oulussa oli tänäkin vuonna monipuolisesti kojuja, tuli ne kaikki nuohottua läpi jo tänään. Väliheikiltä tarttui mukaan Reskolle metrinen harmaa kapeampi grip-liina ilman käsilenkkiä ja muilta kojuilta syötäviä herkkuja (ensimmäinen kananjalka upposi hetkessä snautserin kitaan) ja vieläköhän muuta? Parempi jos en ala katsomaan kuitteja. Huomenna uudet kujeet, toivottavasti uusi tuomari ei löydä Reskosta uusia virheitä kovin paljoa :D!

Maalla, merellä ja ilmassa: Resko

Reskon kanssa arki on sujuvaa. Vaikka se on fyysisesti ja psyykkisesti vahva koira (ja välillä ihan tarpeettomankin itsepäinen ja itsenäinen) meidän elämässä ei ole isoja ongelmia. Käytiin viimeviikolla parin päivän reissu Oulussa ja tultiin takaisin Tornioon maalle. Resko ja Kasko matkustavat autossa hurjan sievästi; ei yhtään valitusta tai turhaa vaahtoamista. Kaskokin kääntää heti kylkeä kun nostan kopan autoon ja sulkee silmänsä. Resko sitävastoin saattaa katsella maisemia ja kommentoidakin jotain, mutta ei häiritsevissä määrin.

Täälä Torniossa on ihan järkyttävä määrä sääskiä, eikä helteisiä päiviä ole ollut. Kaiken lisäksi uutiset povaavat kesän jatkuvankin koleana! No se ei meitä varsinaisesti haittaa.. Resko ei ole ikinä ollut helteiden ystävä. Resko tykkää uimisesta ja pitkistä lenkeistä peltoteillä.

Siskoni kävi Alpeilla vaeltamassa ja me saatiin poikien kanssa yksi pieni Mäkärä hoitoon. Mäkkis tulee tosi hyvin toimeen omieni joukossa, Kasko jättää sen rauhaan ja Resko varsinkin varoo tönimästä tai menemästä Mäkärän omalle alueelle. Mäkkis on koko koiralaumamme kruunaamaton kuningatar, täyttihän se kesäkuussa 12 vuotta ja on paikkansa ansainnut. Kaksikiloinen Mäkkis saa snautserit näyttämään jättiläisiltä, Kaskonkin. Kasko painaa jo 3,5 kiloa ja se on madotettu ja huomenna tiistaina mennään klo 8:30 ottamaan rokotuksia Heiskaselle.

Käytiin Reskon kanssa Oulunreissulla trimmattavana. Snautseri alkoi näyttää ihan näyttelykoiralta sen reissun seurauksena - eikä se tässä tilanteessa ole paha asia ollenkaan. Oulun näyttelyt ovat tällä viikolla! Reskon mielestä elämässä vaan on mieleisempiäkin asioita, kuten vaikkapa yölliset retket joenrantaan ja pellehypyt laiturilta kepin perässä. Keksittiin tänään äitini kanssa DIY-koiranruokahommia, kun pakasteesta löytyi siikaa ja harria monen kilon edestä, eikä niitä olleet ihmiset syömässä. Keitettiin ja pistettiin pari kertaa lihamyllystä läpi, eipä ainakaan sisällä lisäaineita tai muuta ylimääräistä (mitä nyt siikoja ei oltu perattu eikä putsattu joten sinne meni silmät ja suolet samaan mössöön). Resko ja Kasko arvostaa, kiitos äiti!

Loppuun kasa kuvia meidän kesäisestä maalaiselämästä. Mulla on hirveä polte pois kaupungista - ajatuskin Ouluun palaamisesta, viidennessä kerroksessa asumisesta ilman edes pientä omaa ruohoplänttiä...  hhrrrrhh.. Haluan maalle ja metsään ja pelloille ja voida maata pihalla sääskien syötävänä kun siltä tuntuu.

Kasko ja Sissi

Kasko kasvaa

Juhannus 2015! Se oli ja meni. Me vietettiin juhannusta hyvällä porukalla täällä Oulussa; syötiin, kuljeskeltiin (muun muassa Rusko-tunturin huipulle), laiskoteltiin ja käytiin juhannuspäivänä Torstin ja Jonnan kanssa hiekkakuopilla. Torstilla ja Reskolla meinaa nykyään vähän huumori loppua kesken ja siinä joutuu omistajatkin korottaan ääntään ihan kunnolla kun pojat rupeaa kärhämöimään. Onneksi (*kopkop*) riidat ratkeaa näissä tilanteissa aika pian ja koirat pystyy jatkamaan leikkejään niiden jälkeenkin. Mutta pentuja ne eivät kyllä enää ole (ONNEKSI), eivätkä sulata toisiltaan kaikkea. Reskolla on vielä kokonsa puolesta selvä ylilyöntiasema, joten todennäköisesti isommin paikattavaksi näistä menisi Torsti-basenji... Resko haluaa olla porukan päällikkö, ja jos se ei sovi Torstille, meillä on ongelma.

 

Kuten kuvista näkyy, Reskolla oli alkuspurttien ajan valjaissaan kiinni poikaystäväni GoPro-kamera. Olipa hauska katsella videoita jälkeenpäin, Resko näkee maailmansa ihan eristä kuvakulmasta kuin ihmiset.. eikä sitä tule useinkaan ajatelleeksi.

Pikku kakkiainen 11 viikkoa

Kaskon kanssa käytiin sitten tänään reissu Oulun keskustassa. Kävin ostamassa Stockalta itselleni hopeashampoota ja koirille vähän herkkuja ja Kasko kävi itkettämässä ihmisiä. Eräs rouva ihan kirjaimellisesti kyyneleet silmissään tuli katsomaan Kakea, ja sanoi ettei ole nähnyt kauniimpaa koiraa ikinä. Heillä kuulemma olisi koiran paikka auki, mutta mies ei ole niin innostunut ajatuksesta.. Piti vähän itsekin nieleskellä, kun rupes miettimään. Jos minulla olisi poikaystävä joka ei hyväksy koiria..? Mulla ei varmaan olisi poikaystävää. Onneksi asiat on kuitenkin paremmin!

Kasko matkusti bussissa kuin missä tahansa muussakin kulkuvälineessä, siis kerälle käpertyneenä ja pieni kirsu tuhisten. Sitä ei paljoa kiinnosta, että missä ollaan nukkumassa milloinkin :D Pentu matkustaa tietenkin suurimman osan matkasta sylissä, kun ei sillä niitä rokotuksiakaan ole, mutta kiva nähdä että se vaikuttaa näin täyspäiseltä pikkukoiralta. Häntä ei laske vaikka ohi vilahtaa busseja ja vieressä kolisee tietyömaa, eikä silloinkaan kun samassa bussissa matkustava pikkulapsi rupeaa kirkumaan kiukkupäissään täydellä volyymilla. Ambulanssin piipaus lähinnä kiinnosti ja ihmetytti. Hetken aikaa pentu sai jaloitella keskustassa ihmisvilinän keskellä sellaisessa kohtaa, ettei kukaan kävele tai pyöräile päältä. Kake seisoi korvat höröllä ja häntä pystyssä ja katseli kaikkia ja kaikkea. Mututuntumalla sanoisin, että Kasko on ainakin tässä iässä hieman maltillisempi kuin Resko, eikä hötkyä samalla tavalla - mitä en pidä yhtään pahana asiana.

Kasko on myös harjoitellut yksinoloa monena päivänä, ja suunta on tähän asti ollut ihan hyvä. Olo on toiveikas. Ensimmäisenä päivänä Kasko oli karjunut (!!!!!!IHAN TÄYSIÄ) noin 15-20 minuuttia ja sitten nukkunut loput siitä tunnista. Toisena päivänä se oli ränkynyt viitisen minuuttia, kun me oltiin poissa joku 20 minuuttia. Tänään olen jättänyt sitä yksin kun olen käynyt pesutuvassa useamman mutkan ja myös kun käytiin Reskon kans pienellä 20min pissatuslenkillä. Ja kaikki nämä Kasko oli ollut hiljaa. Liekkö tyyntä myrskyn edellä... Onneksi me ollaan menossa Tornioon "mummolaan", missä saa harjoitella yksinoloja ilman että naapuritkin kärsivät Kaskon karjumisista. Omakotitaloasumisessa on puolensa.
Latasin kokeiluun Audacityn rinnalle myös Digital Dogsitterin, kun sain heidän edustajaltaan sähköpostia. Nämä pari päivää ovat ainakin minut itseni vakuuttaneet, joten voi hyvinkin olla että ostan ohjelman itselleni ainakin Kaskon pentuajaksi. Reskohan osaa olla ihan rauhassa ja hiljaa kotona yksinkin, mutta kaikki keinot saman opettamiseksi ja saman mielentilan saavuttamiseksi Kaken kanssa otetaan käyttöön.

Komea poika hiekkakuopilla juhannuspäivänä

Kaikki postauksen kuvat otti Jonna Harju, kiitos!

Kapteeni Kakkendaali ja Maailman Kärsivällisin Resko

Ensivaikutelma Kaskosta on pitänyt paikkansa. Kyseessä on Erittäin topakka, eläväinen ja rohkea pentu. Reskon parta on harventunut kohta puolella ja häntäkin kokenut kovia. Kasko puolestaan on keksinyt, että elämä on törkeän kivaa ja eläminen melkein 60m2-asunnossa viihdyttävää. Pennun elämä keskittyy kuitenkin lähinnä olohuoneen matolle (jossa se leikkii Reskon kanssa ja sitä ilman), keittiöön (koska ruoka) ja makuuhuoneeseen (siellä se käpertyy lattialle heittämieni vaatteiden päälle nukkumaan, eikä herätä minua aamuisin). Kake etenee portaissa, vesilätäköissä, korkeassa ruohikossa, metsässä, tuulessa, sateessa, ritilällä, matolla, matottomalla lattialla, ulkoa kellarikäytävään vievällä rampilla, hississä, lemmikkikaupan hyllyjen alla, vieraiden ihmisten syleissä, kopassa, autossa (nukahtaa aina autoon jouduttuaan), ... jne. Se ei säiky pamahduksia, kolahduksia, ihmisten kovia ääniä tai tuulen mukana heiluvia muovinauhoja. Ja me on leikattu kynnet jo kahdesti ja trimmailtu korva- ja varvaskarvoja - ei ongelmaa.

Olen jo saanut ihmisiltä sellaista kommenttia, että "ihanaa kun olet löytänyt sinunlaisesti koiran". Voin samaistua siihen ajatukseen ihan sataprosenttisesti. Kaskon kanssa veikkaisin ongelmia tulevan riiviöimisen kanssa ja kaikkien komentamisessa. Se juoksee Reskon perässä ja haukkaa sitä mistä ikinä kiinni saakaan, jos Reskolla näyttää olevan tarpeettoman hauskaa ilman sitä.

Tokikaan me ei olla tutustuttu juuri vieraisiin koiriin, koska pentu on niin pieni eikä sillä ole kaikkia rokotuksia. Siskoni yorkkien seassa se vaikutti viihtyvän ja Reskon kanssa se on jo nyt lähes erottamaton. Välillä se kyllä menee toiseen huoneeseen nukkumaan ihan itse, mikä on minusta ihan mukavaa - se ei taida olla ns. läheisriippuvainen. Läheisyydestä se kyllä pitää, ja nukkuu mielellään minun kainalossani tai selkäni päällä, jos makaan lattialla. Ihana, täydellinen, pieni Kakkendaali.

Enkä voi kehua Reskoa tarpeeksi. Muutkin kuin minä ovat ihmetelleet, miten se antaa pennun pompottaa ja riiviöidä. Oon kyllä kertonut Rekulle karmasta ja muistuttanut sitä siitä, kuinka se itse pentuna kohteli Ampu-pappaa. Aika näyttää, haluaako Kasko kasvaessaan sysätä Reskon valtaistuimeltaan, mutta toivon sopuisaa elämää kahdelle snautseripojalle. So far so good.

Olet totta vihdoinkin.

Puolitoista vuotta sitten tammikuussa esittelin Reskon Amorille ja sain elää melkein vuoden verran elämää kahden snautserin omistajana.. 297 päivää, siis melkein 10 kuukautta.

Ja vaikka kahden koiran myötä voi tulla kaksinkertainen määrä murhetta ja mielipahaa ja väsymystä, niin vähintään tuplasti siinä saa myös iloa ja hyviä puolia. Näin jälkikäteen erityisesti mieltäni nostattaa katsella kuvia joissa Amor ja Resko ilman sen syvällisempää syytä ovat jotenkin lähikontaktissa. Kaksi koiraa, samanlaiset. Vaikka nyt vähän jännittääkin kun kaikki on vielä edessä, enkä tarkalleen taida edes tietää millaiseen soppaan olen lusikkani sotkenut, niin olen malttamaton näkemään mitä tulevaisuus meille on. Vuoden päästä Resko on jo lähellä kolmea ja kääpiö on yksivuotias. Toivon niin hirvittävän paljon, että saisin elää ainakin seuraavat 10 vuotta poikineni hyvää elämää ja kasvaa itse taas vähän vanhemmaksi. Amorin kanssa elettiin minut kymmenvuotiaasta parikymppiseksi, joten toivottavasti tämä tiimi saattaa minut ainakin kolmikymppiseksi ja pidemmällekin. Ja kuka edes tietää mitä elämä silloin on? Huh. Hyvä kun voi ensiviikkoon suunnitella.

Pääsiäisen aikaan huikkasin mökillä ollessamme äidilleni, että keksin nimen seuraavalle koiralleni. Siitä tulisi Kasko ja se olisi musta snautseri. Todennäköisesti kääpiösnautseri.

Ennen huhtikuun puoliväliä sain A-M:ltä viestiä, että ois mustia poikia syntynyt. Sain kuviakin, kasassa pieniä mustia rottia. Olin aikaisemmin Amorin jälkeen sanonut, että jos joskus syntyy pentue josta hän uskoisi mulle löytyvän toinen yhtä loistava ystävä kuin Amor oli, niin ottaisi minuun yhteyttä. En missään vaiheessa keskusteluidemme aikana sanonut varaavani pentua, enkä edes kysynyt olisko mulla mahdollisuutta saada pentua juuri tästä pentueesta (jonka sukutaulu miellytti minua kovasti ja sieltä löytyi monta tuttua koiraa). Niin kuitenkin kävi, että toukokuun viides päivä mulle tipahteli fb:n viestiboksiin videota ja kuvia pennuista. Kasvattaja sanoi että mustat pojat on molemmat todella lupaavia.. Olin samana aamuna hiekkakuopilla Jonnan ja koirien kans pelmutessa miettinyt ääneen, että jos nyt käviskin niin että kaikki pennut on jo varattu, niin olisin kyllä hyvin pettynyt vaikken mitään olekaan vaatinut tai varannut. Niimpä kirjoitin kasvattajalle viestiä, jossa kysyin onko pennut jo varattu? En kerennyt lähettämään sitä, kun A-M kirjoitti uuden viestin jossa kysyi millaisen nimen haluaisin minun pojalleni, olisiko mulla ehdotuksia?

Itkin. Niin hölmöä kuin se onkin, niin itkin :D Ajattelin pientä mustaa mötikkää joka on Kalixissa jo kuukauden päivät kasvanut ja kasvattaja on sitä kasvatellut minua ajatellen. Soitin äidilleni Rhodokselle (porukat oli juuri edellisenä päivänä lähteneet lomalle) ja itkin ja äitini ensimmäinen kysymys oli, että "ootko ajanu kolarin?" Sanoin etten tiedä miks edes itken kun olen vain onnellinen eikä tässä pitäis itkeä ja selitin mitä kasvattaja oli mulle juuri fb:ssä laittanut.

Lopulta sain kasattua itteeni sen verran että pistin kasvattajalle vastausta; että en edes ollut varma siitä onko hänellä sielä minulle pentua ja oon nyt vaan niin iloinen etten osaa muuta sanoa. Vastauksena tuli "Jo han är här ♥" Tiedossa kun kuitenkin oli, että Lamigras-pennut tuppaa olemaan varattuja ennen syntymäänsä ja joku odottaa sieltä pentua pitempään kuin vuoden päivät..

Siis toukokuun viidentenä päivänä minusta tuli tuleva kahden koiran omistaja. Saisin laumani taas kasaan, mie ja pojat. Kaksi hihnaa naulakossa, tuplasti kakkapusseja taskuissa. Ja hassua kyllä, en pode hirveää pentukuumetta, vaan koirakuumetta. Odotan sitä aikaa kun mulla on kaksi aikuista koiraa, joiden painia saan katsella ja jotka voivat juosta irti metsässä ja kiusata toisiaan. Kirittävät toisensa syömään kuppinsa tyhjäksi. Yllyttävät toisiaan ulkona huutamaan muille uroksille. Kärisevät turhaan. Pitävät hauskaa keskenään, eivätkä kuuntele minua. Tiedän ikävä kyllä ne huonotkin puolet, mitä odottaa saattaa. Kunhan pysyisivät terveinä ja kasvaisivat toistensa parhaiksi kavereiksi.

Eilen tiistaina 2. kesäkuuta haettiin (äitini kanssa) pentu kotiin.
Kasko saapui kotiin: moikkasi pihassa isoveljeään Reskoa, marssi häntä tötteröllä taloon, tarkasti kaikki paikat, haukkasi isoveikan puruluusta ja imuroi iltaruokansa supervauhdilla, jonka jälkeen kiipesi selkäni päälle ottamaan tirsat. Super-Kasko kertakaikkiaan vaan tuli ja otti paikkansa haltuun, juuri niinkuin pitääkin. Ja se muuten kulkee liukkailla lattioilla, portaissa, metsäpolulla, ritilällä, eikä säiky kovia ääniä (metallihäkin rämähdys, ruokakupin kolahdus, oven paukahdus.. kaikki menee ainakin vielä ilman että ilmekään värähtää). Ja se leikkii - kärisee, ärisee, puree, tekee tapporavistuksia leluille.
Resko on ottanut pennun hyvin vastaan, haluaisi vähän leikkiä, mutta ymmärtää että toinen on vielä pieni. Kasko on kerennyt haukkaamaan Reskoa hännästä ja kävellyt sen ruokakuppiinkin, kun maten refleksit ei olleet tilanteen tasalla. Onnea on täyspäinen keskariuros. Sain ensimmäisenä yhteisenä aamunakin nukkua niin pitkään kuin unta riitti: nousin sängystä kympin aikaan ja Kasko kömpi vaatteiden päältä nukkumasta katsomaan että mikä meininki täällä on aamuisin. Ja ei vitsit että se on AHNE.. melkein hysteerinen, kun alan antamaan ruokaa. Juoksee ympyrää ja kiljuu, saa ruuan kun istahtaa, ja sitten lähtee imu päälle :D kuulen mielessäni sellaisen imurimaisen äänitehosteen, kun Kake seisoo etujalat ruokakupissa, takajalat melkein ilmassa ja hakkaa nenäänsä kupin pohjaan ahmiessaan ja kirsusta kuuluu vain kostea tuhina.

Seikkailuun!

Like a miracle you change me, raise me

alin kuva vesileimasta huolimatta © Jonna Harju

Tj 0!!!

kuva: Aleksi B.

Tässä kuvassa ei tuolla taka-alan tyypillä ole yllään kastemekkoa eikä meneillään ole mikään uskonnollinen riitti. Allekirjoittaneella vuoden 2012 ylioppilaalla on nyt myös yksi ammatti. Toiveissa tehdä jonkin aikaa näitä töitä, ja selvitellä samalla päätään (=mitä järkevää minä haluaisin tehdä elämälläni?...) jonka jälkeen jatkaa opiskeluja jossain. Juhlia ei omasta toiveestani sen suuremmin juhlittu, mutta kivaltahan tää tuntuu kun on yks etappi saavutettu! Resko pääsi "juhlapäivän" kunniaksi illalla revittelemään koirapuistoon Torsti-bestiksen kanssa, olipa pojilla vain taas hauskaa :) Ja nyt uusia tuulia päin!

Pusken täysii aina vaan, mun ei täydy vaan mä saan

Matka maailman ääriin

Kävästiin Reskon kanssa viikonloppu (vai loppuviikko?) Torniossa! Sitä ennen kävästiin näyttelytreeneissä! Ja sitä ennen Torstin kanssa hiekkakuopilla Oulunsalossa. Ja sitten kävästiin miljoona kertaa metsässä Tornion Karungissa. Ja viljelysteillä. Ja Ruotsissa. Ja ajatettiin mummolan naapurin kissa puuhun, mutta jätettiin se sitten sinne puuhun kun matte rääkyi kotipihalla että RESKO PRKL NYT TAKASIN! Ja uitiin paskaojissa ja lenkkeiltiin yorkkien kans ja kiusattiin belgirouvat hermoromahduksen partaalle. Nukuttiin yorkkien kans. Nukuttiin Sängyssä. Seisottiin ja juostiin ja pompittiin ja poseerattiin: saldona 1 julkaisukelpoinen kuva "Resko 1v 5kk"! Toteltiin "paikka"-käskyä (??!!!) monta kertaa saman päivän aikana. Oltiin PITKÄSTÄ aikaa ypöyksin kerrostalossa yli 4 tuntia ja koko aika ihan hiljaa - matte oli muuten Ylpeä.

Sitten me käytiin tänään mätsäreissä. Resko sai punaisen nauhan ja palkinto-lihapullia, ja sitten lähdettiinkin kotiin lämmittelemään (oli meinaan aika kylmää ja märkää, kun seistiin 3 tuntia tuulisessa säässä vesisateessa.. Onneksi siinä eestaas pyöräillessä lämpeni ihan hyvästi!). Olin aika haltioissani, kun hihnan päässä ravasi komeasti hyväkäytöksinen Resko. Vaikka se on edelleen ihan tolkuttoman malttamaton ja hektinen ja reaktiivinen ja ILOIIIINEN, niin se on maailman hienoin ja rakkain Risto Reipas. Ryökäle. Maten kakkapää.

"Resko prkl asetuppa nyt!" (HERRANJUMALA ÄLÄ KOSKE MUN JALKOHIN! -Resko) / Tadaa.. punaisen nauhan arvoinen pönötys!

LISÄYS klo 22.45 // Reskopteri ilmoitettu juuri Oulu KV molemmille päiville. Heihei rahat, tervetuloa julkinen nöyryytys. Heinäkuuta ootellessa..

Pienet ilot

Viikko sitten Resko teki selväksi, että se haluaa ruokaa. Haluaa syödä. Minun vatsaongelmainen snautserini, 1v ja 5kk, johdatti minut keittiöön ja istui odottamaan että kaivan kaapista ruokasäkin ja pistän ruoat kuppiin ja laitan kupin lattialle. Ja se söi kaiken. Rasti seinään.

Alkukeväästä meillä oli ongelmia Rekun ruokavalion kanssa, kun kaikki tuntui närästävän ja vatsa piti jäätävää lorinaa ja murinaa eikä mikään uponnut. Monet keskustelut käytiin Reskon kasvattajan Martinan kanssa (hän on eläinlääkäri) ja mietittiin mikä aiheuttaa Rekun paastoamisen. Ensin karsittiin ainakin kaikki rasvainen ruoka pois; ostelin ruokakaupasta alle 10% nautaa ja broileria ja kalkkunaa. Kun hyviä päiviä oli enemmän kuin huonoja, lisäsin puolet Royal Caninin Dermacomfortia, että teini saisi enemmän vatsantäytettä. Huomasin selvän yhteyden sen kanssa, että jos Reskon edellisestä ateriasta oli kulunut liian monta tuntia, alkoi vatsan lorina ja koiran huono olo. Ja kun Reskolle tuli huono olo, se ei enää syönyt yhtään mitään - ei suostunut ottamaan edes lihaa, joka yleensä teki aina kauppansa. Alkoi pakkosyöttö. Nämä vatsan lorinat loppuivat aina seuraavan 10 minuutin sisällä siitä kun sain snautserille tukittua ruokaa kurkusta alas. Onneksi sentään Resko on niin loputtoman kiltti otus, ettei se ikinä suuttunut kun tungin sille ruokaa suuhun ja pakotin nielemään. Kerrasta toiseen se vain katsoi minua surusilmin ja nieli ruoan. Ja hetken kuluttua, kun vatsa oli rauhoittunut, se alkoi aina itse syömään kupista. Ihan aina. Siis: liian monta tuntia edellisestä ruoasta -> vatsa lorisee, Reskolla närästää, sen vatsa on ihan kivikova ja arka -> ei suostu syömään mitään -> pakkosyöttöä -> kuluu n. 5-10min, vatsa hiljenee ja Resko alkaa syödä itse.

Tällä hetkellä Resko syö 3-4 kertaa päivässä. Se syö aamulla herättyämme yleensä siinä kahdeksan aikaan, sitten päivällä 12 aikaan, iltapäivällä joskus kolmen ja viiden välillä ja iltaruoan yhdeksän ja kymmenen välillä. Ja joskus jonkun pienen liha-annoksen näiden välillä: naudanmahapullan, lihapullan, jauhettua kalkkunaa/broiskua. Nappulana menee Barking Headsin vatsaystävälliseksi mainostettu ja todettu kana ja syötän samalla pois alkuvuodesta ostettua Pro Formancen Active Adultia. Lihat on Maukas-pötköjä, yleensä kalkkunaa, kalkkunaa sis luut, broileria, naudanmahaa, jne. Rasvaista sikaa tai nautaa tai sikanautaa en uskalla enää edes kokeilla, ettei Reskon vatsa/muu ruoansulatuselimistö pistä pahakseen. Välillä annan sille syksyllä pakastamiani hirvenluita ja herkkuina menee nappulat/kevyt kalkkunanakit/kuivatut lihaherkut. Mutta että olenkin iloinen vaan siitä, että Resko SYÖ ja sen vatsa on ollut jo monta viikkoa ilman oireita. Kerkesin jo miettiä haimatulehdukset ja paljon pahemmatkin aiheuttajat Reskon kurjalle ololle ja vatsaongelmille.

Teinikoira ei ole enää pelkkää luuta ja nahkaa :-)