Jokunen viikko sitten pieni kirje lähti merten toiselle puolen..

Ja se pieni valkoinen kirje sisälsi Reskon DNAta. Pienessä imupaperissa sylkeä ja ihosoluja, joita hinkattiin tässä melkein kuukausi sitten melko hämmentyneen snautseripojan poskesta. Toisella kädellä kun pitelin parrasta kiinni samalla kun toinen käsi tökki ja hiutti Reskon suun sisäpintaa, niin tunteet myllersi laidasta laitaan. Kauhukuvat nuorena sydänvikaan kuolevasta koirasta joka kesken lenkin kaatuu suorilta jaloilta maahan ja kaikki on ohi. Sydän särkyy jo ajatuksestakin.. Ja kun testitulosten saamisessa vaan kesti ja kesti ja kesti, alkoi oma mieli kehitellä kaikkia ikäviä syitä sille miksei tulokset tulleet niin pian kuin sisaruksilla. Mutta tänä aamuna, kun jo rutiininomaisesti heti aamukuuden jälkeen avasin silmät ja hapuilin käteeni iPhonen ja päivitin offan sivut ja näin parhaan mahdollisen tekstin Reskon nimen kohdalla, tuntui sydän kapuavan kurkkuun jyskyttämään ja jalkoja kihelmöi. Reskon tulos "CLEAR"!  Keskiviikko ei olis voinut alkaa paremmin :)

Wanhan Purolan Wallstreet
Dilated Cardiomyopathy
Results: CLEAR

Tämän parhaan mahdollisen ilouutisen lisäksi laitettakoon itselle ja miksei muillekkin tätä lukeville muistiin, että meidän yksinolot menee todella todella hienosti. 9 tunnin työpäivän aikana täällä ei pissata sisälle eikä haukuta. Reskon satunnaisiin mölinöihin uskaltauduin kokeilemaan Amorin sitruunapantaa, ja ne muutamatkin haukut katosivat äänitteistä. Siis voisko tässä enempää toivoa..

(ja muuttoon on enää pari viikkoa, APUA)

Puhelimeen tallennettua

Still going strong

Päivät kuluu niin nopeaan, kuukauden päästä valloitetaan jo uusia maisemia vähän eteläisemmässä kaupungissa. Toivon niin paljon että Amorin hyvät päivät vielä jatkuvat ja saan pakata sen mukaani uuteen osoitteeseen. Viikon päästä alkaa kuukauden mittainen kesätyöpesti, onneksi työvuorot noudattaa aika tasaisesti 8.30-16 mukaista kaavaa ja illat jää sitten muille hommille.

Siitäkin huolimatta, että toisen koiran myötä ne hermoja raastavat hetket arjessa hetkellisesti lisääntyi, tunnen olevani tosi onnellinen kahden parrakkaan omistajana. Pitäiskö koputtaa puuta ennen kuin myöntää ääneen, että elämässä on asiat aika hyvin kohdallaan juuri nyt.

BIS5 & muuta

Amor ja Resko käväs keskiviikkona ex tempore-reissun mätsäreissä. Kotiin lähtiessä pakkasin autooni BIS5-koira Reskon ja pienten punaisten neljännen Amorin! Whii! Aika odottamatonta. Mätsäripaikalle saapuessani tuli minua ja Reskoa heti jututtamaan paikallinen mettämies ja innostui kertomaan snautsereiden käyttöominaisuuksista haavakkohirven etsinnässä ja metsässä muutenkin. Kun vielä kerroin pikkuruisen pappakoiran karhukokeen tuloksesta, sain osakseni vähintäänkin oudoksuvia katseita :D Että sellaisia sessejä nämä, ulkonäkö voi hämätä.

Resko käyttäytyi kehässä ennätyshienosti (siis ilman ylimääräisiä sivuloikkia tai ilmalentoja) ja jaksoi pönöttääkkin tarpeen mukaan. Amor töpötti tomerana menemään epätasaisesta ja korkeaheinäisestä kehästä huolimatta niin kovasti, että juoksi palkintosijoille asti ja sai vielä mätsäripaikalta mukavia kommentteja ikäänsä koskien - "Ei ikinä uskoisi yli kymmenenvuotiaaksi". Onhan ne niin rakkaita kumpainenkin, että välillä kerkeää kyllä olla tosi ylpeä molemmista.

Tänään otin Reskon mukaan Rovaniemen kansainvälisiin näyttelyihin suunnistaessani. Siskoni kasvatti Saimi (yorkshirenterrieri) oli VSP valioituen Suomen ja Ruotsin muotovalioksi ja kaverin muho-käppänä oli ROP, joten pitäisin reissua käymisen arvoisena. Mukaan tarttui nyt tylsästi vaan possun polvilumpio ja muita lihaisia herkkuja koirille - ei sillä että kumpikaan olisi niistä valittanut. Näyttelypaikalla Resko rauhottui äkkiä nukkumaan häkissään, kun oltiin saatu teltta kasaan. Korvat on välillä hukassa kaiken sen vilinän keskellä sumpliessa, mutta kaikenkaikkiaan oon tyytyväinen siihen miten junnu malttaa totella kun herkkupalkalla sitä vaadin jotain tekemään. Kyllä siitä vielä koira tulee :-)

Näyttelypaikalla tuli eteen vähän hassu tilanne, kun multa yhtäkkiä vieraassa porukassa kysyttiin että onko mulla se käppänä josta puhutaan kun se on käynyt karhukokeessa ja haukkunut diplomin. Hetken hölmistyksen jälkeen kysyin vaan että ai puhutaanko siitä? Joo, Rovaniemellä puhutaan.

Kyllä Ampu on aika päällikkö, vaikka ikää on karttunut ja hampaita tippunut ja selkäkin on  vähän niin ja näin. Ja siitä puheen ollen; selkä ja Amor voivat oikein hyvin. Niin hyvin, että saan pistää välillä silmät kiinni kun (kipulääkkeitä nyt reilun viikon syömättä ollut!!) pappakoira revittelee ulkona Reskon perässä. Toki voisin kieltää nämä hauskuudet ja vedota selkään joka voi virheliikkeen jälkeen olla sekunnissa ihan romuna ja koira lopullisesti jalaton, mutta en raski. Jos niin huono säkä käy, että Amor lähtee sellaisen takia, niin lähtee ainakin "saappaat jalassa" tehtyään sitä mistä onnelliseksi tuli. En tietenkään tahallani kokeile rajoja, vaan yksinoloiksi rajaan esimerkiksi sohvan niin ettei sinne pääse hyppäämään ja portaissa aina kannan sitä. Mutta ei taatusti olis oikein pistää koiraa häkkiin ja turruttautua turvallisuudentunteeseen. Kukaan ei ole kuolematon, mutta siihen voi aina vaikuttaa miten päivänsä kuluttaa. Onneksi oon saanut vielä pitää Amorin ja nähdä nämä näin hyvät hetket sen vanhuudenpäivillä. Amor nauttii elämästä.

"Mieti mitä todella tarvitset – se ei luultavasti löydy kaupasta."

Meillä menee hyvin: kun Amor voi hyvin niin me loputkin sitten voidaan. Ja vaihdetaan kaupunkia kuukauden päästä - ääks miten jännää. Niin ja Resko suoritti Tapaskasvatuskurssin hienosti! Huippu kakara, vaikka edeltävänä hetkenä sainkin sen kiinni sänkyyn merkkaamisesta. Kaiken kaikkiaan tuntuu tosiaan siltä että oon saanut sen mistä monta vuotta haaveilin.

Elämää ei voi käsikirjoittaa

kirjoitettu 20. toukokuuta:
Amor oli toissapäivänä metsälenkin jälkeen kipeämpi kuin koskaan. Mentiin vauhdilla päivystykseen ja saatiin pistettävät kipulääkkeet Rimadylien lisäksi, eikä sekään tuntunut riittävän. Ellei tilanne olis muuttunut aamuun mennessä parempaan suuntaan, olisin varannut herraparralle suoraan ajan viimeiselle reissulle. Eilen maanantaina päästiin onneksi omalle lääkärillemme heti aamusta ja syy kohtuuttomille kivuille ja jalattomuudelle selvisi: isot muutokset L4-L5 välissä. Ja jottei kerettäisi toiveikkaina ajatella spondyloosikoirien elävän kotikoiran elämää oireettomina monia vuosia, niin Amorilla kalkkeutunut luutuma painaa ilmeisesti välillä yläpuolen hermoihin (selkäytimeen) ja kotiin lähdettiin mieli raskaana. Saatiin vahvemmat Rimadylit ja neuvottiin katselemaan pari viikkoa ja pitämään koira levossa. Ei metsälenkkejä riehumisineen, ei lelujen perässä juoksemista tai niistä taistelua, ei sohvalle hyppäämistä eikä varsinkaan alaspäin hyppyjä. Ei nyt eikä enää ikinä. Huoh.

Kai tässä tilanteessa on ihan turhaa jossitella ja katua tehtyjä asioita, mutta mieleen tuli heti keväinen reissu jäälle jonka seurauksena Amor oli tosi kipeä (yhdistettiin silloin neurologisiin oireisiin mitä Ampulla oli vuosi sitten tammikuussa) ja epäviralliset agilitykisat (joista Amor tosin ei oireillut, vaan teki nollaradan ihanneajan sisällä ja oli maailman hienoin pappakoira). Mahtoi olla koiralle epämukavaa, mutta Amorhan menee kun mie pyydän. Tai esimerkiksi hyppy korkealta telineeltä alas tai auton perästä alas hyppääminen. Mutta tekemättömäksi niitä ei enää saa, eikä Amor muistele pahalla. Amor on kuitenkin koira ja koirat elää tätä hetkeä - ei eilistä eikä huomista.

No nyt tästä on kulunut reilu viikko ja Amor voi todella hyvin. Sen kankeahko ravihömppäily on muuttunut ulkona kirmailuksi (se laukkaa!!) ja ilme on muuttunut taas teräväksi ja koko koira tuntuu nuortuneen. Kurjaa, että yhdistin sen kankean liikkumisen ja vaisuuden vanhuuteen - sellaiset muutokset tuli kuitenkin niin pitkällä aikavälillä että sokeuduin niille.

En tiedä miten tämä etenee, mutta ainakin nyt Amor kulkee pilke silmäkulmassa ja on tehnyt selväksi ettei vielä ole aika antaa periksi. Askel on kevyt ja lennokas ja sisällä se heittelee itse itselleen leluja ja leikkii niillä, kun en viitsi sitä kuitenkaan pahemmin riehuttaa ettei selkään satu mitään. Vaikea uskoa Ampun olleen niin kipeä kuin se oli. Mikäli näyttää siltä että tämä kesä menee hyvin, niin se saa mennä. Mutta jos Amor tulee uudestaan niin kipeäksi kuin se sunnuntaina oli, niin tuskin haluan viedä sitä toista kertaa läpi siitä tuskasta.
Toivottavasti ei ole ajankohtainen huolenaihe vielä pitkään aikaan.

Oululaisia kylässä

Miikka kävi lauantaina Mantansa kanssa Torniossa :-) Aamupäivä meni hieman runsaassa turkissa ollutta Mantaa esiin raaputellen ja nyppien, minkä jälkeen käytettiin snautsereita painimassa koirapuistossa. Mantasta tuli ihan snautserin näköinen, vaikka itse sanonkin, ja kivahan niin hyväkäytöksistä neitiä oli laittaa. Resko ja Mantakin löysi heti leikkeihinsä yhteisen sävelen ja nuoriso painattikin menemään pitkin ja poikin, kun Amor keskittyi köpöttelemään omilla retkillään.

Mun puuttuva palanen x2

Ampun ell-keikka ja rakas Resko..

Paljon on taas kerennyt tapahtua. Vappu oltiin Joensuussa häävieraana ja Resko majoittui siellä yhdeksi yöksi kasvattajansa Martinan luo. Kaikki meni tosi hyvin - Rekku sai käskyn alkaa lihomaan ja olihan se kiva nähdä kasvattajaa ja jutella vähän syvällisemmin kuin facebookin chatissa :-)

Tapakasvatuskurssilla Resko loisti viime maanantaina! Se oli niin super ettei ikinä, olin varmaan yhtä hymyä pakatessani koiraa autoon ja ajaessani kotiin. Resko on niin ahne ja kontaktinhakuinen, että sen kanssa on ilo treenata. Se taistelee leluista ja pystyy keskittymään vaikka vieressä häseltäisi toinen koirakko. Se vaan on ihan loistava pikkumies ja kokoajan paranee. Iloinen, reipas, huoleton.  Minun rakas kakkospoika.

Amor kävi viimeviikolla eläinlääkärissä tiputeltuaan verta. Veikkaus eturauhasvaivoista osui oikeaan ja rtg-kuvien katsomisen jälkeen saatiin kotiinviemisiksi ab-kuuri ja niskaan pistettiin hormoonipiikki. Sais Ampullin turha innostus Reskoa kohtaan laantua.. Hölmö vanha ruottalaispappa!

Lauantaina kävin snautsereiden kans mätsäreissä, joissa Rekku sai punaisen nauhan(!!) ja Amor sinisen. Kenties vähän turhan nakuksi nypityn käppänän vieminen sadesäässä ulkomätsäreihin ei ollut se fiksuin idea, mutta Resko yllätti minut ja muut ravaamalla sievästi ympyrää ja seisomalla kärsivällisesti paikallaan. Miestuomari ei pelottanut yhtään, hampaat näytettiin helposti ja koko snautseri oli muutenkin yhtä heiluvaa häntää ja ilosta siristyviä silmiä. Hyvä reissu :) Viikonloppuna käytiin myös kokeilemassa Reskon kans peltojälkeä tutussa porukassa ja vaikka homma oli aika hakusessa, niin nenä silti toimii! Poika on aika rauhallinen tekijä, katsotaan vaan mitä tästä tulee.

Tänäaamuna tuli kasvattajalta ikävää viestiä - vuoden alussa tuli markkinoille dna-testit DCM:lle ja Reskon emä todettiin kantajaksi. Se uutinen ei huolestuttanut koska Reskon isän puolella ei suvussa tätä taipumusta kuitenkaan ole. Tai siihen oli ainakin vahva usko ja luotto.

Nyt kuitenkin myös Rekun isä oli todettu kantajaksi, joten Resko tullaan myös testaamaan. Kasvattaja on tilannut testit koko W-pentueelle, joten seuraavien kuukausien aikana saan tietää Reskon kohtalon. Ihan sanattoman suuri pettymys kun vain ajattelenkin asiaa.. Iso kiitos silti Martina-kasvattajalle avoimuudesta asian suhteen ja halusta testata kaikki (omat ja vähän muidenkin..) jalostuskoirat. Iso harmi että tällainen testi saatiin markkinoille "meille liian myöhään", mutta tärkeintä että asia on tiedossa ja kasvattaja näkee vaivaa asian suhteen ja Rekullekkin on oma testi tulossa kasvattajan kautta postissa. Hetken jo ajattelin, että jos Resko todetaan sairaaksi niin itken silmät päästäni ja toivon ettei mulle pentua ikinä olis tullutkaan. Mutta ei se niinkään mene. En antaisi Reskoa pois mistään hinnasta - se on mulle niin monien unelmien täyttymys ja loistopentu, etten muuttaisi mitään.

Voi rakas pieni koirapoika.

Reskon ensimmäinen pääsiäinen

Koska tästä pääsiäisestä kertominen menis pelkäksi hehkuttamiseksi ja ylistyssanoiksi parhaiden ystävien tärkeydestä ja koiranpentujen ihanuudesta, tyydyn suosiolla jakamaan vain kuvia. Torsti ja Jonna (ja kissat!) oli meillä pääsiäisen ja viikonloppu oli ihan super. Kiitti kun kävitte! Aurinko paistoi ja hiekkakuopilla kului yhteensä monta tuntia. Pappakoira-Ampukin innostui kiipeämään melkein kohtisuoraa soramontun seinämää ja kahlailemaan jäisessä vedessä. Oikeeta laatuaikaa niin koirille kuin omistajillekkin.

Reskon ja Amorin yksinolot menee hienosti, jätän ne nykyään samalle puolelle porttia olohuoneeseen olemaan ja lähtiessä viskon parit puruluut tai muut herkkutikut syötäväksi. Audacityn mukaan useamman tunnin yksinolon aikana kuuluu keskimäärin kerran tai kahdesti "HAU" tai "pöyh", mutta muuten pojat asettuu mahdottoman nätisti olemaan. Eikä nurkkiakaan ole enää maisteltu, saati sitten mitään muuta luvatonta. Öisin Resko kömpii käppänän viekkuun häkkiin nukkumaan. Vaikka välillä kahden noin eriluonteisen (ja ikäisen) koiran yhdessäolo näytti vähän takkuiselta, niin nykyään niistä on muotoutunut aika loistava tiimi :) 

Otan koko show’n, oli mitä vaan, koko paketin mitä siihen kuulukin

Pääsiäisen kunniaksi kevätloikka!

Tapakasvatuskurssia on käyty kaksi viikkoa ja Resko on osoittanut parhautensa hyvin selvästi, ainakin minun puolueettomissa silmissäni. Maailman paras pentu. Sen lisäksi viimeisimpinä uutisina mainittakoon tällä viikolla tehty Ruotsinreissu Uumajaan siskoni luo! Siellä herkuteltiin siskon ostamilla kaninkorvilla (hyi hemmetti sitä hajua..) ja katseltiin Suuren Maailman Meininkejä. Reskon ja Ampun mielestä se oli kivaa, ihmiset, uudet pikaiset koiratuttavuudet, nähtävyydet ja postinjakajien kulkuneuvot. Kivaa jee! 

Niin ja Oulussakin käytiin jossain välissä ennen Uumajaa. Rällättiin koko rahan edestä ensimmäisenä päivänä Reco-veljen kanssa Mäntylän koirapuistossa ja illemmalla Manta-snautserin kanssa haaveiltiin jo perheen perustamisesta (siis koirat, koska neiti Mantalla oli juoksut..). Toisena päivänä treffattiin porokoiraa ja vielä ikibestistä eli TORSTIA! Poikien tulevaisuutta suunniteltiin jo öisten Nallikariin suuntautuvien yhteislenkkien muodossa kunhan mekin päästäis rantautumaan Ouluun asumaan ja muuta mukavaa :-)

Raunioradalla seikkailemassa aurinkoisena kevätpäivänä

Välillä pulahdettiin jääsohjoon, sitten matka jatkui hepulin vallassa!

Mantan kanssa aijotaan kyllä olla hyviä kavereita sitten kivassa tulevaisuudessa