keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Erittäin hyvä trimmeri koiran pilkkomiseen


Rikkinäinen ja eritttäin pahaa ääntä pitävä Moser Rex, jolla tuntuu olevan oma tahto ihan kaikessa. Tehdäänkö kaljua läiskää kaulaan vai pyllyyn vai.. no, tälläkertaa se yritti hyökätä korvaan ja tehdä toispuoleisen typistyksen! Onneksi ehdin pelastamaan Amorin kauniin korvan, mutta pieni vekki tuli. Amor itse ei tainnut sitä huomata: se vain seisoi yhtä flegmaattisen näköisenä paikallaan kuin aina, ilme ei värähtänytkään. Maailman hyvähermoisin Amor. Toistaiseksi myös kaksikorvainen ja neljäjalkainen, yksihäntäinen jne..

Lumet on poissa melkein kokonaan, jokunen kasa löytyy ojien pohjilta ja lumenkasauspaikoilta. Vappua vietettiin kovin rauhallisissa merkeissä, istuttiin koirien kanssa sohvannurkassa katsomassa James Bondia. (Välillä erehdyin oikeasti luulemaan että kesä on tulossa mutta pah, eilen kun aamulla kurkkasin ikkunasta niin oli maa valkeana ja lisää tuprutti. Onneksi suli päivän aikana pois..)

Loppuun melkein pari kuukautta vanha (nopeutettu) video, jossa Amor tavoittelee sille heittämääni lumipalloa valtavan lumivallin reunalta. Lopussa kamalaa hihkumistani, ette voi väittää ettenkö olisi nyt varoittanut.. (Häpeän jo silmät päästäni.. sanokaa etten ole ainoa joka ränkyy videoilla ko joku pikkukakara:D)

4 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Hihii :) Ihana video! Amor hieno taistelija ja söpö pikkuoravaääni..

Josefiina kirjoitti...

:D Aika hirvittävä oli se ääni siinä kyllä.. mutta meni todella tylsäksi ilman ääntä. Amor taisteli tuossa ehkä puoli minuuttia oikeasti!

Saara kirjoitti...

Toi video on jotenki hirmu sulonen. :D Piti kattoa se usemman kerran.

sarianne kirjoitti...

Moserin kanssa yhteistyötä (?!?!?!) taas tehtyäni kadun karvaasti sitä, ettei tullut aikoinaan satsattua vähän parempaan koneeseen :D Toki Hannin, öööh, klommoiseen turkkiin vaikuttaa vahvasti myös se, ettei Hanni olisi oikeastaan ollenkaan välittänyt seistä aloillaan trimmaamisen ajan.. Miten ikinä mä sen siistin vielä pari kertaa tänä kesänä!?!? :D