Ystävällämme Jonnalla on meneillään kuvakilpailu jossa hieno palkinto!
Kävin Amorin kanssa hiihtämässä tiistaina (luonnollisestikkaan Amor ei hiihtänyt siis), sellainen seitsemän kilometrin lenkki joella. Käytiin kääntymässä Mustasaaressa, käytiin sielä viimeksi kevättalvella 2006.. paljon oli ehtinyt muuttua, sielä oli uusi kota ja kaikki valmiina - vain makkarat puuttui. Suunnittelin lähteväni sinne vielä uudestaan ennen jäiden lähtemistä (ja ottavani tälläkertaa mukaan kameran ja syötävää), ehkä nyt viikonloppuna jos säät suosii ja koeviikon stressi ei liimaa minua sängynpohjalle. Amor söi jäniksenpapanoita ja juoksi mulla irti mukana, jäällä ei näkynyt ketään muita kuin yksi ruotsalainen auto jäätiellä, menossa Suomesta takaisin Ruotsiin. Tuli tosi hyvä mieli kun käytiin sielä pitkästä aikaa, viimekerralla viisi vuotta sitten en uskaltanut pitää nuorta Amoria irti kun nokka olisi voinut viedä sen vaikka ulkomaille. Eniten vieläkin jännitän sitä jos eteen sattuisikin pupu tai joku muu karkaava otus - Amor menisi ihan varmasti kuurona perässä.
Antibioottikuuri on pitänyt vaikutuksensa, suu on kunnossa. Jotenkin pessimistisenä ihmisenä vain odotan kuinka pian se päivä tulee kun sieltä hampaan alta alkaa taas puskea jotain ylimääräistä.. mutta jospa ei murehtis sitä mitä ei ole vielä tapahtunut :)
1 kommentti:
Voi miten ihanan hyväntuulinen merkintä! :D Ja amorista hieno kuva, se on komea. Eikä sinun olis tarvinnu mainostaa meidän kilpailua, kun et saa ees osallistua, hihi! Kiitos kuitenkin! Hauskaa huhtikuuta
Lähetä kommentti