Herraparran hymy harventunee

Ei naurata Amoriakaan. Suuongelmat ovat tosiaan palanneet, ien nousee vaan ja hampaan alta tulee mätää (tuntuu pahalta edes kirjoittaa tätä)... Amoriahan tuo ei tunnu haittaavan, mutta en haluaisi ottaa sitä riskiä että ongelmat leviää paria etuhammasta laajemmalle. Vois laittaa sitten Amorin egolle sopivat kultahampaat poistettujen tilalle.. hehe.. tulis ainaki kylän kultaisin hymy. Merirosvohymy. Amorin äidin rekkarinimikin alkaa: Sailer's.. (nyt meni kyllä ohi aiheen). Eläinlääkäriin. Taas. Voitais kohta varmaan tilata joku plussakortti sinne, VIP-parkkipaikka, oma sänky eteisestä. Vaikka eihän se ole iso juttu, ottaa pari etuhammasta pois jatkuvan tulehduksen vuoksi. Silti alkaa tuntua, että käsite "perusterve koira" ei sovi enää samaan lauseeseen Amorin kanssa.

Perus-antsa ja kirppuhälytys

Lumet sulaa, kirppusirkushälytys osoittautui vääräksi, Mäkärällä on taas lyhyt otsatukka, Amor paljastaa makuuhuonekatseensa ensimmäisessä kuvassa kaikille blogin lukijoille, Antsan jalkakarvat harventui taas ja suu näyttää menevän epäkuntoon kunnossapitoyrityksistä huolimatta(prkl..), sunnuntaiaamuna voi syödä aamupalansa koirien kanssa terassilla yöpuvussa yhä istuen, Aapeli oli meillä hoidossa mutta palasi omistajansa luokse, maanantaina alkaa viimeinen jakso ennen kesälomaa, säästössä on jo pari euroa uutta objektiivia ajatellen (ehkä joskus vielä 70-200, haluan olla optimistinen ja toiveikas tämän asian suhteen), kesätyöpaikkaa ei ole mutta muita suunnitelmia kyllä, Amor oli muuten lehdessä 2.4..

Minä en unohda sinua koskaan, vaikka en muistaisi omaa nimeäni..

Me käytiin eilen epiksissä! Startattiin mölleissä ja tultiin kaikista möllikoirakoista neljänsiksi. Jo rataa katsellessa sanoin äidilleni että Amor ei tule nieleen tuota putkimäärää (7) ihan suosiolla, putkessa se on viimeksi käynyt toukokuussa 2010 kun käytiin epiksissä. Treenattu me ollaan viimeksi syksyllä 2009, ennen kuin jäätiin määrittelemättömälle tauolle. Jokatapauksessa rata meni minun mielestä ihan mielettömän hyvin koirakolta jossa ohjaaja lähinnä huitoi sinne ja tänne ja raahautui esteeltä seuraavalle pala kurkussa ja koira kyseenalaisti putkeenmenot :D. Amor kääntyi kahdessa putkessa, mutta se ei harmittanu minua yhtään - pääasia että uskallettiin! Minun uskaltaminen on aina pienestä kiinni, tiedostan itsekkin miten säälittävää on joutua syömään tuplamäärät sydänlääkkeitä epävirallisten agilitykisojen vuoksi! Rata suoritettiin alle ihanneajan ja koska hylkäyksiä ei tullut (kiitti tuomari!) niin tuloksena meille 10 virhepistettä ja neljäs sija! Ihan huippua, ihanaa, jee. Minun hyvänmielenmitta oli koko eilisillan ääriään myöten täynnä ja muistin taas miten hauskaa agility on.. pakko päästä vielä joskus treeneihin tuon eläkekäppänän kanssa!

Kiitos Amor että oot maailman paras koira, en vaihtais sinua yhteenkään niistä bordercollieista tai kelpieistä tai borderterriereistä enkä yhtään mihinkään, koskaan! Me mentiin se rata vaikka ei olla yhtään putkea tai a-estettä otettu vuoteen. Ilmoittautumispisteessä kun oli tuttu ottamassa ilmoja vastaan, niin totesin vaan että ikuinen mölli, kun kysyttiin mihin luokkaan. Sitähän me ollaan, toiset sielä kisasi nuorilla koirillaan mölleissä ja vanhemmilla koirillaan kakkosissa ja kolmosissakin.. Me vaan ollaan, jumiuduttu paikoilleen. Mutta tyytyväisiä tilanteeseen, oli hauska käydä vaikka alkujännitys olikin ihan omaa luokkaansa!

Junakoiraa kuukauden takaa

Amor ei turhia stressaa.. tässä vaiheessa takana 9 tuntia bussissa ja edessä vielä tunti junassa.

Hauskaa aprillipäivää ja huhtikuuta!

Ystävällämme Jonnalla on meneillään kuvakilpailu jossa hieno palkinto! 

Kiinnostuneet löytävät perille klikkaamalla tästä.

Kävin Amorin kanssa hiihtämässä tiistaina (luonnollisestikkaan Amor ei hiihtänyt siis), sellainen seitsemän kilometrin lenkki joella. Käytiin kääntymässä Mustasaaressa, käytiin sielä viimeksi kevättalvella 2006.. paljon oli ehtinyt muuttua, sielä oli uusi kota ja kaikki valmiina - vain makkarat puuttui. Suunnittelin lähteväni sinne vielä uudestaan ennen jäiden lähtemistä (ja ottavani tälläkertaa mukaan kameran ja syötävää), ehkä nyt viikonloppuna jos säät suosii ja koeviikon stressi ei liimaa minua sängynpohjalle. Amor söi jäniksenpapanoita ja juoksi mulla irti mukana, jäällä ei näkynyt ketään muita kuin yksi ruotsalainen auto jäätiellä, menossa Suomesta takaisin Ruotsiin. Tuli tosi hyvä mieli kun käytiin sielä pitkästä aikaa, viimekerralla viisi vuotta sitten en uskaltanut pitää nuorta Amoria irti kun nokka olisi voinut viedä sen vaikka ulkomaille. Eniten vieläkin jännitän sitä jos eteen sattuisikin pupu tai joku muu karkaava otus - Amor menisi ihan varmasti kuurona perässä.

Antibioottikuuri on pitänyt vaikutuksensa, suu on kunnossa. Jotenkin pessimistisenä ihmisenä vain odotan kuinka pian se päivä tulee kun sieltä hampaan alta alkaa taas puskea jotain ylimääräistä.. mutta jospa ei murehtis sitä mitä ei ole vielä tapahtunut :)