sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Antibioottikuuri ja lenkkeilyä kaukana kaikesta

Soitin keskiviikkona eläinlääkärille, koska olen tammikuusta asti hoitanut Amorin kipeää ientä tuloksetta. Kun me käytiin tammikuussa rokotuksilla ja mainitsin ienongelmasta (ikenestä on tullut mätää ja jo ennen ell-käyntiä olin alkanut putsaamaan sitä vedellä ja topsilla) niin päätettiin odottaa ja katsoa koska tilanne ei näyttäny pahalta.
Eilen sitten klo 11 mentiin esitteleen purukalustoa eläinlääkärillemme. Ensin ell katseli suuta ja nosteli partaa pois edestä, lopulta kysyi multa että missä täällä suussa muka on vikaa. Amorin suu on siis muuten tosi hyvässä kunnossa (ei hammaskiveä tai mitään sellaista). Yläetuhampaista kolme keskimmäistä sai lopulta poistouhkauksen, ellei saamamme vahva antibioottikuuri paranna tulehdusta ja pidä sitä poissa. Ell sanoi, että saatetaan joutua poistamaan hampaita ja kysyi näyttelyharrastuksesta - totesin että koira tykkää esiintymisestä yhtä vähän kuin omistajakin ja jos parantuminen vaatii hammasrivin harvennusta niin mulla ei ole mitään sitä vastaan. Lääkäri totesi vielä, että voitaisiin jättää tuohon keskelle yksi hammas niin näyttäisi hauskalta. :D jooh.. no, kotiuduttiin sitten kuitenkin apteekin kautta Clindabuc Vet-lääkkeiden ja "yläetuhampaissa periodontiitti"-diagnoosin kanssa. Nyt napsitaan näitä niin kauan kuin pitää ja koska ennuste tulehduksen poissapysymiselle ei ole kauhean hyvä, niin myöhemmin joskus varmaan saadaan kotiin koira jonka hymy on muutamaa etuhammasta harvempi.

Perjantaina käytiin noin tunnin lenkillä metsäteillä ja eilen yli parin tunnin lenkillä viljelysteillä ja mentiin kelkanjälkiä pitkin pelloilla ja metsässä. Amor nukkui sikeästi eilisillan kyllä, ihmetteli varmaan vähän omistajaan iskenyttä lenkkeilyinnostusta. Vähänkö harmitti kun otin kameran mukaan ja ilma oli ihan mahtava (aurinkoa ja lämmin) ja maisemat niin nätit ja kuinka ollakkaan kameran akku loppui kun olin unohtanut ladata sen. Niin tyypillistä mulle..

5 kommenttia:

Jenna kirjoitti...

Voi Amor parkaa :( Toivottavasti hoituu antibioottikuurilla ja Amor saa pitää hampaansa!

Roosa kirjoitti...

Vai on Amorinkin hampaat kipeät. :( Murulla myös ikenet punoittaa ja eläinlääkärillä olisi tarkoitus ne mahdollisimman pian käydä näyttämässä. Toivottavasti pääsette pelkällä antibioottikuurilla vaivasta eroon, vaikka uskonkin, että Amor olisi aivan yhtä komea hieman harvahampaisempanakin!

Julia kirjoitti...

Voi Amoria. :( Toivottavasti paranee!

sarianne kirjoitti...

Toivottavasti antibiootit tepsii! Mulle muuten käy turhan usein myös justiinsa noin, että unohdan ladata kameran..

Josefiina kirjoitti...

Kiitos tsemppaavista kommenteista, niistä kenties oli jollain tasolla jotain apua, koska Amorin suu on (ainakin väliaikaisesti) loistavassa kunnossa! Minua on varoiteltu että vaikutus ei välttämättä ole pitkäaikainen, mutta tulehdus ainakin on poissa :). Vaikutus näkyi jo parin päivän jälkeen ja tällähetkellä ien näyttää harvinaisen terveeltä eikä eritä mitään ylimääräistä.