torstai 25. maaliskuuta 2010

Pissassa ei enää kiteitä

*tuuletus*
Amorin virtsanäytteestä ei siis löytynyt tänään enää kiteitä! Jee! Ruoka on ne sulattanut, loistava homma. Sen sijaan tulehdus oli vieläkin, saatiin 20 päivän antibioottikuuri ja ylläpitoruokaa säkillinen mukaan. Kysyin lääkäriltä, miksei tulehdus parane ja vastaus oli yksinkertainen: joskus rakko ehtii kärsiä niin että sen parantumisessa menee aikaa. Harmi sinänsä, mutta Amor ei onneksi vaikuta kipeältä tai arista mahaansa. Ainoa mikä pistää vielä silmiin on pissaukseen menevä aika, se nimittäin kestää ja kestää se liruttelu. Ell. kuitenkaan ei sanonut että koiralla olisi jokin paikka kipeänä, ja se minua on mietityttänyt. Pääasia ettei Amorilla ole paha olla. :)

Mutta siis, mukaan taas Synulox -merkkiset antibiootit ja Hill'sin ruokaa 5kg. Ja kuurin loputtua taas näytettä viemään.. Onneksi se ei Amorin kanssa ole ongelma, poika pissaa kuppiin ongelmitta.



sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Maaliskuuta kuvin

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Uskomattoman uskottava

Kevät tulee ihan selkeästi. Mitään uutta meille ei sitten kuulukkaan, kai..

Amorin elämä on yksinolojen osalta muuttunut, ennen rajasin kompostikehikoilla huoneestani arkipäivän ajaksi koiran käyttöön vain osan (esim. ei asiaa sängylle), koska pojalla on pahana tapana satunnaisesti protestoida yksinjäämistään merkkaillen. Käytiin ostamassa M&M:stä TopCanis-poikahousut, jotka on sitten päivisin puettu päälle ja Amorin käyttöön on jätetty koko huoneeni. Nykyään se aina kotiin tullessani nukkuu sängylläni, heiluttaa häntää kun avaan portin ja tulee sitten luokse. Ensimmäisenä päivänä se oli kakkiainen yrittänyt taas merkata, mutta sen jälkeen housut on aina olleet kuivat tullessani.

Ehkä se nyt sai taas yhden syyn inhota minua enemmän, mutta ihanaa kun voit tulla kotiin miettimättä, että mihinköhän se tälläkertaa on keksinyt nostaa koipeaan..

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Henkisestä koettelemuksestaan palautuva pikkusnautseri


Pesin Amorin maanantaina (8.3.), edellisestä kerrasta kuluikin aikaa jo 11 kuukautta.. Samalla tein konetyöt ja leikkasin kynnet. Amor oli hetken aikaa vähän möksmöks, mutta normalisoitui pian! Ihana puhdas käppänä makoilee tälläkin hetkellä sängylläni..:)

(Kamala ikävä kesää..)
 

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Vastapestymäkärä


lauantai 6. maaliskuuta 2010

Loma alkoi mahtavasti

Omistajalla on siis hiihtolomaviikko edessä, ja lauantai-aamuna herätessä kello 12 aikoihin oli sää aivan mieletön! Siis oikeasti, todella oikeasti. Melkein nollakeli ja aurinko paistoi LÄMPIMÄSTI! Se tosiaan tuntui iholla, kuinka aurinko lämmitti. Ihanaa!

Oltiin toista tuntia pihalla, heiteltiin lumipalloja, kuvasin kaikkea.. valoa! Hurjan hämmentävää, että kamerastakin voi ISO-arvon pistää niin paljon pienemmäksi ja saada liikekuviakin! :D

Ensiviikon ohjelma on vielä aika auki - aijon jokatapauksessa nukkua pitkään ja nauttia lomasta. Amorin kanssa varmaan harrastetaan rullausta (sen karva on taas kasvanut ja olisi varmaankin nyppimiskelpoista) ja lenkkeilyä. Amorille on erikoisruoka kelvannut paremmin kuin uskalsin toivoakkaan, se suorastaan ahmii ateriansa aina ja pyytää lisää. Hassu tapaus! Ell:ssä varoittelivat että voi aluksi joutua sekoittamaan normiruokaan, kun ei tästä koirat niin yleensä pidä. Onneksi Amor on poikkeus :-). Antibiootitkin syödään kiltisti, pistän tabletin puolikkaan suuhun ja käsken että "syö nyt vaan!" - ja Amor nielaisee.


Siis kokonainen viikko vapaa-aikaa.. älytöntä! Kohtahan on jo kesäloma sitten!

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Selitys löytyy..


Ensireaktio: tähämpä loppui jutut perusterveestä koirastani..

Nyt elellään sitten erikoisruokavaliolla.. antibiootit kymmeneksi päiväksi ja kaikki herkut kielletty. Pissanäytteen ottaminen oli helppoa, vähän Amor katsoi että mitäs nyt puuhaat pippelini luona, kun kipon kanssa sinne kurottelin. Reippaasti poika kuitenkin antoi osan kuppiin! :D
Sisällä sitten juteltiin niitä näitä tutun eläinlääkärin avustajan kanssa ja pian ell.sanoi, että selvät virtsakivet. Sain käydä katsomassa mikroskoopilla näytettä, kiteet näkyivät todella selvästi ja niitä oli aika paljon. Amor kävi puntarilla (7.8kg) ja mukaan saatiin Hillsin purkkiruokaa ja lääkkeet. Amor oli koko reissun ajan todella reippaasti, käveli pyynnöstä puntarille ja heilutteli häntää kun tuloksia odoteltiin.

En voi kieltää etteikö harmittaisi, paljonkin.. mutta pitää ajatella positiivisesti, ne on kuitenkin vain virtsakivet ja tulehdus, parin viikon päästä mennään taas antamaan pissanäyte ja toivotaan parasta (=kivet liukenevat pois) ja pelätään pahinta. Onneksi saatiin selitys pojan oudolle käytökselle, toivottavasti tämä tästä. Entisellä koirallamme Eetu-yorkilla oli myös virtsakiviä, tuli mieleen kun näin tutut ruokapurkit jotka meille mukaan ell:stä lähtivät.

lis. Amor vaikuttaisi syövän erikoisruokaansa tyytyväisenä, kävi vielä erikseen nuolemassa kuppia jälkeenpäin (tätä ei tapahdu nappuloiden kanssa)! Lääkkeetkin ottaa pakottamatta. Onneksi koira on noin reipas! helpottaa huolestuneen omistajankin oloa..

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Vanhuuden vaivat tulee nyt?

"Onneksi Amor on niin impotentti ettei varmaan tiedä koko eturauhasestaan, niin se ei voi sitten tulehduttaa sitä tms.."
Tuollaisen viestin lähetin 25.2 Jonnalle, kun Jonnan koira pissasi veristä pissaa ja oireiden syyksi paljastui ongelmallinen eturauhanen. Naureskelin, että onneksi Amor on niin terve ja aina on ollut..
"Amorkin pissaa verta."
Ja tuollaisen lähetin 28.2... Käytiin lauantaina kävelemässä normaalisti iltalenkillä ja palatessa siskoni asunnolle, valitin Amorin oudosta käytöksestä, kuinka se varoo takajalkojaan ja ontuu vuorotellen. Sisko päästi illemmalla vielä yorkkinsa takapihalle ja minä sanoin, ettei Amoria tarvi päästää - no, Amor kuitenkin meni. Olin keittiössä läppärin kanssa kun sisko huusi takaovelta, että "Amor pissaa verta!" Olin että eeei voi olla totta, lasket kai leikkiä.. Menin katsomaan, niin oi kyllä vain.

Koska koira ei vaikuttanut tuskaiselta, päätin odottaa ainakin huomiseen, eli sunnuntaihin. Sunnuntaina ei pissan mukana näkynyt ollenkaan verta. Amorin käytös kuitenkin osoitti, että kipeä se on. Se sai la ja su iltoina kipulääkettä 5mg. Missään vaiheessa se ei ole valittanut, mutta on jännittänyt mahaansa ja ontunut takajalkoja (en sitten tiedä näiden yhteydestä?). Tänään soitin ensimmäisellä välitunnilla meidän "omalle" ell:lle, ja selitin ettei tilanne ole akuutti, mutta haluan kuitenkin tutkituttaa koiran, vaikka todennäköisintä kaikkien mielestä on jokin tulehdus tai eturauhasen muut ongelmat - ja huomenna mennäänkin sitten 9.45 metsästämään pissanäytettä ja tutkimaan koira muutenkin. Ihan normaalilta tuo nyt vaikuttaa, makoilee ja leikkii ja on vaan.
Tärkeintä mulle on ettei koiraan satu, jos tilanne vaatii vaikkapa pallien poiston tulevaisuudessa niin sittempä ne lähtee. Mutta katsotaan nyt.. Huomenna olen jo paljon viisaampi :-).
Olen vähän ruokkinut sisäistä pessimistiä ja maalaillut piruja seinille.. kuolen jos sieltä löytyy vaikkapa jokin kasvain.. jännittää! Mutta ainakin ell melko rauhallisin mielin antoi ajan huomiselle, kysyi vielä että eikö olekkin poikakoira mulla. Lähdemme siis hakemaan vaan antibiootteihin reseptiä tai jotain muuta einiinvakavaadiagnoosia.