Pikajuna 703:lla matkattiin noin tunti ja huolimatta myöhässä olevista aikatauluista ja viidestä muusta kissasta ja koirasta vaunussamme Amor hoiti oman osansa matkustamisesta hienosti. Pari kertaa se älähti kun vieras koira tunki liian lähelle, mutta suurimman osan ajasta äijä vain nukkui mulla sylissä. Välittämättä kolinoista ja ohi juoksevista lapsilaumoista.
Oulun asemalla kun odoteltiin myöhässä olevaa junaa, jätin Amorin penkille (pistin hihnan penkin selkänojaan kiinni löysästi) odottamaan kun kipaisin noin kahden metrin päässä olevaan kioskiin ostamaan nenäliinoja. Katsoin siinä jonottaessani miten hienosti minun maalaiskoirani istui siinä kaiken hälinän ja erikielisten ihmisten keskellä, laukkujani vartioiden. Kunnes.. olin kirjoittamassa nimeä kuittiin kun kaiken sen hälinän katkaisee lyhyt sarja teräviä haukahduksia. No voi källi! Tietysti aseman sisälle käveli viereisestä ovesta cockeri. Kipitin äkkiä takaisin koirani luokse (joka kivasti keräsi katseita äänenavauksellaan) ja totesin että spanieli ohitti Amorin noin metrin päästä. Moni muu olisi keskittynyt nolostumaan kun koira päästi terävän haukunnan, mutta mitä minä tein? Olin äärettömän ylpeä epäsosiaalisuuden ruumiillistumastani, rakkaasta remmiräyhästä joka ei hallitsee itsehillintäänsä yhtään nähdessään toisia koiria. Amor EI yrittänytkään penkiltä alas, eikä alkanut rähisemään! Se päästi terävät haukahdukset, mutta ei liikahtanutkaan paikaltaan kun sen siihen käskin. Toki se oli penkissä kiinni, mutta sitä sen ei onneksi tarvinut huomata kun ei se ihana idiootti yrittänytkään lähteä lahtaamaan tätä cockeria. :-)
Nyt ollaan kotona ja odotellaan vaan aattoa, josta ei tosin kummoista ole tulossa.
Sen jälkeen odotellaan uuttavuotta ja Amorin synttäreitä! Kakkusuunnitelmat on jo pistetty mietintään, ehkä poikkeaisimme tavallisesta maksalaatikosta tämän kerran ja kokeilisimme jotain erilaista. Minun rakas keski-ikäinen mustiainen.
Amor & Aapeli, lenkille lähdössä maanantaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti