Resko 2 vuotta!

"En mä vois kuvitellakaan,

ettei sua olis ollenkaan

mun elämässä."

Onnea rakas Resko 2v! Vasta viikko sitten mietin, että sulle on viimeaikoina tullut järkeä päähän ilahduttavan paljon - käyttäydyt arjessa niin hienosti ja kehityt (me kehitytään!) kokoajan. Eilen lauantaina käytiin Stockalla hakemassa sulle uus herkkupuruluu, käytiin ihan kahdestaan ja matkattiin bussilla. Ja käyttäydyit niin hienosti, etten voinut kuin olla tosi ylpeä. Toivottavasti juhlitaan sinun synttäreitä vielä 12 vuodenkin päästä! 

Ylläs, vatsatauti, lihatilaus

 

Viikko sitten oltiin Ylläksellä, joka oli ihan oikea Winter Wonderland verrattuna pimeään ja vesisateiseen Ouluun. Pakkanen kipusi yhtenä päivänä -20 asteeseen, joka oli jo minunkin koirille sillä varustelulla liikaa: en tajunnut ottaa Rekulle mitään takkia ja Kakelekkin oli vaan uusi Hurtan Summit Parka mukana, koska odottelin sellaisia miinus kymmenen asteen kelejä meidän viikonloppureissun ajalle.. Kävin samalla reissulla kaupalla juttelemassa töistä ja menenkin jo parin viikon päästä tutusti JK:n kassalle ainakin joulun ja uudenvuoden sesongiksi :-)

Jo Ylläksellä Rekulla oli yhtenä päivänä vatsa sekaisin, mutta ajattelin sen olevan ohimenevää.. Ohimenevää se toki olikin; meni ohi viikossa. Kolmen paastopäivän ja kasvattajan (eli eläinlääkärin) haastattelun jälkeen alkoi näkyä valoa tunnelin päässä, kun Resko eilen teki täydellisen kiinteän pienen kakan! Hurraa! Ei ollut itku kaukana kun katsoin kipeänä huohottavaa snautseria, joka ei suostunut syömään ja oksensi lääkkeetkin pois monta kertaa päivässä. Vatsa mourusi aivan hirveällä äänellä, kaikki närästi, syöminen ei ollut vaihtoehto - voin vain kuvitella miten kipeä se oli. Puuroriisillä ja muutamalla nappulalla alkoi ruoka lopulta pysyä sisällä ja päästiin takaisin elävien kirjoihin. Huh. Nyt pitää vaan toivoa, ettei sama pöpö iske seuraavaksi Kaskoon.. löydettäis aika varmasti itsemme pian jo tiputuksesta eläinlääkäristä.

Kokeilin kuluneella viikolla onneani ja tilasin koirille ensimmäistä kertaa ruokaa VauhtiRaksulta. Seitsemisen kiloa mahtui meidän pieneen pakastimeen, kun oikein taktisesti pilkkoi ja järjesteli! Nyt on Kakelle pureskeltavaa.. Jänskää.

Amor, rakas

"Amor on roomalaisessa mytologiassa rakkauden jumala, Venuksen poika. Amor on usein kuvattu pieneksi, siivekkääksi pojaksi, joka kantaa jousta ja nuolia." -Wikipedia

 

Amorin kanssa Ylläksellä, syksy 2014 // Agilityn alkeita vuonna 2005 (kuva: Kristiina N.)

Joensuussa kesällä 2012(?)

Pikkuinen Reskopallero ja Amor-pappa alkuvuodesta 2014

Aidot ja alkuperäiset mustat pojat: siskoni Aapeli-apina ja Amor juoksentelemassa syksyllä 2009 

Vuosi sitten kello viiden aikaan iltapäivällä lakkasi maailman rakkaimman oman Amorini kylki kohoilemasta. Amor nukkui syliini rtg-kuvia varten, eikä lopulta enää herännyt siitä unesta. Joskus olen vieläkin tavattoman pahoillani siitä, etten tiennyt sitä silloin kun Ampu sulki silmänsä viimeisen kerran silitellessäni sitä, ja kertoessani kuinka rakas se minulle ja muille on.

Valehtelisin jos väittäisin, että ikävä on nyt helpottanut tai etten enää itke menetyksen vuoksi. Asiaa on vaan helpompi ajatella näin vuoden jälkeen, kun kyseessä ei ole enää tuore avohaava. Resko ja Kasko ovat ottaneet oman alansa ja aikansa, enkä enää aina ajattele mitä Amor missäkin tilanteessa tekisi (..lienee sanomattakin selvää, että tiedän kyllä silti mitä se olisi tehnyt). Amor piintyi reilun kymmenen vuoden aikana niin syvälle selkärankaani ja kokonaiseen elämään, että tuntui kuin olisi menettänyt oman raajansa marraskuussa 2014. Lopullinen Amputaatio. Muistan eläinlääkäristä palattuamme kävelleeni parkkipaikalta talon alaovelle Amorin hihna ja takki käsissäni, ja noustuani ensimmäiset 7 porrasta ennen hissiä olin aivan maitohapoilla. Hississä puuskutin kuin maratoonin juosseena. Ja kuinka asuntoon päästessäni menin vain sänkyyn makaamaan ja näin Amorin muotoisen kuopan lattialla olevassa tyynyssä. Katsoin silmät sumeina Reskoa joka istui sängyn vieressä korvat luimussa kulmakarvat eri suuntiin sojottaen, ja mietin että ilman tuota vuotiasta snautseria en ehkä nousisi tämän peiton alta enää ikinä, en ilman omaa Amoriani.

Pakkohan se oli sieltä nousta, ja onneksi niin. Vaikka tuntui kuin rintakehän päälle olisi laskettu ainakin kerrostalon verran painoja, elämä jatkui tunti kerrallaan ilman Amoria. Kun haettiin Amorin tuhkia Oulun Animagista, soi auton radiosta Jenni Vartiaisen "Missä muruseni on". Puristin Amorin tuhkapurkkia käsieni väliin sylissäni, pidin silmiä kiinni ja silmäluomien takana tykytti valtamerellinen kyyneliä. Tuli ensimmäinen joulu kymmeneen vuoteen ilman Amoria, ja sitten uusivuosi jolloin Amor olisi täyttänyt 11 vuotta. Ei synttärinakkikakkua, ei lahjoja tai jokavuotisia synttärivalokuvia. Keväisellä Apulannan keikalla Armo-biisin sanat saivat olon kauttaaltaan mustaksi. Suru on syvällä.
Nyt lokakuussa muutettiin poikaystävän ja Reskon ja Kaskon kanssa kerrostalosta luhtitaloon (jee), ja tämä asunto on samalla ensimmäinen jossa minä asun, mutta johon Amor ei ole tassullaankaan astunut. Haluan ajatella asian niin, etteivät enkelikoirat tarvitse tassujaan sellaiseen. Amor kulkee kuitenkin aina mukanani. Ehkä hengitän vielä samaa ilmaa, jota Amorkin on hengittänyt.

"Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää"

 

Resko haistelee kotiin haettuja Amorin tuhkia // Resko, Kasko & Amorin Rita-husky

Kun ruoho alkoi keväällä maassa vihertää, huomasin monessa hetkessä ajattelevani että olisipa Amor täällä. Olisipa Amor nyt täällä tällä metsäpolulla minun ja Reskon kanssa, juoksemassa tämän kävyn perään kun potkaisen sitä. Kun kymmenen vuotta kasvaa koiran kanssa niin tiiviisti yhteen, ei aina edes tajua mihin kaikkeen se liittyykään. Amor oli mukana ihan kaikessa. Se liittyi jotenkin kaikkeen mitä 10 ja 21 ikävuoteni välillä tapahtui. Mukana hyvässä ja pahassa. Arjessa ja juhlassa. Jos kaikki muu muuttuikin, Amor oli ja pysyi - kuten sitä kuvailinkin; se oli minun peruskallioni.

Tämä on ollut lapsuuteni jälkeen ensimmäinen kokonainen vuosi ilman minun Amoriani ja moni asia on muuttunut. En halua kuulostaa kylmältä sanoessani näin, mutta tätä elämä on. Ja kun on valinnut elämäänsä koirat näin isona ohjelmanumerona, tulee toivottavasti kokemaan vielä monia kipeitä menetyksiä. "Toivottavasti" siksi, ettei pienen olennon menettäminen sattuisi niin lujaa, ellei olisi rakastanut niin paljon ja saanut samalla mitalla takaisin. En vaihtaisi menettämisen mukanaan tuomaa surua ja pahaa oloa ja ikävää kuitenkaan koirattomaan elämään. En päivääkään Amorillisesta ajastani.

365 päivää ilman Amoria. Kuitenkin 365 päivää Reskoa ja 162 päivää Kaskoa. Kiitos Ampu rakkaimmista muistoistani. Mulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus oman kääpiösnautserin kanssa kasvaessa. Vaikka tulen omistamaan toivottavasti vielä monenlaisia koiraa, ei kukaan niistä ole elämässäni enää suhteessa niin pitkää aikaa kuin Amor oli: olin 10-vuotias kun sain sen ja 21 kun hyvästelimme viimeisen kerran. Yli puolet siihenastisesta elämästäni. Amor tiesi enemmän kuin kukaan muu.

"I’ll never forget you 

You will always be by my side 

From the day that I met you 

I knew that I would love you till the day I die 

And I will never want much more 

And in my heart I will always be sure 

I will never forget you 

And you’ll always be by my side till the day I die"

"Ja musta tuntuu kuin sahaisin
omaa kättä irti tai jotain jos et sä tuu tänne
tänne, tuu tänne, tuu tänne, tuu tänne
tuu tänne
Sua ilman vaan huonoa kuuluu
tuu tänne
tai kevät ei koskaan enää tuu
tuu tänne
ja mun sydän muruiksi murtuu"

Elämä jatkuu, kiitos kaikesta Amor.

Liebster award

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä blogaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
- Kiitos! Kirsin blogi: http://sateinen.net/blogi/
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Libster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

Sain viikonlopun vietteeksi liebster awardin Kirsiltä, kiitos! Kirjoittelen tätä nyt torstai-iltana ja jatkan varmaan viikonlopun yli. Mukavaa vaihtelua tällainen ei niin koiramainen päivitys..

1. Mistä lemmikkisi on saanut nimensä?
Reskon nimi taisi taipua Resco-näyttelyhihnasta, ja aluksi nimi kirjoitettiinkin c-kirjaimella. Lopulta Reskosta tuli Rekku, Ponguru, Reskopteri, Rekusteri.. Esko ärrällä. Kaskon nimi pälkähti mieleeni kevättalvella 2015 ollessani mökillämme äidin kanssa. Heitin vaan ilmaan, että seuraavasta koirasta tulee Kasko, kun se jotenkuten sopii Reskon kanssa yhteen ja on samaa sarjaa "Asko koolla". Mielestäni Resko on ihan nimensä mukainen junttieinari ja Kasko on varsinainen SuperKasko, kallis ja tärkeä :D

2. Mistä sellaisesta haaveilet, jota et ole vielä pystynyt toteuttamaan?
Voi.. tästä listasta tulisi pitkä. Kirjoitan vaikka viisi ensimmäisenä mieleen tulevaa asiaa. 1) Suunta elämälle (sisältäen töitä tai uuden opiskelupaikan!) 2) Koirakrääsän ostelusta ilman että pitää etukäteen tarkistaa tilin saldo :D 3) Omasta kodista, nyt asutaan vuokralla 4) Jokin koulutustunnari Rekun nimen eteen 5) Armollisuus itseäni kohtaan, olen nimittäin aika kriittinen ja pessimistinen.

3. Linkitä joku hyvä kappale, mitä olet viime aikoina kuunnellut.
Chisu - Onni (youtube)

4. Palaako lemmikkisi kanssa joskus käämi? Mitä teet siinä tilanteessa, kun hermot menee totaalisesti etkä pysty menemään rauhoittumaan muualle (esim. toiseen huoneeseen)?
Palaa. Vähintään melkein kerran viikossa, kun elää nuoren snautseripojan ja käppänäkakaran kanssa. Harvoin menetän hermojani täysin, mutta yleensä hermostuessani ensin karjun ja sitten mietin miten kurjaa elämä olisi ilman koiria - tunteet kääntyvät katon kautta ympäri ja minut valtaa halu halailla rakkaita karvapalleroitani ja muistuttaa niitä siitä miten tärkeitä mulle ovatkaan. Ai omistajallako epätasainen luonne, heikko hermorakenne? Onneksi koirat ovat melkoisia teräsmiehiä, eivätkä horju minun tunteenpurkauksistani :D

5. Mitä tykkäät lukea muiden lemmikkieläinblogeista (esim treeneistä, arjesta, katseletko valokuvia)?
Tykkään katsoa valokuvia, lukea kuulumisia, vaikka vaan kännykkäkuviakin. Jos kirjoittaja on hyvä, niin voin lukea myös treenipostauksia, mutta sitä sattuu harvemmin. Minusta on kivaa lukea kirjoittajan omista mielipiteistä ja kenties vähän syväluotaavampiakin analyyseja. Harkitessani uutta koiratuotetta (esim. koiranruoat, vaatteet, treenilelut) googletan yleensä toiveikkaana muiden kokemuksia ja mielipiteitä kyseisistä tuotteista.

6. Minne matkustaisit juuri nyt, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
Juuri nyt.. Tornioon varmaan, että pääsisin käymään Hund&Jaktissa hakemassa koirille lisää luita ja herkkuja ja siitä ajelisin Ylläkselle mökille. Toisaalta myös viikon reissu etelän lämmössä kelpaisi, jos saisin koirat äidilleni/siskoille hoitoon.

7. Muistuttaako lemmikkisi jotakin tunnettua hahmoa (kirja, tv-sarja, leffa…)?
Resko on Hessu Hopo tai Chewbacca!! Edesmennyt Amor oli ehdottomasti Aku Ankasta tuttu Jäyhä Jököttäjä.. Ja Kasko on ehkä sitten Lilon ja Stitchin Stitch tai Disneyn Mulanin Mushu.

    

   

kuvat ja giffit: google..

8. Onko sinulla muita harrastuksia kuin lemmikit ja jos on niin mitä?
Valokuvaus ja lukeminen. Yleensä kyllä kuvaan koiria tai luen koirista...

9. Tulet väsyneenä töistä/koulusta kotiin ja sinun on tehtävä ruokaa, mitä alat vääntämään?
Kaurapuuroa tai nuudeleita. Tai kasvissosekeittoa.

10. Mikä on mielipiteesi Suomen susitilanteeseen?
Eivät ole onneksi ikinä haitanneet minua tai koiriani. Olisko niitä nyt kuitenkin tarpeeksi Suomeen? En tiedä, mutta joka kerta kun katson netistä videon jossa sudet käyvät koiran päälle, tuntuu aivan kamalalta. Aiivan kamalalta.

11. Nautitko metsästä, ja mikä on upein kokemus minkä olet siellä/luonnossa kohdannut?
Nautin!! Yksi painava syy lokakuun alussa suoritettuun muuttoon Oulun sisällä oli nykyisen kotimme metsäisempi sijainti - olenhan kasvanut ensimmäiset 19 vuotta aika korvessa ja oppinut tuulettamaan tuntojani metsäpoluilla ja viljelysteillä koiran kanssa rämpien. Pahana hetkenä haluaisin usein juurikin metsään, lapsuusmaisemiini, istuskelemaan jonkun kannon tai pyöröpaalin päälle ja kuuntelemaan pelkkää tuulen suhinaa ja ehkä kurkien huutoa pelloilla. Yhtenä tammikuisena aamuna muutamia vuosia sitten, yli 30 asteen pakkasella, olin menossa tekemään tallille tekemään aamutallia. Edessäni tiellä aamuhämärässä näin neljä "bambieläintä", joista viimeinen pysähtyi niin pitkäksi aikaa minua ja Amoria katsomaan, että kerkesin ottaa siitä kuvankin. Se oli aivan satumaisen hiljainen ja rauhallinen ja vaaleanpunainen hetki.

Pistän haasteen eteenpäin viidelle (5) blogille.
- kleinspitz Taavi ja basenji Torsti
- kääpiösnautseri Nera ja snautseri Rina
- kääpiösnautseri Otto ja suursnautseri Rölli
- snautseri Elmo
- novascotiannoutaja Into, seropi Elna ja whippet Olmi

Kysymykset seuraaville:
1. Jos et bloggaisi, mitä tekisit juuri nyt?
2. Mitä ostaisit 50 euron lahjakortilla Peten Koiratarvikkeesta?
3. Mainitse 5 koirarotua, joita et osaisi kuvitella itsellesi ja perustele miksi et.
4. Minne haluaisit matkustaa koirasi(/koiriesi) kanssa?
5. Onko sinulla koiraharrastusten suhteen tavoitteita ensivuodelle (2016), mitä?
6. Millainen suhde perheelläsi/vanhemmillasi on koiriisi, ja miten heidän mahdollinen myönteinen/kielteinen asenteensa on vaikuttanut sinun ratkaisuihisi eläinten hankinnassa?
7. Onko koirasi vakuutettu? Miksi, miksi ei? Onko vakuutukselle tullut käyttöä?
8. Kulutatko rahaa kevyemmin mielin lemmikkisi tarvikehankintoihin, kuin omiisi?
9. Suositko lemmikille ostaessasi kotimaista?
10. Oletko saanut koirasi myötä uusia ystäviä "koirapiireistä"?
11. Mitä aiheita haluaisit lukea koirablogista, mitä ainakaan et?

Taikaviitat pimeässä ja soramonttuilemassa

Hyvä asia on ollut viimeaikoina paljon esillä kavereiden kanssa jutellessa, facebook-juttuja selatessa ja monissa (koira)blogeissa. Näkyminen pimeällä, eli heijastimet ja valot! Varsinkin nyt lumettomana aikana kahden pikimustan koiran kanssa ulkoillessa sitä kyllä muistaa ripustella lemmikkinsä yhden sortin joulukuusivarustukseen. Jo Amorin aikana kokeilussa oli monenlaista heijastinliiviä, takkia, vilkkuvaloa ja -pantaa. Kerron kuitenkin lyhyesti nykyisen laumani pimeävarustuksesta.
Molemmille koirille on Hurtan Lifeguard-heijastinhihnat, Hurtta Lifeguard-pikalukolliset pannat, Best Friend-merkkiset heijastinliivit (ja toisetkin heijastinliivit eriltä merkiltä) ja led-valot pantoihin/heijastinliiviin roikkumaan. Reskolle on lisäheijastimia hihnaan roikkumaan, punainen  valopanta ja Kaskolle uusimpana hankintana Nathalielta ostettu (kiitti Nasu!) Hurtta Lifeguard Storm-huppari kirkkaan keltaisena. Heijastinliivit on siitä hirveän käteviä, että ne voi pukea takinkin päälle. Toisaalta meidän Hurtta-merkkisissä koiranvaatteissa on kaikissa itsessään jo tosi hyvät heijastimet.. Haaveilen kuumeisesti Hurtan Lifeguard (ei, tää ei ole maksettu mainos vaikka toistankin saman sarjan nimeä kokoajan!) Polar-heijastinliiveistä pojille pinkkeinä. Toisaalta nykyisetkin heijastinliivit ovat siistit ja tosi toimivat, joten tarvetta Polar-liiveille ei oikeasti nyt ole. Enkä aijo ostaa niitä tänätalvena. Enkä Orbiloceja. Piste. (Ja samalla klikkaa koiratarvikenettikaupan kiinni välilehdestäni. Joku roti nyt Josefiina!)

Myönnän olevani vähän hifistelijä ja nautin uusista varustehankinnoista, jotka yleensä ovat kaikki tarpeeseen ostettuja ja järkeviä (myös Kakelle tänään ostettu vaaleenpunainen häkki oli ihan must have, koska meillä ei ole kuin iso metallihäkki joka ei mahdu autoon..). Ostan ison osan koirakamppeista alennuksista tai nykyään myös käytettynä - facebookin koirakirppis-ryhmät ovat heikko kohtani. Hyvällä tuurilla voi löytää uudenveroisia vermeitä puoleen hintaan ja reilusti edullisemminkin. Suosittelen.

Sitten aiheesta toiseen :)

Käytiin Jonnan ja Torstin kanssa soramontuilla tiistaina. Torstin (kuono)koppa unohtui kotiin, mutta Reskollapa oli kerrankin mukana - harmi vaan ettei se riittänyt. Olin aluksi aika vakuuttunut siitä että Resko koittaa pistää Torstin kylmäksi paljain tassuin, mutta väärässä olin. Pojat juoksivat melkein pari kierrosta keskenään, mutta sitten basenji joutui jo narunjatkeeksi kaivaessaan kokoajan verta nenästään. Resko oli hetkittäin jopa aivan leikkisänä ja kutsui Torstia leikkiin, mutta Torsteenia kiinnosti vain mennä kovaa ja korkealta ja nakertaa snautseria mennessään. Liikaa kierroksia.

Lopulta pojat juoksivat sitten joko Torsti/Kasko-kokoonpanolla tai Resko/Kasko-kokoonpanolla kolmannen pyörän ollessa hihnassa ja se sujuikin hyvin. Kasko huutaa kuin siltä revittäis raajoja irti, kun jää Torstista jälkeen.. ei pieni taisteluporsas vaan pysy Suomen menestyneimmän juoksijabasenjin perässä, ei vaikka antais kaikkensa ja enemmänkin. Yrityksen puutteesta ei Kakkista voi kuitenkaan syyttää.