Sillä viisas moittii iloaan varmuuden varalta, ettei suru suurikaan säikytä

Tättärää, kilometrejä viikonlopulle kertyi melkein tuhat!
Ajeltiin lauantaina poikien kans Joensuuhun ja yövyttiin tuttujen ihanalla kesämökillä (joka oli muuten järven rannassa, Resko rakasti elämää siellä). Sunnuntaina treffattiin kasvattaja-eläinlääkäri-Martina puolenpäivän aikoihin ja Resko sai piikin kankkuun ja pääs unten maille. Martina nyppäs snautserista muutaman tursottavan karvankin pois, ennen läpivalaisua.

Lyhyestä virsi kaunis: lonkat jotain B:n ja C:n väliltä (vähän matalat maljat?), kyynärät nollaa ja selässä ei näkynyt mitään vikaa. HUH. Kun perusoletus on että koiralta löytyy vain yksi lonkkamalja ja selästä puuttuu tärkeitä osia, on ainoat aidot tunteet tällä hetkellä helpotus ja tyytyväisyys. Martina lupaili, että tällä kropalla pärjää ja kestää harrastaa ja treenata niin paljon kuin haluaa. Onneksi Muskelimasalla on kankuissa paljon lihasta, niin nekään eivät pahemmin huoleta.
Saapa nähdä, mikä tuomio Kennelliitosta tulee - kuulemma sitä ei tarvi odotella montaa viikkoa. Ehkä jo tällä viikolla tulee lasku maksettavaksi ja tulokset KoiraNettiin. Jees :-)

Resko toipuili krapulastaan matkalla Joensuusta Ouluun ja oli tavallista puheliaampi koko sunnuntain. "Vöyvöyvöy, ouu, kurrr, piiiiiiip, piuuuu, hömhöm". Mietin jo miten suhteellista kaikki on - olen pitänyt Reskoa normiarjessa aika moniäänisenä kaverina, mutta känninen Resko se vasta osasikin aukoa suutaan. Onneksi hiljeni tähän maanantaiaamuun mennessä omalle tasolleen :D

Menomatkalla pysähdyttiin kuskin toiveesta ja koirien pissapysähdyksen nimissä Jättiläisenmaassa Kivesvaarassa (joo, en tosiaan tiedä kenet on päästetty nimeämään näitä paikkoja..). Aika hulppeat maisemat, ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Alla pari otosta reissulta:

Ja ku astut huoneeseen, kiitän niitä jotka on luoneet sut

mikä sä oikein oot? -
en usko et sil on välii koska tuntuu että oikee oot
jotain mitä ei pysty järjellä selittämään
joku energia mitä ei pysty vesittämään

Elämä lupaa mulle, että teet tilaa jollekin paremmalle.

Resko rataharkoissa 19.08.2015, kuvan ottanut Heidi Koivula.

Kuluneet kaksi viikkoa isossa pähkinänkuoressa:
10.8. oli huono päivä - koirista johtumattomista syistä. Mutta kuten Lord Est sanailee "mitä huonompi päivä, sitä parempi yö" ja meidänkin päivä parani iltaa kohti. Ihana Jonna Torsteineen pyysi meidät mukaan treenailemaan läheiselle kentälle ja uskaltauduin ottamaan molemmat räkäparrat mukaan. Eihän se ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mennyt, mutta hauskaa oli! Resko oli kivasti mukana menossa ja kuunteli, vaikka Jonna pyöri basenjinsa kanssa vieressä. Kaskokin sai näyttää hampaansa narupallolle Reskon jälkeen ja se rotta kyllä taistelee! Ihanan hillittömät kiihdytykset lelun perässä ja tapporavistukset isojen äänitehosteiden kera. "MURRRRR!" Seuraavat kuvat otti Jonna, kiitos!

Seuraava muistamisen arvoinen asia on mätsärit Karungissa, 13.08. Siellä Resko sai sinisen nauhan ja sijoittui sinisten neljänneksi ja Kasko oli mukana taustajoukoissa. Mukava reissu, vaikka Reskolla ei paljon malttia kehässä ollutkaan. :)

14.08. Kasko kävi ottamassa toiset rokotukset niskaansa ja sai eläinlääkäriltä kehuja reippaudesta ja rohkeudesta. Painoa pojalla oli tuolloin tasan 5 kiloa ja kun piikkejä iskettiin käppänän nahkaan, niin Kake vaan pussaili kiinnipitäjää ja heilutteli häntäänsä. Ehkä sillä ei ole tuntoaistia ollenkaan - se selittäisi paljon..

Me vietettiin varmaan ainakin noin viikko elokuusta kotikotona ja koirien kanssa siellä on kyllä aina niin mukavaa olla. Ovesta pääsee suoraan omalle valtavalle pihalle ja snautserit saivat hyvällä ilmalla olla ulkona niin paljon kuin halusivat. Kävipä Resko yhden kissankin ajattamassa puuhun. Ja matka toiseen suuntaan taitettiin muuten taas junalla - erityisen ylpeä olin kun Resko kiipesi vaikeat ritiläportaat (melkein tikkaat..) vaunuun noustessamme. Hieno Rekku!

19.08. Jonna nappasi meidät taas mukaansa - tällä kertaa Virpiniemen vinttikoiraradalle! Kasko sai tyytyä katselemiseen, mutta Resko pääsi tositoimiin. Reskootteri oli neljäs koira käsivieheellä ja tarkoituksena oli juosta takasuoraa. Ja kyllähän se juoksikin! Kuulemma Reskon voisi koittaa laittaa jo kiskovieheen perään, koska se juoksee käsivieheen perässä niin hyvin. Meiltä myös kysyttiin, että ollaanko treenattu? "Nojoo, onhan me tuolla metsässä vastoin minun tahtoani treenattu elävillä vieheillä.. ja kissoilla.." Kaskokin käyttäytyi isojen vinttikoirien joukossa sievästi, se ei ole sellainen höselö kuin Resko, vaan todennäköisemmin seisoo tai istuskelee ihmetellen (olkootkin että ääntään se kyllä käyttää aika herkästi kohdatessaan vääryyksiä ja käppänänpennun räksytys on hirveetä kuunneltavaa)..

Kasko nykyään nostaa jalkaa aika pätevästi ulkoillessamme, mutta sisälle pissailu on jäänyt (*koputtaa puuta*). Viimeisin sisäpissa on tullut kalenterin mukaan elokuun ensimmäisellä viikolla, eikä se muitakaan tarpeitaan sisälle tee :)

Viikonloppuna muuten pakataan reput ja lähdetään käymään mutka Joensuussa. Koska Reskon kasvattaja on myös ihana eläinlääkäri, päätimme yhdistää huvin ja hyödyn ja lähteä katsomaan Reskon lapsuusmaisemia ja samalla Reskolta kuvataan lonkat, kyynärät ja selkä. Turhan optimistisena en ainakaan sen selän suhteen ole; koiranettiä selaamalla selviää, että viimeisen vuoden aikana kuvatuista kolmestatoista mustan snautserin selästä jopa kuudessa on ollut parantamisen varaa. Mutta etukäteen ei vaikuta itkeä, eikä Resko ole ainakaan tähänastisen elämänsä aikana oireillut mitenkään. Kumpa ei olisi ainakaan mitään sellaista, joka estää Reskon normaalin elämän tulevaisuudessakaan (sisältää ainakin säännöllistä riehumista ja hyppelyä, uimista, lelun perässä poukkoilua, metsissä ja viljelysteillä kirmailua, kavereiden kanssa leikkimistä, treenausta..)
No, seuraavan blogipäivityksen koittaessa ollaan varmaan vähän viisaampia!

Snautserit instagramissa

Heinäkuun loppupuolella kävimme pikkukoirien kera Sallassa, Resko jäi kotiin isäni kanssa pitämään taloa pystyssä. Kasko otti kaiken vastaan kuin Amor konsanaan: monta tuntia autossa sikaosastolla häkissä CHECK, yöpyminen vieraassa paikassa ilman mitään ongelmia CHECK, Suomen ja Venäjän rajalla käyminen CHECK, .. jne. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Kake on mitä mukavin reissukoira, se on kaikkialla oma itsensä ja ottaa uusia asioita vastaan tyynen rauhallisesti. Pentu kävi myöskin heittämässä talviturkin puolivahingossa; meni Reskon perässä jokeen ja yhtäkkiä se uikin siellä. Meni kyllä toisenkin kerran, että ei näyttänyt tyyppiä paljon haittaavan. Reskon kanssa käytiin tsekkaamassa ensimmäiset agilityesteet ja äijä tykästyi erityisesti a-esteeseen. Keppejäkin tehtiin pari kertaa, ja Resko kuuntelee hyvin "kierrä"-käskyä. Olen käyttänyt samaa lenkkeillessä kierrättäessäni snautseria puiden ja liikennemerkkien ympäri.  Käytiin myös kerran ohjatuissa toko-treeneissä Torniossa, mutta siellä ei ollut mahdollista alkaa kulkemaan kun asutaan kuitenkin oikeasti Oulussa. Niin ja elokuun alussa otin Reskolta sen Oulu KVn cacib-turkin alas, alla oli onneksi hyvin uutta karvaa. Nyt saa heilutella pohjavillaveistä taas tiheään molempien poikien turkeille. Ajattelin myöskin ilmoittaa Kaskon syyskuun pentunäyttelyyn! Kääk.

Kaskon kanssa on nyt säännöllisemmin (=päivittäin) harjoiteltu yksinoloa (Resko seurana tosin), ja voin vain koputtaa puuta kirjoittaessani tämän: Kaskoa ei kiinnosta minun lähtöni. Se ei vingu eikä hauku vaikka viipyisin monta tuntia, jäystää puruluita ja nukkuu Reskon kainalossa. Voi miten kovasti toivonkaan, että sama helppous jatkuisi läpi Kaken elämän.
Lätkäisen tähän alle vain kasan puhelimeen kertyneitä kuvia viimeajoilta. Heti alkuun Kaskon reissu Stockmannille (ja eka peilifriendsie :-D) ja sitten tutustuminen poikaystävän perheen ihanaan belginarttuun, jonka kanssa käytiin vähän kävelemässä pellolla vapaana.