Kaikkeen löytyy jostain jonkinlainen ymmärrys

Me oltiin 10 päivää tunturimaisemissa. Lomasta tuo reissu ei oikein käynyt, kun töissä olin joka päivä melkein yhdeksään - mutta olihan meillä silti hauskaa :-) Kassan toiselta puolelta näki koko ruskaturistien kirjon! Poikien kans kerettiin pari kertaa valosan aikaan aamusta kävästä metsässä ja Resko herkutteli porojen jälkeensä jättämillä papanoilla kyllä ihan koko tähänastisen elämänsä edestä. Amor puolestaan katosi ensimmäistä kertaa ikinä - illalla yhdeksän aikaan huomasin mökin pihaan tullessani että mukana juoksee enää yksi koira. Amor palasi mökille noin varttia myöhemmin - oliskohan porojen hajut vieneet mennessään? Turha varmaan spekuloida, mutta ne oli kyllä ihan tajuttoman pitkät minuutit kun vislasin pimeässä ja huutelin koiraa nimeltä. Vanha koira ihan pimeässä metsässä, vain heijastinliivi niskassaan. Hui, onneksi ei ketut syöny pappakäppänää.

Paluu Ouluun oli kuitenkin aika helppo - kai nyt tietenkin, kun koti on täällä.

Syyskuu, Ylläs kutsuu

Me karistetaan tämän illan aikana Oulun pölyt kannoiltamme ja rantaudutaan kaupunkilaiskoirien kanssa Lappiin. Reskokin pääsee ekaa kertaa mökille. Wihii, Ylläs odottaa! Montakohan tunturia keretään valloittaa ja poroa haukkua?

Voi olla että eksyn elämään - tai voi olla, että tähän jään

Tittidii. Edellinen viikonloppu lomailtiin landella - käytiin "mummolassa" Torniossa ja lenkkeiltiin parin päivän aikana yhden viikon edestä. Viljelysteille kulutettuja tunteja en ees laske, jokainen niistä tuli niin tarpeeseen :-) Amorille reitit on elämän aikana käyneet tutuiksi, mutta Resko löysi aina jotain uutta ja jännää. Se on semmonen pieni seikkailija, ottaa joka hetkestä kaiken irti. Amorin kanssa välillä ihan katseet kohtasi ja pyöriteltiin silmiämme kakaran touhuille. Paskanhaju ei Reskon parrasta ole lähtenyt vieläkään - pelloille oli levitelty lehmänkakkaa.. Pari viikkoa sitten matkustettiin myös junalla ensimmäistä kertaa, ja matka meni juuri niin mukavasti kuin se saattoi mennä. Resko on kiva reissukaveri.

No tänään sitten käytiin (kiitos Jonnan ja Torstin!) Virpiniemessä radalla kokeilemassa snautserin menohaluja. Niitähän riitti! Resko veti menemään käsivieheen perässä etusuoraa suorastaan rutiinilla. Meidät toivotettiin moneen kertaan tervetulleeksi seuraaviin kiihdytyskisoihin - ilmeisesti satunnaiset lintujen perään sinkoilut on ollu tarpeeksi hyvää treeniä Reskon tulevalle uralle vinttikoirana. Alla vielä Jonnan ottamat kuvat pullukasta partahippetistä: