BIS5 & muuta

Amor ja Resko käväs keskiviikkona ex tempore-reissun mätsäreissä. Kotiin lähtiessä pakkasin autooni BIS5-koira Reskon ja pienten punaisten neljännen Amorin! Whii! Aika odottamatonta. Mätsäripaikalle saapuessani tuli minua ja Reskoa heti jututtamaan paikallinen mettämies ja innostui kertomaan snautsereiden käyttöominaisuuksista haavakkohirven etsinnässä ja metsässä muutenkin. Kun vielä kerroin pikkuruisen pappakoiran karhukokeen tuloksesta, sain osakseni vähintäänkin oudoksuvia katseita :D Että sellaisia sessejä nämä, ulkonäkö voi hämätä.

Resko käyttäytyi kehässä ennätyshienosti (siis ilman ylimääräisiä sivuloikkia tai ilmalentoja) ja jaksoi pönöttääkkin tarpeen mukaan. Amor töpötti tomerana menemään epätasaisesta ja korkeaheinäisestä kehästä huolimatta niin kovasti, että juoksi palkintosijoille asti ja sai vielä mätsäripaikalta mukavia kommentteja ikäänsä koskien - "Ei ikinä uskoisi yli kymmenenvuotiaaksi". Onhan ne niin rakkaita kumpainenkin, että välillä kerkeää kyllä olla tosi ylpeä molemmista.

Tänään otin Reskon mukaan Rovaniemen kansainvälisiin näyttelyihin suunnistaessani. Siskoni kasvatti Saimi (yorkshirenterrieri) oli VSP valioituen Suomen ja Ruotsin muotovalioksi ja kaverin muho-käppänä oli ROP, joten pitäisin reissua käymisen arvoisena. Mukaan tarttui nyt tylsästi vaan possun polvilumpio ja muita lihaisia herkkuja koirille - ei sillä että kumpikaan olisi niistä valittanut. Näyttelypaikalla Resko rauhottui äkkiä nukkumaan häkissään, kun oltiin saatu teltta kasaan. Korvat on välillä hukassa kaiken sen vilinän keskellä sumpliessa, mutta kaikenkaikkiaan oon tyytyväinen siihen miten junnu malttaa totella kun herkkupalkalla sitä vaadin jotain tekemään. Kyllä siitä vielä koira tulee :-)

Näyttelypaikalla tuli eteen vähän hassu tilanne, kun multa yhtäkkiä vieraassa porukassa kysyttiin että onko mulla se käppänä josta puhutaan kun se on käynyt karhukokeessa ja haukkunut diplomin. Hetken hölmistyksen jälkeen kysyin vaan että ai puhutaanko siitä? Joo, Rovaniemellä puhutaan.

Kyllä Ampu on aika päällikkö, vaikka ikää on karttunut ja hampaita tippunut ja selkäkin on  vähän niin ja näin. Ja siitä puheen ollen; selkä ja Amor voivat oikein hyvin. Niin hyvin, että saan pistää välillä silmät kiinni kun (kipulääkkeitä nyt reilun viikon syömättä ollut!!) pappakoira revittelee ulkona Reskon perässä. Toki voisin kieltää nämä hauskuudet ja vedota selkään joka voi virheliikkeen jälkeen olla sekunnissa ihan romuna ja koira lopullisesti jalaton, mutta en raski. Jos niin huono säkä käy, että Amor lähtee sellaisen takia, niin lähtee ainakin "saappaat jalassa" tehtyään sitä mistä onnelliseksi tuli. En tietenkään tahallani kokeile rajoja, vaan yksinoloiksi rajaan esimerkiksi sohvan niin ettei sinne pääse hyppäämään ja portaissa aina kannan sitä. Mutta ei taatusti olis oikein pistää koiraa häkkiin ja turruttautua turvallisuudentunteeseen. Kukaan ei ole kuolematon, mutta siihen voi aina vaikuttaa miten päivänsä kuluttaa. Onneksi oon saanut vielä pitää Amorin ja nähdä nämä näin hyvät hetket sen vanhuudenpäivillä. Amor nauttii elämästä.